Suomi konkkaan?

kaikki muille...

Suomella oli Valtionvelkaa Kekkosen aikaan 8 mrd. Nyt se jossain 83-85 halmeilla (ei viitsinyt tarkistaa). Eli Kekkosen aikakauden jälkeen on eletty koko ajan velaksi! Suomella on kuitenkin ollut Kekkosen jälkeen varsin hyvää nousukautta pitkän tovin, mutta rahoja ei ole saatu siitä huolimatta riittämään. Valtolla on ollu hyviä veron maksajia Sako (suojeluskunnan ase ja konepaja), Tikka, Valmet (valtion metallitehtaat) joka oli puhtaasti Suomalainen pienestä lähtenyt yritys ja nyt alallaan uranuurtaja, kuten oli Nokiakin. Nokian kaltaisia veron maksajia ei ole monellakaan valtiolla, ne ovat harvassa. Kaikki edellä mainitut ovat valuneet ulkomais omistukseen mukaan lukien katsastuskonttorit, jotka ovat tuottaneet omistajilleen muhkeita voittoja. Lisäksi Suomessa on 53 vai oliko 52 kaivosta, joista yksi on Suomalais omistuksessa. Nousukausi on takana, mitään ei ole saatu sukan varteen vaan eletty yli varojen. Nyt lisäksi pitäisi rahoittaa Eurooppaa mm. Kreikka ja Espanja. Minkähän taikatempun Katainen & Urpilainen aikovat/onnistuvat tekemään, jotta saadaan rahat riittämään edes kotimaahan puhumattakaan ulkomaiden rahoittamisesta. Kertokaapa viisaammat... Minun koulutusellani ei ymmärrä, vaikka matikka olikin 10.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • it's the end

      nostetaan kansalaisten maksettavaksi koituvia veroja ja maksuja sekä keksitään uusia lisäksi, näinhän on tehty aina ennenkin...
      Nyt kun nokia on mennyttä, suomelle tulee kreikan kohtalo, rahat loppuu, kansalaisten maksukyky loppuu, maan elinkelpoisuus on mennyttä. Kreikkalaisilla on edes lämmin ilmasto joten hengissä selviää vaikka ilman asuntoakin mutta suomessa on kuolettavan kylmä talvi...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4028
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2891
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      844
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe