Millainen olisi hyvä tutkimus Nokialaisista? Monet suomalaiset ovat sijoittaneet viime vuosina Nokiaan ja toistaiseksi ovat kokeneet varsin ikävän kurssikehityksen nahoissaan? Onko Nokiasta tullut taas kansallinen yhtiö, jota omistavat pääasiassa suomalaiset ja mitä se merkitsee piensijoittajille ja suomalaisille ylipäänsä?
Olen tekemässä piensijoittajien näkökulmia ja ajatuksia koskevaa sosiologista tutkimusta. Olen itsekin osallistunut Nokia-sijoittamiseen ja niinpä innostuinkin tekemään Nokiaa koskevan nettilomakkeen, jolla on tarkoitus kartoittaa suomalaisten piensijoittajien näkökulmaa Nokiaan. Tällä palstallahan niitä näkökulmia riittää, mutta olisi mielenkiintoista saada kytkettyä ajatuksia myös keskustelijoiden taustaan, yhteiskunnalliseen asemaan yms.
Jos siis kiinnostaa, käykää ihmeessä vastailemassa! Tarkoitus on tehdä Nokia-sijoittamisesta ja suomalaisuudesta itsenäinen katsaus nykyhetkeen ja ajan henkeen. Lomakevastaukset ovat tietenkin täysin luottamuksellisia. Vastaaminen kestänee noin 15-30 minuuttia.
https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/36301/lomake.html
Mutta lomakkeen lisäksi toivoisin, että näitä aiheita ja niiden tutkimusta --- suomalaisuutta, Nokiaa ja piensijoittamista --- voitaisiin käsitellä enemmän myös tällä palstalla. Miten itse koette tällaiset ajatukset ja tutkimusongelmat? Onko Nokian ja osakesijoittamisen kannalta keskustelupalstoilla tai vaikkapa kansallisuudella mitään merkitystä?
Osallistu Nokiaa käsittelevään sijoittaja-tutkimukseen!
sosiologi-tutkija
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341967Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29959- 69866
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?260740Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65726- 10709
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132680- 79665
- 26659
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.205652