Chelsean finaalitappio 2008 CIAn järjestämä

Miettikääs tätä...

Abramovich rahoittaa kulissien takana asekuljetuksia talebaneille Afganistaniin ja CIA sai vihiä tästä vuonna 2008. Mestarien liigan voitto tuottaa runsaasti rahaa jalkapallossa ja Abramovich saa täten lisää rahaa asekuljetuksien järjestämiseen.

Nykytekniikka on hämmästyttävää ja CIA pystyisi varmasti saateeliittien avulla nurmikkoa niin että esimerkiksi Terryn liukastuminen olisi ollut mahdollista. Myös Anelkan ja Drogban päät saattoi hyvin sekottaa sateeliittisingaalien avulla.

Voi kuullostaa kaukaa haetulta, mutta Terry on sateella pelannut satoja kertoja uransa aikana eikä hänen tukijalkansa ole pettänyt yhdenkään tällöin annetun syötön aikana. Täten myös kaatuminen ratkaisevalla pilkulla sateen takia oli mahdotonta.

Tuomarikin oli selvästi lahjottu tekemään useampi puolueellinen vihellys Manchester Unitedille.

Sen lisäksi, että talebanien rahoitus vaikeutui, tuli lisää rahaa Glazerien kassaan ja näiden maksamat verot USAlle kasvoivat.

Päivänselvä tapaus. Uskon myös CIAn järjestäneen Ray Wilkinsin potkut, jonka myötä liigamestaruus lähti Chelsean käsistä kaudella 2011-2012.

Olen miettinyt tätä neljä vuotta ja vihdoin ratkesi...
051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


KAIKEN NÄKIJÄ kirjoitti:

Miettikääs tätä...

Abramovich rahoittaa kulissien takana asekuljetuksia talebaneille Afganistaniin ja CIA sai vihiä tästä vuonna 2008. Mestarien liigan voitto tuottaa runsaasti rahaa jalkapallossa ja Abramovich saa täten lisää rahaa asekuljetuksien järjestämiseen.

Nykytekniikka on hämmästyttävää ja CIA pystyisi varmasti saateeliittien avulla nurmikkoa niin että esimerkiksi Terryn liukastuminen olisi ollut mahdollista. Myös Anelkan ja Drogban päät saattoi hyvin sekottaa sateeliittisingaalien avulla.

Voi kuullostaa kaukaa haetulta, mutta Terry on sateella pelannut satoja kertoja uransa aikana eikä hänen tukijalkansa ole pettänyt yhdenkään tällöin annetun syötön aikana. Täten myös kaatuminen ratkaisevalla pilkulla sateen takia oli mahdotonta.

Tuomarikin oli selvästi lahjottu tekemään useampi puolueellinen vihellys Manchester Unitedille.

Sen lisäksi, että talebanien rahoitus vaikeutui, tuli lisää rahaa Glazerien kassaan ja näiden maksamat verot USAlle kasvoivat.

Päivänselvä tapaus. Uskon myös CIAn järjestäneen Ray Wilkinsin potkut, jonka myötä liigamestaruus lähti Chelsean käsistä kaudella 2011-2012.

Olen miettinyt tätä neljä vuotta ja vihdoin ratkesi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu