Merkit ovat aivan selvät. Se pelkää salamointia ja sen jälkeistä jyrinää, aivan samoin, kun Esim.Israelin kansa teki mooseksen aikana. Se jättää osan muonasta syömättä, uhrina jumalalleen, aivan samoin kuinka israelilaiset tekivät mooseksen aikana. Kylläkin niin, että jos en anna sille mitään muuta syötäväksi, niin se käy yöllä syömässä tästä uhriannoksesta, (Aivan samoin teki Aabraham ja tunsi tarpeelliseksi lähteä uhraamaan poikansa Iisakin) ja on aamulla niin kovin syyllisen näköinen. Olenkin miettinyt, että koirani on samassa kehitysvaiheessa, missä kansa oli mooseksen aikana. Annahan ajan kulua, niin muutaman tuhannen vuoden kuluttua, kun koirien aivot kehityksen myötä alkavat ymmärtää, ettei siellä pilven päällä ketään ole, niin viisaimmista koirista tulee ateisteja ja tämä koirien rupusakki kerääntyy pitämään joka sunnuntai haukkujaisia ja edelleen uhrataan osa muonasta tuolle pelottavalle tuntemattomalle. Vääjäämättä kuitenkin, kun koirien aivot edelleen kehittyvät, niin tämä rupusakki pienenee, lähestyen nollaa, koskaan kuitenkaan sitä saavuttamatta, sillä aina tulee olemaan koiria, joille ei mikään järkevä haukunta vaikuta yhtään mitään, koska nämä koirat ovat jo syntyessään jääneet saamapuolelle.
Koirani on vissiin tullut uskoon
26
172
Vastaukset
- Apua mitä vielä
Järkyttävä uutinen. Meillä on kissat vielä pysyneet ateisteina. Täytyy kiinnittää huomio naapuriin. Siellä riehuu pieni koira joka juoksee ympyrää ja tekee omituisia kasoja (risti symboleja) pitkin pihaa.
- Suurin hätä WCssä
Meidänkin koira yritti tulla Uskoon (siis hänen puujalkaansa) Usko esti tämän näpäyttämällä koiraa kevyesti kelleille.
Tuli meidänkin Turunmurresta kertaheitolla ateisti.
Pelkäämme perhepiirissä, että Murresta tulikin homo, kun nyt on Jari Sillanpään kuvaa nuollut 7päivää lehden kannessa.
Pitääkö nyt kutsua pappi tai SamiA paikalle?
Nimim.Kastettu altakasteluruukulla kolmasti, isän, pojan ja naapurin Uskon nimeen aaaaaaaaaaggggggggmen!- nauru pidentää ikää
;-))))))))))) erittttäin hauska!
- mies35.
Uskon kyllä jumalaan. Olen lapsesta asti uskonut. Mutta lapsena mentiin serkun kanssa aina ukkosenilmalla uimaan koska se oli jännittävää.
- Suku on paras
Mitä serkumpi, sitä herkumpi. Iskikö se salama teihin?
Teksti hieman viittaa siihen.
Minä en mene uimaan koska kalat on veteen pissanneet. - Tehtiin sitä paljon.
Suku on paras kirjoitti:
Mitä serkumpi, sitä herkumpi. Iskikö se salama teihin?
Teksti hieman viittaa siihen.
Minä en mene uimaan koska kalat on veteen pissanneet.No niin. Eli ateismiutesi johtuu jumalan pelosta. Ei tietenkään iskenyt. Jumala oli turvana.
- Religion
Minun koirani tuntuu nauttivan pedofiliasta. Ainakin se astoisi naapurini vajaan vuoden vanhan nartun, jos antaisin "siimaa". Siitä sainkin assosiaation, että sehän selvästi viittaa islamin perustajaan muhammediin, joka otti ystävänsä 9-vuotiaan Aisha tytön vaimokseen allahin avulla.
- Tarkastaja.X
Kyllä tuossa on selkeästi islamin-noutajan merkit.
Tuossa tuli puheeksi kahvipöydässä Uolevin kanssa heidän kiperä kääpiökani ongelma.
Kani syö omaa kakkaa koska se nyt on lajille normaalia märehtimistä. Uolevi luuli, että heidän Puppelista on tullut ihan saa'tananpalvoja, kun ketään ei tästä uloste asiasta ollut maininnut.
Uolevin ja hänen vaimonsa Irma-Lehdokki olivat aloittaneet tietenkin saa'tanan karkoitus toimenpiteet. He olivat viskoneet kanin silmiin pyhää vettä ja näyttäneet ristäi, näin yrittäneet pelastaa Puppeli ressukan sielua.
Tilanne karkasi käsistä kun Uolevilla ei ollutkaan lukulaseja ja hän varastosta kiihdyksissään vihkivettä haki, olikin ottanut Teuvo-Tanelin mopedin bensapullon.
Jumalan tai Allahin merkki oli näytetty kun Puppeli syttyi tuleen kun naapurin ikäneito Hilda-Hulda oli viskaissut nortin natsan pihalle.
R.I.P Puppelille ja mitä tästä opimme? Kun syö kakkaa, palaa hengiltä :-( - Olly
Tarkastaja.X kirjoitti:
Kyllä tuossa on selkeästi islamin-noutajan merkit.
Tuossa tuli puheeksi kahvipöydässä Uolevin kanssa heidän kiperä kääpiökani ongelma.
Kani syö omaa kakkaa koska se nyt on lajille normaalia märehtimistä. Uolevi luuli, että heidän Puppelista on tullut ihan saa'tananpalvoja, kun ketään ei tästä uloste asiasta ollut maininnut.
Uolevin ja hänen vaimonsa Irma-Lehdokki olivat aloittaneet tietenkin saa'tanan karkoitus toimenpiteet. He olivat viskoneet kanin silmiin pyhää vettä ja näyttäneet ristäi, näin yrittäneet pelastaa Puppeli ressukan sielua.
Tilanne karkasi käsistä kun Uolevilla ei ollutkaan lukulaseja ja hän varastosta kiihdyksissään vihkivettä haki, olikin ottanut Teuvo-Tanelin mopedin bensapullon.
Jumalan tai Allahin merkki oli näytetty kun Puppeli syttyi tuleen kun naapurin ikäneito Hilda-Hulda oli viskaissut nortin natsan pihalle.
R.I.P Puppelille ja mitä tästä opimme? Kun syö kakkaa, palaa hengiltä :-(:D Ulosteen syönti ei ole märehtimistä, mutta tilanne teillä on ollut varsin hurja, jopa Ilmestyskirjamainen :D
- Tarkastaja.X
Olly kirjoitti:
:D Ulosteen syönti ei ole märehtimistä, mutta tilanne teillä on ollut varsin hurja, jopa Ilmestyskirjamainen :D
Hyi. Valehtelin sitten vasten parempaa tietoa :-D Voi kökkö.
- Raamatun totuus
Olly kirjoitti:
:D Ulosteen syönti ei ole märehtimistä, mutta tilanne teillä on ollut varsin hurja, jopa Ilmestyskirjamainen :D
3.Moos.11
4. Näitä älkää kuitenkaan syökö niistä, jotka märehtivät, ja niistä, joilla on sorkat: kamelia, joka kyllä märehtii, mutta jolla ei ole sorkkia: se olkoon teille saastainen;
5. tamaania, joka kyllä märehtii, mutta jolla ei ole sorkkia: se olkoon teille saastainen;
6. jänistä, joka kyllä märehtii, mutta jolla ei ole sorkkia: se olkoon teille saastainen;
VIIDES MOOSEKSEN KIRJA 14
7. Näitä älkää kuitenkaan syökö niistä, jotka märehtivät, ja niistä, joilla on kokonansa halkinaiset sorkat: kamelia, jänistä ja tamaania, jotka kyllä märehtivät, mutta joilla ei ole sorkkia: ne olkoot teille saastaiset;
- agnostikko.
Koirani taitaa olla ateisti, kun syö paskaa aina lenkillä käydessämme.
- agnostikko.
syö pa s k a a siis.
- agnostikko.
syö paskaa siis.
- agnostikko.
Piti toistaa useamman kerran kun ateisteille ei tunnu menevän yksinkertainen asia perille heti. :)
- agnostikko.
agnostikko. kirjoitti:
Piti toistaa useamman kerran kun ateisteille ei tunnu menevän yksinkertainen asia perille heti. :)
Siksi me agnistikot olemme Jänkkävajakkeja parhaasta päästä.
Meidät tapaa usein torinkulmilta jankkaamasta jotain sekavaa. - agnostikko.
agnostikko. kirjoitti:
Siksi me agnistikot olemme Jänkkävajakkeja parhaasta päästä.
Meidät tapaa usein torinkulmilta jankkaamasta jotain sekavaa.KAtoppas. Ateistin parka rupesi taas provoilemaan minun nimimerkilläni. Se on totta että koirani syö p a s k a a. Eli selvä ateisti.
- agnostikko.
agnostikko. kirjoitti:
KAtoppas. Ateistin parka rupesi taas provoilemaan minun nimimerkilläni. Se on totta että koirani syö p a s k a a. Eli selvä ateisti.
Minä olen MultiNikki ja tulen vainoamaan sinua ja pikku puudeliasi.
Totta kai koirasi syö kakkaa, koska kotoa ei ruokaa saa ja omistajakin on aito, oikea pas'kapää! - agnostikko.
agnostikko. kirjoitti:
Minä olen MultiNikki ja tulen vainoamaan sinua ja pikku puudeliasi.
Totta kai koirasi syö kakkaa, koska kotoa ei ruokaa saa ja omistajakin on aito, oikea pas'kapää!Kyllä saa hyvin ruokaa. Mutta ateistikoiran suu pääsee p a s ka n makuun silti niin helposti. P a s k a on sen suurinta herkkua. Ateisti-ihmisetkinhän suoltavat suustaan pa s k a a minkä kerkiävät
- agnostikko.
agnostikko. kirjoitti:
Kyllä saa hyvin ruokaa. Mutta ateistikoiran suu pääsee p a s ka n makuun silti niin helposti. P a s k a on sen suurinta herkkua. Ateisti-ihmisetkinhän suoltavat suustaan pa s k a a minkä kerkiävät
No nyt me ymmärämme miksi haluat pussaila rakasta koiraasi.
Tuttu haju virittää huumorintajuttoman pösilön täydellisesti.
Maista itsekkin, luulen että pidät.
- Kysyjä
Nyt on kyllä agnostigolle sattunut arkaan paikkaan. Niinhän se on, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Tunsitko piston sydämessä?
- agnostikko.
:D Kukahan tässä nyt se huumorintajuton on. Ja älähti kun kalikka kalahti :D Ateistin parka. :)
- Tosi älykästä paskaa
Voi pillun ikenet teikäläisiä. Kakaroita.
- Hoitsu Hra
Totta kai koirasi on tullut uskoon, koska muutkin eläimet raiskaavat multinikkiä perseeseen
- 14v
Kyllä meilläkin opettaja koulussa sanoi. ettei me tiedetä eläimien sielunelämästä, joten aivan hyvin voi olla näin, että niilläkin on jonkinlaisia oletuksia henkimaailmasta. Kaikkihan täytyy olla totta, mitä opettaja sanoo, vai?
- KeljuKooKojootti
Minun suloista nahkacollieta taas vaivaa demonit. Se hyökkää raivoisasti takanpuhdistusvälineiden kimppuun, varsinkin harja on uhkaava otus joka pitää tappaa perusteellisesti kovan ärinän kera. Takanpuhdistusharjassa on ilmeisesti henkivaltoja joita minä en kykene ateistina näkemään. Luulisi jo vähemmälläkin retuutuksella henkivaltojen pakenevan harjasta, mutta päinvastoin! Ne ilmeisesti saavat jotenkin koirastani imettyä energiaa koska aina nujakan jälkeen se tulee nukkumaan jalkojeni päälle.
Mitenkähän voisin karkoittaa nuo riiviöt takkaharjastani?
Terv nimim. henkivalloista tyrmistynyt ateisti
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341947Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28891- 69855
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259732Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64717- 10696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132673- 26649
- 77648
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.201640