Pöö

Vielä kerran. Nyt ei ole kyse mistään kataisista, urpilaisista taikka vapaavuorista.

* Kyse on demokraateiksi naamioituneista virkamiesloisista, jotka juonittelevat keskenään kansan varoilla. Juha Sipilä taitaa olla ainut, joka ei ole elänyt verovaroista tai maataloustuesta.

Nyt on kyse poliitikosta ja pelurista nimeltä Jussi Halla-aho, joka röyhkeästi käyttää hyväkseen vaaleissa ja puolueeltaan saamaansa mandaattia omiin pyrkimyksiinsä.

* Jussi Halla-ahon ovat valinneet kansanedustajaksi Tony Halmeen itähelsinkiläset äänestäjät. Valiokuntapuheenjohtajuus tuli kaikkien puolueiden hyväksymänä perustuslain 17 pykälän mukaan. Kaikki puolueet tiesivät, mitä Illmanilta ja Demokraattisilta lakimiehiltä on tulossa. Ei Halla-aho mikään kaappipedofiili ollut kun eduskunta järjestäytyi.

Halla-aho on ihan itse sössinyt luottamustehtävänsä ja osoittanut toimillaan ja asenteillaan, ettei ole sellaista kykenevä hoitamaan.

* Halla-aho on itsekeskeinen narsisti niin kuin äänestäjänsä.

Kyse on enää siitä, ryhtyykö puolue lojaaliudessaan tukemaan rikollista toimintaa.

* Kyse on siitä, kykenevätkö Perussuomalaiset puolustamaan oikeusvaltioita punavihreiltä hoitokokouksisllta.

Mikäli ryhtyy, sellaista ei voida pitää ainakaan kovin isänmaallisena tekona.

* Eurostoliitossa nimenomaan isänmaallisuudesta rangaistaan. Halla-aho on C-mies ja siviilipalvelusmies.

Halla-aho on saanut tuomionsa ja siihen liittyy myös se, että hänen on tuhottava oikeuden päätöksellä vihakirjoituksiksi tulkitut blogijuttunsa. Tätä hän ei ole tehnyt.

* Juttua ei ole scriptassa enää ja se sisältyy oikeuden asiakirjoihin, jotka kuka tahansa saa pitää sivullaan.

Sen sijaan hän vähättelee Suomen korkeimman tuomioistuimen määräämiä rangaistuksia osoittaen näin, että vähät välittää Suomen laista ja sen tuomiovallasta.

* Purkutuomio voidaan saada EIT:stä, joten Korkein oikeus ei ole mikään Kaikkein Korkein oikeus. Jo nimitys on ihmisoikeussopimuksen aikana harhaanjohtava.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ja höpö höpö.. ota pääsi pois urpilaisen p:stä ja ajattele!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

DDDDDDDDDDDDDDDDDDDD kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu