Käsittämätöntä

Talon pihalla seisoi vanha rikkinäinen auto, jonka afrikkalaistaustainen ,joka korjaa ja purkaa autoja, osti.
Yrittäjä tuli hakemaan autoa eilen ja kyseinen tapahtuma sai ympäristössä kummallisen reaktion hakiessaan autoaan:
Eräs taksinkuljettaja komensi pihalla leikkivät kotiinsa ja suuriäänisesti mölysi että sen rekisterinumero pitää ottaa ylös. Asiaa alkoi myös hoitamaan valtion suojelualan virkamies. Heille oli itsestään selvää, että jotain laitonta tapahtuu kun afrikkalaistaustaiset ihmiset liikkuvat omakotialueella.
Näitä "katupoliiseja" taisi harmittaa kun homma kuivui kasaan eikä mitään ollutkaan tapahtunut. Toisilleen he kuitenkin selittelivät, että he toimivat oikein.

Ei taida olla helppoa olla yrittäjänä Suomessa, jos on tullut Afrikasta.
1065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Afrikkalainen rotuhan ei ole tunnettu ahkeruudestaan jas älykkyydestään vaan täysin päinvastaisista ominaisuuksistaan. Tappelu ja tappaminen ja muu sekoilu sekä rötöstelu ja rikokset tältä rodulta sujuu sensijaan mallikkaasti.

Äänestä
  • Ja "suomalaisen rodun" vähemmän valveutuneet ihmiset menevät halpaan ja alkavat näiden stereotypioiden vuoksi käyttäytymään rasistisesti.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Ja "suomalaisen rodun" vähemmän valveutuneet ihmiset menevät halpaan ja alkavat näiden stereotypioiden vuoksi käyttäytymään rasistisesti.

    Nämä afrikasta Suomeen tunkevat loiset ne vasta rasisteja ovat, nehän suorastaan vihaavat valkoihoisia. Älytöntä puhua aina valkoisten rasistisuudesta sillä tummahipiäiset ne vasta rasisteja ovat.
    Eikä meillä valkoihoisilla ole mitään velvollisuuksia elättää näitä sekopäitä joilta ei onnistu muu kuin tappaminen, rikokset ja toistensa sortaminen.

    Äänestä

  • vai että rasisti kirjoitti:

    Nih
    ne on väkivaltaisia rikollisia.

    Äänestä

  • ¢ kirjoitti:

    Nih
    ne on väkivaltaisia rikollisia.

    Konalassa afrikkalaisten rikollisten huumekauppa rinki paljastui juuri, 30 ahkeraa ja rehellistä sekä työteliästä Suomeen töitä paiskimaan tullutta raavasta miestä ja naista pidätettiin rasistisen poliisin toimesta.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Ja "suomalaisen rodun" vähemmän valveutuneet ihmiset menevät halpaan ja alkavat näiden stereotypioiden vuoksi käyttäytymään rasistisesti.

    PAINUKOON VITTTUUUN KAIKKI AFRIKKALAISET SUOMESTA !!!!

    Äänestä

  • Pois KAIKKI ! kirjoitti:

    PAINUKOON VITTTUUUN KAIKKI AFRIKKALAISET SUOMESTA !!!!

    Tämmöiset kommentit pitäisi poistaa!

    Äänestä

  • old_profile_3668 kirjoitti:

    Tämmöiset kommentit pitäisi poistaa!

    Miksi sitte piti yleensä kirjottaa?

    Äänestä

  • old_profile_3668 kirjoitti:

    Tämmöiset kommentit pitäisi poistaa!

    Miksi sitte piti yleensä kirjottaa?

    Äänestä

  • ¢ kirjoitti:

    Miksi sitte piti yleensä kirjottaa?

    Lask toim oli tasan varm oik, mut punast vaa tuli ja sit tupl vies.
    Onk tä jot kius tekk taas?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

sivusta seurannut-- kirjoitti:

Talon pihalla seisoi vanha rikkinäinen auto, jonka afrikkalaistaustainen ,joka korjaa ja purkaa autoja, osti.
Yrittäjä tuli hakemaan autoa eilen ja kyseinen tapahtuma sai ympäristössä kummallisen reaktion hakiessaan autoaan:
Eräs taksinkuljettaja komensi pihalla leikkivät kotiinsa ja suuriäänisesti mölysi että sen rekisterinumero pitää ottaa ylös. Asiaa alkoi myös hoitamaan valtion suojelualan virkamies. Heille oli itsestään selvää, että jotain laitonta tapahtuu kun afrikkalaistaustaiset ihmiset liikkuvat omakotialueella.
Näitä "katupoliiseja" taisi harmittaa kun homma kuivui kasaan eikä mitään ollutkaan tapahtunut. Toisilleen he kuitenkin selittelivät, että he toimivat oikein.

Ei taida olla helppoa olla yrittäjänä Suomessa, jos on tullut Afrikasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu