Kestokohmelon oloinen Soini ei nauti puolueessaan enää edes Sisulaisten luottamusta, vaan he ovat päättäneet ottaa tuuliajolla olevan persulaivan ruorin hoitoonsa. Vastaava kestikievari- ja hollitupameininki ei olisi ollut Vistbackan aikana persuissa mahdollista. Säätiökaljoissa teutaroiva Isä Timo tuntuu olevan jo ihan pihalla reaalimaailmasta. Sutkautuksia löytyy kuin sekaisin menneestä pitkästä siimasta koukkuja, mutta ei päätä eikä häntää. Seuraava persuskandaali on taas päivää lähempänä.
Kohmeloinen Soini menettänyt ohjat?
15
53
Vastaukset
- No huhhuh
Jos Eerola todellakin on persujen ykkösvaihtoehto korvaamaan Halla-aho, täytyy vain ihmetellä koko persuryhmän harkintakykyä. Tämä ailahteleva ja arvaamaton äärioikeiston mannekiini tulee takuuvarmasti nolaamaan persut moneen kertaan lausunnoillaan - ja samalla tietysti koko Suomen. Ilmeisesti persut suodattavatkin maailmastaan kaiken kritiikin ja uskovat lahkolaisten tavoin löytäneensä lopullisen totuuden kaikesta. Miten ihmeessä lainsäätäjinä voi toimia ryhmä, jonka useimmat jäsenet näyttäisivät tarvitsevan pitkäaikaista ammattiapua psyyken ongelmiinsa?
- huonoa tiedossa
”Itseäni viehättää fasismi ja erityisesti Benito Mussolinin harjoittama talouspolitiikka. Yrittäjyyteen kannustettiin, mutta se oli tiukasti valtion kontrollissa. Elintärkeitä suuryrityksiä ei päästetty ulkomaalaisten sijoittajien omistukseen, vaan ne pidettiin tiukasti omissa käsissä. Italia saavutti noihin aikoihin täystyöllisyyden ja vahvan talouskasvun. Siitä mallista olisi paljon opittavaa.” Juha Eerola 6.7.2010 Hommafoorumilla.
Eerola hoitaa PS:n haudankaivuun loppuun. - Timo seteliselkä
Soini ei tunnu enää välittävän mistään, kun sai lapioitua puolueen miljoonat säätiöönsä. Soinismin kaltaista poliittista kusetusta ei ole vielä suomessa nähty.
- kenttä kertoo
Tässä suoraa tekstiä persuista, eli valesuomalaisista.
http://blogit.iltalehti.fi/helena-tornberg/2012/06/12/pelottava-valesuomalaisuus/?ref=es - Kohmelon parantelu
kopsulla on yhtä tarkkaa hommaa kuin ripulin parantaminen pieremällä.
- HUH HUH!
Nopeasti Soini unohti "kaikkein tärkeimmän asian" EU:n. Tänään puhui enää ensipusustaan Iltalehdessä. Kusetus huipussaan.
- onkohan vaan
Miksi aloituksesi otsikossa on kysymysmerkkin kuin tunnut tuntevan puolueen asiat läpikotaisin. Vai olisko sittenkin kyseessä taas joku tyhjänjauhaja joka mässyttää omia aivoituksiaan tällä palstalla. Ja tuon edellisen lauseen jäljestä puuttuu kysymysmerkki ihan tarkoituksella. Vedäpä johtopäätöksesi siistä.
- Harmittaahan se
Hupaisaa, kun nämä mielensäpahoittajapersut kiinnittävät aina huomiota enemmän muotoon kuin sisältöön. Heidän mielestään ei ole tärkeää se, mitä sanotaan vaan kuka ja miksi asian esittää. Näin siinä käy, kun faktoja ei voi kiistää ja jäljelle jää vain sokea luottamus omaan puolueeseen. Ympäröivää maaimaa ei kuitenkaan voi sulkea kokonaan pois, vaikka kuinka harmittaisi.
- kui?
Harmittaahan se kirjoitti:
Hupaisaa, kun nämä mielensäpahoittajapersut kiinnittävät aina huomiota enemmän muotoon kuin sisältöön. Heidän mielestään ei ole tärkeää se, mitä sanotaan vaan kuka ja miksi asian esittää. Näin siinä käy, kun faktoja ei voi kiistää ja jäljelle jää vain sokea luottamus omaan puolueeseen. Ympäröivää maaimaa ei kuitenkaan voi sulkea kokonaan pois, vaikka kuinka harmittaisi.
Miksi pitäisi kiinnittää huomiota sisältöön? Senkö takia kun kyseiset kirjoittajat käyvät täällä päivästä toiseen kirjoittelemassa noita juttujaan ja kruunaavat kaikki aloituksensa kysymysmerkillä? Tätäkö tarkoitat? Pitäisikö olla hieman rohkeampia noitten väitteidensä kanssa? Toilaalta eipä nuokaan toimenpiteet sisältöä pelasta jos sellaista ei ole. No tietysti on niin että sinulle sisällöksi riittää turhanpäiväinen suunsoitto? Sitäkö tarkoitat? Kumpaan nyt kiinnitit huomiosi? Sisältöön vain asiaan?
- persrealismia
Avauksessa puhutaan mm. "seuraavasta persuskandaalista". Eikä siihen mennytkään kuin muutama tunti: pSS Erosen aikuisviihdetausta velkaongelmineen tuli julkisuuteen.
- kuin liukuhihnalta
Kyllä tää Eerolan eroottinen tanssiminen on vielä mahdottomampi.
- Timo miljoonaWätys
Strippaamalla hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi? No, poliittinen kehäraakki Soinihan sen 100% omistamassaan puolueessa päättää.
- ps-sinikikkeli
seuraavasta vilautusviuhahduksesta tulee tutkintapyyntö poliisille.
Meidän lapsiperhe kiertää Tykkimäen ja Kotkan meripäivät kaukaa.Eihän sitä tiedä missä Kymen kikkelistit kyttäävät... - Munakokkelis nam
ps-sinikikkeli kirjoitti:
seuraavasta vilautusviuhahduksesta tulee tutkintapyyntö poliisille.
Meidän lapsiperhe kiertää Tykkimäen ja Kotkan meripäivät kaukaa.Eihän sitä tiedä missä Kymen kikkelistit kyttäävät...Mitä?? Täällä horisko kyselee kieli pitkällä missä näitä Kymen kikkelistejä voi nähdä? Kyllä siinä horiskon silmä lepää...
- onko vielä nähty sel
Niinpä, onko vielä nähty sellaista persupäätöstä, joka ei olisi samalla myös isä-Soinin oma päätös, onhan hän koko puolueen omistaja.
Närnnäistä demokratiaa siis? Vai mitä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341987Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291021- 69872
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261757Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65749- 12721
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132685- 83680
- 26666
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.208663