Organisoitua rikollisluonteista sensuuria ja tosiasioiden kertomisen vastustamista, vääristelyä ja peittämistä esiintyy kaikista eniten persupalstalla. Samat rikollismieliset henkilöt, ns. hompanssit ovat myös yhteiskuntamme tukipilarien kimpussa.
Jo vuosia ovat monet viranhaltijat kärsineet näiden hullujen hommanssijoukkioiden halpamaisista hyökkäyksistä.
Nyt hompanssit ovat hyökänneet KKO:n tuomareiden kimppuun sen jälkeen kun heidän nimensä julkistettiin Hommafoorumilla. Jopa ministeritason henkilöt ovat olleet kohteina aikasemmin.
Tämä palsta on osoitettu työmaaksi parille vähäisimmälle hompanssille - vaikka kaikkia voidaan pitää normikansalaiseen verrattuna idiootteina, heidän idiotismissaan on tasoeroja.
Tätä palstaa terrorisoivat hompanssit kuuluvat idioottien alimpaan kastiin ns. töppiksiin, jotka eivät osaa itse edes laittaa ruuttaa anaaliinsa. Anaalin venyttäminen takatapilla ruuttaan sopivaksi on heidän älylleen ylivoimainen tehtävä. Myös korkeateknologinen tuote, Timo-gummiebarbara on heille täysin mahdoton kapistus.
Siksi töppikset piilottelevat puskissa ja yrittävät saada ohikulkevia jäniksiä kiinni seksileluikseen. Jänikset ovat heille kuitenkin liian älykkäitä eläimiä. Eipä heille jää paljon muuta vaihtoehtoa kuin oman äitinsä alushousujen haistelu ja onanoiminen. Se onkin heidän päätyönsä tässä elämässä persupalstan terrorisoimisen lisäksi.
(myöskään mummon alushousut eivät takuulla säily pyykkivasussa jos näillä vesseileillä on mahdollisuus päästä niihin käsiksi)
Karu totuus
töppiksistä
4
<50
Vastaukset
- Kauheaa!!!
Kauheaa!!!
- tosi karseeta!
Siis aivan törkeetä, ja tosi karseeta!
Ihan järkkyä! - soinikaljauskossa
Ymmärrän, että meillä kenttäpersuilla ei saa olla läheskään yhtä suurta peräruuttaa kuin johtajallamme Isä Timolla.
- Anaaliin??
Mitä ihmeen ruuttaa???
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064592Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293403No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452390- 411438
- 361353
- 381206
- 141102
- 1591026
- 27998
- 6944