"Mielipiteen" vapaus

miksinäin

Aina haukutaan kuinka suomalaiset ovat rasistisia (totta jotkut ovat, yleensä vanhemmat ihmiset jotka eivät ole tottuneet "muukalaisiin") mutta ikinä ei saisi sanoa että jotkut ulkomaalaisryhmittymät (taas korostan, eivät kaikki!) ovat rasistisia suomalaisia kohtaan. Minä olen sekä suhteiden että kaverien kautta tuntenut paljon ulkomaalaisia pk-seudulta, mutta pistänyt välit poikki todella moneen ulkomaalaiseen suomalaisiin kohdistuneiden rasististen mielipiteiden vuoksi. Jotkut miehet ovat sanoneet tai selän takana puhuneet etteivät voisi koskaan oikeasti rakastaa ja ottaa vakavasti seurusteluun suomalaista naista, juuri sellaista että pyöritetään montaa ja lupaillaan kaikkea sitten naureskellaan. Tuohan on selvää rasismia jos vain oman maalainen kelpaa vakavasti otettavaksi kumppaniksi, vaikka samalla koko ajan korostetaan kuinka heidän maalaisiaan pitää kohdella arvokkaasti mutta suomalaisilla ei kai niin väliä omassa maassaan. Onneksi niistä tuntemistani rasistisista ulkomaalaismiehistä osa jo älynnyt häipyä Irakiin. Minulla on ollut myös naispuolisia kavereita jotka eivät olisi koskaan voineet kuvitellakaan seurustelevansa suomalaisen kanssa mutta silti ovat korostaneet arvojaan ettei ulkomaalaisia kohtaan saa olla rasistinen, todella ristiriitaista? Enää en halua edes tuntea noin ajattelevia ihmisiä, ihmisiä jotka valitsevat ystävän tai kumppanin ihon värin, uskonnon tai kansalaisuuden perusteella luonnetta tietämättä.

Tulipa tässä hetki sitten nähtyä myös romaninainen jolle oli kelvannut mieheksi/ystäväksi afrikkalaismies, mutta kovaan ääneen puhui ettei tykkää jonkun miehen suomalaisesta tyttöystävästä, että sellaista mikä vaan kunhan ei suomalainen, rasismia kerrakseen. Selvät jakaumat näkyy jo ainakin täällä helsingissä myös ulkomaalaisten kesken:
suomalaiset viihtyvät omissa porukoissaan usein ja ulkomaalaiset omissaan, harvoin näkee kurdeja hengaamassa vaikka somalien kanssa. Kyllä sitä rasismia näyttää löytyvän paljon muualtakin

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuttumies

      Onhan tuossa ongelmia.

    • Mover

      Kysyt "miksi näin?"

      Hyvä kysymys. Miksi on rasismia.

      Ja olet oikeassa - asian suhteen ei ole kuin kaksi osapuolta - ja ne eivät suinkaan ole kantsuomalaiset ja maahanmuuttajat.

      Kyllä ne ovat rasistit - ja ei rasistit.

      Taustatekijöitänsä riippumatta.

      • ¢

        niii

        Näkyy nuo tappelevan ulkomaalaiset rasistitkin keskenään.

        Suomalaiset eivät ole rasisteja. Täällä on vain jotain vajakkeja joilla on taipumusta haukkua toisia suomalaisia rasisteiksi.


      • Mover
        ¢ kirjoitti:

        niii

        Näkyy nuo tappelevan ulkomaalaiset rasistitkin keskenään.

        Suomalaiset eivät ole rasisteja. Täällä on vain jotain vajakkeja joilla on taipumusta haukkua toisia suomalaisia rasisteiksi.

        Pitää paikkansa. Kyllä tappelevat ulkkikset keskenään. Ennakkoluulot toista ryhmää kohtaa ovat usein rankempia kuin kantisten.

        Suomalsisissa on sekä haukkujia että rasisteja!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2016
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1065
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      880
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      768
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      759
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      739
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      689
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      676
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      672
    Aihe