Eduskunnan puhemiehistö ei päässyt yksimielisyyteen ratkaisusta ja menettelytavoista. Päätettiin että toistaiseksi Halla-aho saa jatkaa tehtävässään, Vaaliokunnan puheenjohtajana.
Asiaan saatetaan palata kuitenkin myöhemmin uudestaan, mikäli uusia asioita tapauksen tiimoilta tulee esille.
Halla-aho saa pitää paikkansa
3
<50
Vastaukset
- Teukka tilalle
Näissä asioissa ei kannattais tuolla tavalla hötkyillä. Tulee muille puolueille omaan nilkkaan, jos joka saamarin sakkotuomiosta aletaan aina valiokuntapaikkoja viedä enemmistön päätöksillä jyräämällä.
Aivan nurjaa demokratiaa tuollainen.
Teuvo Hakkarainen on Perussuomalaisten ehdokas paikalle, jos Halla-ahon pitää lähteöä. - Asia kuitataan
""Jan Vapaavuori kertoi kokouksen jälkeen, että päätöstä ei tarvitse tehdä tänään. ""
Ja tosiasiassa sitä päätöstä ei tehdä yhtään koskaan.
Mikäli Soini ja Perussuomalaiset pitävät päänsä, että Halla-aholla on heidän luottamuksensa, niin kyllä se Halla-ahon jakkara myös säilyy.
Tässä kohtaa on nyt hyvin iso periaatteellinen kysymys Eduskunnassa. Tällaista, näin suurta mullistusta Puhemiesneuvosto ei halua missään tapauksessa käynnistää, yksien 400 euron sakkojen takia.
EIT:n käsittelyyn asia menee joka tapauksessa, ja sieltä Halla-aho saa vapauttavan lausunnon.
Villaisella nää asiat on ollut tapana painaa. Ja päälle Puhemiesneuvoston nuhteet ja kehoitus toimia jatkossa harkitummin. Mutta siihen se jää. Pakko jäädä, tällaisen näin epäselvän tapauksen kyseessä ollen.- Persut eivät
ole äänestäjiensä arvoisia jos nyt alistuvat ja jättävät Halla-ahon hyeenalaumaa vastaan, on muuten naurettavaa että joku Vapaavuori joka on tuomittu jo 3 kertaa lain rikkomisesta on oikeen keulahahmo tuossa jeesustelussa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341979Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29989- 69868
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261747Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65740- 12718
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132683- 80674
- 26662
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.207655