Todistuksen saamisesta

Tapani1

MAP-kirkon Helsingin vaarnan konferenssissa 10.6.2012 vanhin Marlin K. Jensen piti Messukeskuksessa puheen, jossa hän kuvasi mm. oman todistuksensa saamista MAP-kirkosta. Vaiheet sopivat minusta myös Kristuksen evankeliumin totuuden tuntemiseen yleisemminkin. Vain kohta 3 on MAP-kirkkoa koskeva. Hän mainitsi kohdan 1. Kor. 2:

11 Kuka muu kuin ihmisen oma henki tietää, mitä ihmisessä on? Samoin vain Jumalan Henki tietää, mitä Jumalassa on.

Näitä ympärillä olevia jakeita hän ei maininnut:
6 Viisautta me julistamme siihen kypsyneille, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailmanajan kukistuvien valtiaiden viisautta. [1. Kor. 14:20; Fil. 3:15; Hepr. 5:14 | Jaak. 3:15]
7 Me julistamme Jumalan salaista, kätkettyä viisautta, jonka hän jo ennen aikojen alkua on määrännyt meidän kirkkaudeksemme. [Room. 16:25]
8 Sitä ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut, sillä jos he olisivat sen tunteneet, he eivät olisi ristiinnaulinneet kirkkauden Herraa. [Matt. 11:27; Luuk. 23:34; Joh. 16:3; Ap. t. 3:17, Ap. t. 13:27]
9 Me julistamme, niin kuin on kirjoitettu, mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat. [Jes. 64:3]
10 Meille Jumala on sen ilmoittanut Hengellään, sillä Henki tutkii kaiken, myös Jumalan syvimmät salaisuudet. [Joh. 16:13; 1. Joh. 2:27]
11 Kuka muu kuin ihmisen oma henki tietää, mitä ihmisessä on? Samoin vain Jumalan Henki tietää, mitä Jumalassa on. [Sananl. 20:27; Room. 11:34]
12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan Jumalan oman Hengen, jotta tietäisimme, mitä hän on lahjoittanut meille. [Room. 8:9]
13 Siitä me myös puhumme, mutta me käytämme Hengen emmekä ihmisviisauden opettamia sanoja ja selitämme hengelliset asiat Hengen avulla. [1. Kor. 1:17]
14 Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla. [Joh. 14:17; Room. 8:5; 1. Kor. 1:24]
15 Hengellinen ihminen sen sijaan pystyy tutkimaan kaikkea, mutta häntä itseään ei kukaan voi tutkia. [1. Tess. 5:21; 1. Joh. 2:20, 1. Joh. 5:20]
16 -- Kuka tuntee Herran mielen, niin että voi neuvoa häntä? Mutta meillä on Kristuksen mieli. [Room. 11:34 ]

Hän jäsensi todistuksen saamisen kolmeen vaiheeseen:
1. Tarkkailu eli havaintojen tekeminen
2. Kokeminen eli eläminen evankeliumin ohjeiden mukaan kuten paasto
3. Moroni 10:5 jakeen mukaan toimiminen eli kysyminen rukouksessa, onko Mormonin kirja totta.

Hän korosti, että uskonto voi olla loogista, jossa järki ja tunne ovat tasapainossa. MInun mielestäni, kun ihminen saa todistuksen, niin se on enemmän kuin uskoa eli siitä tulee tiedon kaltaista ellei jopa tietoa, mutta sellaista, jota ei voi toiselle siirtää, ellei tuo toinen itse koe.

5

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • moroni

      Moroni 10:5 sopii myös muihin asioihin kuin Mormonin kirjaan tai evankeliumiin.

      Moroni 10:

      5 Ja Pyhän hengeb voimalla te voitte tietää totuuden kaikesta.

      Olen soveltanut tuota periaatetta ja saanut vastauksen rukouksiini muissakin asioissa.

    • !!!

      Jäit luokallesi. Et saanut todistusta ollenkaan!

    • Ent. jäsen

      Olisi jo aika uudistaa mormonismin käyttämää suomen kieltä. Todistus on väärin suomennettu englannin kielestä. Kukaan ei voi saada 'todistusta', aatteesta voi vakuuttua ja siihen voi uskoa, mutta ei siitä mitään todistuksia voi olla.

    • moroni

      Sana "todistus" ei ole mormonien kieltä vaan Raamatussa sisältämä ilmaus.

      Esimerkiksi, Joh.5:

      9. Hyväksymmehän me ihmistenkin todistuksen, ja Jumalan todistus on paljon painavampi. Tämä on Jumalan todistus: hän on todistanut Pojastaan.

      10. Jokaisella, joka uskoo Jumalan Poikaan, on tämä todistus sisimmässään. Mutta jokainen, joka ei Jumalan todistusta usko, tekee hänestä valehtelijan, kun ei usko itse Jumalaa.

      Joten jos todistus uskonnollisessa mielessä on väärä sana suomen kielessä, niin silloin Raamatun käänöskomitea on tehnyt mokan.

      Todistus tarkoittaa kreikan kielessä ilmoitusta ja ilmestystä (suomen kielessä niillä on hieman eri merkitys). Sillä tarkoitetaan Jumalan antamaa sisäistä ilmoitusta, joka vahvistaa ihmiselle, että jokin oppi on totta.

      Toki sillä voidaan ymmärtää myös Jumalalta saatua näkyvää ilmoitusta kuten enkelin ilmestystä samassa tarkoituksessa, mutta me korostamme ilmoituksen sisäistä luonneta.

    • ...

      Mormonien todistukset tosin ovat p***eestä revittyjä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2005
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1052
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      878
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      766
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      752
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      735
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      688
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      673
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      671
    Aihe