Nokian lopullinen lähtölaskenta Suomen jättämiseksi on alkanut, Erityisalojen toimihenkilöliitto ERTO toteaa.
- Nuo siirrot tarkoittavat, ettei Nokian mahdolliset verotulot tule enää koskaan hyödyttämään Suomea ja suomalaisia. Samalla Nokian kiinnostus koko Suomeen tulee vähenemään. Paha menetys Suomelle, Aaltonen toteaa tiedotteessa.
------------------------
Eli työttömät ja muut terveet työikäiset joilla vähän rahaa, varautukaa että tästä alkaa lähtölasku suurempiin veromenetyksiin. Seurauksena pienenevät avustukset sekä tiukemmat säännöt. Näin sen vaan menee kun valtion veropotti jatkossa pienenee. Nokia on pikkupaukku siihen verrattuna.
Ylihuomenna kelpaa sitten siivoojan ja tiskarin hommatkin ja niistä saatetaan jopa taistella. Paluu siis normaaliin yhteiskuntaan jossa ahkerat saa juustoa ja voita leipänsä päälle, laiskat ja saamattomat kuivan leipäkannikan. Näinhän se on muuallakin.
Kiitos Nokia miljardeista jotka maksoit veroina, the party is over now.
Nokian veronmaksu jää kohta historiaan, vinkki köyhille
9
92
Vastaukset
- lkjoiioo
Vaihteeksi veropottia jakaa Apple USA:han, tosin taitaa siellä olla yhteisövero vain 9% Suomen 24,5% sijaan.
Viimeinen nokia jonka ostin oli X6 kosketusnäytöllä, jo siinä meni rahat kankkulan kaivoon, ihan skeida ja vaikea käyttää. Nokian peruspuhelimet parhaita ja kestäviä, kaikki muu tehty insinööreille jotka käyttää puhelinta sohvalla istuessaan. Autossa näillä ei pysty edes soittamaan saati vastaamaan. - Verot taivaantuuliin
Suomen verotulothan menevät kumminkin Espanjalle ja Kreikalle, ettei heidän tarvitse maksaa verkoja.
Joten mitä väliä sillä on ettei Nokialaiset enää maksa veroja kun ei ole tuloja??? - Markan odottaja
Minne ne Nokia miljarit menivät?
Valtion velka on jatkanut kasvuaan, vaikka Suomi sai valtavat verotulot!!! Miten nyt saadaan valtionvelat maksettua, jos niitä ei saatu kun on todellinen noususuhdanne!!!
www.velkakello.fi
Suomen muiden maiden velkojen maksu ei ole mitenkään selitettävissä tai puolustettavissa!!
Suomen työpaikat ovat nyt pääasiassa peruspalvelujen ruokahuollon puolella, eikä niillä ole mitään tekemistä Etelä EU:n konkurssipankkien kanssa.
Urpilaisen ja Kataisen puheet eivät valkuuta. - Työtön kohta 2vuotta
Nyt kaikki opiskelemaan .Niin sanoi minullekkin työvoimatoimiston virkailija.että kun on hyvä koulutus aina saa töitä.
Minusta Työvoimatoimistot voi lopettaa, ei sieltä mitään töitä saa.
Eläkkeitä leikataan seuraavaksi ,koska ei ole muita kun eläkeläiset joillla on tuloja.
Muistakaa äänestää Demareitä,niin saadaan nopeemmin Suomi konkurssiin. - työt kutsuu
Nokia ei maksa ensi vuonna euroakaan veroja Suomeen. Repikää siitä sossurahanne.
- arvot uusiksi
näin on, päästään jossain vaiheessa toteamaan että oikeus voittaa: siivooja lopultakin tienaa enemmän kuin patalaiska loispummi joka ei evääkään liikuta.
- Pitkäaikatyötön
Kun tässä ei pariin vuoteen ole merkittäviä rahamääriä Nokialta saatu, ei sen maksamien verotulojen menetys pahasti tuntuisi. Merkittävämpää on irtisanotuista työntekijöistä aiheutuva tuloverojen menetys ja työttömyysmenojen nousu.
"Nokian verot Suomeen: 0,25 %
Nokia maksoi vuonna 2010 Suomeen veroa noin 0,25 prosenttia verotettavasta tulostaan, selviää verohallinnon julkisista tiedoista.
Yhtiön verotettavat tulot olivat verohallinnon mukaan noin 625 miljoonaa euroa. Suomeen maksettujen verojen määrä oli vain noin 1,6 miljoonaa euroa, jolloin veroprosentiksi muodostuu noin 0,25."
http://www.uusisuomi.fi/raha/117434-nokian-verot-suomeen-025 - 464sss
Pitkäaikatyötön kirjoitti:
Kun tässä ei pariin vuoteen ole merkittäviä rahamääriä Nokialta saatu, ei sen maksamien verotulojen menetys pahasti tuntuisi. Merkittävämpää on irtisanotuista työntekijöistä aiheutuva tuloverojen menetys ja työttömyysmenojen nousu.
"Nokian verot Suomeen: 0,25 %
Nokia maksoi vuonna 2010 Suomeen veroa noin 0,25 prosenttia verotettavasta tulostaan, selviää verohallinnon julkisista tiedoista.
Yhtiön verotettavat tulot olivat verohallinnon mukaan noin 625 miljoonaa euroa. Suomeen maksettujen verojen määrä oli vain noin 1,6 miljoonaa euroa, jolloin veroprosentiksi muodostuu noin 0,25."
http://www.uusisuomi.fi/raha/117434-nokian-verot-suomeen-025Mutta liiketoiminnan harjoittaminen täällä tuo verottajalle satoja miljoonia euroja vuodessa. Tuloverot, arvonlisäverot ja muut veron kaltaiset maksut.
- keskaripystyssä
Menkää tuonne http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3353 Palstalle jutut kuuluu sinne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1353786Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.362454Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442108Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet171081Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.701041- 46925
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen63886En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on31865- 43790
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies97772