Ydinjäteongelman ratkaisu 4

Tuumija

Nykyään pystytään tekemään kovaankin kiveen usean kilometrin syvyisiä poranreikiä, joiden halkaisijat ovat kymmeniä senttejä. Mitä jos sijoitettaisiin ydinjätteet tällaisiin poranreikiin? Laskettaisiin jätekapselit vaikkapa 2-4 km syvyyteen ja tulpattaisiin reiän ylin 2 km osuus. Ratkaisun hyvänä puolena olisi, että poranreiät voitaisiin "demokraattisesti" hajottaa eri puolille maata ja siten jakaa riskiä.
Minkään teknisen eristysmateriaalin ei voi luottaa kestävän syvässä poranreiässä vallitsevia olosuhteita (paine, lämpötila ja kemia). Siksi loppusijoituksen turvallisuus jäisi yksinomaan kallion varaan. Vaikka kallion eristyskyvyn voi olettaa olevan riittävä, asiasta olisi vaikea varmistua, sillä kallion tutkiminen noin syvältä on vaikeata. Epävarmuus turvallisuudesta olisi suurempi kuin sijoitettaessa jätteet kallioluolastoon.

Sama johtopäätös pätee myös aiemmin esillä olleeseen ratkaisuun: ydinjätteiden sijoittamiseen usean kilometrin syvyyydessä oleviin merisedimentteihin. Valtameristä löytyy seismisesti ja vulkanisesti varsin vakaita alueita, joiden pohjasedimentteihin muutaman kymmenen metrin syvyyteen jätekapselit voitaisiin haudata. Sedimentti luultavasti takaisi riittävän eristyksen jä lisävarmuutena olisi meren suuri laimennuskapasiteetti, mutta tässäkin tapauksessa turvallisuudesta varmistuminen olisi vaikeata. Ratkaisu vaatisi lisäksi hyvin laajan kansainvälisen hyväksynnän, mitä ei liene saatavissa. Siksi ratkaisua ei enää tutkita - ainakaan jukisesti.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ville Humpuuki

      Laita tarjouspyynnöt vetämään porausurakoitsijoille ja upota ne kerralla jonnekin20-40 km syvyyteen,eikä mitään pari kilsaa.

    • Amazing

      Hyvänä puolena olisi, että ydinjätteen ylöskaivaminen olisi lähes mahdotonta - vielä kun tiedot loppusijoituspaikoista hävitettäisiin. Gömma och glömma, niinkuin ruåttalainen sanoo!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2005
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1052
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      878
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      766
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      752
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      735
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      688
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      673
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      671
    Aihe