kaan väärin kohtele, ootte vain väliaikainen " marginaaliryhmä " ja seuraavissa vaaleissa ei enää ole JYTKYÄ
elä itke Timo ei Sinua ja
6
<50
Vastaukset
- Kajaanin kaatoryyppy
Soini pahoitti taas mielensä, kun hän ei saanut valheilla pöyhkeilylleen ja typeryyksillä keikaroinnilleen odottaamaansa haltioitunutta arvonantoa?
- eipä oon järkeä olle
Paavillinen anteeksianto heijastuu Timosta omaan " laumaan " ja vaikka oikeus toteaa, että on tapahtunut lain mukaan rikos ja siitä vaaditaan tilille ei se hetkauta
" kansanmiestä ", ihmetyttää vaan, että ent. vallesmanni ja poliiseja on mukana näinkin epämääräisessä puolueessa,
no onneksi Etelä-Karjalassa oli yksi poliisi joka julkisesti eros - Faktaperse
Perussuomalaisten ainoat lainkirjat, joita he kunnioiottavat, ovat Isä Timon- ja viha-Jussin blogisivustot.
- 50 vuotta ajassa
taaksepäin menee Kreikka jos luopuu eurosta ja siirtyy takasin drakmaan, luin tuommosen uutisen jostain
no jos Suomi menisi takasin markkaan ja 50 vuotta taaksepäin niin suoraan sanon, että on ollut pa,kamaista seurata nämä viimoset 50- vuotta suomalaisen yhteiskunnan muutosta, ihmisten tekemisiä ja muutoksia
esim. suomalinen työmies on palannut laiskuuden alkulähteelle, laki on asetettu kyseenaliseksi, perhe on romutettu ja varttihintit sivarit on tulleet suomalaiseen politiikkaan voimakkaasti mukaan,
armahtakaa sen verran,että ette siirry 50-vuotta ajassa taaksepäin enekun olen siirtynyt ajsta iäisyyteen
ei viittis kattoo tätä " koheltamista " toista kertaa - luoliin palaava pSS
Toivottavasti ensi talvena tulee hyvät rekikelit, jos Soinin tavoiteet toteutuvat siirrymme silloin nimittäin takaisin Impivaaraan ja hevosaikakauteen.
- mulle kaks
Espanjalle satanen ei oo kyllä paljon. Ai nii se oli sata miljardia meinasin jo käydä pankissa mutta ku mu ei oo nii paljoo.
helsingissä on homot marssimassa eespäin eespäin kikkeli kovana peräreikää puistosaa puikotan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872