UUSI SUOMI 6.11.2009 10.28 | Markus Lehtipuu | Yleinen
God Svenska Dagen, grabbar!
No eiku ei. On pakko tulla kaapista ja tunnustaa, että ruotsinkielestä voi olla myös hyötyä ja etua. Sen ansiosta tienasin aikoinaan hyvän tilin. Enkä todellakaan ollut ainoa.
Ruotsin kuningaskunta on aina ollut suomalaisten turvapaikka, oli kyseessä sitten Neuvostoliiton aiheuttama uhka, kotimaisen keskustelun rajoittaminen tai taloudellinen ahdinko. Siellä on saatu inspiraatiot, kun Suomessa on eletty monopolien tai ”mikään-ei-muutu”-yhteiskunnan stagnaatiossa.
Ovet vauraaseen, monessa tavassa järkiperäisemmin toimivaan kuningaskuntaan on tietysti avannut peruskoulun maksuton opetus, johon kuuluu useita eri kieliä, ruotsi siellä muiden mukana.
Kenenkään ei tietenkään ole pakko oppia lukemaan, laskemaan, ajattelemaan tai puhumaan eri kieliä, mutta hyötyä näistä kaikista on. Pakko on koulussa kuitenkin käydä, ja kun jälkeen päin ajattelee, siihen kun on koulutuskin, opettelu kannattaa aina, myös ruotsin kielen.
Parempi oppia ruotsi ennen aikuisiän antamaa vapautta ja ammattiuraa, kun aikaa on enemmän kuin aikuisiän vastuun iskiessä kasvoille.
On äärimmäisen surullista, että kaikkien mahdollisten todellisen uhkien, ongelmien ja vaivojen ohitse monet agitaattorit jaksavat poimia meille maksuttoman peruskoulutuksen yhteydessä annettavan ruotsin kielen opetuksen. Sekö se nyt se ongelma sitten on, hä?
Vaikka Venäjä hyökkäisi jälleen kerran maahamme, tappaisi osan kansastamme ja orjuuttaisi loput, eivät nämä kiihkoilijat muuta osaisi sanoa, kuin että Ahvenanmaa TÄYTYY luovuttaa Venäjälle ja ruotsinkielen opetus pitää lakkauttaa koulussamme!? Että sama se, vaikka saadaan pakkovenäjä kunhan ei tarvitse lukea ruotsia!?
Ihmettelen niin kauhiasti.
Toinen ihmetys on se, että näiden asiamiesten mukaan suomalaisille pitäisi tehdä ranskan kieli pakolliseksi, jotta Kainuun metsuritkin voisivat puuta kaadessaan hyräillä ranskalaisia kansanlauluja ja edistää ulkomaankauppaa sujuvalla ranskalla.
Suomen viiteryhmä nyt vaan sattuu olemaan Pohjoismainen todellisuus, jossa meillä on 600 vuoden kiinteä yhteys Ruotsin kuningaskuntaan. Meidän alkuperäisväestömme koostuu ruotsin ja suomen kielen puhujista. Meillä on perustuslain mukaan kaksi kotimaista kieltä (mikä on myös totta), ja paras mahdollinen keino hoitaa asiat kunnolla, on ollut molempien kotimaisten kielten opetus osana peruskoulutuksen ohjelmaa. Svenskfinland måste också lära sig finska, ett språk som ingen förstår utomlands.
Suomen kielellä on ylivoimainen ylivoima Suomen alueella. Kaikki osaavat suomea. Meitä ei uhkaa mikään mikä liittyy ruotsin kieleen.
Useimmissa kunnissa kaikki kyltit ovat vain suomeksi. 100% Suomessa ilmestyvistä aikakauslehdistä on suomenkielisiä.
Tällä kirjoituksellani haluan toivottaa rauhallista, kenenkään olemassaoloa uhkaamatonta Svenska Dagenia, ja huomisesta alkaen 364 seuraavaa suomalaista päivää!
DET LÖNAR SIG ATT KUNNA PRETA SVENSKA !
HEJ GRABBAR!
1
<50
Vastaukset
- Du har rätt !
DET VERKLIGEN LÖNAR SIG !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341947Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28891- 69855
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259732Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64717- 10696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132673- 26649
- 77648
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.201640