Eduskunnan kyselyssä Urpilainen meinasi että EVM on "ainoa vaihtoehto".
Mutta kun tutustuu EVM-yhtiön valtuuksiin tehdä ihan mitä huvittaa ilman että valtioilla on mitään sanomista, pitäisi järkevän ihmisen huolestua ihan oikeasti.
Riikka Söyring analysoi tosi terävästi:
"Pikamuutoksella rahan jakoon
Eurooppaneuvoston kokouksessa tehty pikamuutos koskee artiklaa 136. Sen mukaan jäsenmaat voivat perustaa EU:n institutionaalisten rakenteiden ulkopuolelle osakeyhtiön jakamaan rahaa ylivelkaantuneille maille, sanoo Esko Seppänen.
Tarvetta on. Palkansaajien tutkimuslaitoksen erikoistutkija Heikki Taimio varoittaa, että Suomi voi joutua takaamaan lainoja myös Saksalle ja Ranskalle.
Tätä tarkoittaa tulonsiirtounioni, vahva EU ja eurobondit.
Euroopan Unionin jäsenmaat sitoutuvat olemaan vastuussa toistensa veloista ja toimimaan niiden takaajina.
Maksajia ei vain enää tahdo löytyä, niin velkaantuneita ovat kaikki maat, mukaan lukien Euroopan talousveturi Saksa jonka talouskasvu putosi lähes nollaan. Myös palkkataso Saksassa on pudonnut. Tämä on tapahtunut pääasiassa sen jälkeen kun Saksa liittyi euroalueeseen. Syitä on monia. Eräs on verotus. On suoria veroja ja epäsuoria veroja – kuten inflaatio.
Eliitin veroasiat luonnollisesti ovat kunnossa.
Lissabonin sopimuksen 125. artikla kieltää jäsenmailta ja Euroopan Unionilta yhteisvastuun toistensa veloista.
Siitäkö nyt piitattaisiin!
Lakia kierretään perustamalla Euroopan väliaikainen vakausrahasto ERVV sekä Euroopan vakausmekanismi EVM. Pikavipeillä talous kuntoon?
ERVV, EVVR ja EVM: EVVK?
ERVV ja EVM ovat EU-rakenteiden ulkopuolisia sopimuksia, ja sellaisena laittomia. ERVV ja EVM ovat niin ollen itsenäisten valtioiden välisiä sopimuksia, eikä talouskomissaari Rehn virkamiehenä saisi ottaa niihin kantaa puoleen taikka toiseen.
Lissabonin sopimuksen 125. artiklan kiertäminen valtioiden välisillä sopimuksilla tarkoittaa sitä, että Euroopan Unionin takaus on laiton.
Ilmeisen laittomuuden lisäksi ns. pysyvä vakausjärjestely EVM on Luxemburgiin sijoitettu osakeyhtiö, jonka ympärille on rakennettu organisaatio, joka ei ole kenellekään vastuussa ja jonka jäsenillä on vastuuvapaus ja syytesuoja. Yhtiönä EVM ei maksa tuloveroa, eivätkä sitä maksa myöskään EVM:n toimihenkilöt.
EVM:n hallintoneuvoston jäsenet, johtokunnan jäsenet ja varajäsenet, toimitusjohtaja, henkilökunta ja komiteoiden jäsenet sekä edellä mainittujen neuvonantajat on vapautettu kaikista oikeudellisista menettelyistä, jotka kohdistuvat heidän toimintaansa mainittua tehtävää suoritettaessa. Eli EVM:n toimihenkilöt eivät joudu oikeudelliseen vastuuseen teoistaan.
Kaikilla toimessaan olevilla ja entisillä hallintoneuvoston ja johtokunnan jäsenillä sekä EVM:n palveluksessa olevilla tai olleilla on velvollisuus pitää salassa EVM:n toimintaa koskevat salassa pidettävät tiedot. EVM:n toimintaa voidaan siis luonnehtia salaiseksi: julkisuusperiaate ei koske sitä.
Tilintarkastusta ei pääse edes Euroopan Unionin tilintarkastustuomioistuin suorittamaan.
Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) kanssa tehtävää yhteistyötä käsittelevään johdantokappaleeseen on lisätty maininta, että maan pyytäessä tukea EVM:ltä sen odotetaan tekevän vastaavan pyynnön myös IMF:lle, mikä kasvattaa IMF:n päätäntävaltaa EU:n asioissa tuntuvasti.
EVM:n perustaminen vaatii myös muutoksia euroalueen maiden lainsäädännössä. Muistion mukaan jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että EVM:llä on niiden alueella sopimuksen mukaiset erioikeudet ja vapaudet..."
http://riikkasoyring.nettisivu.org/ajatukset/artikkelit/evm-hyvaksytty-velkasampo-alkaa-pyoria/
EVM-Yhtiön Koskemattomuus TABU?
Ei KERROTA?!
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872