Pilvet on saapuneet aurinkoni eteen. Miten ihmismieli onkin niin pettävä, että se kuvittelee jotakin.... Sen nyt tajuan.
Pitkään saikin hakata päätä seinään. Monta kivuliasta kolhua on tullut, arvet niistä loistaa kilometrien päähän.
En koskaan sulle mitään merkinnyt. Miksi edes kuvittelin... Rakastunut hupsu joka katseli maailmaa oman ihan itsensä valaiseman kehän sisältä.
Miksi en sulle kelvannut, sinä rakkauteni.. Ei ole kysymys siitä ettet uskalla, olet uskaltanut aiemminkin, mutta muitten kanssa.
Mun on pakko päästä susta yli tai sekoan. Minuutti minuutilta, tunti tunnilta. Tämä on liian repivää... Revimme toisemme palasiksi.
Siinä kuumuudessa kaikki elävä kuolee mitä on välillämme. Sitä on yksinkertaisesti liikaa....
Näin parin yön jälkeen tajunneena
13
322
Vastaukset
- en tiedä, mutta vastaan
Oletko varma ettet merkitse? Mitä jos merkitsetkin enemmän kuin mikään muu, mikään milloinkaan aiemmin.
- kaikkiko pelkkää kuvitelmaa
Näytä se sitten että ymmärrän... Pelkään ja tärisen kun haavanlehti... Rakkauteni sinuun saa minut tekemään sellaisia asioita mitä en koskaan olisi aiemmin tehnyt.... Olen kirjoittanut sulle niin pahasti mistä paha mieli..... Ranteet auki elämänlopun meiningillä... Voi luoja sentään. Anna rakas anteeksi.
Jos olisit yhdentekevä.... Ei olisi tätä, mutta raastava ikävä ja menetetyt tllaisuudet saavat mut epätoivon valtaan. - aiempi..
kaikkiko pelkkää kuvitelmaa kirjoitti:
Näytä se sitten että ymmärrän... Pelkään ja tärisen kun haavanlehti... Rakkauteni sinuun saa minut tekemään sellaisia asioita mitä en koskaan olisi aiemmin tehnyt.... Olen kirjoittanut sulle niin pahasti mistä paha mieli..... Ranteet auki elämänlopun meiningillä... Voi luoja sentään. Anna rakas anteeksi.
Jos olisit yhdentekevä.... Ei olisi tätä, mutta raastava ikävä ja menetetyt tllaisuudet saavat mut epätoivon valtaan.Voi sua, sun täytyy oikeassa elämässä yrittää puhua asiat selviksi, yrittää ottaa selvää. Niin munkin täytyy yrittää omissa kuvioissani. Tämä täällä ei ole mitään.
- en tiedä tuosta puhumisesta
aiempi.. kirjoitti:
Voi sua, sun täytyy oikeassa elämässä yrittää puhua asiat selviksi, yrittää ottaa selvää. Niin munkin täytyy yrittää omissa kuvioissani. Tämä täällä ei ole mitään.
Olen suolapatsas oikeassa elämässä. En tiedä pystynkö puhumaan enää kanssasi tunteistani. Ensimmäisen sateen tullen sulan kasaksi jauhoa eteesi.
- hyvin se menee
en tiedä tuosta puhumisesta kirjoitti:
Olen suolapatsas oikeassa elämässä. En tiedä pystynkö puhumaan enää kanssasi tunteistani. Ensimmäisen sateen tullen sulan kasaksi jauhoa eteesi.
Melko dramaattista. Tunnehyöky puhuu. :-)
- anna mun olla vaan
hyvin se menee kirjoitti:
Melko dramaattista. Tunnehyöky puhuu. :-)
En mä pysty enää oikeesti puhumaan, vaan kuullakseni olevani sulle kiva kaveri vaan. Anna mun elää tän tuskani kanssa... Ei revitä enää haavoja auki uudelleen. Kohta alkaa heinäkuu ja sitten mädäntyneet haavat ei ainakaan parane.
Tätä pyydän. - ........................
anna mun olla vaan kirjoitti:
En mä pysty enää oikeesti puhumaan, vaan kuullakseni olevani sulle kiva kaveri vaan. Anna mun elää tän tuskani kanssa... Ei revitä enää haavoja auki uudelleen. Kohta alkaa heinäkuu ja sitten mädäntyneet haavat ei ainakaan parane.
Tätä pyydän.Menen kyllä pois. Anteeksi ja kiitos ajastasi elämässäni.
- riippuu susta.. :)
kaikkiko pelkkää kuvitelmaa kirjoitti:
Näytä se sitten että ymmärrän... Pelkään ja tärisen kun haavanlehti... Rakkauteni sinuun saa minut tekemään sellaisia asioita mitä en koskaan olisi aiemmin tehnyt.... Olen kirjoittanut sulle niin pahasti mistä paha mieli..... Ranteet auki elämänlopun meiningillä... Voi luoja sentään. Anna rakas anteeksi.
Jos olisit yhdentekevä.... Ei olisi tätä, mutta raastava ikävä ja menetetyt tllaisuudet saavat mut epätoivon valtaan.Pelko on ihan turhaa. R... mitä olisi jos nähtäis toisemme aikuisten oikeesti? Tärinätiina... S
- hold your horses
" revimme toisemme palasiksi"..eihän, sä vain revit ittes, toinen pysyy ehjänä tietämättä mitään sun rimpuilustas ja revittelystä..Sä vaan dramatisoit, nautit kirjoittelusta.
- keskustellaan vaan
Hyvä kun sanot. Täysin omia kuvitelmiani vaan. Tuo auttaa toipumiseen. En koskaan sulle mitään ole merkinnyt. Se tuli nyt selväksi.
Maanantaiseen tapaamiseen. Onhan se toinen asia onneksi. Puhutaan siitä sitten. Se ei kauaa se keskustelu kestä.
Olet ensimmäinen ihminen kenen kanssa menee intuitioni täysin pieleen. Ehkä se oli vaan toivetta että toinen välittäisi ja aivot ottivan sen suodattamatta vastaan.
Nyt tiedän että sellaiseen hölynpölytunnepaskasekoiluun ei pidä enää koskaan antautua. - ed
keskustellaan vaan kirjoitti:
Hyvä kun sanot. Täysin omia kuvitelmiani vaan. Tuo auttaa toipumiseen. En koskaan sulle mitään ole merkinnyt. Se tuli nyt selväksi.
Maanantaiseen tapaamiseen. Onhan se toinen asia onneksi. Puhutaan siitä sitten. Se ei kauaa se keskustelu kestä.
Olet ensimmäinen ihminen kenen kanssa menee intuitioni täysin pieleen. Ehkä se oli vaan toivetta että toinen välittäisi ja aivot ottivan sen suodattamatta vastaan.
Nyt tiedän että sellaiseen hölynpölytunnepaskasekoiluun ei pidä enää koskaan antautua.mitä sä mulle avaudut, täysin tuntemattomalle naiselle ??...pihalla..
- tuNNehöly
Yksi mies merkitsi ja merkitsee paljon. Täällä ei vaan tiedä kuka on kukin.
- dfsfsdfsdfsdfsdf
Lehmät lentää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341979Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29989- 69868
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261747Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65740- 12718
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132683- 80674
- 26662
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.207655