Keskusta ei petä aina

Otsikko sisältää ruman sanan. Se on provokatiivinen. Se ei tee oikeutta puolueelle, joka on ollut sotien jälkeen lähes koko ajan kuskin paikalla yhteiskuntamme avainpaikoilla.

Urho Kaleva Kekkonen, Kainuun korpien suuri itsepäisyys on itsenäisyytemme ajan todellinen presidentti, kansakunnan isäntä. Haudastakin käsin hän virittää edelleen intohimoisia keskusteluja. Puolesta ja vastaan.

Keskustalaisista, isoista kansallisista hahmoista kokoaisi helposti ruuhkabussillisen väkeä. Kokemusta, viisautta ja halua rakentaa isänmaastamme entistä parempi paikka työskennellä ja asua – elää onnellisesti. Miksi sitten sanotaan, että keskustasta pettää aina. Puolue on nykyistä mainettaan parempi.

En tiedä, kuka tuon sanonnan alun perin keksi, mutta totta kai se kumpuaa poliittisten vastustajien joukoista. Osin on varmasti kyse siitä, että keskusta oli jo inhimillisestikin katsottuna liian pitkään vallassa. Toisaalla syvässä etelässä – lue: kehäkolmosen sisäpuolella – ärsyynnyttiin maalaispuolueen jatkuvasta vallassa olosta. On hyvä muistaa, että kokoomus taapersi oppositiossa 21 vuotta, eikä sillä todistetusti ollut asiaa hallitukseen Kekkosen valtakaudella.

Ollaan aluepolitiikasta mitä mieltä tahansa, on pitkälti keskustan ansiota, että maamme on edelleen jotenkin asutettuna Hangosta Lapin perukoille saakka. Vaikka politiikka on kauniisti määriteltynä yhteisten asioiden hoitamista, niin usein se on valtapelin ja -taistelun tannerta, jossa vaan vahvimmat pärjää. Keskustassa on riittänyt vahvoja persoonia, joilla on ollut myös pelisilmää ja poliittista rohkeutta.