Kreikka pysyy eurossa !!!

Varma tieto!!!!.

Sanokaa minun sanoneen niin oli Kreikan tulevien vaalien tulos mikä tahansa niin Kreikka ei jätä euroa. Kreikan ero eurosta tulisi huomattavasti kalliimmaksi kuin nämä apupaketit ja vaarana olisi myös se että Kreikan ero eurosta voisi pahimmassa tapauksessa kaataa myös Espanjan ja Italian tai jopa koko euron. Olen 100 % varma että EU,IMF ja EKP tekevät kaikkensa jotta Kreikka ei jätä euroa. Pelissä on aivan liian suuret panokset joten edellä mainitut tahot ovat valmiita tekemään vaikka minkälaisia myönnytyksiä ja helpotuksia Kreikalle jotta se ei eroa eurosta. Älkää siis hyvät ihmiset ostako kotiinne herkkuja ja juomia "tuhon päivää" varten sillä sellaista ei tule. Pessimisti ei pety.

9

57

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sanottu jo

      Toistelet vanhoja itsestäänselvyyksiä. Tuo sama asia on todettu jo monesti ennenkin, että Kreikka itse ei vapaaehtoisesti Eurosta lähde, vaan jatkaa ihan hissuksiiin samaa iltalypsyään niin pitkään kuin se vain on mahdollista.

      • jatkaa kunnes hanat

        niih, miksi eroaisi?

        kreikka lypsää eu:lta rahaa niin kauan kuin vain voi.


      • miks eroaisiavat?
        jatkaa kunnes hanat kirjoitti:

        niih, miksi eroaisi?

        kreikka lypsää eu:lta rahaa niin kauan kuin vain voi.

        Eihän kreikkalaiset (ihan) hölmöjä ole.


    • zantos

      Kyllähän Suomi ja suomalaiset nyt oman olemisensa ohessa yhden Keikan pystyssä pitävät, ei se tuota minkäänlaista tuskaa meille. Vaikka kaikki muut maat kääntäis Kreikalle selkänsä, niin Suomi ylväästi muista piittaamatta jatkaa kreikkalaisten tukemista. Jonnekinhan ne kansalaisilta rullatut rahat on käytettävä.

    • Velkarengit

      1.) Elop myi Nokian rengiksi Microsoftille. -> Kuinkas kävi?

      2.) Katainen myi Suomen rengiksi EU-valtioveloille -> Kuinkas kävi

      Molemmat saavat rengin kohtalon.

      Elop pääsee nopeasti takaisin Kanadaansa turvaan.
      Mutta Katainen maksaa vielä näistä tekemisistään vielä jonkinlaisessa oikeuskäsittelyussä.

    • bilderbeggi

      Ei jätä sehän on ollut alusta asti selvää. Hyvätveljet pelastaa kyllä veljet hädästä, vaikka repimällä ne kansan nahasta.

    • me-262

      "...oli Kreikan tulevien vaalien tulos mikä tahansa niin Kreikka ei jätä euroa."
      Tai oikeammin Kreikan ei anneta jättää euroa.
      Kaikki keinot ovat sallittuja ja niitä myös tullaan käyttämään:
      http://www.youtube.com/watch?v=gigcb3GfM9s&feature=related

      Ps. Onneksi Espanja ei petä vaikka vastassa olis ketä. Luotetaan Spanjaan hyvänä pehmittäjänä ja lopun alullepanijana ennen Italian suomaa lopullista niittiä euron perikadolle...

    • kulutusjuhlaa!

      Kreikkalaiset venkulat ovat saaneet nyt kunnolla eu rahahanat auki joten ei kannata erota.

      EU maksa ylivarojen elämisen.

    • Harmattan..

      Uskon kyllä että uurnilla kreekut eivät äänestä voimia jotka eivät haluaisi pitää kreikkaa eu:ssa ja eivät suostuisi säästötalkoisiin.
      Eli kreekut pysyvät eu:ssa ja suostuvat kipeisiin sästötalkoisiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4572
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3393
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2380
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      39
      1418
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1343
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1196
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      978
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe