Kansanedustaja Juho Eerola (ps.) on ilmoittanut jättävänsä kohua herättäneen järjestön jäsenyyden. Eerolan mukaan hänen jäsenyydestään on tehty lyömäase perussuomalaisia ja häntä itseään vastaan.
Politiikka
Perussuomalaisten sivuilla kerrotaan, että Eerolan jäsenyys Suomen Sisu -järjestössä päättyy tänään.
Eerola kertoo jättävänsä jäsenyyden, koska siitä oli tehty lyömäase häntä ja perussuomalaisia vastaan. Suomen Sisu kutsuu itseään kansallismieliseksi järjestöksi.
Hallintovaliokunnan varapuheenjohtaja, SDP:n Maarit Feldt-Ranta sanoi eilen keskiviikkona, että Eerolan valinta aiheuttaisi tilanteen, joka ei olisi "paras mahdollinen", ottaen huomioon asiat, joita valiokunta käsittelee. Keskustan tuore puheenjohtaja Juha Sipilä puolestaan ilmoitti eilen, että hän hyväksyisi Eerolan hallintovaliokunnan johtoon.
MISSÄ PERUSTUSLAIN MUKAINEN YHDISTYMISVAPAUS ?
OPSERVERI
2
<50
Vastaukset
- Heinrich DemLax
Maarit Feldt-Ranta on jo parhaat päivänsä nähnyt, entinen, hieman nahistunut, SDP:n puoluesihteeri.
Minusta Halla-aho ja Eerola teksiivät miehen työn, jos lakkaisivat leikkimästä Suomen Sisua tai Hommaforumia ja liittyisivät tosimiesten järjestöön, Demokraattisiin Lakimiehiin.
Kansandemokratiasta kansallisdemokratiaan! - miehen työ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647