Aarre Sorvarin saarna Kuusamon suvioseuroissa 1961 kohdassa 35:47
"Sen takia vielä tänä päivänä on armonportit ovat auki. Käykää käykää porttein kautta sisälle. Ja sitten peratkaa myös tietä muulle kansalle. Ei tehdä mutkia eikä tehdä vikoiluja. Mutta silittäen tien. Ja muistaen sen että meidän tulee peittää veljiemme vikoja täällä seurakunnan sisällä. Sitä kunniallisemmin peittää niitä jotka tuntuvat häpeällisimmältä. Että todellakin täällä pitäisimme rakkauden. Sillä jos alkaa vikoileva silmä tulla niin silloin kyllä myöskin helposti lähtee pois. Silloin näkee suden lampaana ja näkee sen susien kanssa kulkevan jonkun kyöpelin näkee sen herrana Jeesuksena ja meneekin silloin harhaan. Sen takia ota pois se vikoileva silmä ja tule jälleen takaisin. Usko syntisi anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Ja tuntosi kevennykseksi käy myöskin sitä jos tarvitsee tunnustamaan sitä jos olet sitten toisiakin siihen vietellyt, niin käy kuljettamaan jälkesi pois niin että tulee tasoitettu tie niillekin takaisin Jumalan valtakuntaan, jotka ovat ehkä lähteneet pois sinun tottelemattomuutesi tähden. Tänä päivänä vielä portit ovat auki. Sen takia tulkaa!"
Mitähän Aarre Sorvari mahtoi tarkoittaa tuolla veljien vikojen peittämisellä?
"Meidän tulee peittää veljiemme vikoja"
81
704
Vastaukset
- 4-4
""Mitähän Aarre Sorvari mahtoi tarkoittaa tuolla veljien vikojen peittämisellä?""
No niitä peittämisen tuloksia saamme tänä päivänä mediasta lukea.- Hemesti
No, ne on niitä vajavaisuuksia ja puutteellisuuksia ja luonteen särmiä. Syntejä ei tarkoiteta peiteltäväksi, eikä etenkään rikoksia. Teot tuodaan valkeuden tuomittavaksi. Näin aina seuroissa saarnataan. Totuus vapauttaa, vaikka joskus kirpaiseekin.
- Wariska
Hemesti kirjoitti:

Siihen kuuluivat ja varmaan edelleenkin sellaiset peittelyt kuin vaimon hakkaaminen, lapsien pahoinpitely.
- oksettava yäk
Wariska kirjoitti:
Siihen kuuluivat ja varmaan edelleenkin sellaiset peittelyt kuin vaimon hakkaaminen, lapsien pahoinpitely.
Lopeta sellainen. Hyi. Elä hakkaa viattomia lapsia.
- aika vajaata
Hemesti kirjoitti:
No, ne on niitä vajavaisuuksia ja puutteellisuuksia ja luonteen särmiä. Syntejä ei tarkoiteta peiteltäväksi, eikä etenkään rikoksia. Teot tuodaan valkeuden tuomittavaksi. Näin aina seuroissa saarnataan. Totuus vapauttaa, vaikka joskus kirpaiseekin.
"Sitä kunniallisemmin peittää niitä jotka tuntuvat häpeällisimmältä. " Että semmoisisa vajavaisuuksia ja puutteellisuuksia Hemesti.
- Hemesteille häpeäksi
aika vajaata kirjoitti:
"Sitä kunniallisemmin peittää niitä jotka tuntuvat häpeällisimmältä. " Että semmoisisa vajavaisuuksia ja puutteellisuuksia Hemesti.
Uhreja vaientamalla on vl-uskonyhteisössä peitelty ja salailtu lasten raiskaamista jo 1960-luvulta lähtien. Tätä hemestit pitävät oikean uskon merkkinä.
- Niin kuin Paavali
Hemesti kirjoitti:
No, ne on niitä vajavaisuuksia ja puutteellisuuksia ja luonteen särmiä. Syntejä ei tarkoiteta peiteltäväksi, eikä etenkään rikoksia. Teot tuodaan valkeuden tuomittavaksi. Näin aina seuroissa saarnataan. Totuus vapauttaa, vaikka joskus kirpaiseekin.
" Kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
Rakkaus ei koskaan häviä."
Sorvari erotettiin hoitokokousaikoina,
- Kytkös pf jäänne
ettei vaan olisi sotkeutunut pedofiiliasioihin,
kuvottavaa............... - Simultaani.
"Ja muistaen sen että meidän tulee peittää veljiemme vikoja täällä seurakunnan sisällä."
Mitä se on? Seurakunnan (SRK) sisäiset asijat eivät kuulu ulkopuolisille.
"Sitä kunniallisemmin peittää niitä jotka tuntuvat häpeällisimmältä."
Mitä se on? Mitä rankempi synti, sitä tärkeämpi se on salata.
"Että todellakin täällä pitäisimme rakkauden."
Mitä se on? Ehdoton yhtenäisyyden ja lojaalisuuden vaatimus seurakuntaa (SRK) kohtaan. Ulkopuolisille vasikointi on kuolemansynti.
"Sillä jos alkaa vikoileva silmä tulla niin silloin kyllä myöskin helposti lähtee pois."
Mitä se on? Jos rupiaa ajattelemaan omilla aivoillaan ja tulee järkiinsä, niin ymmärtää ottaa ritolat tollasesta yhteisöstä.- Uhrit hiljaiseksi!
Näin juuri. Ei saa vikoilla vl-lastenraiskaajaa, vaan tulee salata hänen rikoksensa ja vaientaa hänen uhrinsa. Aamen.
- Vl-mies
Uskon, että Sorvari tarkoittaa tässä sitä, että yritetään sietää toisia ihmisinä.
On kuitenkin aivan selvää, että moni käyttää tällaisia lausahduksia esim. rikosten(sa) peittelyn perusteena. Siksi on käsittämättömän vastuutonta puhujan laukoa tällaisia epämääräisiä fraaseja.- SRK salaa rikoksia.
Juuri tuohon aikaanhan se SRK:n rippikoulunopettajan hyväksikäyttötapaus sattui. Jos Sorvari tarkoittaakin sitä, että sekin rikos pitää salata aivan täysin -uhrit eivät saa puhua edes vanhemmilleen asiasta. Kuten muuten kävikin. Eivät uskaltaneet SRK:n miesten painostuksen vuoksi puhua tästä "nolosta tapauksesta" edes kotonaan!
- SRK= salannut kauan
Toisessa ketjussa on mainittu, että Vaherjoki on maininnut jo 60 -luvulla, että vl-liikkeessä on pedofiliaongelma.
"Jo Eino Vaherjoki oli tuskaillut, että voi tätä pedofilien määrää lestadiolaisuudessa ja hän oli Voittosen paikalla 1960-1078!
Sen jälkeen on ollut ainakin neljä puheenjohtajaa ja kaikki ovat vasmasti tuon menon tienneet, mutta vaienneet/valehdelleet sen kuoliaaksi, kun "maan tapa"/liikkeen tapa on! "
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10481092#comment-53905991- SRK näyttää mallia!
SRK:n rippikoululeirillä rippikoulun opettaja käytti seksuaalisesti hyväkseen VIITTÄ rippilasta, mutta asia vaiettiin kuoliaaksi, SRK:n palkkaama rippikoulun opettaja pyysi uhreiltaan anteeksi ja heitä kiellettiin kertomasta asiasta edes omille vanhemmilleen koska se on "anteeksi saatu ja annettu".
Näin toimii SRK! - käyläistä
SRK näyttää mallia! kirjoitti:

Näin toimii SRK!Tapahtuiko tuo rippilasten hyväksikäyttö Käylässä?
- monen mamma
SRK näyttää mallia! kirjoitti:
SRK:n rippikoululeirillä rippikoulun opettaja käytti seksuaalisesti hyväkseen VIITTÄ rippilasta, mutta asia vaiettiin kuoliaaksi, SRK:n palkkaama rippikoulun opettaja pyysi uhreiltaan anteeksi ja heitä kiellettiin kertomasta asiasta edes omille vanhemmilleen koska se on "anteeksi saatu ja annettu".
Näin toimii SRK!ja höpöhöpö!!
sun kannattaa kirjoittaa srk eikä SRK - koska seurakunnissa (srk) tapahtuu jos mitä.. mutta vl-ripareilla ei oo tuollasta tapahtunu. - Älähän valehtele.
monen mamma kirjoitti:
ja höpöhöpö!!
sun kannattaa kirjoittaa srk eikä SRK - koska seurakunnissa (srk) tapahtuu jos mitä.. mutta vl-ripareilla ei oo tuollasta tapahtunu.Lue SRK:n lehdistötiedote 7.4.2011, niin tiedät sellaista tapahtuneen SRK:n rippikoululeirillä (googlaamalla löytyy). Toki tiedätkin sen jo valmiiksi, mutta kunhan valehtelet uskontonne sairaiden ominaispiirteiden peittelemiseksi.
- SRK:n leireillä...
Älähän valehtele. kirjoitti:
Lue SRK:n lehdistötiedote 7.4.2011, niin tiedät sellaista tapahtuneen SRK:n rippikoululeirillä (googlaamalla löytyy). Toki tiedätkin sen jo valmiiksi, mutta kunhan valehtelet uskontonne sairaiden ominaispiirteiden peittelemiseksi.
Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys (SRK) myöntää eräällä sen kansanopistolla järjestämällään rippikoululeirillä "yhden seksuaalisen hyväksikäyttötapauksen" joka tarkoittaa suomeksi, että SRK:n rippikoulun opettaja käytti seksuaalisesti hyväkseen VIITTÄ rippilasta ja rikokset salattiin jopa uhrien vanhemmilta. Pedofiiliopettaja sai jatkaa edelleen SRK:n rippikouluopettajana kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Myös toisella, SRK:n varhaisnuorten leirillä joku SRK:n leirihenkilökunnasta on "häirinnyt" lapsia seksuaalisesti. Tämäkin on poliisilta salattu. - lyylerin valheet...
SRK:n leireillä... kirjoitti:
Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys (SRK) myöntää eräällä sen kansanopistolla järjestämällään rippikoululeirillä "yhden seksuaalisen hyväksikäyttötapauksen" joka tarkoittaa suomeksi, että SRK:n rippikoulun opettaja käytti seksuaalisesti hyväkseen VIITTÄ rippilasta ja rikokset salattiin jopa uhrien vanhemmilta. Pedofiiliopettaja sai jatkaa edelleen SRK:n rippikouluopettajana kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Myös toisella, SRK:n varhaisnuorten leirillä joku SRK:n leirihenkilökunnasta on "häirinnyt" lapsia seksuaalisesti. Tämäkin on poliisilta salattu.SRK:n lyyleri lopettaa vastaamisen kun huomaa jääneensä kiinni valehtelusta.
- Soooooo
Oliko Sorvari yksi tuskailun aihe, vai kuinka tuo Sorvarin saarna voisi olla ymmärrettävissä?
- Mitä halusi salata?
Pyysikö hän saarnassaan hyväksyntää?
- hmmmmm!!!!
Mitä halusi salata? kirjoitti:
Pyysikö hän saarnassaan hyväksyntää?
Omille teoilleenko?
- please
Laittaisko joku linkin tähän Sorvarin saarnaan, please!
- Muistelen
Muuten on jäänyt sellainen muistikuva, että edesmennyt Sorvarikin erotettiin väärähenkisenä? Joku voi muistaa asiasta paremmin?
- AarrePekka
"Jokainen, joka näkee tämän kultaisen kynttiläjalan viallisena, on siirtynyt itse Jumalan valtakunnan ulkopuolelle" julisti Pekka Nurmela viime kesän suviseurojen puhujainkokouksen alkuhartaudessa. Nyt tiedetään miksi Pekka julisti noin, omien syntien peitteeksi. Samoin teki Sorvarikin.
- Ry:n pj:n salaamiset
Pekka Nurmela siis julisti jokaisen hänen rikostensalaamiseensa puuttuvan "jumalanvaltakunnan ulkopuolella olevaksi"...
- salaamiset?
Ry:n pj:n salaamiset kirjoitti:
Pekka Nurmela siis julisti jokaisen hänen rikostensalaamiseensa puuttuvan "jumalanvaltakunnan ulkopuolella olevaksi"...
Mitäs rikosta PN on salaillut?
Hesarin jutun mukaan tapaus oli vanhentunut kun se tuli Nurmelan tietoon. - lesokas
salaamiset? kirjoitti:
Mitäs rikosta PN on salaillut?
Hesarin jutun mukaan tapaus oli vanhentunut kun se tuli Nurmelan tietoon.Mutta jos rikokset olisi ilmoitettu poliisille vielä tuossakin vaiheessa ja nostettu oikeusjuttu, niin uhri olisi kuitenkin voinut saada vielä korvauksia ja yhteiskunnalta tukea hoitoihin, silti vaikka rikokset olivatkin lain mukaan vanhentuneita. Korvaukset olisivat kasvaneet jo paljon korkoakin juuri siksi että tapaukset olivat vanhoja.
Kuten uskovainen pappi Tapani Kirsilä kirjoitti, että rikosten uhrit tulisi ohjata "monitahoisen avun piiriin".
Olen lisäksi sitä mieltä että Suomen laissa pitäisi lakkauttaa nuo rikosten vanhentumispykälät, koska eiväthän uhrin menetykset ja kärsimykset muutu epätosiksi ajan kulumisen perusteella. Yleinen argumentti vanhentumispykälien poistamisen vastustamiseksi on se virheellinen tieto että todisteet rikoksista ja syyllisistä poistuisivat. Yleensä niin ei kuitenkaan ole.
Marian tapauksessakin olisi ollut muitakin todistajia kuin Maria, joten asia ei olisi ollut sana sanaa vastaan. Selviä todisteita rikoksista ovat myös Marian traumat joita rikoksista on häneen aiheutunut. Näin on yleensäkin seksuaalisen väkivallan uhreilla. - Älähän valehtele!
salaamiset? kirjoitti:
Mitäs rikosta PN on salaillut?
Hesarin jutun mukaan tapaus oli vanhentunut kun se tuli Nurmelan tietoon.Ei muuten olleet vanhentuneet silloin kun uhri meni Nurmelan puheille vuonna 1993. Saitte nämäkin rikokset salattua niin kauan, että ehtivät vanhentua, kuten SRK:n kehittämän rikosten rippisalailu-opin mukaan kuuluu tehdä!
- oire
Juu, näin se menee. Pf-tyypit ja heidän suojelijansa ovat innokkaimpia seurakunnan erehtymättömyyden korostajia
- SRK salaa rikoksia.
Heidän rikostensa peitteenä on ainoastaan SRK:n rikosten rippisalailu-oppi, joten heidän on pakko korostaa rikostensalaamisen ehdottomuutta!
- uusi oppi
SRK salaa rikoksia. kirjoitti:
Heidän rikostensa peitteenä on ainoastaan SRK:n rikosten rippisalailu-oppi, joten heidän on pakko korostaa rikostensalaamisen ehdottomuutta!
Niin, 60-luku oli "taistelujen aikaa". Silloin oli SYT-rahasotkut ja pappishajaannuksen jälkimainingit. Nämä ajat olivat niitä aikoja, jollon SRK-kristillisyyden peittely- jja salaamisopit laadittiin maallikkojen toimesta. Keskeisimpiä motiiveja uuden opin laatimiselle olivat juuri nämä rahasotkut ja puimatantereen puhdistaminen pappislinjalaisista. Maallikkoteologien laatiman seurakuntaopin jäljet ovat nyt kaikkien nähtävissä.
- monen mamma
Voi ihmiset teitä. Vikojen peittäminen on anteeksiantoa, rippisalaisuus - MUTTA ei sellaisia, jotka ovat rikoksia kuten pedofilia. Juurihan oli tv:ssä ohjelma, missä Tuomas Hänninen asiasta kertoili.
Peittäminen on varmaan Sorvarin omaa murretta ja vanhaa "kaanaan kieltä" eikä sitä sovi pilkaten avata. Kaanaankieli on vl:sten "omaa" slangia mutta se on paljon poishäviämässä koska vanhojakaan ei enää ole. Ihme kun itse sentäs muistan ylipäätäänkään sanan "kaanaankieli" :)
Sitten. Nurmela ja Sorvari eivät varmasti puhu ja saarnaa ja lausu sellaisia lauseita, missä omia syntejään peittelisivät. Kyllähän ne ois jo noussu pintaan ja hengen hedelmänä näkyisi heidän puheet ja käytös. Valtaisa puhujainkokous suviseurojen yhteydessä ei varmasti jätä asioita puolitiehen.. ne joko jutellaan heti tai myöhemmin auki. Omaan korvaan/silmään Nurmelan asia/lause kuulostaa lämpöselle.
Te jotka ette kuulu vl:n piiriin, ajattelette vaivalloisesti järjellä asioita ja avaatte ne pilkan muodossa, sokaisette koko yhteisön tapahtuneiden asioiden vuoksi. Itse olen JYRKÄSTI sitä mieltä, että pedofiilit ovat sairaita, vankilaan tuomittuja ja jopa alinta kastia MUTTA heilläkin on lupa uskoa syntinsä anteeksi jos tunto aukeaa JA teot pitää ehdottomasti sovittaa maallisen lain edessä. On järisyttävän kamalaa miten pedofilian/insestin uhrieilla järkkyy mielenterveys joko kohta tapahtuman jälkeen tai vuosien päästä kun alkavat sisäisesti työstää asiaa.
Varmasti joka aikakautena on vastaavia tapahtunut, mutta ne eivät ole valitettavasti löytäneet tietään päivänvaloon. Vaikka pedofilia-asia saakin SRK:n ja ylipäätään vl-liikkeen tahratuksi median ym taholta, silti on oikein että asiat tulevat julki. En ole yhtään puolustamassa ihmisiä, jotka sellaista tekee, päinvastoin. Toisinsanoen; mielenterveysongelmaa on joka uskontoyhteisössä, ja juuri tämä pf on sellainen, niinkuin kirjoitin. Kysynkin: miksi juuri vl-yhteisö on nostettu jalustalle asiassa? Kannattaa etsiä ja koluta muitakin yhteisöjä ja yleisestikin lukea ja miettiä kuinka paljon asiaa on liikkeellä, tapahtuu. Olihan tässä taannoin eteläsuomessa uskontoyhteisö, missä harrastettiin seksia johtajan välityksellä.. kuului muka uskonnonharjoittamiseen. HUH!- Pello+
Tässä puhut aivan oikeaa asiaa! Pikku prommillejoukko nyt tekee vain niin pahaa!!
Kumma, että mustamaalataan koko SRK eikä esim. kajaanilaisia tai kaikkia savolaisia? Jos savossa olis 5 tapausta, niin olisko koko 100 000 savoaliasta pedoja?? Ajatelkaa vähän. En kuulu SRK liikkeesen, mutta sympatiat on kyllä vääryyttä kärsivän puolella!
Ja piispat, voi hyvän tähen! Toivovat kollektiivistä parannusta SRK:lta ja Porvoon piispa vastaavalta ruotsinkieliseltä LFF:ltä. Aivan järjetöntä!!
Piispat sais kehottaa koko meediaa tekemään parannuksen uskovaisten solvaamisesta ja Jumalan pilkasta!! - Vastaamme teoistamme
Pello+ kirjoitti:
Tässä puhut aivan oikeaa asiaa! Pikku prommillejoukko nyt tekee vain niin pahaa!!
Kumma, että mustamaalataan koko SRK eikä esim. kajaanilaisia tai kaikkia savolaisia? Jos savossa olis 5 tapausta, niin olisko koko 100 000 savoaliasta pedoja?? Ajatelkaa vähän. En kuulu SRK liikkeesen, mutta sympatiat on kyllä vääryyttä kärsivän puolella!
Ja piispat, voi hyvän tähen! Toivovat kollektiivistä parannusta SRK:lta ja Porvoon piispa vastaavalta ruotsinkieliseltä LFF:ltä. Aivan järjetöntä!!
Piispat sais kehottaa koko meediaa tekemään parannuksen uskovaisten solvaamisesta ja Jumalan pilkasta!!Jos savon maaherra olisi opettanut esimerkiksi pankkiryöstöjen rikostensalaamis-oppia savolaisille, olisi hänellä vähintäänkin anteeksipyynnön paikka.
- VL salaa rikoksia.
Myös rikosten salaaminen ja rikollisten suojeleminen oikeudelta on vl-uskovaisen velvollisuuksia.
- Ltn Lammio
Täytyy muistaa kuka antaa puhujalle sanat suuhun puhujan noustessa puhujanpönttöön: Kaikkivaltias. OMG.
- ei-sorvarilainen
Se pf-salailueriseura on siis sorvarilaisuutta!
- monen mamma
Kiitos Pello kommentistasi. Minusta on hienoo, että ajattelet noin. Ja luulen että sympatiat ovat muittenki vääryyttä kärsivien puolella kuin vl? Olet sydämellinen. Mä olen samanlainen.. eli siellä missä on vääryyttä, haluaisin olla puolustamassa heikompaa tavalla tai toisella. Ehkä oman ammattinikin kautta omaan empatiakykyä..
"Piispat sais kehottaa koko meediaa tekemään parannuksen uskovaisten solvaamisesta ja Jumalan pilkasta!!"
Juuri noin. Kalevassakin oli ihan valtavasti mitä pilkallisempia kirjotuksia jotain vuosi sitten vl:sta, jopa toimittajan taholta ja mielipiteidenvaihto vain yltyi eikä tämä toimittaja antanut mitään merkkiä että lopettaa. Tuskin toimittaja on itse ollut päivääkään vl (?) ja silti kirjoittaa totena sontaa heistä. Oikein nautti siitä.. Maailma on epäoikeudenmukainen monessakin suhteessa. Itse en ymmärrä, mitä esim toista ihmistä haittaa jos mä oisin vl tai en. Eiks Suomi oo vapaa maa ja täällä on uskonnon vapaus ja sananvapaus yms.
Toinen mikä mua "rassaa" on se (viittaus ylempään osioon), että ne ihmiset jotka eivät ole päivääkään olleet vl, kehtaavat totena rummuttaa että "ne on sellasia ja sellasia, tekevät niin ja niin.." Leimaavat KOKO sakin kakkaläjäks. Miten esim mä voisin kertoa vaikka hindulaisista pelkän median, valokuvien, kuulopuheiden perusteella jotain jos en olisi kuulunut heidän OPPIIN joskus? Kaikki muu paitsi oikea tietämys uskosta kuin uskosta on olettamusta ja MUKA kaiken tietämistä, luulemista. Ne katkerat jotka ovat hyljänneet vl-uskon, eivät ole itse itsessään käyneet läpi asiaa vaan mustamaalaavat median mukana muutenkin silmätikkuna olevia.
Enhän minäkään pilkkaa ja arvostele ei-vl ihmisiä. Mun puolesta he saavat uskoa vaikka puu-ukkoon :) Mikä mä oon heitä arvostelemaan. Jokaikisellä voi olla uskomisen kohde missä vaan.. vl:llä on oma, toisilla toinen.- vanhoillinen vl
Nyt et ole ymmärtänyt mistä asiassa on kysymys. Asiassa on kysymys siitä että rikoksia on salailtu, rikosten uhreja on pilkattu ja pilkataan yhä katkeriksi, sekä heidän uskoaan kyseenalaistetaan ja mitätöidään.
Minusta media on kirjoittanut aiheesta. Ei suinkaan mustamaalannut.
Sinä itse mustamaalaat mediaa ja entisiä vanhoillislestadiolaisia ja rikosten uhreja.
Yhteisön ongelmat eivät poistu sillä että niiltä suljetaan silmät ja korvat. Jos ongelmiin ei ryhdytä puuttumaan, niin ongelmat eivät sillä katoa vaan pahenevat. - T.H: Pikkusynti!
vanhoillinen vl kirjoitti:
Nyt et ole ymmärtänyt mistä asiassa on kysymys. Asiassa on kysymys siitä että rikoksia on salailtu, rikosten uhreja on pilkattu ja pilkataan yhä katkeriksi, sekä heidän uskoaan kyseenalaistetaan ja mitätöidään.
Minusta media on kirjoittanut aiheesta. Ei suinkaan mustamaalannut.
Sinä itse mustamaalaat mediaa ja entisiä vanhoillislestadiolaisia ja rikosten uhreja.
Yhteisön ongelmat eivät poistu sillä että niiltä suljetaan silmät ja korvat. Jos ongelmiin ei ryhdytä puuttumaan, niin ongelmat eivät sillä katoa vaan pahenevat.VL_uskovaiset ovat niin totuneet rikosten salaamiseen ja rikollisten suojelemiseen oikeustoimilta, etteivät enää edes ymmärrä tekevänsä rikoksen lapsia raiskatessaan!
- monen mamma
vanhoillinen vl kirjoitti:
Nyt et ole ymmärtänyt mistä asiassa on kysymys. Asiassa on kysymys siitä että rikoksia on salailtu, rikosten uhreja on pilkattu ja pilkataan yhä katkeriksi, sekä heidän uskoaan kyseenalaistetaan ja mitätöidään.
Minusta media on kirjoittanut aiheesta. Ei suinkaan mustamaalannut.
Sinä itse mustamaalaat mediaa ja entisiä vanhoillislestadiolaisia ja rikosten uhreja.
Yhteisön ongelmat eivät poistu sillä että niiltä suljetaan silmät ja korvat. Jos ongelmiin ei ryhdytä puuttumaan, niin ongelmat eivät sillä katoa vaan pahenevat.Kuules, mä ymmärrän kyllä asian - sä et näköjään sitä mitä itse koitan kirjoittaa. Tottakai on hyvä että pf-jutut tulevat esiin, jossain täällä kommentoinkin että he ovat jopa alinta kastia ja tuomiot pitää olla ja on hyvä että asioista kirjoitetaan. Miten mä yksittäisenä ihmisenä voisin mustamaalata mediaa.. heh. Mun tarkoitus oli sanoa, että liika on liikaa mediallakin, se on liian suuri suhteessa pieneen ihmiseen - olkoonki kyseessä mikä asia vaan.. ja lukijoina on tietty mieletön määrä ihmisiä joista suurin osa nielee kaiken vaikkevat edes tunne koko vl-uskoa saati sitä, että kaikki vl-ihmiset eivät ole pf:ja eikä vl:t suojele niitä. Näin siis hampaisiin joutuu.
Menneistä on paljon opittu. 70-luvun lakihenkisyys velloi suurena silloin ja sen tuomia tapahtumia nyt nostetaan esiin, pyydetään SRK:ta tekemään parannusta yms. Nykyajassa on uusia ilmiöitä putkahtanut esiin ja jos/kun niitä kenties oli ennenkin, ei niitä osattu kohdata ja oikein lähteä viemään eteenpäin. Monet muutkin asiat opitaan matkan varrella - mielenterveysasiathan ovat aika tuore juttu ammattiauttajineen. Vanhat saarnaajat ovat jo osin ajasta poispäässeet mutta heidän "tekosensa" elää. Niinku kirjoitin, Siionia on koeteltu monin tavoin matkan varrella - mutta siitä huolimatta se kuitenkin pysyy kirkkaana. Yksi lopunajan merkkihän on just se, että keitä eniten pilkataan.. se vuori kirkkaimmin loistaa. Siioninvuori. - mr.xcx
monen mamma kirjoitti:
Kuules, mä ymmärrän kyllä asian - sä et näköjään sitä mitä itse koitan kirjoittaa. Tottakai on hyvä että pf-jutut tulevat esiin, jossain täällä kommentoinkin että he ovat jopa alinta kastia ja tuomiot pitää olla ja on hyvä että asioista kirjoitetaan. Miten mä yksittäisenä ihmisenä voisin mustamaalata mediaa.. heh. Mun tarkoitus oli sanoa, että liika on liikaa mediallakin, se on liian suuri suhteessa pieneen ihmiseen - olkoonki kyseessä mikä asia vaan.. ja lukijoina on tietty mieletön määrä ihmisiä joista suurin osa nielee kaiken vaikkevat edes tunne koko vl-uskoa saati sitä, että kaikki vl-ihmiset eivät ole pf:ja eikä vl:t suojele niitä. Näin siis hampaisiin joutuu.
Menneistä on paljon opittu. 70-luvun lakihenkisyys velloi suurena silloin ja sen tuomia tapahtumia nyt nostetaan esiin, pyydetään SRK:ta tekemään parannusta yms. Nykyajassa on uusia ilmiöitä putkahtanut esiin ja jos/kun niitä kenties oli ennenkin, ei niitä osattu kohdata ja oikein lähteä viemään eteenpäin. Monet muutkin asiat opitaan matkan varrella - mielenterveysasiathan ovat aika tuore juttu ammattiauttajineen. Vanhat saarnaajat ovat jo osin ajasta poispäässeet mutta heidän "tekosensa" elää. Niinku kirjoitin, Siionia on koeteltu monin tavoin matkan varrella - mutta siitä huolimatta se kuitenkin pysyy kirkkaana. Yksi lopunajan merkkihän on just se, että keitä eniten pilkataan.. se vuori kirkkaimmin loistaa. Siioninvuori.Lopun ajan yksi merkki...hohhoijaa. Kautta aikain on noin puhuttu, taisi Jeesuskin puhua.
Kysy vaikka joltain saarnamieheltä.
Mutta joo, ihan kivasti ja uskottavasti ja sydämestäsi sinä uskot asiaasi, se on tärkeintä ja se antaa toivoa ja se taas jaksamista huomiseen. Sulla on asiat hyvin ja varmasti pääset taivaaseen jos sellainen on.
Itse näen sinut aivopestynä, mutta ei sen sinun uskoa tarvitse kumota.
Jos sinä olisit syntynyt ja kasvanut "epäuskoisessa" perheessä, niin sinä toistaisit erilaisia mantroja.
Tilanne on nyt se mikä se on ja toisilla toinen.
Yksi yhteinen meillä on ja se on rakastava Jumala. Rakkaus koskaan kuole ei - monen mamma
mr.xcx kirjoitti:
Lopun ajan yksi merkki...hohhoijaa. Kautta aikain on noin puhuttu, taisi Jeesuskin puhua.
Kysy vaikka joltain saarnamieheltä.
Mutta joo, ihan kivasti ja uskottavasti ja sydämestäsi sinä uskot asiaasi, se on tärkeintä ja se antaa toivoa ja se taas jaksamista huomiseen. Sulla on asiat hyvin ja varmasti pääset taivaaseen jos sellainen on.
Itse näen sinut aivopestynä, mutta ei sen sinun uskoa tarvitse kumota.
Jos sinä olisit syntynyt ja kasvanut "epäuskoisessa" perheessä, niin sinä toistaisit erilaisia mantroja.
Tilanne on nyt se mikä se on ja toisilla toinen.
Yksi yhteinen meillä on ja se on rakastava Jumala. Rakkaus koskaan kuole eiToisaalla täällä kysyin samaa mitä sinultakin nyt mr.xcx, miten voit sanoa toisesta että hänet on AIVOPESTY?? Eri asia olisi minua ajatellen jos olisin lapsi nyt.. mutta kun oon aikuinen ja ikiomasta halustani kuljen tätä valitsemaani tietä, HALUAN olla vl. Mikä ihme teitä siinä nyppii? Tästähän pääsee pois kun suunsa aukasee tai kävelee tekojen kautta ulos..............
- .
monen mamma kirjoitti:
Toisaalla täällä kysyin samaa mitä sinultakin nyt mr.xcx, miten voit sanoa toisesta että hänet on AIVOPESTY?? Eri asia olisi minua ajatellen jos olisin lapsi nyt.. mutta kun oon aikuinen ja ikiomasta halustani kuljen tätä valitsemaani tietä, HALUAN olla vl. Mikä ihme teitä siinä nyppii? Tästähän pääsee pois kun suunsa aukasee tai kävelee tekojen kautta ulos..............
Jatketaan joskus, siis olin tässä sama henkilö..
- monen mammalle:
monen mamma kirjoitti:
Toisaalla täällä kysyin samaa mitä sinultakin nyt mr.xcx, miten voit sanoa toisesta että hänet on AIVOPESTY?? Eri asia olisi minua ajatellen jos olisin lapsi nyt.. mutta kun oon aikuinen ja ikiomasta halustani kuljen tätä valitsemaani tietä, HALUAN olla vl. Mikä ihme teitä siinä nyppii? Tästähän pääsee pois kun suunsa aukasee tai kävelee tekojen kautta ulos..............
Sinut on aivopesty uskomaan, ettei SRK:n rippikoululeirillä hyväksikäytetä lapsia, vaikka sellaista on tapahtunut ja jopa SRK on joutunut sen myöntämään. SRK:n rippikoulunopettaja käytti viittä rippilasta seksuaalisesti hyväkseen SRK:n rippikoululeirillä, rikokset salattiin poliisilta ja jopa uhrien vanhemmilta pakottamalla uhrit rippisalailupakkoon sekä kyseinen seksuaalirikollisen sai jatkaa SRK:n rippikoulun opettajana kuin ei mitään oli tapahtunut!
Myös muilla SRK:n leireillä hyväksikäytetään lapsia...
Googlaa "SRK:n lehdistötiedote 7.4.2011" niin loppuu valehtelu. Vai loppuuko? - YHDEN tapauksen OLLI
monen mammalle: kirjoitti:
Sinut on aivopesty uskomaan, ettei SRK:n rippikoululeirillä hyväksikäytetä lapsia, vaikka sellaista on tapahtunut ja jopa SRK on joutunut sen myöntämään. SRK:n rippikoulunopettaja käytti viittä rippilasta seksuaalisesti hyväkseen SRK:n rippikoululeirillä, rikokset salattiin poliisilta ja jopa uhrien vanhemmilta pakottamalla uhrit rippisalailupakkoon sekä kyseinen seksuaalirikollisen sai jatkaa SRK:n rippikoulun opettajana kuin ei mitään oli tapahtunut!
Myös muilla SRK:n leireillä hyväksikäytetään lapsia...
Googlaa "SRK:n lehdistötiedote 7.4.2011" niin loppuu valehtelu. Vai loppuuko?Eivät SRK:n hemestit vastaa kun jäävät kiinni valehtelusta.
- Paatuneet hemestit
YHDEN tapauksen OLLI kirjoitti:
Eivät SRK:n hemestit vastaa kun jäävät kiinni valehtelusta.
Eivät he silti huonoa omatuntoa valehtelustaan tunne...
- Kuinka SRK vaientaa?
SRK on salannut vl-lastenraiskaamisrikoksia jo ainakin 1960-luvulta saakka -varmasti kauemminkin, mutta sieltä saakka on pitäviä näyttöjä asiasta. Arkkipiispa Mikko Juva oli asiasta huolestunut jo 1979, mutta SRK sai jotenkin JUvankin vaikenemaan...
- SRK suojelee pedoja
SRK on hyökännyt heti, jos jossakin on tuotu esiin, vl-liikkeen pedofiliaongelma.
SRK:n vasallit hyökkäsivät vankilapsykiatri Hannu Lauermankin kimppuun v. 2008, kun Lauerma kertoi TV-ohjelmassa, että vl-liikkeessä on pedofiilejä.
Hannu Lauerma kirjoitti sähköpostissaan minulle, että hän sai satoja viestejä sähköpostiin vl-ihmisisltä, jotka syyttivät häntä vl-liikkeen mustamaalaamisesta.
Samoin, Kalevan päätoimittaja Mantila sai neljä sataa sähköpostia vl-ihmisiltä, jossa haukuttiin Mantila vl-liikkeen mustamaalaamisesta, kun Kaleva julkaisi oululaisen pedofiilin tyttären tarinan viime kesänä.
Vuonna 1985, Pirkka-lehti sai kokea saman ryöpytyksen, kun lehden artikkelissa oli mainittu, että vl-liikkeessä on pedofiliaa. - SRK vihaa uhrejaan!
SRK suojelee pedoja kirjoitti:
SRK on hyökännyt heti, jos jossakin on tuotu esiin, vl-liikkeen pedofiliaongelma.
SRK:n vasallit hyökkäsivät vankilapsykiatri Hannu Lauermankin kimppuun v. 2008, kun Lauerma kertoi TV-ohjelmassa, että vl-liikkeessä on pedofiilejä.
Hannu Lauerma kirjoitti sähköpostissaan minulle, että hän sai satoja viestejä sähköpostiin vl-ihmisisltä, jotka syyttivät häntä vl-liikkeen mustamaalaamisesta.
Samoin, Kalevan päätoimittaja Mantila sai neljä sataa sähköpostia vl-ihmisiltä, jossa haukuttiin Mantila vl-liikkeen mustamaalaamisesta, kun Kaleva julkaisi oululaisen pedofiilin tyttären tarinan viime kesänä.
Vuonna 1985, Pirkka-lehti sai kokea saman ryöpytyksen, kun lehden artikkelissa oli mainittu, että vl-liikkeessä on pedofiliaa.Näkisitpä Johanna Hurtigin saamat vihasähköpostit ja tekstiviestit muilta vl-uskovaisilta kun alkoi tutkimaan vl-uskonyhteisön lastenraiskaamista! Johanna savustamalla savustettiin pihalle vl-yhteisöstä.
- yhden tapauksen OLLI
SRK vihaa uhrejaan! kirjoitti:
Näkisitpä Johanna Hurtigin saamat vihasähköpostit ja tekstiviestit muilta vl-uskovaisilta kun alkoi tutkimaan vl-uskonyhteisön lastenraiskaamista! Johanna savustamalla savustettiin pihalle vl-yhteisöstä.
SRK vihaa uhrejaan, uhkasihan Olavi Voittonenkin TV-uutisissa uhreja, "ettei tytär lähde häpäisemään isäänsä!"
SRK on ollut varma, ettei uhrit pysty koskaan kertomaan asioitaan kenellekkään, sen takia Olavi Voittonen uskalsi valehdella TV-uutisissa, ettei tiedä kuin yhden tapauksen, jokainen kuitenkin näki, että äijä valehtelee.
Nyt hänelle nauraan kaikki, kun on selvinnyt, että Suomen pahin pedofiliaongelma on vl-liikkeessä ja äijä ei tiennyt kuin YHDEN TAPAUKSEN. - SRK valehtelee!
yhden tapauksen OLLI kirjoitti:
SRK vihaa uhrejaan, uhkasihan Olavi Voittonenkin TV-uutisissa uhreja, "ettei tytär lähde häpäisemään isäänsä!"
SRK on ollut varma, ettei uhrit pysty koskaan kertomaan asioitaan kenellekkään, sen takia Olavi Voittonen uskalsi valehdella TV-uutisissa, ettei tiedä kuin yhden tapauksen, jokainen kuitenkin näki, että äijä valehtelee.
Nyt hänelle nauraan kaikki, kun on selvinnyt, että Suomen pahin pedofiliaongelma on vl-liikkeessä ja äijä ei tiennyt kuin YHDEN TAPAUKSEN.SRK:n pakkulat ja lyylerit ovat tienneet vl-uskonyhteisössä valtoimenaan rehotavasta lasten raiskaamisesta jo ainakin 60-luvulta lähtien, mutta edelleen kiistävät...
- SRK=valheiden verkko
SRK valehtelee! kirjoitti:
SRK:n pakkulat ja lyylerit ovat tienneet vl-uskonyhteisössä valtoimenaan rehotavasta lasten raiskaamisesta jo ainakin 60-luvulta lähtien, mutta edelleen kiistävät...
Ei ne voi tunnustaa, koska silloin SRK joutuisi syytteeseen pedofiilien suojelemisesta, uhrien kustannuksella.
Valehtelu johtaa aina uusiin valheisiin, saa nähdä minkälainen valheiden verkko tästä vielä kehkeytyy. Hänninen ja Voittonen rimpuilee valheiden verkossa, yksi valhe jostaa aina toiseen valheeseen jne. - Karvansa näyttäneet!
SRK=valheiden verkko kirjoitti:
Ei ne voi tunnustaa, koska silloin SRK joutuisi syytteeseen pedofiilien suojelemisesta, uhrien kustannuksella.
Valehtelu johtaa aina uusiin valheisiin, saa nähdä minkälainen valheiden verkko tästä vielä kehkeytyy. Hänninen ja Voittonen rimpuilee valheiden verkossa, yksi valhe jostaa aina toiseen valheeseen jne.Voittonen ja Hänninen ovat jo paljastaneet todellisen karvansa. Hänninen sanoi Lahdessa kahden tyttären kahdeksan vuoden mittaista raiskaamista niin pieneksi vl-synniksi, että okainen vl-uskovainen on siihen sydämessään valmis!
Voittonen nimitteli tv-haastattelussa rikosilmoituksen tehneitä vl-lastenraiskaajan uhreja "isänsä häpäisseiksi tyttäriksi" ja aiemmin vertasi lasten raiskaamista kahden aikuisen väliseen avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen! - Yhden tapauksenMellu
yhden tapauksen OLLI kirjoitti:
SRK vihaa uhrejaan, uhkasihan Olavi Voittonenkin TV-uutisissa uhreja, "ettei tytär lähde häpäisemään isäänsä!"
SRK on ollut varma, ettei uhrit pysty koskaan kertomaan asioitaan kenellekkään, sen takia Olavi Voittonen uskalsi valehdella TV-uutisissa, ettei tiedä kuin yhden tapauksen, jokainen kuitenkin näki, että äijä valehtelee.
Nyt hänelle nauraan kaikki, kun on selvinnyt, että Suomen pahin pedofiliaongelma on vl-liikkeessä ja äijä ei tiennyt kuin YHDEN TAPAUKSEN.Yhden tapauksen Mellu
0 Vastausta 0 Lukukertaa
Tilaa palstan RSS-syöte
Aloita uusi keskustelu
Poista kirosanafiltteri käytöstä
asioita seurannut
4.1.2013 23:04
1
Melperi1 tunnetaan nimimerkkinä, joka kirjoittaa kärkevästi ja panettelevan tuntuisesti vl-liikkeen parissa esiintyneistä lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä.
Vähemmän tunnettu puoli Melperi1:stä on se, että hän aktiivisesti vaikuttaa pyrkivän vähättelemään ja lakaisemaan maton alle oman uskonyhteisönsä helluntailaisten keskuudessa esiintyneitä/esiintyviä lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä.
Alustukseksi seuraava jo vuosia sitten palstalle tiedoksi saatettu viesti:
"Seurakunnissa kouluttajana toimiva evankelista ja projektityöntekijä Pirkko Muhonen kertoo tavanneensa runsaasti hyväksikäytöstä kertovia uhreja helluntailaispiireissä. ... Viime toukokuussa HELLUNTAISEURAKUNNAN KUORONJOHTAJA sai puolentoista vuoden vankeustuomion oman lapsensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Elokuussa Helsingin käräjäoikeus langetti HELLUNTAISEURAKUNNAN EVANKELISTANA aiemmin toimineelle miehelle viiden vuoden vankeustuomion. Syynä oli lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö.
Lokakuussa Iltalehti uutisoi tunnetun HELLUNTAIPASTORIN saamasta puolen vuoden ehdollisesta vankeustuomiosta. Asian käsittely jatkuu hovioikeudessa, jonne valitti syyttäjä, ei tuomittu."
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2008/11/752143/hyvaksikaytto-puhuttaa-helluntailaisia
Tieto kuoronjohtajan, evankelistan ja pastorin tuomioista on saatettu tällä palstalla Melperi1:lle tiedoksi dokumentoidusti viimeistään toukokuussa 2011:
"Mielenkiintoista. 11.5.2011 09:13 Onkohan tuo nimimerkki "tietää jotainki" itse Melperi? Minkähän vuoksi hän kiistää, että helluntailaisuudessa ei muka olisi lasten seksuaalista hyväksikäyttöä. Lehtiartikkelin mukaan "projektityöntekijä Pirkko Muhonen kertoo tavanneensa RUNSAASTI hyväksikäytöstä kertovia uhreja helluntailaispiireissä.""
Melperi1 on kuitannut lukeneensa viestin kiistäessään olevansa eräs viestiketjussa kirjoittanut vaihtuva nimimerkki:
"Melperi1 11.5.2011 10:37 "Onkohan tuo nimimerkki "tietää jotainki" itse Melperi?"
Ei ole.
Voit jatkaa arvuuttelua."
Voidaan siksi todeta kiistattomasti, että Melperi1 on lukenut kuoronjohtajan insestistä ja evankelistan törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä tulleista tuomioista. Silti Melperi1 väittää helmikuussa 2012, että helluntailaisissa ei olisi pedofiilejä, vaan yksi pastori vain "erehtyi" hiplaamaan 15-vuotiasta:
"Melperi117.2.2012 22:15 Vastavetona vellovaan vl-pedofilia-keskusteluun jotkut vl:t ovat vetäneet tälle palstalle yhden helluntalaisen saarnamiehen, joka erehtyi v. 2008 hiplaamaan erästä 15-vuotiasta tyttöä. Ei ollut oma tytär. Sen pidemmälle ei menty."
Melperi1:n kirjoitus vaikuttaa hyvin ymmärtävältä helluntailaisen saarnamiehen erehdystä kohtaan. Mahdollisesti Melperi1:n ajatuksena on, että jokainenhan voi vahingossa erehtyä hiplaamaan 16-vuotiaan sijasta 15-vuotiasta. Melperi1 jatkaa:
"... pieniä ovat silakat joulukaloiksi, kun rinnalle laitetaan LUKUISAT tuoreet tuomiot omien vl-lasten ja muiden lasten vuosikausia jatkuneista raiskauksista."
Hämmästyttävää on, miten Melperi1 sivuuttaa tyystin helluntaievankelistan saaman viiden vuoden tuomion törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Samoin vaille huomiota jää helluntaikuoronjohtajan 1,5 vuoden tuomio oman lapsensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tyystin huomiota vaille jää myös asiantuntija Pirkko Muhosen mainitsema runsaslukuinen hyväksikäytöistä kertova uhrien joukko.
Myös jotkut vaihtuvat nimimerkit ovat pyrkineet kiistämään lasten seksuaaliset hyväksikäytöt helluntailaisuudessa. Mainittakoon mm. seuraavat:
"tietää jotainki10.5.2011 14:58 Hellareissa ei ole pedofiilejä. Vain yksi saarnamies lähenteli 15 vuotiasta tyttöä. Pikkulapsia ei raiskata,tämä on totuus."
"Tarkkuutta, kiitos11.5.2011 10:41 Huomaa se ero! Uhreja voi olla hellaripiireissä; se ei merkitse, että panomiehiäkin olisi. Hellaritytöt voivat olla niin hyväuskoisia, että lähtevät vaikka vl-sonnin matkaan."
Melperi1:ssä on kaksi puolta. Toisaalta hän tuomitsee vl:ten keskuudessa tapahtuneet lasten seksuaaliset hyväksikäytöt rajusti ja panettelee vl:ia jopa ryhmänä niiden vuoksi. Toisaalta samaan aikaan hän pyrkii vähättelemään oman liikkeensä parissa tapahtuneita lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä.
Melperi1:n ajattelussa perusteluna vaikuttaa olevan se, että helluntailaiset eivät pidä itseään "ainoina oikeina uskovaisina":
"Melperi17.6.2011 11:09 Sinä vertaat vl-pedofiliaa koko yhteiskunnan pedofiliaan.
Et siis anna mitään painoarvoa sille, että vl-pedofiliassa on kysymys "maailman ainoisiin oikeisiin ja Jumalalle kelpaaviin uskovaisiin" eli vanhoillislestadiolaisiin (oman opetuksensa mukaan) kuluvista henkilöistä.
Tämä ei merkitse sinun asian tarkastelussa mitään. Miksi ei?"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11169410
- voi voi
Onko hemesti sorvarilaisten saarnamies?
- kehäpäätelmä
Sitä saa mitä tilaa: jos tilaat lopunajan merkkejä, niin saat niitä.
- hirveäääää
sorvarilaisten eriseura! Sitähän se juuri on. Hemesti johtaa.
- Myös pf jäljetkö
Raaka ukaasi on päällä, jos vaaditaan pedofiilijäljet peittämään.
Silloin aikamme ihmiskunta kokee vl uskonnolisen häpeän totaalisesti.
Vl liike uhkaa, kiristää, Suomen lakia ei noudata, likainen perusturva...- SRK salaa rikoksia!
VL-lastenraiskaamisrikollisuutta on salattu SRK:n johdolla jo ainakin 1960-luvulta saakka -alkaen SRK:n rippikoululeiriltä. Seurasaarnoissa muistutetaan jatkuvasti, etteivät uskovaiset asioitaan käräjillä käsittele ja Päivämies muistuttaa EHDOTTOMASTA rikosten rippisalailu-opista tasaisin väliajoin. MITÄÄN ei saa poliisille paljastaa!!!
- Harhateillä
Sorvari oli jo tuolloin pahasti harhassa ja lempattiin myöhemmin pois puhujan paikalta vl-liikkeessä. Oli siis ns. eriseurainen.
- Laki ja oikeus?
Eikös hän aivan mallikkaasti vl-oppien mukaan puolustanut rikosten salaamista? Olisiko myöhemmin kääntynyt laillisuuden kannattajaksi ja siksi saanut kenkää?
- Sorvarin oppi
Laki ja oikeus? kirjoitti:
Eikös hän aivan mallikkaasti vl-oppien mukaan puolustanut rikosten salaamista? Olisiko myöhemmin kääntynyt laillisuuden kannattajaksi ja siksi saanut kenkää?
Sorvarin oppia on toteutettu vl-liikkeessä näissä pedofiliarikosten peittelemisessä 60-luvulta saakka.
"Ja muistaen sen että meidän tulee peittää veljiemme vikoja täällä seurakunnan sisällä. Sitä kunniallisemmin peittää niitä jotka tuntuvat häpeällisimmältä." - SRK salaa rikoksia.
Sorvarin oppi kirjoitti:
Sorvarin oppia on toteutettu vl-liikkeessä näissä pedofiliarikosten peittelemisessä 60-luvulta saakka.
"Ja muistaen sen että meidän tulee peittää veljiemme vikoja täällä seurakunnan sisällä. Sitä kunniallisemmin peittää niitä jotka tuntuvat häpeällisimmältä."SRK lähetti pääsihteerinsä Lahden Ry:lle kertomaan alamaisille asioiden vl-.opillisen laidan vuonna 2009: "Kahden tyttärensä kahdeksan vuoden mittainen raiskaaminen ei ole yhtään pahempi synti kuin se, mihin jokainen vl-uskovainen on sydämessään valmis."
Koska vl-yhteisössä lasten raiskaamista pidetään pikkusyntinä, ei siitä edes poliisille viitsitä kertoa!
- dogmeja
"Ja muistaen sen että meidän tulee peittää veljiemme vikoja täällä seurakunnan sisällä. Sitä kunniallisemmin peittää niitä jotka tuntuvat häpeällisimmältä." (Aarre Sorvari Kuusamo 1961)
"Eräs veli sai vankilatuomion insestistä. Me emme saa tuomita veljeämme! Jokainen meistä olisi oman sydämemme mustassa pisteessä valmis tekemään saman" (Tuomas Hänninen Lahti 2009)
Turvallisesti on pysytty entisten lammasten askelissa, vai mitä Hemesti. Jatkuvan ilmoituksen uusimmat opinkappaleet on nyt kirjattu muistiin. - kuullut ja nähnyt
Tämä kirkkoherra Sorvari oli aika suhari mies. Monenlaista asiaa olisi hänestä minulla kerrottavaksi, mutta olkoon nyt, etten paljasta itseäni. Iso perhe hänellä oli ja paljon tyttäriä, mutta pedofiliasta en tiedä.
Ensimmäinen vaimo oli opettaja. Toinen vaimonsa oli nuori apulainen, jonka Sorvari oli unessa nähnyt pihaansa tulevan.... - monen mamma
onha se mukava täältä lukea kuinka aivopesty oonkaan. ihan onnellinen olo. kiitos rakkaat. näillä mennään kohti aurinkoa.
- totta toriset
Näitkö Tv-uutisista, miten pohjoiskorealaiset itkivät valtoimenaan Kim-jong-iln hautajaisissa.
Avivopestyt ihmiset yleensä ovat onnellisia,. koska he eivät kyseenalaista mitään. - Korean SRK valvoo!
totta toriset kirjoitti:
Näitkö Tv-uutisista, miten pohjoiskorealaiset itkivät valtoimenaan Kim-jong-iln hautajaisissa.
Avivopestyt ihmiset yleensä ovat onnellisia,. koska he eivät kyseenalaista mitään.Pohjois-Korean SRK valvoi, että itkeminen oli riittävän äänekästä ja kyyneleistä. Rangaistuksia oli tiedossa jos itku ei ollut riittävän kovaa!
- monen mamma
Hei vihamieheni, laitan tännekin kysymyksen, koska ja milloin tavataan? Olen täysin valmis kohtaamaan sinut niin näät ja kuulet millanen olen oikeasti. :)
- Iloinen perhetapahtu
Ilmoita lyyleri kun olet seuraavan kerran synnytyslaitoksella, niin voimme kaikki tulla katsomaan:)
- waldemar..
Ei sille ole merkitystä millainen olet, sen hän tietääkin. Hän toteuttaa elämänsä tarkoitusta tavalla, jossa ihmisen järki sotkee kuviot ja täten kohtalo on ottanut roolinsa tarkoituksen rinnalla. Tietenkin kuulostaa hullulta, että jollakin on noin sairaalloinen elämäntarkoitus. Käsittämättömät ovat Luojan aivoitukset, kun antoi ihmiselle näin vähän järkeä :).
- monen mamma
waldemar.. kirjoitti:

Waldemar, kiitos kirjoituksesta. Kyllä mä huomaankin, että tuo ihminen joka täällä riivaajan asemassa on, näkee ja huomaa millainen minä olen - mutta annoin aidosti hänelle kutsu kohdata minut. Oon itse positiivari ja rakastan erilaisia ihmisiä - tykkään rupatella face to face. Nikin taakse on tuollaisten heikkojen hyvä kätkeytyä.
Hyvin sanoit, kun kirjoitit että "antoi ihmiselle näin vähän järkeä".. ja viittasit siis tuohon ns totuudentorveen. Voi hänellä järkiä olla monessakin asiassa, mutta psykologiassa persoonallisuushäiriöinen ottaa tietyn ihmisen tai tietyt asiat kohteekseen ja kiusaa niitä lakkaamatta luullen että omat mielipiteet ovat vain ja vain oikeita. Siksi mä en piittaa pätkääkään hänen jutuista pahentamalla mieltäni, kohdata hänet haluaisin. - SRK:n haukkumiset...
monen mamma kirjoitti:
Waldemar, kiitos kirjoituksesta. Kyllä mä huomaankin, että tuo ihminen joka täällä riivaajan asemassa on, näkee ja huomaa millainen minä olen - mutta annoin aidosti hänelle kutsu kohdata minut. Oon itse positiivari ja rakastan erilaisia ihmisiä - tykkään rupatella face to face. Nikin taakse on tuollaisten heikkojen hyvä kätkeytyä.
Hyvin sanoit, kun kirjoitit että "antoi ihmiselle näin vähän järkeä".. ja viittasit siis tuohon ns totuudentorveen. Voi hänellä järkiä olla monessakin asiassa, mutta psykologiassa persoonallisuushäiriöinen ottaa tietyn ihmisen tai tietyt asiat kohteekseen ja kiusaa niitä lakkaamatta luullen että omat mielipiteet ovat vain ja vain oikeita. Siksi mä en piittaa pätkääkään hänen jutuista pahentamalla mieltäni, kohdata hänet haluaisin.SRK heittelee täällä taas nettidiagnooseja:)
- monen mamma
SRK:n haukkumiset... kirjoitti:
SRK heittelee täällä taas nettidiagnooseja:)
En ole edelleenkään SRK vaan yksittäinen ihminen, niinkuin sinäkin.
Huomaan, että sulla kolohtaa johonkin kun kommentoin sinulle.. laitat hymiön perään ettei kipusi näkyisi yli.
Ihanata sunnuntaita myös sinulle näin yksittäisestikin ~~ - Ottaako koville?
monen mamma kirjoitti:
En ole edelleenkään SRK vaan yksittäinen ihminen, niinkuin sinäkin.
Huomaan, että sulla kolohtaa johonkin kun kommentoin sinulle.. laitat hymiön perään ettei kipusi näkyisi yli.
Ihanata sunnuntaita myös sinulle näin yksittäisestikin ~~Tuollainen haukkuminen, mitä kirjoitat tänne kertoo ainoastaan sinusta itsestäsi -ei haukkumisen kohteesta.
- monen mamma
Ottaako koville? kirjoitti:
Tuollainen haukkuminen, mitä kirjoitat tänne kertoo ainoastaan sinusta itsestäsi -ei haukkumisen kohteesta.
Eheii kuule ota koville :) Olen täysin sinut itseni ja elämäni kanssa - kyllä SINÄ sen huomaat.
Käytät sanaa haukkuminen - sitäkö minä teenkin? Kylläpä sinulla nyt sattuu. Voivoi. Jospa katsoisit välillä peiliin että kuka se haukkuu eniten ja ketä?
- monen mamma
Hei vihamieheni, tässä lyyleri. Ekö sinulla ole pokkaa vastata kysymykseeni? ... ja tulla tapaamaan minua? Koitat antaa kuvan että olet WAHWA ja peloton. Jaa-a, oletkin nikkisi takana VAIN pieni poika joka ikäänkuin pirunriivaamana ja murkkuikäisenä siellä kiusaa toisia hiekkalaatikolla :)) No tiesinhän minä tuon, ja jokainen tietää ja näkee. Kuiva alkoholisti olet.
Ja sitäpaitsi, en mä synnytysosastolla ole töissä enkä synnytä........ siellä ei mua nää.- VL-kotisynnytys?
Kotisynnytykset? Miksi ihmeessä?
- monen mamma
VL-kotisynnytys? kirjoitti:
Kotisynnytykset? Miksi ihmeessä?
En synnytä kotona enkä sairaalassa, en missään. Ihan turha sinun on kopistella minua moisesta asiasta, pikkuinen
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341987Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291021- 69872
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261757Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65749- 12721
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132685- 83680
- 26666
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.208663