Kukaan ei olisi uskonut jos olisi sanottu että Suomessa on leipäjonoja, ja sille olisi naurettu. Sitten tuli Kepun Esko Aho, Kokoomus-Viinanen ja EU. Luotiin 3 isoimman median avulla EU-propaganda, jolla vietiin EU-läpi, laittomin päätöksin lähes joka vaiheessa, luotiin Nokia-huuma ja Suomen mainostettiin olevan maailman napa kun ollaan EU:ssa. Tosiasioita ei kerrottu kansalle eikä kerrota vieläkään.Nyt voi vain havaita että meillä on Toivotalkoot, velka ja nälkä.
80-luvulla Suomessa EI LEIPÄJONOJA
24
115
Vastaukset
- onneksemme
niitä nyt on eu:n luvalla ja seurauksesta.
niitä oikein kaivataan joka niemeen ja notkelmaan,se on poliittinen tahto ja hyvinvoinnin perusta.
suomi on kokomustaa hyvinvointia pullollaan, on se mukavaa.- ENNENEUTAPAREMMIN
KYLLÄ EU:LLE ÄÄNESTÄNEILLÄ ON PALJON SELVITETTÄVÄÄ, JOSKUS PYHÄN PIETARIN PORTILLA., JA ETENKI VALEHTELEVILLA POLIITIIKOILLA.
- Näin se vain on
Jos 1980-luvulla leipää olisi jaettu olisi jonoja ollut ihan samaan tapaan kuin nykyäänkin. Sellaista maata ei ole olemassakaan jossa ihmiset eivät jonottaisi jos jotain saavat ilmaiseksi.
- BigBrother^
Piip, mielestäni väärä arvio. -80-luvulla moinen touhu oltaisiin koettu ylihävettävänä. Ainoastaan ne, jotka olisivat täysin puilla paljailla (jos nekään), olisivat menneet sinne. Sekä ehkä jokunen väärinkäyttäjä.
Nykyään ihmisiä ei enää hävetä, vaikka ei olisi rahaa, ei hävetä olla sossun asiakkaina, ei hävetä edes hyväksikäyttää tukijärjestelmiä. Sairas yhteiskunta. - Näin se vain on
BigBrother^ kirjoitti:
Piip, mielestäni väärä arvio. -80-luvulla moinen touhu oltaisiin koettu ylihävettävänä. Ainoastaan ne, jotka olisivat täysin puilla paljailla (jos nekään), olisivat menneet sinne. Sekä ehkä jokunen väärinkäyttäjä.
Nykyään ihmisiä ei enää hävetä, vaikka ei olisi rahaa, ei hävetä olla sossun asiakkaina, ei hävetä edes hyväksikäyttää tukijärjestelmiä. Sairas yhteiskunta.Ottaa vähän selvää, kyllä köyhiä oli 1980-luvulla. Joka muuta väittää valehtelee!
- äänestäkäävainkokoomusta
Ei pidä paikkaansa. Ei leipäjonoja tarvittu 1980-luvulla Politiikka ei ollut vielä tätä uusliberalisimia suosivaa politiikkaa.
Suomen työttömyysprosentti oli 3,9% vuonna 1989. Valtiolla ei ollut tuolloin selkaa ollenkaan. Katso vähän tunnuslukuja, ennenkuin alat puhua hulluja.
Kokoomus tämän kaiken kurjuuden takana on. Se pääsi silloin valtaan.
Kokoomus ei pidä taloudellisesta demokratiasta. Se on heidän mielestään tasapäistämistä, jos suurin piirtein kaikilla mene yhtä hyvin.
Nykyinen malli, missä suurella osalla kansaa menee huonosti, on heidän mieleensä. Sitten on nämä ökyrikkaat, jotka vievät suurimman osan tuloista.
Nykyinen tilanne suo Kokoomukselle syyn purkaa hyvinvointivaltiota. Sitä perustellaan sillä, että talous on niin huonossa jamassa, että se on ainut vaihtoehto. Erittäin ovelaa politiikkaa, mutta totta joka sana!
- somppis
80-luvulla oli moni asia paremmin, ei täällä ollut somaleitakaan.
- Tällä menolla
ollaan taas 40 luvulla.Alkaa suuri evakko ruotsiin.Jäljelle jäävät
keittävät korviketta kahvin sijaan.Näin jälleen on päättäjät
sössineet Suomen asiat.- Antioksidanttiantti
Korviketta, eli Pakurikääpää keitellään jo =)
- Tieteellistä:
Antioksidanttiantti kirjoitti:
Korviketta, eli Pakurikääpää keitellään jo =)
Pakurikääpä on sentään tuhansin tutkimuksin todettu mm. antavan vastustuskykyä syöpään yms. Lue itse:
http://yle.fi/uutiset/pakurikaapa_on_rohto_moneen_vaivaan/5368883
- voi Suomi parka
EU:n piikkiin menee paljon muutakin, kuin leipäjonot.
Suomen köyhille tarkoitetut rahat menevät nyt mm. afrikkalaisille sosialipakolaisille. Onko se mielestänne oikein.- ???!!!
PETOSJYTKY LÖYHKÄÄ kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
Häpeä jo vihervas -trollaaja! Samaa oksennusta persuista päivästä toiseen. Ja valhetta kokonaan. Kok kokonaan eri juttu kuin persut, muuten persut olisivat ottaneet hallituspaikan vastaan.
- Eurokratia
Eu:n ja euron myötä suomeen tulivat leipäjonot. Lipposen politiikalla, joka oli kovempaa kuin kokoomuksen politiikka saatiin köyhät kyykkyyn.
Nyt on niin, että EU: hun maksetaan enemmän kuin sieltä saadaan ja mitä sieltä saadaan se kohdistetaan kaikenmaailman kehittämishankkeisiin...ja nuo miljoonat ovat poissa ihmisten hyvinvoinnista.
- pakkoruotsi
Onneksi Ruotsi on, tosin ei sielläkään enää yhtä auvoista kuin ennen .Ruotsalaiset eivät kuitenkaan ole sössineet asioitaan niin pahoin kuin Suomi.
Pakko alkaa harkitsemaa muita maita, ei huvita maksella muden velkoja ja töppäilyjä. - Näin on
1980 luvulla kaupasta jääneet leivät syötettiin sioille enään ei saa leipää sioille syöttää.Siinä syy kaupan myymättä jääneet leivät jaetaan ihmisravinnoksi.
- Köyhä vs. sika
Juuri näin, 1980-luvulla vanhat ruuat kärrättiin sikaloihin, kaupat saivat niistä rahaa. Siksi ei leipää eikä muita elintarvikkeita köyhille jaettu, ottajia kyllä olisi ollut. Nykyään EU on tämän kieltänyt, sioille ei saa vanhaa ruokaa syöttää, köyhille kyllä saa jakaa.
- onnetonkaveri
Köyhä vs. sika kirjoitti:
Juuri näin, 1980-luvulla vanhat ruuat kärrättiin sikaloihin, kaupat saivat niistä rahaa. Siksi ei leipää eikä muita elintarvikkeita köyhille jaettu, ottajia kyllä olisi ollut. Nykyään EU on tämän kieltänyt, sioille ei saa vanhaa ruokaa syöttää, köyhille kyllä saa jakaa.
Olet kokkari. Ajattelet juuri niin kuin ahne kokoomuslainen ajattelee. Hänen mielestään nykyiset leipäjonot johtuvat ihmisten ahneudesta. Menevät ahneuttaan sinne jonottamaan ruokaa. Sinua ei voi parantaa edes hoidossa. Kokoomuslaisuus on sairaus!
- kaato ruoka
enenen ruoka syötettiin siolle nyt kaato paikalle kaupan toimesta muistaaseni 400 milj kiloa vuodessa hyvää ruokaa. toista on nämä eu paketit makaroni ja näkkileipä jota ei syö perheen koirakaan .
- mitä_sekoilet
"Tosiasioita ei kerrottu kansalle eikä kerrota vieläkään"
--siis mitä tosiasioita ei kerrota? Mitä sekoilet?
Kerro ihmeessä jos tiedät- yguoybuiu
Sadan vuoden salassapito
1990-luvun pankkikriisi ja sen synkät taustat ja vielä synkemmät seuraukset eivät lakkaa puhuttamasta. Eikä niiden pidäkään lakata, sillä mitään ei ole ratkaistu, ennekuin se on ratkaistu oikein. Uutta tietokin tulee esiin koko ajan, kiitos vaivojaan säästelemättömien tutkijoiden, kirjoittaa Waltamedia artikkelissaan.
11.10.2015 14:46, 7568 lukukertaa
InstaCasino antaa uusille pelaajilleen huimat edut. Tarkista tästä!
Ainakin ne suomalaiset, jotka tuolloin olivat aikuisiässä muistavat varmasti, miten roskapankki Arsenaliin kipatut ongelmaluotot myytiin pilkkahintaan norjalaiselle Aktiv Hansa riskisijoitusyhtiölle. Ja sitä myöden myös poloiset velalliset, joista suurin osa oli konkurssiin ajettuja yrittäjiä, käytännöllisesti katsoen elinikäiseen velkavankeuteen.
screenshot-waltamedia.fi 2015-10-11 13-40-28
Siitä lähtien on keskustelua käyty tuon kaupan laillisuudesta. Senjärkevyydessä tai oikeudenmukaisuudesta kun ei ole edes mitäänkeskusteltavaa. Ruotsissa toimittiin tuolloin toisin.
Pankkien sijasta Ruotsin valtio pelasti yrittäjät. Tämän johdosta Ruotsi pääsi lamasta yli huomattavasti Suomea nopeammin, eikä myöskään vajonnut sellaiseensuurtyöttömyyteen, kuin mihin nämä väärät ratkaisut Suomen veivät.Suurtyöttömyyden, josta Suomi ei ole sittemmin, edes nousukauden aikana, päässyt eroon.
Tuolla 5%:n osuudella luottojen arvosta, josta Aktiv Hansan kanssa sovittiin kauppahinnaksi, olisivat velalliset ilomielin lunastaneet itsensä vapaiksi velkaorjuudestaan ja siirtyneet takaisin tuottaviksi kansalaisiksi, ja ainakin osa jopa työllistäjiksi. Sen sijaan tehdyllä ratkaisulla heidät siirrettiin pysyvästi yhteikunnan marginaaliin.
Koko kuvion järjettömyys ja siihen liittyvät hämäräperäisyydet ovat sittemmin poikineet paljon, enemmän tai vähemmän perusteltuja, huhuja ja arvailuja. Tässä esimerkki. On kiertänyt huhu, että Arsenalin velkakirjat ja niiden tuotto olisivat bulvaanina toimineen Aktiv Hansan kautta päätyneet kartuttamaan hyvinkin tunnetun suomalaisen tahon varallisuutta.
Ilmeisesti kiitoksena valtiovallan saamistapalveluksista. Tuollaisen epäilyksen syntyminen on hyvin ymmärrettävä, kun katsoo kuinka selkeästi tehty sopimus takaa ostajan edut ja jättää Suomen valtion käytännöllisesti katsoen nuolemaan näppejään.
Näiden asioiden lisäselvittelyssä ovat nyt suomen lähihistorian japankkikriisin tutkijat törmänneet hyvin hämmentävään muuriin. Kaikki Valtion vakuusrahaston toimintaa liittyvät asiakirjat, joihin siis kuuluu myös Arsenalin myynti Aktiv Hansalle, on julistettu salaisiksi sadaksi vuodeksi. Luitte aivan oikein: sadaksi vuodeksi.
Suomen PankkiNyt on syytä kysyä, miten näin voitu menetellä ja millaisia perustelujatälläiselle salailulle on esittää.
Ilmeisesti voidaan perustellusti olettaa peitettävänä olevan todella vakavia rikoksia, kun ei vähempi varoaika riitä. Valtion puolella kaupan hyväksyneiden nimet meillä ontiedossa: ministeri Suvi-Anne Siimes, joka allekirjoitti kaupan, Paavo Lipponen,Olli-Pekka Heinonen, Eva Biaudet, Sauli Niinistö, Sinikka Mönkäre, Kalevi Hemilä ja Erkki Tuomioja, jotka talouspoliittisen valiokunnan jäseninä hyväksyivät kaupan. Ja tuolloinen eduskunta, joka ilmeisesti tietäen kaupan laittomuuden, kuitenkin päätti antaa sille siunauksensa.
Taustalla toimineista voimme esittää vain valistuneita arvauksia. Ainakin, jos tyydymme siihen, että viimeiset tätä pankkien ja päättäjien yhdessä junailemaa omaisuusmassojen uudellenjärjestelyä ja yrittäjien joukkotuhontaa koskevat asiakirjat saadaan kansalaisten luettaviksi vuonna 2106. Ja tyydymme myös siihen, ettei Suomi, millään kriteereillä arvioituna, ole oikeusvaltio.
Lähde: http://waltamedia.fi/sadan-vuoden-salassapito/
- suvakkionvajakki
Rakenteellinen korruptio selittää Suomen nykytilan
Transparency International on Berliinssä toimiva kansainvälisten liikeyritysten omistama järjestö. Se listaa maailman maat järjestykseen niissä olevan korruption perusteella.
Suomi on ollut vähiten korruptoituneiden maiden joukossa. Usein jopa ykkösenä. Kuten muissakin mittauksissa, mittauksen tulos riippuu tässäkin tapauksessa siitä, mitä mitataan ja miten.
Kansainvälisten yritysten kannalta haitallista korruptiota on se, mikä haittaa liiketoimintaa. Sellaista on vaikkapa virkamiesten lahjominen. Se aiheuttaa kustannuksia. Sen sijaan rakenteellinen korruptio voi olla jopa hyödyksi liiketoimille. Rakenteellista korruptiota on lakien ja säädösten venyttäminen joidenkin eduksi tai vallan, asemien ja julkisten varojen jakaminen esim. poliittisin perustein.
Transparencyn korruptiomittaus ei tunnista rakenteellista korruptiota. Suomen lakikaan ei sitä kiellä. Rakenteellinen korruptio on siis ainakin suurelta osin laillista.
Suomen poliittinen järjestelmä on rakenteellisen korruption läpitunkema. Valtapuolueiden käytössä ovat puoluetuki, puoluekuri ja poliittiset virkanimitykset. Kuvaa täydentää julkisten varojen jakaminen valtapuolueiden järjestöille ja median hallinta. Se on tarkoittanut, että avointa julkista keskustelua ei ole käyty niistä asioista, jotka ovat vallanpitäjille kiusallisimpia.
1970-luvun alussa luotua, verovaroista maksettavaa puoluetukea perusteltiin sillä, että sen piti tehdä puolueet riippumattomiksi elinkeinoelämästä. Näemme nyt, että elinkeinoelämän järjestöt ja yritykset rahoittavat valtapuolueita merkittävästi. Kansanedustajien lukumäärän mukaan maksettava, nyt noin 40 miljoonan euron vuotuinen puoluetuki on kylläkin tehnyt valtapuolueet riippumattomiksi kansalaisista. Jopa omista jäsenistään. Valtapuolueet voivat ostaa äänet vaaleissa äänestäjien maksamilla verorahoilla. Tätä helpottaa, että samat puolueet hallitsevat suurta osaa mediasta.
Puoluekuri on vielä varmistamassa, että valitut edustajat varmasti toimivat kuten hyväveliverkostot haluavat. Vaikka Suomen perustuslain 29 § selkeästi kieltää puoluekurin, valtapuolueet määräävät yleisesti miten kansalaisten vaaleissa valitseman edustajan on eduskunnassa äänestettävä. Uutiskynnyksen ylittää äänestys, jossa kansanedustaja voi äänestää miten haluaa.
Rakenteellinen korruptio selittää Suomen nykytilan. Se selittää, miksi on tehty ja tehdään kansalaisten enemmistön tahdon vastaisia päätöksiä ja miten on mahdollista, että sellaisia voidaan tehdä.
Kansalaisten enemmistön tahdon vastaisista päätöksistä esimerkiksi käy kolme asiakokonaisuutta. Eriarvoisuutta lisäävä politiikka, vallan siirtäminen Suomesta EU:lle ja Suomen sitominen sotilaalliseen liittoutumiseen EU:n ja Naton kautta.
Kansalaisten tahto ei ratkaise poliittisten päätösten sisältöä, koska vallanpitäjät samaistuvat enemmän taloudelliseen eliittiin kuin äänestäjiinsä. Kansalaisten enemmistön tahdon vastaisia päätöksiä on mahdollista tehdä, koska päättäjät eivät ole riippuvaisia äänestäjistään, vaan ovat luoneet systeemin, joka voi hallita julkisuutta ja ostaa äänet vaaleissa.
Tällainen demokratian, kansanvallan rappio kestää aikansa. On luultavaa ja toivottavaa, että monilla suomalaisilla on mielikuva toisenlaisesta politiikasta. Aidommasta demokratiasta, joka pyrkii avoimen julkisen keskustelun kautta löytämään kestäviä ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin. Ja joka aidosti kuuntelee kansalaisia. Laillisuuden lisäksi on kysyttävä mikä on oikein ja mikä väärin. Ja kenen ehdoilla ja keiden hyväksi päätöksiä tehdään. - suvakkionvajakki
Tippui kuin Manulle illallinen
Nimittäin pelastajien virta rajojen yli Keskustan Lomayhtymä oy:lle ja ry:lle ja Kivitipulle Lappajärvellä.
18.02.2016 23:44, 8095 lukukertaa
InstaCasino antaa uusille pelaajilleen huimat edut. Tarkista tästä!
Kepulit
Useimille suomalaisille kesällä 2015 alkanut turvapaikanhakijoiden vyöry oli painaisunen alku. Joillekin se kuitenkin tuli kuin tilauksesta, siunattuna pelastajana.
Lomayhtymä Finland ry:n taustavoimat, , joihin kuuluvat keskustapuolue, keskustanuoret ja keskustanaiset sekä MTK kuuluvat näihin jälkimmäisiin.
Lomayhtymä ry:n omistaman Lomayhtymä oy:n toiminta oli vuoden 2015 alussa katkolla ja sen Kylpylähotelli Kivitippu oli suljettuna. Tähän tilanteeseen turvapaikanhakijoiden vyöry toi pelastuksen. Kesäkuun alussa sisäministeriöön tuli tieto, että kokonaisia kyliä Irakista aikoo muuttaa Suomeen.
Kivitippua alettiin valjastaa vastaanottokeskukseksi. Kannattamaton liiketoiminta muuttui syksyllä hyvin kannattavaksi, kun Sipilä mainosti Suomea miljoonille muslimeille.
Lappajärven tekninen lautakunta teki päätöksen, että vastaanottokeskus ei ole kaavan mukaista toimintaa. Siitä välittämättä toiminta siunattiin hiljaisesti ja samalla pyllistettiin Kivitipusta osakkeen ostaneille kansalaisille.
Lappajärven luottamushenkilöistä valtaosa on keskustalaisia. Heillä on päätöksenteossa yksinkertainen enemmistö (kuntavaalit 2012 – 62,9 %) Asiat siis sujuivat , kun kun lähes kaikki virkamiehetkin ovat keskustalaisia.
Kivitipun toimintaa oli aikaisemmin pelastettu kunnan rahoilla. Lappajärven kunta esimerkiksi pelasti ahdinkoon joutuneenpelasti Kivitipun ostamalla Kivitipun rantasaunan 500 000 eurolla.
Aikoinaan kunta oli antanut myös Lomayhtymälle 20 miljoonaa markkaa korotonta lainaa kylpylän rakentamiseksi, josta kunnalle aiheutui noin 13 miljoonan markan kulut.
Lomayhtymä ry:lle oli virrannut rahaa myös RAY:ltä noin 2 000 000 euroa vuodessa. Tukien saamiseen on saattanut jotenkin vaikuttaa se, että keskustalainen kansanedustaja Vihriälä oli tuolloin RAY:n hallituksen puheenjohtajana. Lomayhtymä ry taas tuki Vihriälän vaalikampanjaa. Myös Lomayhtymä Finland Oy tuki Vihriälän kampanjaa.
Kivitipussa on kuntoutettu sotaveteraaneja valtion kustannuksella. Nyt kun omat veteraanit alkavat loppua, tuodaan Irakista ”sotaveteraaneja” paikkaamaan tilannetta. Yhdistyksen sääntöjä aiotaan muuttaa niin, että tuotto käytetään maahanmuuttajien kotouttamiseen.
Seuraa rahaa – tämä viisaus pätee nyt kaikkeen turvapaikanhakijoiden ympärillä tapahtuvaan.
Linkki Ilkan artikkeliin: http://www.ilkka.fi/mielipide/yleisöltä/kivitipun-nousu-vai-sittenkin-tuho-1.1983391
Lähde: Juha Mäenpää/Ilkka - LipposkaPetti
Hallitus petti Suomalaiset - Suomen Markan kohtalosta ei Suomalaiset päässeet äänestämään, vaan hallitus päätti liittyä €uroon.
Ruotsalaiset pääsivät äänetämään Kruununsa kohtalosta ja pitivät Kruunun - Syväkki
Kahdenlaisia jonoja. Suomalaisten peruselämisen varmistava suomalaisten ruokajono ja mamujen luksuselämän varmistava tp jono.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341979Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29989- 69868
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261747Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65740- 12718
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132683- 80674
- 26662
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.207655