Nokia loppuu ! Varat hupenee!

Jyrkin aikakausi

Tämä on totuus ,vaikka on vakuuteltu johdosta ,että saneeraustoimet ja muut purevat
ja Nokia lähtee uuteen nousuun. Alkuvuodesta vielä ylistettiin kuinka tärkeä Salo on
Nokialle ja Saksan Ulmissa (joka nyt siis loppuu täysin) neuvoteltiin toiminnan laajentamisesta. Näitä juttuja on vakuuteltu joo joo. Nokian osakkeen arvo on pudonnut jo alle kahteen euroon eli sen arvo on nyt noin kaksi prosenttia siitä ,mitä se on joskus ollut ja syöksy jatkuu. Viime vuonna Nokia teki tappiota lähes miljardi euroa ja tänä vuonna jo viidessä kuukaudessa 1,3 miljardia. Eivät nämä henkilöstövähennykset Nokiaa pelasta. Ei sinne päinkään.Nokialla ei vaan ole enää
varaa maksaa palkkoja ja tämä on nyt lopun alkua. Tämä oli nähtävissä tosin jo kolme viikkoa sitten. Vielä silloin siihen harva olisi uskonut ,mutta nyt viimeistään tosiasia on myönnettävä. Loput varat ,joita Nokialla on vielä jäljellä pitäisi nyt käyttää velkojen ja palkkojen maksamiseen. Nokia nousi matkapuhelimilla huipulle ,mutta puhelimet koituivat myös sen tuhoksi. Ahneella on se kuuluisa loppu ,mutta eihän sen firman pomot tästä mitään joudu kärsimään. Heillä menee jatkossakin hyvin .Heillä on mammonaa jo yllinkyllin ,jota nyt työttömäksi jäävät ovat heille kasvattaneet työllään. Heidän tulonsa ovat tästä eteenpäinkin miljoonia euroja vuodessa samalla ,kun vaille työtä jääneet joutuvat jopa myymään asuntonsa perheensä alta. Näin se menee! Nähkääs kokkarit määräävät täällä.
Kataisen aikana työläisille koittaa kahta katalammat ajat." Paskaakos niillä väliä ,pääasia ,et saatiin käyttää niitä tyhmiä hyväksi"tuumaa Jykä ja puhuu Euroopan pankkien tukemisen puolesta ,kun se on Jykän tärkein hoidettava asia.

29

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hgfhgfhfgh

      ghfghgfgfhf

    • Etkö tiedä

      Eihän itse nokia ole tuonut Suomeen verotuloja enää moneen, moneen vuoteen. Eikä nokia ole myöskään ollut merkittävä työllistäjä Suomessa enää moneen, moneen vuoteen.

      Nokian tuotanto on ollut halpatyövoimamaissa jo vuosikausia ja voitot valuneet veroparatiiseihin. Se on Suomen näkökannalta miltei aivan sama miten nokialle käy,

      • tyhjään huutelua.

        persnettolahan se on ollut. Kaiketi tuo suomen herrojen itkuvirsi johtuu siitä, että tuli typerälle ylpeilylle lusmu.
        Toivotavasti kataisen henk. koht. omaisuus oli sijoitettu nokiaan.
        Eräs henkilö sai perinnöksi n.v.2002 kolmen miljoonan arvosta nokian osakkeita. kurssi oli 65 euroa. Laskin lystikseni, että eipä tuon vanhuksen varoissa ole paljon lapsille kertomista.


      • jyggis
        tyhjään huutelua. kirjoitti:

        persnettolahan se on ollut. Kaiketi tuo suomen herrojen itkuvirsi johtuu siitä, että tuli typerälle ylpeilylle lusmu.
        Toivotavasti kataisen henk. koht. omaisuus oli sijoitettu nokiaan.
        Eräs henkilö sai perinnöksi n.v.2002 kolmen miljoonan arvosta nokian osakkeita. kurssi oli 65 euroa. Laskin lystikseni, että eipä tuon vanhuksen varoissa ole paljon lapsille kertomista.

        no on se 100 000 euroakin jotain...


      • Reilua peliä

        Ei todellakaan ole tullut verotuloja, päinvastoin me veronmaksajathan olemme jo vuosikaudet rahoittaneet nokiaa huimilla summilla, että on riittänyt bonuksia ja optioita joka portaan isoille ja pikkunilkeille, siitä ovat pitäneet huolen kokkareministerit yksi toisensa perään.

        Kenellekään ei enää liene epäselvää, että e-flop palkattiin tekemään selvää nokiasta.


      • kkgcb
        jyggis kirjoitti:

        no on se 100 000 euroakin jotain...

        ... jonkun pomon viikon palkka...


    • 100%.sementoitu

      Pientä on Nokian irtisanomiset sen rinalla mitä rakennusalalla on tapahtunut viime vuosina. Hallituksen myötävaikutuksella on maahamme tuotettu n.40 000 ulkomaalaista työläistä ja näin hävittänyt saman määrän työpaikkoja suomalaisilta sekä laskenut kaikilta palkkatsoa jota tes-sopimusten parin prosentin korvaukset eivät korvaa.

      • muillakin aloilla

        Näin on käynyt ,olet oikeassa ja siihen ollaan vain muka puuttuvinaan ,ettei kansa suutu ,mutta oikeasti halvemman työvoiman hyväksikäyttöön yrityksissä (lainvastaisin keinoinkin) ei puututa oikeasti niin kauan kuin Katainen saa päättää tässä maassa.


    • demaribemari

      höh -tässä se epärealistinen palkkapolitiikka on tullut ahneudessaan tiensä päähän....työläinen saaa kenkää ahteraan....kiitos sak.

      • vinkuintiaaan vaan

        Olisipa kiva nähdä miten sinä itse lähtisit kilpailemaan vaikkapa kiinan erityistalousalueiden palkkojen kanssa. Riittäisikö sulle vaikka 350€/kk?.

        Jokainen järkevä ihminen tajuaa, että teollistuneissa maissa on täysin mahdoton alkaa kilpailemaan palkoissa kehitysmaiden kanssa.


    • vienotuuli

      Ihan sama, ei minun elämääni hetkauta. Lisää veroja...sitä se tietää!

    • C2

      Nokia kaatui liian runsaaseen puhelinmallistoon. Mulle ainakin tuli sellanen halpahallifiilis kun olin valkkaamassa uutta puhelinta. Ennen oli vain joku 4 tai 5 mallia..nykyään varmaan 50 erilaista.

    • ahneuden markkinat

      Elopilla ja muilla johtomiehillä on kiire saada loput Nokian varat imettyä itselleen.
      Ollila on jo osansa saanut.

    • katajainen aika

      Elop aloitti Nokian ja Suomen alasajon ja Jyrki-poika aputyttöineen tekee loput.
      Euroopassa on pankkeja suut ammollaan niin kauan, kuin löytyy Suomen tapaisia tyhmelyksiä niitä tukkimaan.

    • Lumian omistaja

      Nokia on kuitenkin eräänlainen Suomen symboli, ja emme saa antaa sen nyt kadota. Toivottavast ymmärrätte, että nyt jos koskaan on aika suosia Nokiaa eikä vaihtaa puhelinmerkkiä.

      Tärkeintä on pitää Nokia Suomalaisena yrityksenä eikä antaa sen mennä konkurssiin tai ulkomaisille, kilpaileville yrityksille.

      Mielestäni Nokia siirtyminen Windowsiin oli kuitenkin oikea päätös, ja uskon yhä, että Nokia tulee vielä nousemaan.

      • -o-

        Nokia saa kadota ja sen pitää kadota.
        Tuollaista sontatunkiota ei tarvita, eikä kukaan muallla maailmassa tajua että se on suomalaien.


    • Polkuja on haettava

      >>Mielestäni Nokia siirtyminen Windowsiin oli kuitenkin oikea päätös, ja uskon yhä, että Nokia tulee vielä nousemaan. >>

      Nokian siirtyminen Windowsiin on suunnilleen yhtä hyvä valinta kuin IBM teki vuonna 1990 sitomalla itsensä OS/2 -käyttöjärjestelmään.

      OS/2 oli monella lailal teknisesti parempi ja pidemmälle viety käyttöjärjestelmä kuin DOS:in päälle kehitetty Windows viritys. Markkinat kuitenkin rakastivat Windowsia ja sen helppokäyttöisyyttä.

      Lopulta OS/2 -käyttöjärjestelmää tarjottiin aivan ilmaiseksi ihmisille, ja postitettiin sitä CD-levyillä satoja tuhansia kappaleita Suomessakin. Se ei siltikään kelvannut käyttäjille.

      Vihdoin viimein IBM kuoppasi huonon OS/2-käyttiksensä, ja siirtyi yrityksenä palveluntuottajan markkinoille. Tätä nykyä IBM on yksi vahvoimmista brändeistä maailmassa.

      Nokian pitäisi osata ja uskaltaa myös katsoa tosiasioita silmiin, ja katsella koko ajan sitä vaihtoehtoista etenemistietä itsellensä.

      Pelkkä Windowsin "teknisen hyvyyden" kriteeri ei kuitenkaan lopulta ole ratkaiseva, jos asiakkaat yksinkertaisesti eivät diggaa ko. käyttistä kännyköissä.

    • raakkuna1

      Avauskirjoituksen laatija on Sosdemin tunnettu poliittinen henkilö, ja vois sanoa että koko kirjoituksesi on väärän ymmärryksen mukaan laadittu. Varsinkin liiketaloudellisista asioista et tajua tunnetusti mitään, ja silti olette aina antamassa lausuntojanne niiden arvioimiseksi, kuten tässä tapauksessa Nokian kohdalla. Ja Kokoomuksen arvostelusta Sosdem tunnetaan entuudestaan varsin hyvin, eikä se tässäkään tapauksessa ole järin älykästä, vaikka kalikasta saa Jyrkikin osansa.

      • raakkuna1

        Lisäisin vielä yllä olevaan esitykseen, että Sosdem on ollut hallitusvastuussa enemmistön voimin ainakin 12 vuoden ajan. Ja vastaavasti ent. Presidentti Halosen aikana Kokoomuksen osallisuus on ollut rajoitettua. Niin nyt kun hallintoaikanne tulokset on selkeästi tulleet kattavina ongelmina ilmi yhteiskunnassamme, niin ette hyväksy lainkaan Sosdemin hallitusaikanne arvostelua, ja valtiomme varallisuuden vääjäämätöntä hupenemista, vaan entiseen tapaan sinkoatte syytöksenne Kokoomusta vastaan, vaikka vahvin SDP edustajanne Jutta Urpilainen on mukana Valtionvarainministerinä Jyrkin rinnalla.


      • raakkuna1
        raakkuna1 kirjoitti:

        Lisäisin vielä yllä olevaan esitykseen, että Sosdem on ollut hallitusvastuussa enemmistön voimin ainakin 12 vuoden ajan. Ja vastaavasti ent. Presidentti Halosen aikana Kokoomuksen osallisuus on ollut rajoitettua. Niin nyt kun hallintoaikanne tulokset on selkeästi tulleet kattavina ongelmina ilmi yhteiskunnassamme, niin ette hyväksy lainkaan Sosdemin hallitusaikanne arvostelua, ja valtiomme varallisuuden vääjäämätöntä hupenemista, vaan entiseen tapaan sinkoatte syytöksenne Kokoomusta vastaan, vaikka vahvin SDP edustajanne Jutta Urpilainen on mukana Valtionvarainministerinä Jyrkin rinnalla.

        Raakkunan antamaa arvostelua Sosdemin politiikasta 68kpl.

        http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/raakkuna1+Sosdem.+tid:3353?term_keywords=raakkuna1 Sosdem.


      • raakkuna1

      • raakkuna1

      • iutyuiryer
        raakkuna1 kirjoitti:

        Lisäisin vielä yllä olevaan esitykseen, että Sosdem on ollut hallitusvastuussa enemmistön voimin ainakin 12 vuoden ajan. Ja vastaavasti ent. Presidentti Halosen aikana Kokoomuksen osallisuus on ollut rajoitettua. Niin nyt kun hallintoaikanne tulokset on selkeästi tulleet kattavina ongelmina ilmi yhteiskunnassamme, niin ette hyväksy lainkaan Sosdemin hallitusaikanne arvostelua, ja valtiomme varallisuuden vääjäämätöntä hupenemista, vaan entiseen tapaan sinkoatte syytöksenne Kokoomusta vastaan, vaikka vahvin SDP edustajanne Jutta Urpilainen on mukana Valtionvarainministerinä Jyrkin rinnalla.

        Hmm. Tietääkseni ainakin kaksi edellistä hallitusta on ollut puhtaasti porvarihallituksia.


      • Aloittaja Nokia l...
        raakkuna1 kirjoitti:

        Lisäisin vielä yllä olevaan esitykseen, että Sosdem on ollut hallitusvastuussa enemmistön voimin ainakin 12 vuoden ajan. Ja vastaavasti ent. Presidentti Halosen aikana Kokoomuksen osallisuus on ollut rajoitettua. Niin nyt kun hallintoaikanne tulokset on selkeästi tulleet kattavina ongelmina ilmi yhteiskunnassamme, niin ette hyväksy lainkaan Sosdemin hallitusaikanne arvostelua, ja valtiomme varallisuuden vääjäämätöntä hupenemista, vaan entiseen tapaan sinkoatte syytöksenne Kokoomusta vastaan, vaikka vahvin SDP edustajanne Jutta Urpilainen on mukana Valtionvarainministerinä Jyrkin rinnalla.

        En ole lainkaan mikään sosdemin puolestapuhuja ,mutta en ehkä halveksukaan heitä niin kuin sinä. Kannatan vain oikeuden mukaisuutta ja kohtuutta. En pidä tästä nykymenosta ,jossa suurten yritysten johtajat tienaavat jopa yli sata miljoonaa euroa vuodessa ja samaan aikaan antavat kenkää tuhansille työntekijöille.
        Se mikä tässä hommassa ehkä eniten korpeaa ,on se törkeä valehtelu ,jota eeloppi on harrastanut. Hän on siis suuri petturi ja emävalehtelija. Nyt on enää vaikeata vakuutella sijoittajia tai keitään muitakaan.
        Kataista moitein vähän provosoidakseni kaltaisiasi kokoomuksen ja rahanvallan ihailijoita.Näköjään onnistuinkin siinä.


    • RunX

      Nokia työntekijät,
      vetkää jojoon itsenne.
      Ette osa hevon helevettiä,
      makeaan elämään tottuneet nenäkarvajaskat.

    • 20+1

      Mikäs tässä loppujen lopuksi sitten virtsasi? Oliko se huono markkinointi puhelimilla, ajankohta vai sisältö? Käsittääkseni Nokian uutuudet ovat olleet aikalailla huipputuotteita. (Tosin jos itse uutta puhelinta hakisin, niin ei se Samsung Galaxy mallisto mikään huono ole).

      Jossain kohti Nokia ainakin testasi ja kehitti todella tehokasta kameraa puhelimelle, mutta tästä en ole sen artikkelin jälkeen kuullut.

      Ehkä nokian turmioksi on koitunut se iänkuulu ahneus...Microsoft on todella tehokas kumppani, jolta löytyy osaamista...Mutta vierastaako ihmiset alustana puhelimessa heidän tarjontaansa?

      Nokialla on paljon malleja ja valinnanvaikeus tuntuu olevan erittäin suuri. Itse en tosin vaadi puhelimelta oikeastaan mitään hienouksia, niin kun nykyisen puhelimeni ostin niin katsoin ettei hinta hyppää reilusti yli 100 euroa...Sitten alkaa jo menemään hifistelyksi.

      Ei tästä Nokia enään nouse, elleivät potkasi Eloppia muualle ja yritä pelastautua oikeasti tuomalla markkinoille puhelimen, joka on pakko saada...Tätä tuskin tapahtuu, koska on kätevämpää vetää firma nurin ja nauttia auringosta johtokunnan kesken :P

      • syöpiän60

        Asiaa...mutta se vsin ,että miksi Elopista tehdään kaiken syntipukki? Itsehän Nokia ajoi itseään suohon , ei saanut O-P korjausta aikaan..
        Liian kauan pidettiin kiinni hankalasta Symbianista, joka on kankea alusta.


    • nähdään vaan

      Kyllä niillä Nokian lopuilla varoilla vielä muutama johtaja tekee itsestään miljonäärin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1987
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1021
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      872
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      757
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      749
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      721
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      685
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      680
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      666
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      208
      663
    Aihe