Who wants to live forever eli kuka haluaa elää ikuisesti?

Jokainen ihminen tavallaan tahtoisi elää ikuisesti. Mielikuva oman tietoisuuden katoamisesta tuntuu vaikeasti tavoitettavalta ja vastenmieliseltä. Mieli itse yrittämässä hahmottaa omaa suhdettaan tilanteeseen jossa ei enää itse ole tekemässä havaintoja. Tämä luo väistämättä kummallisen tilanteen, jollaista käsittelemään aivot eivät ole kehittyneet. Kuin ruohonleikkuri, jonka päällä kasvaa rikkaruohoa.

Faktaa on kuitenkin se, että mieli, se ihmisen kokemus omasta olemassaolostaan, syntyy kun aivoissamme olevat hermosolut viestivät monimutkaisen, sähköisen ja kemiallisen prosessin avulla. Kun elämä päättyy, lakkaavat myös nuo ilmiöt tapahtumasta. Ei ole enää olemassa niitä reaktioita, joiden seuraksena kokemus olemassaolosta syntyy. Tämä tarkoittaa, että kuolleissa aivoissa ei enää ole tietoisuutta.

Tietoisuus taas rajoittuu nykyisen käsityksen mukaan aivoihin. Puhumme arkikielessä epätäsmällisin ilmaisuin. Esimerkiksi saatamme sanoa että jokin päätös on tehty sydämellä, vaikka hyvin tiedämme, että sydän vain pumppaa verta ja aivoissa tehdää päätökset. Ihmisen mieli ei siis ole ruumiista irrallinen toimija vaan aivojen toiminnan erikoinen ilmenemismuoto.

Ikuinen elämä olisi mahdollista jos voisimme pitää aivot elossa ikuisesti. Ikuisuus taas on pitkä aika ja olisikin mielenkiintoista nähdä ikuisen elämämän puolestapuhujien ehdotuksia siitä, miten aivoja voitaisiin elättää esimerkiksi kun aurinkomme aikanaan sammuu tai kun galaksimme törmää naapurigalaksiimme. Minne lähetämme ikuisessa hengityskoneessamme olevat aivomme sitten, kun maailmankaikkeuden laajenemisnopeus on kiihtynyt niin suureksi että emme enää saa havaintoja muista taivaankappaleista?

Ikuisuus on käsitteenä paljon isompi ihmisen keksimät lapselliset jumaluskomukset.