Hyvää yötä kaikille palstan lukijoille

159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Attribuutio on psykologian käsite, jossa kyse on ihmisen toiminnan tai tapahtumien selittämisestä. Attribuutioilla pyritään selittämään mikä aiheutti tietyn käyttäytymisen ja kuka tai mikä siitä on vastuussa. Attribuointi on usein tiedostamatonta. Ihmisellä on myötäsyntyinen tarve tulkita käyttäytymisen tai tapahtuman johtuvan jostakin tietystä syystä sen sijaan, että sen uskottaisiin olevan sattumanvaraista. Fritz Heider jakaa attribuution kahteen, sisäiseen ja ulkoiseen. Sisäinen attribuutio liittyy aina henkilöön, ulkoinen taas tilanteeseen.

Ihmiset tekevät herkästi virheattribuutioita. Attribuution peruserheeksi kutsutaan taipumusta yliarvioida sisäisten tekijöiden vaikutusta käyttäytymiseen. Esimerkiksi on vaikea hyväksyä liikenneonnettomuuden selitykseksi tilannetekijöitä, kun ajoneuvoja kuitenkin ohjaavat ihmiset. Havainnoija-toimija -virheeksi kutsutaan taipumusta yliarvioida sisäisten tekijöiden merkitys toisten käyttäytymistä arvioidessa ja vastaavasti aliarvioida sisäisten tekijöiden merkitystä omaa käyttäytymistä selitettäessä. Esimerkiksi mielellään ajatellaan, että oma ärtymys johtuu ärsyttävistä ympäristötekijöistä, kun taas toisten silmissä henkilöllä itsellään saattaa olla tapana kiukutella turhasta.

Attribuution valokeilavirheessä (Spotlight Effect) on kyse ihmisten taipumuksesta uskoa olevansa jatkuvasti toisten tarkkailun ja huomion kohteena. Tosiasiassa sosiaalisissa tilanteissa ihmisten tarkkavaisuus hajaantuu, eikä yhteen yksittäiseen yksilöön kiinnitetä kovinkaan paljon intensiivistä huomiota. Edustavuuserheeksi kutsutaan ihmisten taipumusta luoda kattavia yleistyksiä yksittäisten tapausten perusteella. Esimerkiksi Anneli Jäätteenmäki tuli mediassa leimatuksi valehtelijaksi, kun jäi kerran kiinni kyseenalaisesta lausumasta. Päättelyn virheellisyys on siinä, että käyttäytymisen syiden oletetaan olevan sisäisiä, pysyviä ja laaja-alaisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaskaskärpänen kirjoitti:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaalipsykologia


http://www.iltasanomat.fi/videot/toosatv/vid-1288475960200.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu