Minulle Lutherin opetus vanhurskautumisesta on tärkeä. Yhdyn mielellänä Tunnustuskirjoihin.
Mutta mitä tulee Lutherin kirjoituksiin juutalaisista, niin niihin en yhdy. En voi yhtyä moneen muuhunkaan luterilaisen kirkon toimintaan.
Eräs syy on vuosi 1918. Jolloin punaisia sukulaisiani tapettiin. He eivät saaneet oikeutta päästä haudatuksi kirkkomaahan vaikka itse ja sukulaiset sitä toivoivat.
Jos siis on jotakin epäilyttävää, vääryyttä, niin pitääkö silloin kaikesta hyvästäkin luopua.
Minä pidän kirkkoisien opetuksista. Ja vaikka jossakin olisi jotakin epäilyttävää, niin pidän kuitenkin hyvän. En heidän kaikkia tuotoksiaan hylkää.
Pidän Augustinuksen opetuksista. Ja vaikka hänen toimintansa toisinajattelevia kohtaan pohjois-afrikassa on tuomittavaa, (harhaoppisten toiminta tukahdutettiin verilöylyllä), niin en sillä perusteella koko Augustinusta hylkää.
Suomen vapaitten suuntienkin edustajat yhtyvät mielellään Lutherin "yksin uskosta" oppiin.
Kuitenkin he muun Lutherin hylkäävät.
Vaikka jossakin on jotakin moittimisen aihetta, niin sydämensä tilan paljastaa, kun epäasiallisesti käy rienaamaan.
Valitettavasti itsekin syyllistyn tällaiseen. Ja jos joku ei sitä tiedä, niin sellainen on syntiä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.