Ruosalaismaalivahti paljasti takapuolensa!

Ruotsissa kohutaan jalkapallon EM-kisoissa pelaavan sinikeltaisen maajoukkueen "rangaistusmenetelmistä". Maajoukkueen kolmosmaalivahti Johan Wiland joutui eilen paljastamaan takapuolensa ja olemaan pelaajien maalitauluna pudotettuaan pallon leikkimielisessä harjoitteessa, jossa pelaajat yrittävät pitää palloa ilmassa syötellen toisilleen.

Poliitikot puoluekentän laidasta laitaan ovat arvostelleet tempausta. Maltillista kokoomusta edustavan pääministerin Fredrik Reinfeldin mukaan "ihmisten, joilta odotetaan paljon, pitäisi olla tietoisia siitä ja myös toimia sen mukaan".

-Mautonta, keskustapuolueen johtaja Annie Lööf sanoo.

-Voi herranjumala! Tämä on todella epämiellyttävää, tämä ei kuulu vuoteen 2012, vasemmistopuolueen puheenjohtaja Jonas Sjöstedt toteaa.

Kansallismielinen Ruotsidemokraatit sanoo puheenjohtajansa Jimmie Åkessonin suulla: "Tämä ei näytä kovin kauniilta."

Pahennusta herättänyt treeni on nostattanut kulmakarvoja myös Ruotsin palloliitossa. Liiton puheenjohtaja Karl-Erik Nilsson joutuikin pyytämään anteeksi ja sanoi puhuneensa asiasta maalivahti Wilandin kanssa.

Ruotsin maajoukkuepelaajat ihmettelevät kohua ja kiistävät, että kyse olisi kiusaamisesta.

-Ei tässä ollut kyse kiusaamisesta. Se oli vain leikkiä. Leikimme "possua" tai "apinaa" koko ajan. Kyse on vain siitä, kuka voittaa, ammatikseen venäläisessä CSKA Moskovassa pelaava Pontus Wernbloom puolustautuu. Hän sanoo, että osallistuminen leikkiharjoitukseen on vapaaehtoista.

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2012/06/1565792/maajoukkuemaalivahdin-paljas-takapuoli-oli-liikaa-ruotsalaispoliitikoille

Mmm..Possun ja apinan lisäksi "leikitty" kenties heman homoakin.
156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ruotsi joukkue leikkii myös junaa! Tuut tuut!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

aunus kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu