Ilmapiiri

Suomessa on vallalla hyvin ristiriitainen kulttuuri, joka asettaa yksilölle aina vain tiukempia vaatimuksia. Kuitenkin samaan aikaan sanotaan, että pitäisi olla rento. Ihminen, etenkään mies, ei saa valittaa omaa heikkouttaan. Pitäisi olla kova ja niellä kaikki sellaisena kun se tulee vastaan. Samalla pitäisi kyetä suoriutumaan aina vain paremmin saadakseen arvostusta.

Esimerkiksi työelämä vaatii aina vain enemmän sekä johtohenkilökunnalta ja asiantuntijoilta että perustyöntekijöiltä. Tämä on jopa ymmärrettävää, koska yritys tai instituutio ei voi menestyä kansainvälisillä markkinoilla jollei se vaadi työntekijöiltään paljon.

Jossain vaiheessa kuitenkin ymmärrettiin, että pelkkä työ ei takaa optimaalista tulosta vaan ihminen, joka omistaa koko elämänsä työlle, väsyy ja menettää hiljalleen työtehonsa. Tämä oivallus johti monilla aloilla toimenpiteisiin, joilla pyrittiin ehkäisemään väsymystä ja loppuunpalamista. Esimerkkejä tästä ovat erilaiset ylityörajoitukset ja yritysten järjestämät virkistystilaisuudet. Sama oivallus muutti kulttuuriamme siten, että yksilöltä alettiin vaatia tietynlaista rentoutta etenkin työhön liittyvissä asioissa. Sama ajattelu on sittemmin levinnyt myös muualle, ja liiallista kireyttä on alettu pitämään vastenmielisenä, hölmönä tai muuten vaan outona.

Mitään omituista tässä ei olisi, ellei yhteiskuntamme olisi tässä kohtaa jakautunut kahteen eri leiriin. Edistyksellisemmissä piireissä uudet ajatukset otettiin avoimesti vastaan ja niiden yksilöihin kohdistamat vaatimukset muuttuivat. Kuitenkin on aina niitä, jotka tykkäävät pysyä vanhassa, eivätkä halua muuttaa näkökantaansa. Näin ollen konservatiivisemmat piirit eivät hyväksyneet uusia ajatuksia ja niiden esittämät vaatimukset säilyivät ennallaan. Ajan myötä eri leirien näkökannat ovat sekoittuneet ja muodostaneet nykyisen suomalaisen ajatusmaailman, vaikka tietty kahtiajako on yhäkin havaittavissa.

Uuden ajattelun piti parantaa yksilön hyvinvointia etenkin työelämässä. Kuitenkin ajatusten sekoittuminen on johtanut siihen, että vaikka viralliset tahot osaavat huomioida (työssä) jaksamisen entistä paremmin, kulttuuri ei sitä tee. Ihmiseltä vaaditaan suoriutumista monella osa-alueella, mutta samalla vaaditaan onnellisuutta, intohimoa ja kykyä rauhoittua.

Vaatimusten ristiriitaisuus on kuin seuraavassa esimerkissä: kuolemaantuomittu mies istuu sähkötuoliin. Ennen teloitusta miehelle sanotaan: jos hän ei pelkää, hänet vapautetaan. Pelon havaitsemiseksi mies kytketään valheenpaljastimeen. Jos pienikin merkki pelosta havaitaan, mies kärvennetään elävältä siltä istumalta. Mitä mies ajattelee ennen valheenpaljastuskoetta? Hänellä on täysi mahdollisuus vapautua oman toimintansa avulla, mutta silti on lähes varmaa, että mies kärventyy. Omia tunteitaan on hyvin vaikea hallita täysin.

Onnellisuus ja rentous kiristyvässä työelämässä ovat tunteista riippuvia ominaisuuksia. Niitä ei voi hallita täysin, eikä niihin liittyen pitäisi esittää vaatimuksia. Sen sijaan pitäisi jatkaa toimenpiteitä, joilla työntekijöiden hyvinvointia ylläpidetään. Sama pätee muuhunkin toimintaan. Sen sijaan, että ihmiseltä vaaditaan äärimmäisen pirteää suhtautumista asiaan kun asiaan, pitäisi ryhtyä toimenpiteisiin, joilla kulttuurimme saataisiin hyväksymään se tosiasia, että kaikki eivät aina voi olla onnellisia ja reippaita mallikansalaisia.
Vasta sitten voidaan puuttua niihin asioihin, jotka oikeasti ylläpitävät onnellisuutta. Onnellisuus ei ole valintakysymys.