Kaupoissa eilen oli todella hyvää palvelua.

Kävimme puolisoni kanssa eilen viidessä erikaupassa, ja olipa hyvää palvelua. Kiitos ja näkemiin ja tervetuloa uudelleen, sanottiin oikein kuuluvalla äänellä. Ei ole ennen ollut niin ystävällistä palvelua.
Sitten menimme kirpparille, ja katselimme ihmeissämme, kun vaatteet olivat viimeviikolla vielä n.7-20 euroa ja nyt oli 3,50 euroa.

Kyllä tästä "noksun" lähtemisestä vielä voi jotain hyvääkin seurata.
Me yli 65 vuotiaat tulemme "tärkeäksi" ostovoimaksi ja kun meitä joudutaan hoitamaan, niin työpaikan voi saada joku hoitaja. Mehän eletään lähes 100 vuotiaiksi.
Meillä on sitä ns. vanhaarahaa, perintöä ja säästettyä. Joten maksamme palvelut ja veroakin maksamme n.2200 eur.eläkkeestä.
1163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oli kyllä. Perjantaina olin Citymarketissa ja vaikutti et kassaneiti flirttasi mulle, koska hymyili ja oli todella iloinen. Siinä jotain pientä säheltämistä oli mulla maksaessa, kolikoita kaivoin ja kassa siinä sitten kiitti käynnistä ja kiitin takaisin, sitten pakkailtuani tavarat hän kiitti uudelleen kovemmalla äänellä kääntyen muhun päin... Joko ei kuullut kiittämistäni tai sitten luuli etten ollut kuullut, tai sitten flirttasi... Eikä sormusta ollut vasemmassa nimettömässä, toki häneltä poikakaveri voi löytyä mutta tiedän kyllä minkä kassan valitsen kun seuraavalla kerralla menen kauppaan ja mikäli tuo kassaneiti on paikalla, täytynee pyytää kahville =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maaseudun nuuka ukko kirjoitti:

Kävimme puolisoni kanssa eilen viidessä erikaupassa, ja olipa hyvää palvelua. Kiitos ja näkemiin ja tervetuloa uudelleen, sanottiin oikein kuuluvalla äänellä. Ei ole ennen ollut niin ystävällistä palvelua.
Sitten menimme kirpparille, ja katselimme ihmeissämme, kun vaatteet olivat viimeviikolla vielä n.7-20 euroa ja nyt oli 3,50 euroa.

Kyllä tästä "noksun" lähtemisestä vielä voi jotain hyvääkin seurata.
Me yli 65 vuotiaat tulemme "tärkeäksi" ostovoimaksi ja kun meitä joudutaan hoitamaan, niin työpaikan voi saada joku hoitaja. Mehän eletään lähes 100 vuotiaiksi.
Meillä on sitä ns. vanhaarahaa, perintöä ja säästettyä. Joten maksamme palvelut ja veroakin maksamme n.2200 eur.eläkkeestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu