Jukka Kemppinen kirjoitti blogissaan hyvin tästä Halla-ahon korkeinta oikeutta kohtaan esittämästä kritiikistä. Lainaus on pitkänpuoleinen, mutta kannattaa lukea:
"Blogissaan http://cms.hommaforum.org/ Halla-aho kirjoitti 11.6.: 'Kko:n päätöstä ei kannata pitää minään taivaallisena totuutena. Se on muutaman ihmisen henkilökohtainen tulkinta. Se, että hovi- ja käräjäoikeuden tuomarit olivat tulleet päinvastaiseen johtopäätökseen, osoittaa, että tulkinnanvaraa oli.'
Halla-ahoa pidetään kai älykkäänä henkilönä. Tässä kohdin hänen älynsä pettää. Tuomioistuimen, etenkin korkeimman oikeuden päätös on jotain aivan muuta kuin muutaman ihmisen henkilökohtainen tulkinta. Edellä selostamani Halla-ahon asemaa koskeva tulkinta perustuu lakiin, ja sen takeena ovat tuomioistuimet, eivät ne ihmiset, jotka niissä istuvat.
Hän siis katkaisisi oksan, jolla hän istuu. Se oksa – tuomioistuimen asema – ei kuitenkaan edes värähdä hänen lihaksillaan.
Minulla on ollut jo kauan täysin kielteinen käsitys Halla-ahosta. Silti yllätyn hiukan. Hänen esittämäänsä, edellä lainaamaani kannanottoa tuomioista ”muutaman ihmisen henkilökohtaisena tulkintana” ei ole esitetty Suomessa lapualaisvuosien jälkeen eli 80 vuoteen. Esimerkiksi Moskovan kommunistit pitivät tuomioistuimia luokkavallan aseina, joiden ratkaisuilla ei ollut merkitystä. Se on eri mielipide eikä logiikkaa vailla.
Hänen mielipiteensä harhaisuus on heti osoitettavissa. Tuomioistuimen päätös on täytäntöönpanokelpoinen ja lainvoimainen. Sakkorahat haetaan, halusipa tuomittu tai ei. Vankeuteen tuomittu kannetaan korvista poliisiautoon.. 'Yksityisten henkilöiden tulkintaan' eivät toiset 'yksityiset henkilöt' eli esimerkiksi muut korkeimman oikeuden jäsenet, voi puuttua. Edes nyt tuomion antaneet jäsenet eivät voi omasta aloitteestaan ottaa pääasiaa uudelleen harkittavaksi. Lainvoima (oikeusvoima) tarkoittaa sitä."
Taivaallinen totuus
500
269
Vastaukset
- Kemppinen jatkaa:
"Puhe tulkinnanvarasta näyttää sekin perustuvan Halla-ahon tyhmyyteen. Tuomioistuimen tehtävä on tulkinta. Korkeimman oikeuden tehtävä on asiasta annetun lain mukaan ratkaista eli antaa niin sanottuja prejudikaatteja vaikeasti tulkittavia asioita.
Kansanedustaja kysyy vielä, miten pitkäksi aikaa minkäkinlainen rikos invalidoi (?) henkilön erilaisiin tehtäviin. Hän olisi voinut kysyä sitä keneltä tahansa peruskoulun ala-asteen oppilaalta tai sellaisen puuttuessa oikeustieteen ylioppilaalta. Tuomion seuraamukset tulevat voimaan tuomion antamisesta, eli Halla-ahon laskenta alkoi viime viikolla. (Hovioikeuden ratkaisun täytäntöönpanokelpoisuus on hiukan eri asia.)
Luottamustoimessa henkilön sopivuuteen vaikuttava rikos on sellainen, joka on lähellä tuossa luottamustoimessa käsiteltäviä asioita. Esimerkiksi Halla-aho on tuomittu juuri sellaisista rikoksista, joiden vuoksi hän soveltuu sangen huonosti eduskunnan hallintovaliokuntaan. Lisäksi erinäisissä tehtävissä odotetaan asianomaisen käyttäytyvän kunniallisesti.
Turhan muuten kuvitella, ettei korkein oikeus olisi miettinyt Halla-ahon kohtaloa huolellisesti. Kansanedustajaa tuomittaessa on oltava erikoisen varovainen. Itse olisin tuomarina määrännyt kuukauden vankeutta ehdollisena. Ja se olisi ollut menoa valiokunnasta, perustuslakivaliokunnan annettua asiasta lausuntonsa. Jos olisi keskusteltu kahdesta tai kolmesta kuukaudesta, olisin ollut valmis. Teko on törkeä, kuten tuomitun kommenttikin." - Tuskinpa
kukaan on Kemppisen kanssa eri mieltä. Ainakaan toistaiseksi eriäviä mielipiteitä ei ole ilmaantunut. Edes Dannya diggaileva bensiksen apupoika ei ole keskusteluun osallistunut.
- kuka/ken
milläs nimimerkillä tänään kirjoitellaan/vastaillaan onko muuverin/-muttan vai humanisti 1.sen vuoro.................
- Tänään vuorossa
Nimimerkki "tuskinpa".
Neitipieni ei tainnut saada munaa eilen, edes sompun tautista. - - mutta
Tänään vuorossa kirjoitti:
Nimimerkki "tuskinpa".
Neitipieni ei tainnut saada munaa eilen, edes sompun tautista.mikä on sompun tauti ja millä hallanpanemat höpisijät siitä parannetaan?
- Helppoa nykyään
- mutta kirjoitti:
mikä on sompun tauti ja millä hallanpanemat höpisijät siitä parannetaan?
Käy testeiisä, HIV ja neegerisankkeri sulla ainakin on, se kuppa näkyy pesiytyneen yläpäähäsi.
- - mutta
Helppoa nykyään kirjoitti:
Käy testeiisä, HIV ja neegerisankkeri sulla ainakin on, se kuppa näkyy pesiytyneen yläpäähäsi.
eihän minua mikään vaivaa, vaan hallanpanemia höpisijöitä. Lukutaidossakin on teikäläisillä näemmä puutteita. Mistähän se on oireena?
- tuo jatkuva
- mutta kirjoitti:
eihän minua mikään vaivaa, vaan hallanpanemia höpisijöitä. Lukutaidossakin on teikäläisillä näemmä puutteita. Mistähän se on oireena?
mielikuvitusolennoista jauhaminen käy täysin skitsofrenian oireista.
- - mutta
tuo jatkuva kirjoitti:
mielikuvitusolennoista jauhaminen käy täysin skitsofrenian oireista.
mistä mielikuvitusolennoista olen milloinkaan missään puhunut, on jo vaikeampi kysymys
- Olethan...
- mutta kirjoitti:
mistä mielikuvitusolennoista olen milloinkaan missään puhunut, on jo vaikeampi kysymys
sinä harhoissasi höpötellyt kaapissasi asuvista höpöttäjistä ja Halliksen hanurissa oleskelevista ukkeleista.
- - mutta
Olethan... kirjoitti:
sinä harhoissasi höpötellyt kaapissasi asuvista höpöttäjistä ja Halliksen hanurissa oleskelevista ukkeleista.
sinähän ne puheeksi otit
- No...
- mutta kirjoitti:
sinähän ne puheeksi otit
kun sinä niistä kysyit.
- - mutta
No... kirjoitti:
kun sinä niistä kysyit.
vastauksesi on väärä.
- Toki...
- mutta kirjoitti:
vastauksesi on väärä.
kaikki tietävät, että sinä itse pidät harhakuvitelmiasi todellisina.
- kaikki tietävät,
Toki... kirjoitti:
kaikki tietävät, että sinä itse pidät harhakuvitelmiasi todellisina.
että sinä itse pidät harhakuvitelmiasi todellisina.
- iso d
kaikki tietävät, kirjoitti:
että sinä itse pidät harhakuvitelmiasi todellisina.
ja jälleen pistämätön esimerkki hyysärin "argumenteista."
- Taas...
kaikki tietävät, kirjoitti:
että sinä itse pidät harhakuvitelmiasi todellisina.
hörhiksen aivot tilttasivat niin, ettei se kykene muuhun kuin toisten viestien copypastaamiseen.
- Minä vastaan
Taas... kirjoitti:
hörhiksen aivot tilttasivat niin, ettei se kykene muuhun kuin toisten viestien copypastaamiseen.
aina sillä vakavuudella jonka kommentit ansaitsevat. Sinun tapuksessasi kopioi ja liitä on aivan saman tasoista argumentointia kuin se tylsämielinen jankutus mitä itse harrastat. En tuhlaa ruutia variksiin.
- iso d
Minä vastaan kirjoitti:

ruutisi ui kusessa.
nyhvä.
totuutta ette saa vaiettua vaikka kuinka yritätte kääntää puheenaiheen pois herrakansan tapakulttuuriin ja uskontoon kuuluvista pahoinpitelyistä, raiskauksista ja ihmisoikeusrikkomuksista.
siinähän vihernatsi vaakut. - iso d
iso d kirjoitti:
ruutisi ui kusessa.
nyhvä.
totuutta ette saa vaiettua vaikka kuinka yritätte kääntää puheenaiheen pois herrakansan tapakulttuuriin ja uskontoon kuuluvista pahoinpitelyistä, raiskauksista ja ihmisoikeusrikkomuksista.
siinähän vihernatsi vaakut.on taas kusessa
- iso d
iso d kirjoitti:
on taas kusessa
mikä oli todistettava.
- - mutta
iso d kirjoitti:
mikä oli todistettava.
ainahan sinä olet
- iso d
- mutta kirjoitti:
ainahan sinä olet
lisää vaan, rima on jo maan alla, mutta kyllä nyyhkis senkin alittaa...
- iso d
iso d kirjoitti:
lisää vaan, rima on jo maan alla, mutta kyllä nyyhkis senkin alittaa...
senkin alittaa...
- Tosiasiassa...
Minä vastaan kirjoitti:
aina sillä vakavuudella jonka kommentit ansaitsevat. Sinun tapuksessasi kopioi ja liitä on aivan saman tasoista argumentointia kuin se tylsämielinen jankutus mitä itse harrastat. En tuhlaa ruutia variksiin.
et kykene vastaamaan mitenkään minun ja muiden asia-argumentteihin, joten yrität häiritä keskustelua spämmäämällä ja trollaamalla.
- P.S.
Minä vastaan kirjoitti:
aina sillä vakavuudella jonka kommentit ansaitsevat. Sinun tapuksessasi kopioi ja liitä on aivan saman tasoista argumentointia kuin se tylsämielinen jankutus mitä itse harrastat. En tuhlaa ruutia variksiin.
Luuletko, että kukaan viitsii keskustella tosissaan henkilön kanssa, joka jatkuvasti kiistää tosiasiat, vaikka ne tuodaan lähteineen hänen nenukkinsa eteen kuin manulle illallinen sekä höpöttää koko ajan harhoistaan, kuten Halliksen hanurissa asuvista ukkeleista ja yksiössään kulkevista busseista?
- et kykene
P.S. kirjoitti:

vastaamaan mitenkään minun ja muiden asia-argumentteihin, joten yrität häiritä keskustelua spämmäämällä ja trollaamalla.
- Kappas...
et kykene kirjoitti:
vastaamaan mitenkään minun ja muiden asia-argumentteihin, joten yrität häiritä keskustelua spämmäämällä ja trollaamalla.
taaskaan hörhis ei keksinyt mitään nasevaa vastausta, joten se joutuu turvautumaan kopioimiseen.
Sellaista se, kun aivot on tuhottu sekakäytöllä. - vastasin
Kappas... kirjoitti:
taaskaan hörhis ei keksinyt mitään nasevaa vastausta, joten se joutuu turvautumaan kopioimiseen.
Sellaista se, kun aivot on tuhottu sekakäytöllä.taaskin viestiisi kaikella sillä kunnioituksella jonka ansaitset. En vieläkään tuhlaa ruutia variksiin.
- iso d
vastasin kirjoitti:
taaskin viestiisi kaikella sillä kunnioituksella jonka ansaitset. En vieläkään tuhlaa ruutia variksiin.
etkä mihinkään muuhunkaan. nyyyhhhkis!!!
- iso d
iso d kirjoitti:
etkä mihinkään muuhunkaan. nyyyhhhkis!!!
on nyyyhhhkis!!!
- Kumma...
vastasin kirjoitti:
taaskin viestiisi kaikella sillä kunnioituksella jonka ansaitset. En vieläkään tuhlaa ruutia variksiin.
juttu, että silti yrität vastailla kaikkiin viesteihini, ja kun vähäiset argumenttisi on taas kerran ammuttu alas, ryhdyt copypastaamaan toisten kirjoituksia viedäksesi huomion mahdollisimman nopeasti pois maahanmuuton ongelmista ja omasta kyvyttömyydestäsi.
- aloitukseenkaan
Kumma... kirjoitti:
juttu, että silti yrität vastailla kaikkiin viesteihini, ja kun vähäiset argumenttisi on taas kerran ammuttu alas, ryhdyt copypastaamaan toisten kirjoituksia viedäksesi huomion mahdollisimman nopeasti pois maahanmuuton ongelmista ja omasta kyvyttömyydestäsi.
kenelläkään ei ole ollut mitään sanottavaa, joten kyvyttömyydestään kuuluisat maahanmuuttokriitikot ovat yrittäneet viedä taaskin keskustelun raiteiltaan
- Olet...
aloitukseenkaan kirjoitti:
kenelläkään ei ole ollut mitään sanottavaa, joten kyvyttömyydestään kuuluisat maahanmuuttokriitikot ovat yrittäneet viedä taaskin keskustelun raiteiltaan
...malliesimerkki lukutaidottomasta henkilöstä.
- heh...
Olet... kirjoitti:
...malliesimerkki lukutaidottomasta henkilöstä.
tuohan oli jo hauskaa, joskin tahattomasti
- Nyt...
heh... kirjoitti:
tuohan oli jo hauskaa, joskin tahattomasti
...se hihittelee hermostuneesti, kun tajusi, että hänen surkea yrityksensä muodostaa argumentti kumottiin jälleen kerran.
- - mutta
Nyt... kirjoitti:
...se hihittelee hermostuneesti, kun tajusi, että hänen surkea yrityksensä muodostaa argumentti kumottiin jälleen kerran.
kuka se on, on jo vaikeampi kysymys
- Se...
- mutta kirjoitti:
kuka se on, on jo vaikeampi kysymys
...on eräs niistä sivupersoonistasi, jotka yritetään lääkityksellä pitää kurissa.
- sinä...
Se... kirjoitti:
...on eräs niistä sivupersoonistasi, jotka yritetään lääkityksellä pitää kurissa.
vai?
- Taas...
sinä... kirjoitti:
vai?
...kuvittelet olevasi minä...
- niin huonosti
Taas... kirjoitti:
...kuvittelet olevasi minä...
minulla ei vieläkään mene
- Niin,...
niin huonosti kirjoitti:
minulla ei vieläkään mene
...onhan sekin ihan mahdollista, että sinä oikeasti nautit valehtelusta sekä pedofilian ja rasismin puolustamisesta.
- - mutta
Niin,... kirjoitti:
...onhan sekin ihan mahdollista, että sinä oikeasti nautit valehtelusta sekä pedofilian ja rasismin puolustamisesta.
täällä ei ole ketään johon nuo syytökset sopisivat
- Mutta...
- mutta kirjoitti:
täällä ei ole ketään johon nuo syytökset sopisivat
...oletko sinä unohtanut taas ottaa ne lääkkeesi, kun et enää edes tajua, kuka itse olet?
- Kaikkihan ...
Mutta... kirjoitti:
...oletko sinä unohtanut taas ottaa ne lääkkeesi, kun et enää edes tajua, kuka itse olet?
tietävät, ketä sinä perättömästi olet syytellyt. Tässä sitä yhä odotellaan, milloin löydät sen viestin, joka muka puolustelee pedofiliaa ja rasismia. Eipä ole löytynyt parissa päivässäkään.
- Kaikkihan...
Kaikkihan ... kirjoitti:
tietävät, ketä sinä perättömästi olet syytellyt. Tässä sitä yhä odotellaan, milloin löydät sen viestin, joka muka puolustelee pedofiliaa ja rasismia. Eipä ole löytynyt parissa päivässäkään.
...tietävät, että olet niin pahasti päästäsi sekaisin, ettet ikinä tajua lukemastasi mitään.
- Kaikkihan...
Kaikkihan... kirjoitti:
...tietävät, että olet niin pahasti päästäsi sekaisin, ettet ikinä tajua lukemastasi mitään.
sen viestin osaisivat lukea, jos sellaisen humanisti joskus olisi kirjoittanut. Mutta minkäs teet: sitä ei ole. Olet pelkkä paskanjauhaja, jonka syytöksiä ei kukaan enää voi ottaa vakavasti.
- Kappas,...
Kaikkihan... kirjoitti:
sen viestin osaisivat lukea, jos sellaisen humanisti joskus olisi kirjoittanut. Mutta minkäs teet: sitä ei ole. Olet pelkkä paskanjauhaja, jonka syytöksiä ei kukaan enää voi ottaa vakavasti.
...humanats1 menee paniikkiin, kun ei kykene millään kumoamaan tosiasioita. ;)
- humanist1
Kappas,... kirjoitti:
...humanats1 menee paniikkiin, kun ei kykene millään kumoamaan tosiasioita. ;)
Ei minulla ole tosiasioiden kumoamiseen mitään tarvetta. Sen sijaan haluan kumota minusta esitetyt valheet, ja senhän tulin jo tehneeksi, koska onnekseni teit harhaisista syytöksistäsi oikein oman aloituksenkin.
Tosiasioista puheen ollen: Viime kesänä, kun ABB lahtasi kymmeniä viattomia nuoria Norjassa, olisi Halla-aholla ollut tuhannen taalan paikka osoittaa poliittista johtajuutta ja sanoa selvällä suomen kielellä, että mitään tällaista hän ei ainakaan milloinkaan tahtonut, toivonut eikä tarkoittanut. Sen sijaan hän väisti luoteja joita ei edes ammuttu häntä kohti vinkumalla että huono maahanmuutto on huonoa maahanmuuttoa ja monikulttuurisuus hanurista ihan Breivikin teosta huolimatta ja riippumatta. Ilmankos häntä nykyään pidetäänkin moraalittomana nyhverönä. - Niin,...
humanist1 kirjoitti:
Ei minulla ole tosiasioiden kumoamiseen mitään tarvetta. Sen sijaan haluan kumota minusta esitetyt valheet, ja senhän tulin jo tehneeksi, koska onnekseni teit harhaisista syytöksistäsi oikein oman aloituksenkin.
Tosiasioista puheen ollen: Viime kesänä, kun ABB lahtasi kymmeniä viattomia nuoria Norjassa, olisi Halla-aholla ollut tuhannen taalan paikka osoittaa poliittista johtajuutta ja sanoa selvällä suomen kielellä, että mitään tällaista hän ei ainakaan milloinkaan tahtonut, toivonut eikä tarkoittanut. Sen sijaan hän väisti luoteja joita ei edes ammuttu häntä kohti vinkumalla että huono maahanmuutto on huonoa maahanmuuttoa ja monikulttuurisuus hanurista ihan Breivikin teosta huolimatta ja riippumatta. Ilmankos häntä nykyään pidetäänkin moraalittomana nyhverönä....eihän sinulla ole, kun et siihen kykene. ;) Mitään valheita ei sinusta ole esitetty, vaan pelkästään faktoja siitä, miten iljettävään pedofiili- ja rasismimyönteiseen toimintaan syyllistyt päivittäin.
Noista harhaisista höpinöistäsi puheenollen: "Tosiasia kuitenkin on, että ABB oli yksittäinen hullu, jonka teko ei mitenkään ollut Halla-ahon vika. Halla-aho totesi vain ääneen sen, mitä jokainen järjissään oleva ihminen ajattelee. Sen sijaan sairaat vasurihörhöt yrittivät raiskata Norjan tragedian uhrit, käyttää heitä hyväkseen oman polittisen agendansa ajamiseen ja kriitikoidensa leimaamiseen. Eipä ihme, että teikäläisiä pidetään (edelleen) moraalittomina, henkisesti sairaina paskiaisina, ihmiskunnan pohjasakkana." - 10+12
Niin,... kirjoitti:
...eihän sinulla ole, kun et siihen kykene. ;) Mitään valheita ei sinusta ole esitetty, vaan pelkästään faktoja siitä, miten iljettävään pedofiili- ja rasismimyönteiseen toimintaan syyllistyt päivittäin.
Noista harhaisista höpinöistäsi puheenollen: "Tosiasia kuitenkin on, että ABB oli yksittäinen hullu, jonka teko ei mitenkään ollut Halla-ahon vika. Halla-aho totesi vain ääneen sen, mitä jokainen järjissään oleva ihminen ajattelee. Sen sijaan sairaat vasurihörhöt yrittivät raiskata Norjan tragedian uhrit, käyttää heitä hyväkseen oman polittisen agendansa ajamiseen ja kriitikoidensa leimaamiseen. Eipä ihme, että teikäläisiä pidetään (edelleen) moraalittomina, henkisesti sairaina paskiaisina, ihmiskunnan pohjasakkana."Humaneiti pelkää ottaa tosiasioista selvää, koska sille kävisi näin: http://video.foxnews.com/v/1718380738001/documentary-filmmaker-reveals-truths-of-radical-islam
- humanist1
10+12 kirjoitti:
Humaneiti pelkää ottaa tosiasioista selvää, koska sille kävisi näin: http://video.foxnews.com/v/1718380738001/documentary-filmmaker-reveals-truths-of-radical-islam
Kukahan se humaneiti on? Taidat pelätä naisten ja homojen lisäksi myös muslimeja. Voi lapsi parkaa.
- Taidat...
humanist1 kirjoitti:
Kukahan se humaneiti on? Taidat pelätä naisten ja homojen lisäksi myös muslimeja. Voi lapsi parkaa.
...taas kärsiä äärimmäisen pahoista harhoista. Toivottavasti joku tuttavasi tai omahoitajasi tulee pian käymään ja antaa sinulle oikeat lääkkeet.
- humanist1
Taidat... kirjoitti:
...taas kärsiä äärimmäisen pahoista harhoista. Toivottavasti joku tuttavasi tai omahoitajasi tulee pian käymään ja antaa sinulle oikeat lääkkeet.
Argumenttisi ovat taas lopussa. On siis jälleen aika aloittaa lapselliset lääkärileikit.
- Aina...
humanist1 kirjoitti:
Argumenttisi ovat taas lopussa. On siis jälleen aika aloittaa lapselliset lääkärileikit.
...kun juttusi muuttuvat noin harhaisiksi, on syytä muistuttaa sinua lääkkeidesi olemassaolosta. Sitä paitsi, on turha argumentoida harhaiselle höperölle, jolla ei ole mitään argumentteja ja jonka ainoat vastaukset ovat joko copypaste tai parin sanan harhainen trollaus.
- Ehkä...
Aina... kirjoitti:

sinun kannattaisi tehdä asialle jotain. Kokeile kirjoittaa jotain fiksumpaa.
- Jos...
Ehkä... kirjoitti:
sinun kannattaisi tehdä asialle jotain. Kokeile kirjoittaa jotain fiksumpaa.
...sinä ottaisit ne lääkkeesi, niin silloin et kirjoittaisi harhaisia höpinöitäsi ja kenties tajuaisit lukemastasi jotain.
- Tajusin...
Jos... kirjoitti:
...sinä ottaisit ne lääkkeesi, niin silloin et kirjoittaisi harhaisia höpinöitäsi ja kenties tajuaisit lukemastasi jotain.
... jo, että olet pelle. Mutta pellessä on miljoonan alku, ajatteli Halla-aho siirtyessään politiikan sirkukseen.
- Kaikki...
Tajusin... kirjoitti:
... jo, että olet pelle. Mutta pellessä on miljoonan alku, ajatteli Halla-aho siirtyessään politiikan sirkukseen.
...ovat toki jo tajunneet, ettet kykene kuin solvaamiseen, parin sanan trollauksiin ja harhaisiin höpötyksiin.
- Sinä et...
Kaikki... kirjoitti:
...ovat toki jo tajunneet, ettet kykene kuin solvaamiseen, parin sanan trollauksiin ja harhaisiin höpötyksiin.
kykene kuin solvaamiseen, parin sanan trollauksiin ja harhaisiin höpötyksiin.
- Taas...
Sinä et... kirjoitti:
kykene kuin solvaamiseen, parin sanan trollauksiin ja harhaisiin höpötyksiin.
...palstan pedarihörhö on niin harhoissaan, ettei kykene muuta kuin copypastaamaan toisten kirjoituksia.
- Vastaan aina...
Taas... kirjoitti:
...palstan pedarihörhö on niin harhoissaan, ettei kykene muuta kuin copypastaamaan toisten kirjoituksia.
kaikella sillä kunnioituksella jonka kommenttisi ansaitsevat.
- Niin,...
Vastaan aina... kirjoitti:
kaikella sillä kunnioituksella jonka kommenttisi ansaitsevat.
...toki kaikki jo tietävät, ettet kykene harhaisuutesi/lääketokkurasi takia kuin solvaamiseen, parin sanan trollauksiin, harhaisiin höpötyksiin ja copypastauksiin.
- Kyllä...
Niin,... kirjoitti:
...toki kaikki jo tietävät, ettet kykene harhaisuutesi/lääketokkurasi takia kuin solvaamiseen, parin sanan trollauksiin, harhaisiin höpötyksiin ja copypastauksiin.
... se johtuu ihan siitä, mitä sinä kirjoitat. En tuhlaa ruutia variksiin.
- Jep,...
Kyllä... kirjoitti:
... se johtuu ihan siitä, mitä sinä kirjoitat. En tuhlaa ruutia variksiin.
...se johtuu harhaisuutesi ohella toki myös siitä, mitä kirjoitan sillä a) et tajua yhtikäs mitään kirjoituksista, joissa on enemmän kuin rivillinen tekstiä ja b) et millään kykene kumoamaan asia-argumenttejani.
- Kaikki...
Jep,... kirjoitti:

tietävät, että vastaan viesteihin kaikella sillä kunnioituksella minkä ne ansaitsevatkin, ja joskus enemmälläkin, esim. sinun tapauksessasi melkein aina.
a) Se että en jaksa lukea fenniksen tekstejä ei johdu siitä että ne ovat niin pitkiä.
b) En muista sinun koskaan esittäneen asia-argumentteja. Sinähän olet pelkkä trolli. - Kaikki...
Kaikki... kirjoitti:
tietävät, että vastaan viesteihin kaikella sillä kunnioituksella minkä ne ansaitsevatkin, ja joskus enemmälläkin, esim. sinun tapauksessasi melkein aina.
a) Se että en jaksa lukea fenniksen tekstejä ei johdu siitä että ne ovat niin pitkiä.
b) En muista sinun koskaan esittäneen asia-argumentteja. Sinähän olet pelkkä trolli....tietävät, ettei sinulla ole mitään argumentteja etkä harhaisuutesi takia kykene parin sanan trollauksia vaativimpiin kirjoituksiin tai copypastaukseen.
a) Et sinä jaksa lukea juuri mitään muutakaan "liian pitkää" kirjoitusta. Sekakäytöllä pilaamillesi aivolle sopii paremmin yksiriviset trollaukset, joita tänne ahkerasti spämmäät
b) se johtuu siitä, ettet harhojsesi takia tajua lukemastasi mitään. - Kaikki...
Kaikki... kirjoitti:
tietävät, että vastaan viesteihin kaikella sillä kunnioituksella minkä ne ansaitsevatkin, ja joskus enemmälläkin, esim. sinun tapauksessasi melkein aina.
a) Se että en jaksa lukea fenniksen tekstejä ei johdu siitä että ne ovat niin pitkiä.
b) En muista sinun koskaan esittäneen asia-argumentteja. Sinähän olet pelkkä trolli....tietävät, ettei sinulla ole mitään argumentteja etkä harhaisuutesi takia kykene parin sanan trollauksia vaativimpiin kirjoituksiin tai copypastaukseen.
a) Et sinä jaksa lukea juuri mitään muutakaan "liian pitkää" kirjoitusta. Sekakäytöllä pilaamillesi aivolle sopii paremmin yksiriviset trollaukset, joita tänne ahkerasti spämmäät
b) se johtuu siitä, ettet harhojsesi takia tajua lukemastasi mitään. - humanist1
Kaikki... kirjoitti:
...tietävät, ettei sinulla ole mitään argumentteja etkä harhaisuutesi takia kykene parin sanan trollauksia vaativimpiin kirjoituksiin tai copypastaukseen.
a) Et sinä jaksa lukea juuri mitään muutakaan "liian pitkää" kirjoitusta. Sekakäytöllä pilaamillesi aivolle sopii paremmin yksiriviset trollaukset, joita tänne ahkerasti spämmäät
b) se johtuu siitä, ettet harhojsesi takia tajua lukemastasi mitään.Osaat siis kirjoittaa saman viestin kaksi kertaa. Valitettavasti et järjen sanaa saanut mahtumaan sekaan edes vahingossa.
- Toki...
humanist1 kirjoitti:
Osaat siis kirjoittaa saman viestin kaksi kertaa. Valitettavasti et järjen sanaa saanut mahtumaan sekaan edes vahingossa.
...kaikki tietävät, että sinua ärsyttää suunnattomasti, kun muut kykenevät kirjoittamaan järkeviä, asia-argumentteja sisältäviä kirjoituksia, kun taas sinä et kykene kuin parin sanan harhaisiin trollauksiin ja copypastaamiseen.
- humanist1
Toki... kirjoitti:
...kaikki tietävät, että sinua ärsyttää suunnattomasti, kun muut kykenevät kirjoittamaan järkeviä, asia-argumentteja sisältäviä kirjoituksia, kun taas sinä et kykene kuin parin sanan harhaisiin trollauksiin ja copypastaamiseen.
Et siis lukenut tätäkään aloitusta... kunhan spämmäät.
- Toki...
humanist1 kirjoitti:
Et siis lukenut tätäkään aloitusta... kunhan spämmäät.
...luin, ja se olikin sinulle tyypillinen trollausaloitus, johon kirjoitat itse korkeintaan pari sanaa ja sitten copypastaatkin jotain hyysärihöppänää, jota ei sinun lisäksesi ota kukaan tosissaan.
- Mistä...

lähtien Jukka Kemppinenkin on kuulunut hyysäreihin? :D
- Sitähän...
Mistä... kirjoitti:
lähtien Jukka Kemppinenkin on kuulunut hyysäreihin? :D
...hanuristi ei tajua, vaikka tuhanteen kertaan selitettäisiin.
- Kaikki...
Sitähän... kirjoitti:
...hanuristi ei tajua, vaikka tuhanteen kertaan selitettäisiin.
tajuavat, että hompanssin silmissä kaikki Halla-ahoa kritisoivat ovat hyysäreitä. Suureksi on joukkomme kasvanut.
- Kaikki..
Kaikki... kirjoitti:
tajuavat, että hompanssin silmissä kaikki Halla-ahoa kritisoivat ovat hyysäreitä. Suureksi on joukkomme kasvanut.
...tajuavat, että sinun harhaisessa ajatusmaailmassasi kaikki Halla-ahoa kritisoivat hyysärihöppänät ovat suuria sankareita ja loistavia ajattelijoita.
- Jukka...
Kaikki.. kirjoitti:
...tajuavat, että sinun harhaisessa ajatusmaailmassasi kaikki Halla-ahoa kritisoivat hyysärihöppänät ovat suuria sankareita ja loistavia ajattelijoita.
Kemppinen on hyysäri vain sinun harhaisessa ajatusmaailmassasi.
- Hyysäri-...
Jukka... kirjoitti:
Kemppinen on hyysäri vain sinun harhaisessa ajatusmaailmassasi.
...Kemppisen hupaisat höpinät ovat totuus vain kaltaisesi hyysärin harhaisessa ajatusmaailmassa.
- Mitähän...
Hyysäri-... kirjoitti:
...Kemppisen hupaisat höpinät ovat totuus vain kaltaisesi hyysärin harhaisessa ajatusmaailmassa.
se hyysäri sitten mahtaa tarkoittaa? Näköjään mitä tahansa.
- Hyysäri...
Mitähän... kirjoitti:
se hyysäri sitten mahtaa tarkoittaa? Näköjään mitä tahansa.
...tarkoittaa mm. ihmistä, joka ei siedä sitä, että "rikastuttajista" ja heidän kulttuuristaan tuodaan esille kiusallisia tosiasioita.
- Eli...
Hyysäri... kirjoitti:
...tarkoittaa mm. ihmistä, joka ei siedä sitä, että "rikastuttajista" ja heidän kulttuuristaan tuodaan esille kiusallisia tosiasioita.
Jukka Kemppistä ei voi sanoa hyysäriksi. Sitähän minä yritin sanoakin.
- Ei...
Eli... kirjoitti:
Jukka Kemppistä ei voi sanoa hyysäriksi. Sitähän minä yritin sanoakin.
...liene kenellekään yllätys, ettei muttaneiti tajua lukemastaan yhtikäs mitään. Kemppistä nimenomaan voi kutsua hyysäriksi.
- Taitaa olla
neidiltä unohtunut kokonaan, miten Tarja Halonen aikoinaan arvosteli KHO:n päätöstä kotiuttaa eräs egyptiläismummo. No, onhan halonen demari ja siten lehdistön suosikki, päin vastoin kuin Halla-aho.
Tässä listaa, milloin jokin korkea taho on puuttunut oikeuden päätöksiin: (Lainaus:
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?s=1fa260e169b00feedf94ffb3c4ac0a49&p=11271355#post11271355
1) Tuija Brax, oikeusministerinä osallistui ns. isoäitijutussa KHO:n tuomion täytääntönpanoa vastustavaan mielenosoitukseen.
2) Presidentti Tarja Halonen ilmoitti samassa jutussa KHO:n päätöksen rikkovan omaa ja kansanoikeustajua.
3) Halosen lausumasta innostuneena KHO:n presidentti Pekka Hallberg kirjelmöi Paaterolle ja toivoi ettei KHO:n päätöstä toimeenpanna turhan nopeasti.
4) Thors, Vanhanen ja monet muut ilmaisivat enemmän tai vähemmän suorasti pitävänsä ko. päätöstä vääränä.
5) Paavo Lipposen vuotoshankkeen suhmurointi vastoin juuri tullutta KHO:n päätöstä.
6) Oikeusministeri Johannes Koskinen launnot Alpo Rusin asiassa ja puuttuminen useisiin yksittäisiin oikeusjuttuihn.
7)Poliitikkojen lausunnot Outi Kosken lapsenkaappausjutun ratkaisuista.
8) Koiviston "ylikorkojutut" syyttäjien ohjeistaminen talousrikosjutuissa
jne. jne."
Eli onhan näitä ollut. Ja nyt sitten hyysäreiden mielestä Halla-aholla ei yhtäkkiä olisi oikeutta edes arvostella omaa tuomiotaan, eikä valittaa siitä.- Kemppisen
etunimi on Jukka, joten vaikea sitä on neitinä pitää. Ja mitä tulee noihin luettelemiisi tapauksiin, niistä yhdessäkään ei ollut kysymys rikoksesta saadusta sakkotuomiosta niin kuin Halla-ahon tapauksessa asianlaita on. Ja mihin Halla-aho voisi valittaa, kun korkeimman oikeuden yläpuolella ei ole ketään, ei edes persujen oikeutta, niin kuin hallanpanemat höpisijät tuntuvat kuvittelevan?
- siinäpä se ero
Kemppisen kirjoitti:

olikin. Kai ihmisellä nyt kuitenkin pitäisi olla oikeus arvostella saamaansa tuomiota. Ainakin esim. Ilkka Kanervalla oli oikeus, mutta se ei olekaan persu.
Halosen tapaus taas on törkeämpi sekä paheksuttavampi, koska hän sekaantui juttuun, joka ei mitenkään henkilökohtaisesti koskenut häntä.
Halla-aho on ilmoittanut harkitsevansa valittaa tuomiostaan Eu:n ihmisoikeusistuimeen. - Tietenkin
siinäpä se ero kirjoitti:
olikin. Kai ihmisellä nyt kuitenkin pitäisi olla oikeus arvostella saamaansa tuomiota. Ainakin esim. Ilkka Kanervalla oli oikeus, mutta se ei olekaan persu.
Halosen tapaus taas on törkeämpi sekä paheksuttavampi, koska hän sekaantui juttuun, joka ei mitenkään henkilökohtaisesti koskenut häntä.
Halla-aho on ilmoittanut harkitsevansa valittaa tuomiostaan Eu:n ihmisoikeusistuimeen.Halla-aho tekee niin kuin oikean prinsessan on tehtävä, hänhän ei omasta mielestään tee koskaan mitään väärrää. Samanlaisia ovat muuten pedofiilit, psykopaatit ja muut taparikolliset.
- sinähän sen tiedät,
Tietenkin kirjoitti:
Halla-aho tekee niin kuin oikean prinsessan on tehtävä, hänhän ei omasta mielestään tee koskaan mitään väärrää. Samanlaisia ovat muuten pedofiilit, psykopaatit ja muut taparikolliset.
kun olet noita kaikkia kolmea viimemainittua.
- Rassulta
sinähän sen tiedät, kirjoitti:
kun olet noita kaikkia kolmea viimemainittua.
taisi argumentit loppua heti kättelyssä kun piti oitis ruveta tempomaan lapsellisia syytöksiä hatusta.
- hatusta vai
Rassulta kirjoitti:
taisi argumentit loppua heti kättelyssä kun piti oitis ruveta tempomaan lapsellisia syytöksiä hatusta.
hatun alta sinä aloitit taas trollaamisen satuilemalla prinsessoista ja muista satuolennoista?
Sitä saa, mitä tilaa, neiti. - - mutta
hatusta vai kirjoitti:
hatun alta sinä aloitit taas trollaamisen satuilemalla prinsessoista ja muista satuolennoista?
Sitä saa, mitä tilaa, neiti.mitä sinä nyt olet tilannut, neiti?
- sinulle..
- mutta kirjoitti:
mitä sinä nyt olet tilannut, neiti?
tehokkaamman lääkityksen, muttis.
- taasko neiti
sinulle.. kirjoitti:
tehokkaamman lääkityksen, muttis.
leikkiii sairaanhoitajaa?
- taasko neiti
taasko neiti kirjoitti:
leikkiii sairaanhoitajaa?
peukuttaa omia sepustuksiaan?
- niinhän
taasko neiti kirjoitti:
peukuttaa omia sepustuksiaan?
sä aina teet
- -mutta
Tietenkin kirjoitti:
Halla-aho tekee niin kuin oikean prinsessan on tehtävä, hänhän ei omasta mielestään tee koskaan mitään väärrää. Samanlaisia ovat muuten pedofiilit, psykopaatit ja muut taparikolliset.
eihän Jussi olekaan muslimipaholoinen, erehdyin taas.
- - mutta
-mutta kirjoitti:
eihän Jussi olekaan muslimipaholoinen, erehdyin taas.
vielä pahemmin erehtyi se reppana, joka väitti humanistia rasistiksi. Sillä humanisti kirjoitti näin: "rikostilastoissa 'kunnostautuneet' kansalaisuudet ovat virolaiset ja venäläiset. Mutta oli miten oli, on rasismia syyttää tallinnalaista Aivaria siitä mitä tarttolainen Tiit teki."
Vaikea tuota kommenttia on rasistiseksi tulkita. Ehkä jotkut hieman ylireagoivat poliittisessa korrektiudessaan? Kyllä asioista pitäisi voida puhua avoimesti, ei kaikki maahanmuuttokritiikki ole vihapuhetta, vaikka Halla-ahon hölötys onkin. - Mutta...
- mutta kirjoitti:
vielä pahemmin erehtyi se reppana, joka väitti humanistia rasistiksi. Sillä humanisti kirjoitti näin: "rikostilastoissa 'kunnostautuneet' kansalaisuudet ovat virolaiset ja venäläiset. Mutta oli miten oli, on rasismia syyttää tallinnalaista Aivaria siitä mitä tarttolainen Tiit teki."
Vaikea tuota kommenttia on rasistiseksi tulkita. Ehkä jotkut hieman ylireagoivat poliittisessa korrektiudessaan? Kyllä asioista pitäisi voida puhua avoimesti, ei kaikki maahanmuuttokritiikki ole vihapuhetta, vaikka Halla-ahon hölötys onkin.ethän sinä vainoharhainen hörhö edes tajua, mistä milloinkin puhutaan.
Tässä se rasistinen kirjoituksesi:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10094420
............. kirjoitti: "Jokainen täysjärkinen ihminen tajuaa, ettei Suomeen tule ottaa vastaan henkilöitä, joilla on muita motiiveja kuin työnteko ja sopeutuminen."
Sinä vastasit: "jokainen täysjärkinen tajuaa, ettei sellaisia henkilöitä tule kuin Venäjältä ja Virosta."
Tämä on rasistista yleistämistä, josta voidaan langettaa tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. - ai tästä vai?
Mutta... kirjoitti:
ethän sinä vainoharhainen hörhö edes tajua, mistä milloinkin puhutaan.
Tässä se rasistinen kirjoituksesi:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10094420
............. kirjoitti: "Jokainen täysjärkinen ihminen tajuaa, ettei Suomeen tule ottaa vastaan henkilöitä, joilla on muita motiiveja kuin työnteko ja sopeutuminen."
Sinä vastasit: "jokainen täysjärkinen tajuaa, ettei sellaisia henkilöitä tule kuin Venäjältä ja Virosta."
Tämä on rasistista yleistämistä, josta voidaan langettaa tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.Mutta oli miten oli, on rasismia syyttää tallinnalaista Aivaria siitä mitä tarttolainen Tiit teki.
- Ja...
ai tästä vai? kirjoitti:
Mutta oli miten oli, on rasismia syyttää tallinnalaista Aivaria siitä mitä tarttolainen Tiit teki.
on rasismia väittää, että vain venäläiset ja virolaiset eivät halua sopeutua.
Sinun sietäisi pyytää venäläis- ja virolaistaustaisilta suomalaisilta anteeksi iljettävää rasistista vihanlietsontaasi. - Muistaakseni
Ja... kirjoitti:
on rasismia väittää, että vain venäläiset ja virolaiset eivät halua sopeutua.
Sinun sietäisi pyytää venäläis- ja virolaistaustaisilta suomalaisilta anteeksi iljettävää rasistista vihanlietsontaasi.humanisti kirjoitti näin: "rikostilastoissa 'kunnostautuneet' kansalaisuudet ovat virolaiset ja venäläiset. Mutta oli miten oli, on rasismia syyttää tallinnalaista Aivaria siitä mitä tarttolainen Tiit teki."
Vaikea tuota kommenttia on rasistiseksi vihanlietsonnaksi tulkita. Ehkä jotkut hieman ylireagoivat poliittisessa korrektiudessaan? Kyllä asioista pitäisi voida puhua avoimesti, ei kaikki maahanmuuttokritiikki ole vihapuhetta, vaikka Halla-ahon hölötys onkin. Halla-ahon sietäisi pyytää somaleilta anteeksi. - puhumattakaan
Muistaakseni kirjoitti:
humanisti kirjoitti näin: "rikostilastoissa 'kunnostautuneet' kansalaisuudet ovat virolaiset ja venäläiset. Mutta oli miten oli, on rasismia syyttää tallinnalaista Aivaria siitä mitä tarttolainen Tiit teki."
Vaikea tuota kommenttia on rasistiseksi vihanlietsonnaksi tulkita. Ehkä jotkut hieman ylireagoivat poliittisessa korrektiudessaan? Kyllä asioista pitäisi voida puhua avoimesti, ei kaikki maahanmuuttokritiikki ole vihapuhetta, vaikka Halla-ahon hölötys onkin. Halla-ahon sietäisi pyytää somaleilta anteeksi.James Hirvisaaresta
- Eihän...
Muistaakseni kirjoitti:
humanisti kirjoitti näin: "rikostilastoissa 'kunnostautuneet' kansalaisuudet ovat virolaiset ja venäläiset. Mutta oli miten oli, on rasismia syyttää tallinnalaista Aivaria siitä mitä tarttolainen Tiit teki."
Vaikea tuota kommenttia on rasistiseksi vihanlietsonnaksi tulkita. Ehkä jotkut hieman ylireagoivat poliittisessa korrektiudessaan? Kyllä asioista pitäisi voida puhua avoimesti, ei kaikki maahanmuuttokritiikki ole vihapuhetta, vaikka Halla-ahon hölötys onkin. Halla-ahon sietäisi pyytää somaleilta anteeksi.harhainen humanats1 -raukka edes muista, mitä hetki sitten kirjoitettiin.
Tässä yksi esimerkki rasistisista kirjoituksistasi:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10094420
............. kirjoitti: "Jokainen täysjärkinen ihminen tajuaa, ettei Suomeen tule ottaa vastaan henkilöitä, joilla on muita motiiveja kuin työnteko ja sopeutuminen."
Sinä vastasit: "jokainen täysjärkinen tajuaa, ettei sellaisia henkilöitä tule kuin Venäjältä ja Virosta."
Tämä on rasistista yleistämistä, josta voidaan langettaa tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. - Humanistihan
Eihän... kirjoitti:
harhainen humanats1 -raukka edes muista, mitä hetki sitten kirjoitettiin.
Tässä yksi esimerkki rasistisista kirjoituksistasi:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10094420
............. kirjoitti: "Jokainen täysjärkinen ihminen tajuaa, ettei Suomeen tule ottaa vastaan henkilöitä, joilla on muita motiiveja kuin työnteko ja sopeutuminen."
Sinä vastasit: "jokainen täysjärkinen tajuaa, ettei sellaisia henkilöitä tule kuin Venäjältä ja Virosta."
Tämä on rasistista yleistämistä, josta voidaan langettaa tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.kirjoitti näin: "rikostilastoissa 'kunnostautuneet' kansalaisuudet ovat virolaiset ja venäläiset. Mutta oli miten oli, on rasismia syyttää tallinnalaista Aivaria siitä mitä tarttolainen Tiit teki."
Ei kuulosta järin raskauttavalta, mutta saathan sinä yrittää. - Kirjoitit...
Humanistihan kirjoitti:
kirjoitti näin: "rikostilastoissa 'kunnostautuneet' kansalaisuudet ovat virolaiset ja venäläiset. Mutta oli miten oli, on rasismia syyttää tallinnalaista Aivaria siitä mitä tarttolainen Tiit teki."
Ei kuulosta järin raskauttavalta, mutta saathan sinä yrittää.myös näin: http://keskustelu.suomi24.fi/node/10094420
............. kirjoitti: "Jokainen täysjärkinen ihminen tajuaa, ettei Suomeen tule ottaa vastaan henkilöitä, joilla on muita motiiveja kuin työnteko ja sopeutuminen."
Sinä vastasit: "jokainen täysjärkinen tajuaa, ettei sellaisia henkilöitä tule kuin Venäjältä ja Virosta." - kyllä
Kirjoitit... kirjoitti:
myös näin: http://keskustelu.suomi24.fi/node/10094420
............. kirjoitti: "Jokainen täysjärkinen ihminen tajuaa, ettei Suomeen tule ottaa vastaan henkilöitä, joilla on muita motiiveja kuin työnteko ja sopeutuminen."
Sinä vastasit: "jokainen täysjärkinen tajuaa, ettei sellaisia henkilöitä tule kuin Venäjältä ja Virosta."sinun varmaan sitten pitää minut käräjille hommata (sic!)
- Eli...
kyllä kirjoitti:
sinun varmaan sitten pitää minut käräjille hommata (sic!)
sinä et näe mitään pahaa lain rikkomisessa.
- kyllä näen
Eli... kirjoitti:
sinä et näe mitään pahaa lain rikkomisessa.
siksihän minä halveksin Halla-ahoa ja James Hirvisaarta
- Mutta...
kyllä näen kirjoitti:
siksihän minä halveksin Halla-ahoa ja James Hirvisaarta
samaan aikaan itse syyllistyt täysin tietoisesti kansanryhmää vastaan kiihottamiseen.
- ihanko
Mutta... kirjoitti:
samaan aikaan itse syyllistyt täysin tietoisesti kansanryhmää vastaan kiihottamiseen.
totta? :D
- iso d
niinhän kirjoitti:
sä aina teet
ja ei kun paranee...
- Eli...
ihanko kirjoitti:
totta? :D
sairaassa mielessäsi kiihotus kansanryhmää vastaan on leikin asia.
- iso d
kyllä näen kirjoitti:
siksihän minä halveksin Halla-ahoa ja James Hirvisaarta
totuuden kertominen roskaväestä ei ole kansanryhmää vastaan kiihottamista.
lisäksi suomen lakia ja ihmisoikeuksia systemaattisesti rikkovien äh-dullaheiden arvostelu faktapohjalta ei ole tuomittavaa, vaan se taivaallinen totuus.
laki on niinkuin se luetaan. valitettavasti sitä lukee nykyään demla. - ei kun
Eli... kirjoitti:
sairaassa mielessäsi kiihotus kansanryhmää vastaan on leikin asia.
sinun syytöksesi ovat naurettavia
- iso d
iso d kirjoitti:
ja ei kun paranee...
osaa näköjään myös antaa sepustuksiilleen yläpeukkua
- iso d
iso d kirjoitti:
osaa näköjään myös antaa sepustuksiilleen yläpeukkua
sinä taidat harrastaa "pyllypeukkua..."
kokeilepa, saatko montakin peukkua jos kirjoitat ihan ketjun aiheesta... - sitähän
iso d kirjoitti:
totuuden kertominen roskaväestä ei ole kansanryhmää vastaan kiihottamista.
lisäksi suomen lakia ja ihmisoikeuksia systemaattisesti rikkovien äh-dullaheiden arvostelu faktapohjalta ei ole tuomittavaa, vaan se taivaallinen totuus.
laki on niinkuin se luetaan. valitettavasti sitä lukee nykyään demla.minä olen aina sanonut, muiluttakaa halla-ahot, hivisaaret ja muu roskaväki pietariin
- alapeukkuja silloin
iso d kirjoitti:
sinä taidat harrastaa "pyllypeukkua..."
kokeilepa, saatko montakin peukkua jos kirjoitat ihan ketjun aiheesta...on lähes aina tullut
- iso d
alapeukkuja silloin kirjoitti:
on lähes aina tullut
mitä sanaa tekstistä "ihan ketjun aiheesta" et ymmärtänyt? vai ymmärsitkö yhtäkään?
- iso d
sitähän kirjoitti:
minä olen aina sanonut, muiluttakaa halla-ahot, hivisaaret ja muu roskaväki pietariin
tarkoitatko jussia ja jamesta perheineen? vai miksi monikko? näetkö khatin liikakäytön takia jo halliksen ja jameksen kahtena???
- ???
iso d kirjoitti:
tarkoitatko jussia ja jamesta perheineen? vai miksi monikko? näetkö khatin liikakäytön takia jo halliksen ja jameksen kahtena???
oletko vajakki?
- iso d
iso d kirjoitti:
mitä sanaa tekstistä "ihan ketjun aiheesta" et ymmärtänyt? vai ymmärsitkö yhtäkään?
ei siis tajunnut, että saan alapeukkuja silloin, kun kirjoitan ketjun aiheesta viestejä joista hallanpanemat höpöttäjät eivät tykkää
- Eli...
ei kun kirjoitti:
sinun syytöksesi ovat naurettavia
koet törkeän rikoksesi olevan naurun asia.
- iso d
iso d kirjoitti:
ei siis tajunnut, että saan alapeukkuja silloin, kun kirjoitan ketjun aiheesta viestejä joista hallanpanemat höpöttäjät eivät tykkää
tajusin kyllä, saat alapeukkuja koska olet valehtelija, ja pedofiilien juoksupoika.
- pieleen meni
iso d kirjoitti:
tajusin kyllä, saat alapeukkuja koska olet valehtelija, ja pedofiilien juoksupoika.
arvaa uudelleen
- voi hellanlettas
Eli... kirjoitti:
koet törkeän rikoksesi olevan naurun asia.
mikähän se minun törkeä rikokseni tällä kertaa on, vinkuleluseni?
- iso d
pieleen meni kirjoitti:
arvaa uudelleen
eiköhän ne arvailut ole teidän hyysäreiden yksioikeus.
minä pohjaan faktaan. - iso d
iso d kirjoitti:
eiköhän ne arvailut ole teidän hyysäreiden yksioikeus.
minä pohjaan faktaan.ei ilmeisesti ymmärrä mitä faktat ovat
- Kiihotus...
voi hellanlettas kirjoitti:
mikähän se minun törkeä rikokseni tällä kertaa on, vinkuleluseni?
...kansanryhmää vastaan.
- en minä
Kiihotus... kirjoitti:
...kansanryhmää vastaan.
mikään Hullu-Jussi ole niin kuin se Nauta-aho
- Mutta...
en minä kirjoitti:
mikään Hullu-Jussi ole niin kuin se Nauta-aho
...sinä oletkin "humanist1" ja "- mutta", eli mieleltään pahasti häiriintynyt hörhö, joka ei näe mitään pahaa pedofiliassa ja rasismissa.
- - mutta
Mutta... kirjoitti:
...sinä oletkin "humanist1" ja "- mutta", eli mieleltään pahasti häiriintynyt hörhö, joka ei näe mitään pahaa pedofiliassa ja rasismissa.
milloin minä sellaista olen väittänyt?
- Olet...
- mutta kirjoitti:
milloin minä sellaista olen väittänyt?
...mm. kieltäytynyt tuomitsemasta muslimien pedofiliaa ja yrittänyt estää sen kritisoimisen. Lisäksi olet puolustellut muslimien rasismia ja kirjoittanut rasistisia kommentteja venäläisistä ja virolaisista.
- nuo keskustelut

on jo käyty, mitä jos mentäis eteenpäin
- Ensin...
nuo keskustelut kirjoitti:
on jo käyty, mitä jos mentäis eteenpäin
...kysyit ja kun vastasin, yrität epätoivoissesti vaihtaa aihetta.
Sellaista se. ;) - Et sinä vastannut.
Ensin... kirjoitti:
...kysyit ja kun vastasin, yrität epätoivoissesti vaihtaa aihetta.
Sellaista se. ;)Toistuvista pyynnöistä huolimatta et ole tuonut tähän(kään) ketjuun sitä viestiä, jossa humanisti kieltäytyisi tuomitsemasta pedofiliaa. Sellaista viestiä ei siis ole koskaan ollut olemassakaan. Mutta eihän sinun muillakaan väitteilläsi sen pitävämpää pohjaa koskaan ole ollut. Trolli mikä trolli.
- Kappas vain,...
Et sinä vastannut. kirjoitti:
Toistuvista pyynnöistä huolimatta et ole tuonut tähän(kään) ketjuun sitä viestiä, jossa humanisti kieltäytyisi tuomitsemasta pedofiliaa. Sellaista viestiä ei siis ole koskaan ollut olemassakaan. Mutta eihän sinun muillakaan väitteilläsi sen pitävämpää pohjaa koskaan ole ollut. Trolli mikä trolli.
...palstan typerin trolli on taas vaihteeksi niin harhoissaan, ettei enää edes muista, mitä täällä on kirjoitettu.
- humanist1
Kappas vain,... kirjoitti:
...palstan typerin trolli on taas vaihteeksi niin harhoissaan, ettei enää edes muista, mitä täällä on kirjoitettu.
Saattaa olla. Minä sen sijaan muistan erittäin hyvin, etten milloinkaan ole puolustellut pedofiileja.
- Sinulla...
humanist1 kirjoitti:
Saattaa olla. Minä sen sijaan muistan erittäin hyvin, etten milloinkaan ole puolustellut pedofiileja.
...on tunnetusti erittäin huono muisti. Pedofiliaa puolustelit mm. ketjussa Breivik järjissään.
- - mutta
Sinulla... kirjoitti:
...on tunnetusti erittäin huono muisti. Pedofiliaa puolustelit mm. ketjussa Breivik järjissään.
missä viestissä? :-O
- Husein Muhammed
kirjoitti tästä myös hyvin Uuden Suomen blogissaan:
"Halla-aho on kansanedustaja. Jos hänen mielestään esimerkiksi uskonrauhan rikkominen tulisi dekriminalisoida eli tehdä lailliseksi, hänellä - jos kellään - on mahdollisuus ryhtyä ajamaan lainuudistusta. Mutta Halla-aho ei ole suinkaan vaatinut lainmuutosta, ainoastaan heittäytynyt uhriksi sekä nyt sitten myös halveksuu Suomen korkeinta oikeutta. Jos KKO on tosiaan vain muutama henkilö henkilökohtaisine mielipiteineen, miksi siis kenenkään pitäisi noudattaa lakia ja oikeuden päätöksiä? Minä kun luulin persujen vaativan oikeutta ja järjestystä - ilmeisesti ajavat niitä vain muille.
Nyt alan sisäistämään, mitä perussuomalaiset ajavat takaa, kun vaativat maahanmuuuttajia noudattamaan nimenomaan maan tapaa, eivätkä (toisin kuin esimerkiksi allekirjoittanut) maan lakia. He eivät siis itse kunnioita Suomen lakia/oikeusjärjestystä.
Tähän asti äärioikeistoa on pidetty uhkana lähinnä erinäisille vähemmistöille.Heitä on pahimmassa tapauksessa esitetty ikään kuin anarkistien, äärivasemmiston tai muuten vaan hörhöjen vastakohtana. Tältä osin olemme menneet pahasti metsään. Kuten tuomitun halveksivasta suhtautumisesta korkeimman oikeuden tuomioon on pääteltävissä, äärioikeistosta ei suinkaan ole vaaraa lähinnä erinäisille vähemmistöille. Suurin uhka kohdistuu nimenomaan demokratiaan, oikeusvaltioon ja länsimaisiin arvoihin, joita äärioikeisto on puolustavinaan.
Ihan samalla tavalla ääri-islamistien suurin uhka ei suinkaan kohdistu länsimaihin, vaan muslimeihin ja islamin rauhaa ja oikeudenmukaisuutta korostaviin periaatteisiin, joita äärimuslimit ovat puolustavinaan.
Äärioikeisto ja äärimuslimit ovat siis vastustavinaan toisiaan. Tosi asiassa niillä on yhteinen epäpyhä allianssi: molemmat inhoavat ja halveksivat syvästi demokratiaa, vapautta ja tasa-arvoa. Kukin niistä on nimenomaan suureksi vaaraksi omalle kulttuurille: ääri-islamistit islamille, äärioikeisto länsimaille."- iso d
eli nyt mokukiimaiset perustelevat puolijauhoiset mielipiteensä höpö-huseinin mielipiteillä???
kysykää nyt vielä jonkun naisten hakkaamiseen ja raiskaamiseen kehottavan imaamin mielipidettä, ja julistakaa sitten sitä täällä "faktana"
nyhveröt. - iso d

nyhveröt.on íso nyhverö
- iso d
iso d kirjoitti:
on íso nyhverö
totta toinen puoli. olen tosiaan kookas.
ymmärrän pavunituja ja khattia rouhivan rysäkepin kateuden. mene vihernatsi töihin, niin sinullakin on varaa syödä hyvin...
AI NIIN, unohdin. eihän tuollaiselle jälkeenjääneelle ruipelolle löydy sopivaa duunia.
älä välitä, jatka kommuunikavereittesi kanssa roskisten dyykkailua. - kulkeeko...
iso d kirjoitti:
totta toinen puoli. olen tosiaan kookas.
ymmärrän pavunituja ja khattia rouhivan rysäkepin kateuden. mene vihernatsi töihin, niin sinullakin on varaa syödä hyvin...
AI NIIN, unohdin. eihän tuollaiselle jälkeenjääneelle ruipelolle löydy sopivaa duunia.
älä välitä, jatka kommuunikavereittesi kanssa roskisten dyykkailua.sinunkin yksiössä busseja?
- iso d
kulkeeko... kirjoitti:
sinunkin yksiössä busseja?
en asu yksiössä.
- entä sitten?
iso d kirjoitti:
en asu yksiössä.
en minäkään
- hesarissa..
oli älykäs ja selventävä Juhani Mykkäsen kirjoitus aiheesta, Vaikka se on aika pitkä, on muttaneidinkin aiheellista yrittää jaksaa lukea se kokonaisuudessaan.
"Maallikko ei ymmärrä Halla-ahon tuomiota
Jussi Halla-ahon (ps) KKO:sta saama tuomio kiihotuksesta kansanryhmää vastaan herättää maallikossa kysymyksiä. Seuraavassa on hieman taustaa niille, jotka eivät ole perehtyneet tuomion tuottaneeseen Halla-ahon kirjoitukseen.
Halla-aho julkaisi blogissaan 3. 6. 2008 tekstin otsikolla "Muutama täky Illmanin Mikalle". Mika Illman on sananvapauslainsäädäntöön erikoistunut valtionsyyttäjä.
Tekstissään Halla-aho tarkoituksella härnää Illmania. Sanomalehti Kaleva käsitteli 20. 5. 2008 pääkirjoituksessaan Rovaniemen tuolloisia ampumissurmia ja totesi, että Suomessa "päissään surmaaminen on kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre".
Valtakunnansyyttäjä ei puuttunut Kalevan kirjoitukseen. Kirjoituksesta Julkisen sanan neuvostoon tehty kantelu ei myöskään edennyt edes käsittelyyn saakka. Halla-aho viittasi blogissaan näihin ratkaisuihin ja teki johtopäätöksen, että Suomessa voi julkaista kansallisia ja geneettisiä yleistyksiä, kunhan niitä ei käsitellä faktoina vaan "arveluina".
Sitten hän ilmoitti asettavansa Illmanille "täkyn" ja tilastoihin pohjaten arvelevansa – mutta ei esittävänsä faktana – että "ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre".
Maallikon silmään teksti oli siis Halla-ahon kokeilu. Hän halusi selvittää, vallitseeko Suomessa kaksoisstandardi sen suhteen, mitä mistäkin kansallisuudesta voi arvella kansallisena ja geneettisenä ryhmänä.
Hovioikeus näki tekstin tarkoituksen maallikon kanssa samoin. Se katsoi, että Halla-aho oli pysynyt sallitun liioittelun ja provokaation rajoissa.
KKO oli eri mieltä (eli kokeilu onnistui). Oikeuden mielestä sarkasmin olisi voinut esittää leimaamatta somalialaisia.
Niin olisi. Mutta jälleen maallikko kysyy: miksi Halla-aho sai sarkasmistaan tuomion, mutta Kalevan tosissaan laaditusta kirjoituksesta ei noussut edes syytettä?
Vastaus lienee, että enemmistöä ei tarvitse suojella. Silti kansanryhmää vastaan kiihottamista käsittelevä lainkohta ei mainitse – ainakaan maallikon silmään – että haukuttavana pitäisi olla vähemmistön.
Sitä paitsi: mitä jos Kalevan väite suomalaisten kännissätappamisgeeneistä olisi käsitellyt ruotsinsuomalaisia, ja se olisi esitetty ruotsalaisessa sanomalehdessä?"
http://www.hs.fi/politiikka/Maallikko ei ymmärrä Halla-ahon tuomiota/a1305574438986 - Neidistä en tiedä
mutta minä olen sen kyllä lukenut. So?
- se ei ihan riitä.
Sinun pitäisi vielä tajuta lukemasi.
- tajusin
se ei ihan riitä. kirjoitti:
Sinun pitäisi vielä tajuta lukemasi.
entäs sitten?
- iso d
tajusin kirjoitti:
entäs sitten?
rohkenen epäillä. sitä sitten.
- iso d
iso d kirjoitti:
rohkenen epäillä. sitä sitten.
voi kyllä kysyä reilusti mikä jäi epäselväksi
- iso d
iso d kirjoitti:
voi kyllä kysyä reilusti mikä jäi epäselväksi
ei mikään. sinulle taisi jäädä...
- niin olikos sinulla
iso d kirjoitti:
ei mikään. sinulle taisi jäädä...
tuosta aloituksesta jotain sanottavaa?
- iso d
niin olikos sinulla kirjoitti:
tuosta aloituksesta jotain sanottavaa?
luepa ylempää ja alempaa. saatat yllättyä. tosin sillä edellytyksellä, että ymmärrät lukemasi.
- ei siis ollut
iso d kirjoitti:
luepa ylempää ja alempaa. saatat yllättyä. tosin sillä edellytyksellä, että ymmärrät lukemasi.
enpä voi sanoa yllättyneeni
- iso d
ei siis ollut kirjoitti:
enpä voi sanoa yllättyneeni
koska et taaskaan ymmärtänyt lukemaasi. tuoko oli sanottavasi aloituksesta? ensi kerran pyydä sossusta tulkkia kääntämään teksti vajakki-kielelle.
- iso d
iso d kirjoitti:
koska et taaskaan ymmärtänyt lukemaasi. tuoko oli sanottavasi aloituksesta? ensi kerran pyydä sossusta tulkkia kääntämään teksti vajakki-kielelle.
on vajakki
- muttis valehteli
iso d kirjoitti:
on vajakki
tässäkin viestissä:
Mutta minähän
18.6.2012 08:48
0
Sulje
"en psykologisoi ketään, kuten sinä yrität. Tapani toimia ehkä se johtuu siitä että minulla on jotain sanottavaa käsiteltävistä asioistakin, niin ei aina tarvi yrittää käydä henkilöihin kiinni. Tällä palstalla se on niin tyhmää, turhaa ja mahdotonta kuin olla voi."
Oikeasti muttaneidillä ei koskaan ole mitään asiallista sanomista, kunhan louskuttaa täällä leukojaan. Tosielämässä tuollaisella inisijällä olisi ne leuat hyvin äkkiä murtuneet. - iso d
iso d kirjoitti:
on vajakki
ja typerä mielipiteesi liittyy aloitukseen millä lailla?
- iso d
iso d kirjoitti:
ja typerä mielipiteesi liittyy aloitukseen millä lailla?
kirjoitukseni siis oli tarkoitettu nyyhkikselle. PYSYKÄÄ VIESTIHIERARKIASSA!!!
- isolle nyyhkikselle
iso d kirjoitti:
kirjoitukseni siis oli tarkoitettu nyyhkikselle. PYSYKÄÄ VIESTIHIERARKIASSA!!!
ja typerä mielipiteesi liittyy aloitukseen millä lailla?
- tosielämässäkään
muttis valehteli kirjoitti:
tässäkin viestissä:
Mutta minähän
18.6.2012 08:48
0
Sulje
"en psykologisoi ketään, kuten sinä yrität. Tapani toimia ehkä se johtuu siitä että minulla on jotain sanottavaa käsiteltävistä asioistakin, niin ei aina tarvi yrittää käydä henkilöihin kiinni. Tällä palstalla se on niin tyhmää, turhaa ja mahdotonta kuin olla voi."
Oikeasti muttaneidillä ei koskaan ole mitään asiallista sanomista, kunhan louskuttaa täällä leukojaan. Tosielämässä tuollaisella inisijällä olisi ne leuat hyvin äkkiä murtuneet.ei ole mitään huvitttavampaa kuin tyhjät sanat joita tauotta suollat
- iso d
isolle nyyhkikselle kirjoitti:
ja typerä mielipiteesi liittyy aloitukseen millä lailla?
minun kirjoitukseni ovat aina faktaa, kiistämättömiä tosiasioita.
oletko törmännyt lähiaikoina rasismiin? siis muuhunkin kuin nettikirjoitteluun, jossa kerrotaan kiusallisia faktoja kunniakansalaisista?
aika hiljaista on ollut, lähiaikoina ei vissiin muuta "rasistista" rikosta ole tapahtunut, kuin hallis kyseenalaisti kaksostandardin, ja kertoi muutaman totuuden äh-dullaheista ja heidän lastennussinatuskonnostaan. - aika hiljaista on
iso d kirjoitti:
minun kirjoitukseni ovat aina faktaa, kiistämättömiä tosiasioita.
oletko törmännyt lähiaikoina rasismiin? siis muuhunkin kuin nettikirjoitteluun, jossa kerrotaan kiusallisia faktoja kunniakansalaisista?
aika hiljaista on ollut, lähiaikoina ei vissiin muuta "rasistista" rikosta ole tapahtunut, kuin hallis kyseenalaisti kaksostandardin, ja kertoi muutaman totuuden äh-dullaheista ja heidän lastennussinatuskonnostaan.lähiaikoina ei vissiin muuta rasistista rikosta ole tapahtunut kuin halliksen tekemä, ja siitäkin se selvisi liian pienillä sakoilla
- Eipä...
aika hiljaista on kirjoitti:
lähiaikoina ei vissiin muuta rasistista rikosta ole tapahtunut kuin halliksen tekemä, ja siitäkin se selvisi liian pienillä sakoilla
ole mikään yllätys, että te fasistit kannatatte tuomioita mielipiteistä.
- ai nyt
Eipä... kirjoitti:
ole mikään yllätys, että te fasistit kannatatte tuomioita mielipiteistä.
olet keksinyt syyttää minua fasistiksi, kun sille pedofiilien puolustelija -syytteelle nauraa jo naurismaan aidatkin :D
- Kaikki...
ai nyt kirjoitti:
olet keksinyt syyttää minua fasistiksi, kun sille pedofiilien puolustelija -syytteelle nauraa jo naurismaan aidatkin :D
...kirjoituksiasi lukeneet tietävät sinun olevan hyvin myönteinen niin fasismille, rasismille kuin pedofiliallekin.
Sinua toki ärsyttää suunnattomasti, että kaikki tajuavat, millainen hullu olet. - sori...
Kaikki... kirjoitti:
...kirjoituksiasi lukeneet tietävät sinun olevan hyvin myönteinen niin fasismille, rasismille kuin pedofiliallekin.
Sinua toki ärsyttää suunnattomasti, että kaikki tajuavat, millainen hullu olet.mutta tuo keskustelu on jo käyty
- Ja...
sori... kirjoitti:
mutta tuo keskustelu on jo käyty
...siksi yritätkin kiivaasti estää sen toistumisen, koska tiedät, ettei sinulla ole siinä muuta kuin hävittävää - sikäli kun noin alas vajonneella mielenvikaisella idiootilla on enää mitään hävittävää.
- ei se voi

toistua, sillä se on jo käyty
- Kyllähän...
ei se voi kirjoitti:
toistua, sillä se on jo käyty
...se toistui tässäkin ketjussa, ja siksi oletkin aivan paniikissa. Et sinäkään sentään vielä ihan niin harhainen ole, että kuvittelisit ihmisten enemmistön tukevan kanssasi pedofiliaa ja rasismia.
- humanist1
Kyllähän... kirjoitti:
...se toistui tässäkin ketjussa, ja siksi oletkin aivan paniikissa. Et sinäkään sentään vielä ihan niin harhainen ole, että kuvittelisit ihmisten enemmistön tukevan kanssasi pedofiliaa ja rasismia.
Tiedän ihmisten enemmistön olevan tässä asiassa ihan samalla kannalla kuin minäkin. Tietenkin vastustan rasismia (pedofiliasta puhumattakaan), sen luulisi käyneen selväksi jo ajat sitten tyhmimmällekin.
- Ihmisten...

...ehdoton enemmistö ei kannata sinun fanittamaasi maahanmuuttopolitiikkaa, eivätkä he hyväksy venäläisten ja virolaisten rasistista leimaamista ainoiksi ongelmien aiheuttajaksi. He eivät myöskään hyväksy muslimien rasismia ja pedofiliaa, joita sinä olet aktiivisesti puolustellut
- humanist1
Ihmisten... kirjoitti:

Tässä sitä edelleen odotellaan, milloin ehdit mahtavista arkistoistasi kaivaa esiin sen viestin, jossa puolustelen pedofiliaa. Taitaa olla parempi, etten jää tähän koneen ääreen odottelemaan. Taitaa mennä koko loppuelämä siinä, jos odottelee, että sinä löydät lukuisille syytöksillesi edes kerran kunnon perustelut. Joka saamarin ketjuun tuota samaa vänkytät ja yhteenkään et perusteluja löydä. Tosiaan, eilen löytyi (niin taisit sanoa) sentään se ketju, mutta eikö siellä sitä viestiä ollutkaan? Vai joko sekin on "sensuroitu"? :D
- Todisteet...

...on annettu jo aikoja sitten, mutta ethän sinä tuollaisena harhaisena idioottina niistä(kään) mitään ymmärrä.
Annetaan nyt kuitenkin "pieneksi" vinkiksi, että muslimien pedofiliaa puolustelit ketjussa Breivik järjissään. - - mutta
Todisteet... kirjoitti:
...on annettu jo aikoja sitten, mutta ethän sinä tuollaisena harhaisena idioottina niistä(kään) mitään ymmärrä.
Annetaan nyt kuitenkin "pieneksi" vinkiksi, että muslimien pedofiliaa puolustelit ketjussa Breivik järjissään.missä viestissä? Sinulla on ollut pari päivää aikaa etsiä se.
- Muistatkos...
- mutta kirjoitti:
missä viestissä? Sinulla on ollut pari päivää aikaa etsiä se.
...kun toin esille, että Britannian Bradfordissa 200 muslimilasta katoaa vuosittain pakkoavioliiton takia? Sen sijaan, että olisit tuominnut muslimien harjoittaman pedofilian, yritit viedä huomion muualle ja höpöttelit hommasta sun muusta aiheeseen liittymättömästä.
Kaikki kyllä tietävät, miksi pedofilia ei haittaa sinua yhtään. - Muistaakseni
Muistatkos... kirjoitti:
...kun toin esille, että Britannian Bradfordissa 200 muslimilasta katoaa vuosittain pakkoavioliiton takia? Sen sijaan, että olisit tuominnut muslimien harjoittaman pedofilian, yritit viedä huomion muualle ja höpöttelit hommasta sun muusta aiheeseen liittymättömästä.
Kaikki kyllä tietävät, miksi pedofilia ei haittaa sinua yhtään.en vastannut kyseiseen aloitukseen lainkaan... on aika outoa, että kuvittelet minun kannattavan kaikkea, mitä en ilmoita vastustavani.
- Muistisi...
Muistaakseni kirjoitti:
en vastannut kyseiseen aloitukseen lainkaan... on aika outoa, että kuvittelet minun kannattavan kaikkea, mitä en ilmoita vastustavani.
...on aina ollut heikohko.
Kommentoit viestiäni, mutta sen sijaan, että olisit tuominnut pedofilian, pyrit vaihtamaan aihetta höpöttelemällä hommaan littyvistä harhoistasi.
Kaikki tietävät kyllä, mikset tuomitse pedofiliaa vaan yrität hankaloittaa sen kritisoimista... häpeäisit. - Teit oman
Muistisi... kirjoitti:
...on aina ollut heikohko.
Kommentoit viestiäni, mutta sen sijaan, että olisit tuominnut pedofilian, pyrit vaihtamaan aihetta höpöttelemällä hommaan littyvistä harhoistasi.
Kaikki tietävät kyllä, mikset tuomitse pedofiliaa vaan yrität hankaloittaa sen kritisoimista... häpeäisit.aloituksen noista pedofiiliharhoistasi, ja siinä ne ammuttiin alas.
- Tein...
Teit oman kirjoitti:
aloituksen noista pedofiiliharhoistasi, ja siinä ne ammuttiin alas.
...aloituksen, jossa osoitetiin pedofiili- ja rasismimyönteisyytesi, ja luonnollisesti sinua ärsyttää suunnattomasti, kun kaikki tietävät nyt iljettävistä puuhistasi.
- pahantahtoiset...
Tein... kirjoitti:
...aloituksen, jossa osoitetiin pedofiili- ja rasismimyönteisyytesi, ja luonnollisesti sinua ärsyttää suunnattomasti, kun kaikki tietävät nyt iljettävistä puuhistasi.
ja loukkaavat syytteesi ammuttiin siinä ketjussa kerralla alas. Onneksi niitä syytöksiä ei esittänyt mikään vakavasti otettava henkilö, joten turha niistä on loukkaantua... antaa trollin määkiä.
- Syytökseni...
pahantahtoiset... kirjoitti:
ja loukkaavat syytteesi ammuttiin siinä ketjussa kerralla alas. Onneksi niitä syytöksiä ei esittänyt mikään vakavasti otettava henkilö, joten turha niistä on loukkaantua... antaa trollin määkiä.
...osoitetiin perustuvan tosiasioihin siinä ketjussa. Iljettävä pedofiilimyönteinen toimintasi loukkaa lasten ihmisoikeuksia, toivottavasti jonain päivänä lääkityksesi saadaan kuntoon, jotta osaisit edes hävetä.
- humanist1
Syytökseni... kirjoitti:
...osoitetiin perustuvan tosiasioihin siinä ketjussa. Iljettävä pedofiilimyönteinen toimintasi loukkaa lasten ihmisoikeuksia, toivottavasti jonain päivänä lääkityksesi saadaan kuntoon, jotta osaisit edes hävetä.
Sinä olet näköjään unohtanut mitä siinä ketjussa kirjoitin. Ei se mitään. Minä muistan kyllä.
Muistan senkin, kuinka viime kesänä, kun ABB lahtasi kymmeniä viattomia nuoria Norjassa, ajattelin että nytpä olisi Halla-aholla ollut tuhannen taalan paikka osoittaa poliittista johtajuutta ja sanoa selvällä suomen kielellä, että mitään tällaista hän ei ainakaan milloinkaan tahtonut, toivonut eikä tarkoittanut. Sen sijaan hän väisti luoteja joita ei edes ammuttu häntä kohti vinkumalla että huono maahanmuutto on huonoa maahanmuuttoa ja monikulttuurisuus hanurista ihan Breivikin teosta huolimatta ja riippumatta. Ilmankos häntä nykyään pidetäänkin moraalittomana nyhverönä. Osaisipa Jussi edes hävetä. - Nyt...
humanist1 kirjoitti:
Sinä olet näköjään unohtanut mitä siinä ketjussa kirjoitin. Ei se mitään. Minä muistan kyllä.
Muistan senkin, kuinka viime kesänä, kun ABB lahtasi kymmeniä viattomia nuoria Norjassa, ajattelin että nytpä olisi Halla-aholla ollut tuhannen taalan paikka osoittaa poliittista johtajuutta ja sanoa selvällä suomen kielellä, että mitään tällaista hän ei ainakaan milloinkaan tahtonut, toivonut eikä tarkoittanut. Sen sijaan hän väisti luoteja joita ei edes ammuttu häntä kohti vinkumalla että huono maahanmuutto on huonoa maahanmuuttoa ja monikulttuurisuus hanurista ihan Breivikin teosta huolimatta ja riippumatta. Ilmankos häntä nykyään pidetäänkin moraalittomana nyhverönä. Osaisipa Jussi edes hävetä....hörhis spämmää tätä yhtä ja samaa kirjoitusta kaikkialle. Noh, kaipa se on harhaiselle hörhölle kova juttu, kun kerran kuukaudessa kykenee kirjoittamaan peräti muutaman rivin kirjoituksen.
Tosin niin ikävää kuin se kannaltasi onkin, kumosin nuo(kin) harhaiset höpötyksesi heti kättelyssä:
"Tosiasia kuitenkin on, että ABB oli yksittäinen hullu, jonka teko ei mitenkään ollut Halla-ahon vika. Halla-aho totesi vain ääneen sen, mitä jokainen järjissään oleva ihminen ajattelee. Sen sijaan sairaat vasurihörhöt yrittivät raiskata Norjan tragedian uhrit, käyttää heitä hyväkseen oman polittisen agendansa ajamiseen ja kriitikoidensa leimaamiseen. Eipä ihme, että teikäläisiä pidetään (edelleen) moraalittomina, henkisesti sairaina paskiaisina, ihmiskunnan pohjasakkana." - humanist1
Nyt... kirjoitti:
...hörhis spämmää tätä yhtä ja samaa kirjoitusta kaikkialle. Noh, kaipa se on harhaiselle hörhölle kova juttu, kun kerran kuukaudessa kykenee kirjoittamaan peräti muutaman rivin kirjoituksen.
Tosin niin ikävää kuin se kannaltasi onkin, kumosin nuo(kin) harhaiset höpötyksesi heti kättelyssä:
"Tosiasia kuitenkin on, että ABB oli yksittäinen hullu, jonka teko ei mitenkään ollut Halla-ahon vika. Halla-aho totesi vain ääneen sen, mitä jokainen järjissään oleva ihminen ajattelee. Sen sijaan sairaat vasurihörhöt yrittivät raiskata Norjan tragedian uhrit, käyttää heitä hyväkseen oman polittisen agendansa ajamiseen ja kriitikoidensa leimaamiseen. Eipä ihme, että teikäläisiä pidetään (edelleen) moraalittomina, henkisesti sairaina paskiaisina, ihmiskunnan pohjasakkana."Sinulla on kovat luulot itsestäsi. Vielä huvittavampaa on, että kun vanhat hörhöilysi on ammuttu alas, keksit uusia. Vai olen minä jo norjalaiset lapsiuhritkin raiskannut (oletan siis, että kuvittelet myös minun olevan vasurihörhö).
- Luonnollisesti...
humanist1 kirjoitti:
Sinulla on kovat luulot itsestäsi. Vielä huvittavampaa on, että kun vanhat hörhöilysi on ammuttu alas, keksit uusia. Vai olen minä jo norjalaiset lapsiuhritkin raiskannut (oletan siis, että kuvittelet myös minun olevan vasurihörhö).
...humanats1a ärsyttää suunnattomasti, että jälleen ammuin alas hänen hörhöilynsä. Humanats1 kun on sellainen harhainen, sivistymätön trolli, joka ei tiedä oikein mistään mitään.
Norjalaiset lapsiuhrit sinä raiskaat käyttämällä heitä hyväksesi poliittisen agendasi ajamiseen ja kanssasi eri mieltä olevien leimaamiseen, mutta mitä muuta voisimmekaan odottaa henkisesti sairaalta hörhöltä, joka puolustelee kiivaasti rasismia ja pedofiliaa. - humanist1
Luonnollisesti... kirjoitti:
...humanats1a ärsyttää suunnattomasti, että jälleen ammuin alas hänen hörhöilynsä. Humanats1 kun on sellainen harhainen, sivistymätön trolli, joka ei tiedä oikein mistään mitään.
Norjalaiset lapsiuhrit sinä raiskaat käyttämällä heitä hyväksesi poliittisen agendasi ajamiseen ja kanssasi eri mieltä olevien leimaamiseen, mutta mitä muuta voisimmekaan odottaa henkisesti sairaalta hörhöltä, joka puolustelee kiivaasti rasismia ja pedofiliaa.Sinähän taidat olla se humanats1. Ainakin olet harhainen, sivistymätön trolli, joka ei tiedä oikein mistään mitään.
- Taas...
humanist1 kirjoitti:
Sinähän taidat olla se humanats1. Ainakin olet harhainen, sivistymätön trolli, joka ei tiedä oikein mistään mitään.
...olet niin harhoissasi, että kuvittelet olevasi minä.
- Kukaan...
Taas... kirjoitti:
...olet niin harhoissasi, että kuvittelet olevasi minä.
... ei kuvittele olevansa sinä. Kukaan muu kuin sinä ei esitä väärämielisiä ja vähämielisiä syytöksiä viattomia vastaan.
Kun pimeys ja kylmyys saapuvat, etsikäämme iloa ja valoa. Norjasta tuli joukkosurman jälkeen avoimempi ja suvaitsevaisempi. Norjalainen lapsentappaja on epäonnistunut kaikessa. - hörhönats
Kukaan... kirjoitti:
... ei kuvittele olevansa sinä. Kukaan muu kuin sinä ei esitä väärämielisiä ja vähämielisiä syytöksiä viattomia vastaan.
Kun pimeys ja kylmyys saapuvat, etsikäämme iloa ja valoa. Norjasta tuli joukkosurman jälkeen avoimempi ja suvaitsevaisempi. Norjalainen lapsentappaja on epäonnistunut kaikessa.niinpä. olisi tappanut musuja.
- - mutta
hörhönats kirjoitti:
niinpä. olisi tappanut musuja.
missä sinä olet epäonnistunut?
- Mielestäni...
Kukaan... kirjoitti:
... ei kuvittele olevansa sinä. Kukaan muu kuin sinä ei esitä väärämielisiä ja vähämielisiä syytöksiä viattomia vastaan.
Kun pimeys ja kylmyys saapuvat, etsikäämme iloa ja valoa. Norjasta tuli joukkosurman jälkeen avoimempi ja suvaitsevaisempi. Norjalainen lapsentappaja on epäonnistunut kaikessa....pedofilian, rasismin ym. iljettävien, sairaiden asioiden vastustaminen ei ole väärä- tahi vähämielistä. Ainoastaan kaltaisesi hyvin sairas ja häiriintynyt persoona kykenee tukemaan moisia asioita.
Valitettavasti tilanne Norjassa ei ole muuttunut mihinkään missään muussa kuin juhlapuheissa. Edelleen rasistiset muslimit syyllistyvät törkeän paljon rikoksiin, ja kantanorjalaisten (kuin myös niiden sopeutuneiden ei-muslimimaahanmuuttajien) white-flight on käynnissä: http://e24.no/makro-og-politikk/etnisk-norske-flytter-ut-av-oslo/20232816 - ...pedofilian,
Mielestäni... kirjoitti:
...pedofilian, rasismin ym. iljettävien, sairaiden asioiden vastustaminen ei ole väärä- tahi vähämielistä. Ainoastaan kaltaisesi hyvin sairas ja häiriintynyt persoona kykenee tukemaan moisia asioita.
Valitettavasti tilanne Norjassa ei ole muuttunut mihinkään missään muussa kuin juhlapuheissa. Edelleen rasistiset muslimit syyllistyvät törkeän paljon rikoksiin, ja kantanorjalaisten (kuin myös niiden sopeutuneiden ei-muslimimaahanmuuttajien) white-flight on käynnissä: http://e24.no/makro-og-politikk/etnisk-norske-flytter-ut-av-oslo/20232816rasismin ym. iljettävien, sairaiden asioiden vastustaminen ei ole väärä- tahi vähämielistä. Siksihän minä niitä aina olen täällä vastustanutkin.
- Hyvä Jussi!
Jussi sen kun vaan paranee aikaa myöten :-) Nuorena kansanedustajana ymmärtää enemmän kuin vanhat jäärät ja näkee myös millainen tulevaisuus Suomella on nk. islamistisena valtiona. Jussia kannattaisi nyt kuulla, ennenkuin se on liian myöhäistä.
- ¢
näinhän se on nähtävä
http://www.hs.fi/politiikka/Jussi Niinistö Makarovin puheet otettava vakavasti/a1305573036170
Lännen peräreikää kun nuolee, niin siitä tulee vain paswkan maku suuhun. Suomi on sotilaallisesti aina ollut Pietarin puskurivyöhyke. Niin kauan kun Suomen alueella on Suomen oma leikkiarmeija, niin kaikki on hyvin. Se todellinen sotakone jolla Pietaria puolustetaan, on tuossa meidän itärajan takana. Onneksi täysipäiset tämän täällä meillä vielä älyää. Tyhjäpäiden demokratia voi kuitenkin olla vaarallista.
"yleisesti-ottaenkin":
http://www.youtube.com/watch?v=LnVU-5QzMOM - venäjä onkin
¢ kirjoitti:
näinhän se on nähtävä
http://www.hs.fi/politiikka/Jussi Niinistö Makarovin puheet otettava vakavasti/a1305573036170
Lännen peräreikää kun nuolee, niin siitä tulee vain paswkan maku suuhun. Suomi on sotilaallisesti aina ollut Pietarin puskurivyöhyke. Niin kauan kun Suomen alueella on Suomen oma leikkiarmeija, niin kaikki on hyvin. Se todellinen sotakone jolla Pietaria puolustetaan, on tuossa meidän itärajan takana. Onneksi täysipäiset tämän täällä meillä vielä älyää. Tyhjäpäiden demokratia voi kuitenkin olla vaarallista.
"yleisesti-ottaenkin":
http://www.youtube.com/watch?v=LnVU-5QzMOMpelottavampi kuin mitkään muslimit
- :-)
Jussi Halla-ahosta on tullut typerys, mutta kieltäydyn säälimästä häntä. Sitä saa mitä tilaa. Hölmöimpiin hänen islamofobinen vihan ja pelon lietsontansa näkyy silti edelleen uppoavan kuin veitsi voihin.
- ¢
sun täytyy olla palkattu pelle tällä palstalla.
- sähän
¢ kirjoitti:
sun täytyy olla palkattu pelle tällä palstalla.
se olet
- eikun..
sähän kirjoitti:
se olet
sä, muttaneiti.
- - mutta
eikun.. kirjoitti:
sä, muttaneiti.
sinähän olet se muttaneiti. Etkö rekisteröinytkin sen nimimerkiksesi?
- ¢
eikun.. kirjoitti:
sä, muttaneiti.
intissä olin jostain syystä kouluttajien silmätikkuna. Olin komppaniassa päivystäjänä aina silloin kun muut olivat lomilla. Olihan siellä sitten aina muutama poistumiskiellossa oleva ja muutama muu urputtaja, joita ei voitu lomille päästää. - joo se oli sitä aikaa se. Olin kuitenkin panssarintorjuntakomppanian ensimmäisen ryhmän johtaja ja kaikkien jääkärien mielestä paras alikessu.
http://www.youtube.com/watch?v=3rYjCXLmk9E
. - ¢

.vanha kuva arkistojen kätköistä (kokeilu... toimiiko..)
https://r7zbig.blu.livefilestore.com/y1pT3sB5Yc5-ewHriNmJxoQfnFZ8gatL3B0TfE5JAqnXiAB-Uo9n3YVEaTCLt3e3UJNZXN1Bg20iiTxmgXuiM8J5vDlvjaJH6Tf/army016005.jpg?psid=1
. - ¢
¢ kirjoitti:
vanha kuva arkistojen kätköistä (kokeilu... toimiiko..)
https://r7zbig.blu.livefilestore.com/y1pT3sB5Yc5-ewHriNmJxoQfnFZ8gatL3B0TfE5JAqnXiAB-Uo9n3YVEaTCLt3e3UJNZXN1Bg20iiTxmgXuiM8J5vDlvjaJH6Tf/army016005.jpg?psid=1
.näkyykö tuo kuva?
Tuo oli vastassa monelle lomilta tulijalle kauan kauan siten. - et sentään
¢ kirjoitti:
intissä olin jostain syystä kouluttajien silmätikkuna. Olin komppaniassa päivystäjänä aina silloin kun muut olivat lomilla. Olihan siellä sitten aina muutama poistumiskiellossa oleva ja muutama muu urputtaja, joita ei voitu lomille päästää. - joo se oli sitä aikaa se. Olin kuitenkin panssarintorjuntakomppanian ensimmäisen ryhmän johtaja ja kaikkien jääkärien mielestä paras alikessu.
http://www.youtube.com/watch?v=3rYjCXLmk9E
.saanut kessun jämiä, kuten minä.
- ¢
et sentään kirjoitti:
saanut kessun jämiä, kuten minä.
heh
Kessun jämä olisi ollut loukkaus.
Inttiaikaan kessuksi ylennettiin se vitumaisin ja kovaäänisin. Reservissä taas ylennetään kessuksi kaikki turhakkeet. Ne on sitten ilman mitään koulutusta olevinaan joukkueen varajohtajia sen aikaan kun kaatuneen upseerin tilalle saadaan roudattua joku elävä.
Alikessut on koko armeijan selkäranka. - aijaa..
¢ kirjoitti:
heh
Kessun jämä olisi ollut loukkaus.
Inttiaikaan kessuksi ylennettiin se vitumaisin ja kovaäänisin. Reservissä taas ylennetään kessuksi kaikki turhakkeet. Ne on sitten ilman mitään koulutusta olevinaan joukkueen varajohtajia sen aikaan kun kaatuneen upseerin tilalle saadaan roudattua joku elävä.
Alikessut on koko armeijan selkäranka.En tiennytkään, että olin se vitumaisin ja kovaäänisin.
Oikeasti, ei siellä ne vitumaiset oikein pärjänneet. Ei ne saanut porukkaa toimimaan.
Yksi erittäin vitumainen koksu on näköjään nykyisin poliisina, Tv:stä tuttu ky-pänaama. - ¢
aijaa.. kirjoitti:
En tiennytkään, että olin se vitumaisin ja kovaäänisin.
Oikeasti, ei siellä ne vitumaiset oikein pärjänneet. Ei ne saanut porukkaa toimimaan.
Yksi erittäin vitumainen koksu on näköjään nykyisin poliisina, Tv:stä tuttu ky-pänaama.jaa
Oon jo yli-ikänen vaikka oonkin aktiivi reserviläinen ampumaharrastuksen takia. Kävin viidesti kertaamassa. Kertauspäivät olis jo tuonu automaattisesti kessun jämät, mutta ihan hyvä ettei sitä nöyryytystä tullut. Me oltiin aina paras ensimmäinen ryhmä. Kivaa oli. Nyt on mustit eli raskaat singot menossa sulatus-uuneihin ja muutenkin systeemit muuttuneet, niinkun kuuluukin. Aikansa kutakin. - - mutta
aijaa.. kirjoitti:
En tiennytkään, että olin se vitumaisin ja kovaäänisin.
Oikeasti, ei siellä ne vitumaiset oikein pärjänneet. Ei ne saanut porukkaa toimimaan.
Yksi erittäin vitumainen koksu on näköjään nykyisin poliisina, Tv:stä tuttu ky-pänaama.vielä pahemmin erehtyi se vitumainen koksu reppana, joka väitti humanistia rasistiksi. Sillä humanisti kirjoitti näin: "rikostilastoissa 'kunnostautuneet' kansalaisuudet ovat virolaiset ja venäläiset. Mutta oli miten oli, on rasismia syyttää tallinnalaista Aivaria siitä mitä tarttolainen Tiit teki."
Vaikea tuota kommenttia on rasistiseksi tulkita. Ehkä jotkut hieman ylireagoivat poliittisessa korrektiudessaan? Kyllä asioista pitäisi voida puhua avoimesti, ei kaikki maahanmuuttokritiikki ole vihapuhetta, vaikka Halla-ahon hölötys onkin. - muistutukseksi
- mutta kirjoitti:
vielä pahemmin erehtyi se vitumainen koksu reppana, joka väitti humanistia rasistiksi. Sillä humanisti kirjoitti näin: "rikostilastoissa 'kunnostautuneet' kansalaisuudet ovat virolaiset ja venäläiset. Mutta oli miten oli, on rasismia syyttää tallinnalaista Aivaria siitä mitä tarttolainen Tiit teki."
Vaikea tuota kommenttia on rasistiseksi tulkita. Ehkä jotkut hieman ylireagoivat poliittisessa korrektiudessaan? Kyllä asioista pitäisi voida puhua avoimesti, ei kaikki maahanmuuttokritiikki ole vihapuhetta, vaikka Halla-ahon hölötys onkin.kaikille lukijoille muttaneidin kommentti toisesta ketjusta:
"Mutta minähän
en psykologisoi ketään, kuten sinä yrität. Tapani toimia ehkä se johtuu siitä että minulla on jotain sanottavaa käsiteltävistä asioistakin, niin ei aina tarvi yrittää käydä henkilöihin kiinni. Tällä palstalla se on niin tyhmää, turhaa ja mahdotonta kuin olla voi."
Oikeastihan muttaneiti on tyhmä, turha ja mahdoton itse. - Mutta...
- mutta kirjoitti:
vielä pahemmin erehtyi se vitumainen koksu reppana, joka väitti humanistia rasistiksi. Sillä humanisti kirjoitti näin: "rikostilastoissa 'kunnostautuneet' kansalaisuudet ovat virolaiset ja venäläiset. Mutta oli miten oli, on rasismia syyttää tallinnalaista Aivaria siitä mitä tarttolainen Tiit teki."
Vaikea tuota kommenttia on rasistiseksi tulkita. Ehkä jotkut hieman ylireagoivat poliittisessa korrektiudessaan? Kyllä asioista pitäisi voida puhua avoimesti, ei kaikki maahanmuuttokritiikki ole vihapuhetta, vaikka Halla-ahon hölötys onkin.ethän sinä vainoharhainen hörhö edes tajua, mistä milloinkin puhutaan.
Tässä se rasistinen kirjoituksesi:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10094420
............. kirjoitti: "Jokainen täysjärkinen ihminen tajuaa, ettei Suomeen tule ottaa vastaan henkilöitä, joilla on muita motiiveja kuin työnteko ja sopeutuminen."
Sinä vastasit: "jokainen täysjärkinen tajuaa, ettei sellaisia henkilöitä tule kuin Venäjältä ja Virosta."
Tämä on rasistista yleistämistä, josta voidaan langettaa tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. - vittuakos vingut
Mutta... kirjoitti:
ethän sinä vainoharhainen hörhö edes tajua, mistä milloinkin puhutaan.
Tässä se rasistinen kirjoituksesi:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10094420
............. kirjoitti: "Jokainen täysjärkinen ihminen tajuaa, ettei Suomeen tule ottaa vastaan henkilöitä, joilla on muita motiiveja kuin työnteko ja sopeutuminen."
Sinä vastasit: "jokainen täysjärkinen tajuaa, ettei sellaisia henkilöitä tule kuin Venäjältä ja Virosta."
Tämä on rasistista yleistämistä, josta voidaan langettaa tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.hommaa se tuomio sitten
- - mutta
muistutukseksi kirjoitti:
kaikille lukijoille muttaneidin kommentti toisesta ketjusta:
"Mutta minähän
en psykologisoi ketään, kuten sinä yrität. Tapani toimia ehkä se johtuu siitä että minulla on jotain sanottavaa käsiteltävistä asioistakin, niin ei aina tarvi yrittää käydä henkilöihin kiinni. Tällä palstalla se on niin tyhmää, turhaa ja mahdotonta kuin olla voi."
Oikeastihan muttaneiti on tyhmä, turha ja mahdoton itse.oikeastihan muttaneiti olet sinä itse. Niin että sikäli luonnehdinta taitaa osua kohdalleen.
- no,
vittuakos vingut kirjoitti:
hommaa se tuomio sitten
eipä se sinun laitoselämäsi paljon muuttuisi, vaikka vankilaan joutuisitkin.
Samat lääkkeet joutuisit sielläkin nielemään. Kavereita tuollaiselle neidille kyllä riittäisi, ainakin suihkun aikaan. - taitaa olla
- mutta kirjoitti:
oikeastihan muttaneiti olet sinä itse. Niin että sikäli luonnehdinta taitaa osua kohdalleen.
neidillä taas lääkkeet nielemättä, kun noin sekoilee.
Etkö tosiaankaan enää tunne itseäsi, muttaneiti? - - mutta
no, kirjoitti:
eipä se sinun laitoselämäsi paljon muuttuisi, vaikka vankilaan joutuisitkin.
Samat lääkkeet joutuisit sielläkin nielemään. Kavereita tuollaiselle neidille kyllä riittäisi, ainakin suihkun aikaan.sinähän se neiti olet, ainakin sheivauksen jälkeen.
Shave the whales, sanoi siiderivalas kun tyttöilemään lähti. Om Shanti Är Siwa-akti ska han knulla dig i Åland. - - mutta
taitaa olla kirjoitti:
neidillä taas lääkkeet nielemättä, kun noin sekoilee.
Etkö tosiaankaan enää tunne itseäsi, muttaneiti?sehän on sinun rekisteröity nimimerkkisi, eikö olekin?
- Taisi...
vittuakos vingut kirjoitti:
hommaa se tuomio sitten
sekopäinen humanats1 mennä hieman paniikkiin, kun totuus hänen iljettävästä rasismistaan tuotiin taas kerran ilmi.
- Taasko...
- mutta kirjoitti:
sinähän se neiti olet, ainakin sheivauksen jälkeen.
Shave the whales, sanoi siiderivalas kun tyttöilemään lähti. Om Shanti Är Siwa-akti ska han knulla dig i Åland.kuvittelet olevasi joku muu?
- enhän minä
Taasko... kirjoitti:
kuvittelet olevasi joku muu?
koskaan ole kuvitellut olevani joku muu. Oletko sinä?
- - mutta
Taisi... kirjoitti:
sekopäinen humanats1 mennä hieman paniikkiin, kun totuus hänen iljettävästä rasismistaan tuotiin taas kerran ilmi.
kuka se sekopäinen humanats1 on, on jo vaikeampi kysymys... no, se taitaa asua siinä synkässä yksiössä, jossa ajelee piereskelevillä ja hihittävillä neideillä lastattuja busseja, joita rassu kutsuu argumenteiksi.
- Ai...

taas olet niin harhoissa, että näet yksiössäsi (ts. sairaalahuoneessa) niitä busseja. Seuraavaksi se näkee Halliksen hanurista esiin tulevia ukkeleita, ja sitten tohtori tuleekin antamaan piikin pyllyyn ja humanats1 -raukka katoaa palstalta muutamaksi tunniksi.
- Sinähän...
enhän minä kirjoitti:
koskaan ole kuvitellut olevani joku muu. Oletko sinä?
kuvittelet olevasi joku muu lähes koko ajan.
- - mutta
Ai... kirjoitti:
taas olet niin harhoissa, että näet yksiössäsi (ts. sairaalahuoneessa) niitä busseja. Seuraavaksi se näkee Halliksen hanurista esiin tulevia ukkeleita, ja sitten tohtori tuleekin antamaan piikin pyllyyn ja humanats1 -raukka katoaa palstalta muutamaksi tunniksi.
kuka se humanatsi on? Sekoileeko sekin sinun pienessä yksiössäsi? Tuliko se samalla bussilla kuin ne piereskelevät neidit?
- Niinhän
Sinähän... kirjoitti:
kuvittelet olevasi joku muu lähes koko ajan.
sinä kuvittelet.
- Nytkö...
- mutta kirjoitti:
kuka se humanatsi on? Sekoileeko sekin sinun pienessä yksiössäsi? Tuliko se samalla bussilla kuin ne piereskelevät neidit?
näit itsesi siellä bussin kyydissä? Huuda hoitaja paikalle, tuo ruumiistairtautumiskuvitelmasi kuulostaa jo todella vakavalta.
- Ainoastaan...
Niinhän kirjoitti:
sinä kuvittelet.
sinä kuvittelet, mutta sehän on tavanomaista teille harhaisille hörhöille.
- En, mutta
Nytkö... kirjoitti:
näit itsesi siellä bussin kyydissä? Huuda hoitaja paikalle, tuo ruumiistairtautumiskuvitelmasi kuulostaa jo todella vakavalta.
mitä sinä näet, on jo toinen juttu.
- Minä...
En, mutta kirjoitti:
mitä sinä näet, on jo toinen juttu.
näen tällä hetkellä koneeni ruudun edessäni. Sinä taasen tapasi mukaan näet harhojasi.
- niinhän
Minä... kirjoitti:
näen tällä hetkellä koneeni ruudun edessäni. Sinä taasen tapasi mukaan näet harhojasi.
sinä väität, mutta kuka sinua uskoo?
- sinä kuvittelet,
Ainoastaan... kirjoitti:
sinä kuvittelet, mutta sehän on tavanomaista teille harhaisille hörhöille.
mutta sehän on tavanomaista teille harhaisille hörhöille
- Niin...
niinhän kirjoitti:
sinä väität, mutta kuka sinua uskoo?
no sinun on hankala harhaisena hörhönä edes ajatella, että meillä normaaleilla ihmisillä ei ole minkäänlaisia harhoja. Sinä kun näet koneesi ruudun lisäksi paljon muutakin, erityisesti sellaisia juttuja, jotka eivät ole tästä maailmasta.
- Kappas...
sinä kuvittelet, kirjoitti:
mutta sehän on tavanomaista teille harhaisille hörhöille
humanats1n aivot tilttasivat taas niin, ettei hän kykene kuin copypastaamaan toisten viestejä.
- iso d
Kappas... kirjoitti:
humanats1n aivot tilttasivat taas niin, ettei hän kykene kuin copypastaamaan toisten viestejä.
on nautinto lukea, kuinka mokuttajat tekevät itsestään kerta toisensa jälkeen pellen.
joka ainoassa ketjussa.
tosiasioita vastaan on vaikeaa keksiä sanottavaa, joten täytyy pöristä joutavia ihan jostain muusta. - no sinun on
Niin... kirjoitti:
no sinun on hankala harhaisena hörhönä edes ajatella, että meillä normaaleilla ihmisillä ei ole minkäänlaisia harhoja. Sinä kun näet koneesi ruudun lisäksi paljon muutakin, erityisesti sellaisia juttuja, jotka eivät ole tästä maailmasta.
hankala harhaisena hörhönä edes ajatella, että meillä normaaleilla ihmisillä ei ole minkäänlaisia harhoja. Sinä kun näet koneesi ruudun lisäksi paljon muutakin, erityisesti sellaisia juttuja, jotka eivät ole tästä maailmasta.
- iso d
iso d kirjoitti:
on nautinto lukea, kuinka mokuttajat tekevät itsestään kerta toisensa jälkeen pellen.
joka ainoassa ketjussa.
tosiasioita vastaan on vaikeaa keksiä sanottavaa, joten täytyy pöristä joutavia ihan jostain muusta.tekee itsestään pellen joka ainoassa ketjussa
- iso d
iso d kirjoitti:
tekee itsestään pellen joka ainoassa ketjussa
olemme jo käyneet tämän keskustelun, vai onko hamppu ja khat pehmentäneet jo pääsi niin, että muisti on mennyt?
mieluummin vaikka klovni, kuin kaltaisesi heikkolahjainen ja puolijauhoinen pedofiilien mielistelijä.
miltä tuntuu nuolla rikollisia, pedofiilejä ja raiskaajia? sitä äh-dullahit nimittäin enimmäkseen ovat. - iso d
no sinun on kirjoitti:
hankala harhaisena hörhönä edes ajatella, että meillä normaaleilla ihmisillä ei ole minkäänlaisia harhoja. Sinä kun näet koneesi ruudun lisäksi paljon muutakin, erityisesti sellaisia juttuja, jotka eivät ole tästä maailmasta.
kyllä taas huomaa, että mokuttaja-vihernatsit ovat älykkyydeltään likipitäen samalla tasolla lukutaidottomien lemmikkiensä kanssa.
- - mutta
iso d kirjoitti:
kyllä taas huomaa, että mokuttaja-vihernatsit ovat älykkyydeltään likipitäen samalla tasolla lukutaidottomien lemmikkiensä kanssa.
mitä ne semmoiset on? Taitaa olla pojalla ihan omat harhat. Tuleekohan se puuhakas puoskarimme piankin hätiin?
- iso d
iso d kirjoitti:
olemme jo käyneet tämän keskustelun, vai onko hamppu ja khat pehmentäneet jo pääsi niin, että muisti on mennyt?
mieluummin vaikka klovni, kuin kaltaisesi heikkolahjainen ja puolijauhoinen pedofiilien mielistelijä.
miltä tuntuu nuolla rikollisia, pedofiilejä ja raiskaajia? sitä äh-dullahit nimittäin enimmäkseen ovat.jatkaa huonoksi havaitulla linjalla
- iso d
iso d kirjoitti:
jatkaa huonoksi havaitulla linjalla
onko se sama linja, millä ne bussit yksiössäsi kulkee?
- iso d
- mutta kirjoitti:
mitä ne semmoiset on? Taitaa olla pojalla ihan omat harhat. Tuleekohan se puuhakas puoskarimme piankin hätiin?
se, että olet harhainen, ei tarkoita sitä että muutkin ovat.
- iso d
iso d kirjoitti:
se, että olet harhainen, ei tarkoita sitä että muutkin ovat.
on harhainen, mutta eihän se sitä tarkoita, että muutkin olisivat
- iso d
iso d kirjoitti:
onko se sama linja, millä ne bussit yksiössäsi kulkee?
on taas erehtynyt henkilöstä
- Kappas...
no sinun on kirjoitti:
hankala harhaisena hörhönä edes ajatella, että meillä normaaleilla ihmisillä ei ole minkäänlaisia harhoja. Sinä kun näet koneesi ruudun lisäksi paljon muutakin, erityisesti sellaisia juttuja, jotka eivät ole tästä maailmasta.
taas sekakäytölläsi pilaamat aivosi tilttasivat niin, ettet kykene kuin copypastaamaan muiden kirjoituksia.
- Taasko...
iso d kirjoitti:
on harhainen, mutta eihän se sitä tarkoita, että muutkin olisivat
kuvittelet olevasi iso d?
- Nyt...
iso d kirjoitti:
on taas erehtynyt henkilöstä
et siis enää tiedä, kuka tai mikä olet.
- olen aina
Kappas... kirjoitti:
taas sekakäytölläsi pilaamat aivosi tilttasivat niin, ettet kykene kuin copypastaamaan muiden kirjoituksia.
vastannut jokaiseen viestiin kaikella sillä kunnioituksella jonka se ansaitseekin. Leikkaa ja liimaa riittää teikäläisten kohdalla vallan hyvin.
- iso d
Nyt... kirjoitti:
et siis enää tiedä, kuka tai mikä olet.
ei tiedä, kuka tai mikä olet.
- iso d
iso d kirjoitti:
ei tiedä, kuka tai mikä olet.
enkä välitä. ei teistä puolijauhoisista ole mitään syytä lukua pitää, samaa p askaa eri paketissa.
- iso d
olen aina kirjoitti:
vastannut jokaiseen viestiin kaikella sillä kunnioituksella jonka se ansaitseekin. Leikkaa ja liimaa riittää teikäläisten kohdalla vallan hyvin.
kai ne on antaneet sinulle siellä pöpilässä pyöreäkärkiset sakset ja vain perunaliimaa?
tuollaisen puolijauhoisen käsissä terävät ja myrkylliset esineet ovat vaarallisia.
perunaliimaa saat nuuhkia ihan rauhassa, punapiiperö-hippi. - Tosiasiassa...
olen aina kirjoitti:
vastannut jokaiseen viestiin kaikella sillä kunnioituksella jonka se ansaitseekin. Leikkaa ja liimaa riittää teikäläisten kohdalla vallan hyvin.
et kykene vastaamaan minun ja muiden asia-argumentteihin, joten yrität häiritä keskustelua typerällä spämmäämisellä ja trollaamisella.
- Nyt...
iso d kirjoitti:
ei tiedä, kuka tai mikä olet.
hörhis sitten taas kuvittelee olevansa iso d.
Hyvää päivää kirvesvartta. - et kykene
Tosiasiassa... kirjoitti:
et kykene vastaamaan minun ja muiden asia-argumentteihin, joten yrität häiritä keskustelua typerällä spämmäämisellä ja trollaamisella.
vastaamaan minun ja muiden asia-argumentteihin, joten yrität häiritä keskustelua typerällä spämmäämisellä ja trollaamisella.
- - mutta
Nyt... kirjoitti:
hörhis sitten taas kuvittelee olevansa iso d.
Hyvää päivää kirvesvartta.kuka tai mikä sinä kuvittelet olevasi, on jo vaikeampi kysymys
- iso d
et kykene kirjoitti:
vastaamaan minun ja muiden asia-argumentteihin, joten yrität häiritä keskustelua typerällä spämmäämisellä ja trollaamisella.
useimmiten ihan vaan matkimalla... jatkakaa vaan vinkuvat hysset samalla linjalla, huomaa hyvin ettei oikeaa asiaa löydy.
- ...
iso d kirjoitti:
useimmiten ihan vaan matkimalla... jatkakaa vaan vinkuvat hysset samalla linjalla, huomaa hyvin ettei oikeaa asiaa löydy.
jatkakaa vaan vinkuvat rassut samalla linjalla, huomaa hyvin ettei oikeaa asiaa löydy.
- Kappas...
et kykene kirjoitti:
vastaamaan minun ja muiden asia-argumentteihin, joten yrität häiritä keskustelua typerällä spämmäämisellä ja trollaamisella.
taas sekakäytölläsi pilaamat aivosi tilttasivat niin, ettet kykene kuin copypastaamaan muiden kirjoituksia.
- Ethän...
... kirjoitti:
jatkakaa vaan vinkuvat rassut samalla linjalla, huomaa hyvin ettei oikeaa asiaa löydy.
sinä rassuraukka kykene muuhun kuin trollaamiseen ja copypastaamiseen.
- En...
- mutta kirjoitti:
kuka tai mikä sinä kuvittelet olevasi, on jo vaikeampi kysymys
minä mikään kuvittele olevani, muutenhan olisin koko ajan lääketokkurassa niin kuin sinä.
- miksi
En... kirjoitti:
minä mikään kuvittele olevani, muutenhan olisin koko ajan lääketokkurassa niin kuin sinä.
kuvittelet minun olevan lääketokkurassa?
- kuten aina
Kappas... kirjoitti:
taas sekakäytölläsi pilaamat aivosi tilttasivat niin, ettet kykene kuin copypastaamaan muiden kirjoituksia.
olen kommentoinut kirjoituksiasi kaikella sillä kunnioituksella jonka ne ansaitsevat
- Tosiasiassa...
kuten aina kirjoitti:
olen kommentoinut kirjoituksiasi kaikella sillä kunnioituksella jonka ne ansaitsevat
...sekakäytölläsi pilaamat aivosi eivät kykene keksimään mitään nasevaa vastausta, joten joudut turvautumaan muiden kirjoitusten matkimiseen tai suuren gurusi Huseinin valheiden toistelemiseen.
- Koska...
miksi kirjoitti:
kuvittelet minun olevan lääketokkurassa?
...yleensä kaltaisillesi äärimmäisen pahoista harhoista kärsiville määrätään kova lääkitys.
- ...
Koska... kirjoitti:
...yleensä kaltaisillesi äärimmäisen pahoista harhoista kärsiville määrätään kova lääkitys.
yleensä kaltaisillesi äärimmäisen pahoista harhoista kärsiville määrätään kova lääkitys
- ...
Tosiasiassa... kirjoitti:
...sekakäytölläsi pilaamat aivosi eivät kykene keksimään mitään nasevaa vastausta, joten joudut turvautumaan muiden kirjoitusten matkimiseen tai suuren gurusi Huseinin valheiden toistelemiseen.
sekakäytölläsi pilaamat aivosi eivät kykene keksimään mitään nasevaa vastausta, joten joudut turvautumaan ajat sitten alas ammuttujen valheiden toistelemiseen
- Jep,...
... kirjoitti:
sekakäytölläsi pilaamat aivosi eivät kykene keksimään mitään nasevaa vastausta, joten joudut turvautumaan ajat sitten alas ammuttujen valheiden toistelemiseen
...siinähän tulikin loistava kuvaus toiminnastasi. Valitettavasti vain et itse kyennyt kirjoittamaan sitä(kään).
- Juu,juu...
... kirjoitti:
yleensä kaltaisillesi äärimmäisen pahoista harhoista kärsiville määrätään kova lääkitys
...kuvittele ihan rauhassa olevasi minä.
Kohta lääkäri tulee taas kierrokselle ja antaa sinulle piikin, joka rauhoittaa oloasi kummasti - Kohta...
Juu,juu... kirjoitti:
...kuvittele ihan rauhassa olevasi minä.
Kohta lääkäri tulee taas kierrokselle ja antaa sinulle piikin, joka rauhoittaa oloasi kummastilääkäri tulee taas kierrokselle ja antaa sinulle piikin, joka rauhoittaa oloasi kummasti
- Tuollaista...
Kohta... kirjoitti:
lääkäri tulee taas kierrokselle ja antaa sinulle piikin, joka rauhoittaa oloasi kummasti
...se on se aivonsa sekakäytöllä pilanneen harhaisen hörhön elämä; aivot eivät toimi enää kunnolla, joten kirjoituksetkin pitää kopioida muilta.
- itkettääkö
Tuollaista... kirjoitti:
...se on se aivonsa sekakäytöllä pilanneen harhaisen hörhön elämä; aivot eivät toimi enää kunnolla, joten kirjoituksetkin pitää kopioida muilta.
kun et enää nimimerkkiäkään voi kopioida humanistilta?
- Itkettääkö...
itkettääkö kirjoitti:
kun et enää nimimerkkiäkään voi kopioida humanistilta?
...sinua se, ettet millään pääse eroon pahenevista harhoistasi?
- humanist1
Itkettääkö... kirjoitti:
...sinua se, ettet millään pääse eroon pahenevista harhoistasi?
Ethän sinä harha ole, harhaantunut oikealta polulta vain.
- Sori vaan,...
humanist1 kirjoitti:
Ethän sinä harha ole, harhaantunut oikealta polulta vain.
...mutta vaikka sinulle vainoharhaisuus ym. sekopäisyys, rasistisuus ja pedofilia ovat oikea elämäntapa, meille normaaleille ihmisille ne eivät sovi.
- Ai niin...
Sori vaan,... kirjoitti:
...mutta vaikka sinulle vainoharhaisuus ym. sekopäisyys, rasistisuus ja pedofilia ovat oikea elämäntapa, meille normaaleille ihmisille ne eivät sovi.
et ole vieläkään löytänyt sitä viestiä jossa humanisti puolustelee pedofiliaa. Oliskohan jo aika? Ihan niin kuin uskottavuutesi rippeiden kannalta?
Sehän tässä(kin) ketjussa kävi jo ilmi, että väitteesi humanistin rasistisuudesta oli tuulesta temmattu, mutta niinpä taitavat kaikki muutkin väittesi olla. - Niin,...
Ai niin... kirjoitti:
et ole vieläkään löytänyt sitä viestiä jossa humanisti puolustelee pedofiliaa. Oliskohan jo aika? Ihan niin kuin uskottavuutesi rippeiden kannalta?
Sehän tässä(kin) ketjussa kävi jo ilmi, että väitteesi humanistin rasistisuudesta oli tuulesta temmattu, mutta niinpä taitavat kaikki muutkin väittesi olla....ethän sinä tunnetusti osaa lukea.
Pedofiliaa puolustelit ketjussa "Breivik järjissään". - Ja...
Ai niin... kirjoitti:
et ole vieläkään löytänyt sitä viestiä jossa humanisti puolustelee pedofiliaa. Oliskohan jo aika? Ihan niin kuin uskottavuutesi rippeiden kannalta?
Sehän tässä(kin) ketjussa kävi jo ilmi, että väitteesi humanistin rasistisuudesta oli tuulesta temmattu, mutta niinpä taitavat kaikki muutkin väittesi olla....lisäksi tässä(kin) ketjussa on käynyt ilmi, että olet sekä kirjoittanut rasistisia kommetteja venäläisistä ja virolaisista että puolustellut muslimien rasismia
- - mutta
Niin,... kirjoitti:
...ethän sinä tunnetusti osaa lukea.
Pedofiliaa puolustelit ketjussa "Breivik järjissään".missä viestissä?
- Et kai...
Ja... kirjoitti:
...lisäksi tässä(kin) ketjussa on käynyt ilmi, että olet sekä kirjoittanut rasistisia kommetteja venäläisistä ja virolaisista että puolustellut muslimien rasismia
tosissasi kuvittele, että sinun syytöksiäsi voi enää vakavasti ottaa? :D
- En...
Et kai... kirjoitti:
tosissasi kuvittele, että sinun syytöksiäsi voi enää vakavasti ottaa? :D
...kai enää kuvittele, että sinä kykenisit joskus seuraamaan keskustelua, tajuamaan mitä sinulle kirjoitetaan tai pääsemään eroon harhoistasi...
- Kahteen ensimmäiseen
En... kirjoitti:
...kai enää kuvittele, että sinä kykenisit joskus seuraamaan keskustelua, tajuamaan mitä sinulle kirjoitetaan tai pääsemään eroon harhoistasi...
kykenen vallan mainiosti, eikä miulla mitään harhoja ole, ellei sellaiseksi lasketa sitä, että olen tainnut kuvitella että ns. maahanmuuttokriitikot pystyisivät joskus katsomaan peiliin... heikolta näyttää' ainakin Halla-ahon tapaus.
- Kahteen....
Kahteen ensimmäiseen kirjoitti:
kykenen vallan mainiosti, eikä miulla mitään harhoja ole, ellei sellaiseksi lasketa sitä, että olen tainnut kuvitella että ns. maahanmuuttokriitikot pystyisivät joskus katsomaan peiliin... heikolta näyttää' ainakin Halla-ahon tapaus.
...ensimmäiseen et kykene juuri koskaan, ja silloin harvoin, kuin harhoiltasi tai lääketokkuraltasi tajuat jotain, olet yleensä käsittänyt koko asian väärin.
Harhoja sinulla on jatkuvasti, mutta ethän sinä itse sitä enää käsitä, kun olet jo lipsahtanut niin pahasti hulluuden puolelle. - aina...
Kahteen.... kirjoitti:
...ensimmäiseen et kykene juuri koskaan, ja silloin harvoin, kuin harhoiltasi tai lääketokkuraltasi tajuat jotain, olet yleensä käsittänyt koko asian väärin.
Harhoja sinulla on jatkuvasti, mutta ethän sinä itse sitä enää käsitä, kun olet jo lipsahtanut niin pahasti hulluuden puolelle.kun argumenttisi loppuvat, alat leikkiä lääkäriä
- Miksi...
aina... kirjoitti:
kun argumenttisi loppuvat, alat leikkiä lääkäriä
...pitäisi argumentoida jatkuvasti, kun sinulta ei saa vastaukseksi muuta kuin sekopäisiä höpinöitä harhoistasi ja muutaman sanan trollauksia?
- Mutta...
- mutta kirjoitti:
sehän on sinun rekisteröity nimimerkkisi, eikö olekin?
...sehän on sinun sivupersoonasi!
- ainoastaan sinun
Mutta... kirjoitti:
...sehän on sinun sivupersoonasi!
harhaisessa mielessäsi
- Kunhan...
Miksi... kirjoitti:
...pitäisi argumentoida jatkuvasti, kun sinulta ei saa vastaukseksi muuta kuin sekopäisiä höpinöitä harhoistasi ja muutaman sanan trollauksia?
... kerrankin argumentoisit kunnolla...
- Enhän...
Jep,... kirjoitti:
...siinähän tulikin loistava kuvaus toiminnastasi. Valitettavasti vain et itse kyennyt kirjoittamaan sitä(kään).
... minä kykene pedofiilien puolusteluunkaan, mistä minua aiheettomasti ylistit.
- Ai jaa,...
Enhän... kirjoitti:
... minä kykene pedofiilien puolusteluunkaan, mistä minua aiheettomasti ylistit.
...sinun häiriintyneessä ajatusmaailmassasi pikkutyttöjen lähettäminen pakkonaitettavaksi, jota kiivaasti puolustelit, ei ole pedofiliaa?
Olet vielä sairaampi kuin luulin. :( - Kaikki...
Kunhan... kirjoitti:
... kerrankin argumentoisit kunnolla...
...toki tietävät, ettet harhojesi takia yleensä tajua lukemastasi yhtikäs mitään.
- Et...
ainoastaan sinun kirjoitti:
harhaisessa mielessäsi
...harhojesi takia itse edes tajua, kuka olet.
- ¢
moveri!
"mokoma vähä-älynen"
näkyykö kuva?- ¢
no nyt se kuvalinkki on hävinny ... ainakin mun koneesta...
- ¢
¢ kirjoitti:
no nyt se kuvalinkki on hävinny ... ainakin mun koneesta...
siinä pään takana olevassa lukitussa pikkukaapissa oli kolme täyttä rynkyn lipasta (30 x 3 panosta = 90 laukausta). Avain siihen kaappiin oli päivystäjän pöydän lukitsemattomassa laatikossa, jossa myös oli asetelineitten avaimet. - Aatelkaapa mitä joku hullu päivystäjä olisi voinut tuohon aikaan tehdä. - Siittä vaan lippaat mukaan ja asetelineestä oma rynkky ja sitte vaan lompsia muina miehinä varuskunnan parkkipaikalle, ottaa sieltä oma auto ja ajella jonnekkin ammuskelemaan.
- Järjestö puolustaa
Halla-ahoa. Ja tekee sen viisaasti perustellen ja älykkäästi muotoiltuna.
"Sananvapausjärjestö Electronic Frontier Finland - Effi ry hämmästelee perussuomalaisten kansanedustajan Jussi Halla-ahon saamaa tuomiota.
Effin mielestä Halla-ahon saama tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan osoittaa, että sananvapautta rajoitetaan nykyisin liikaa suhteessa muihin vapauksiin ja oikeuksiin.
- Rikoslain pykälä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta on liian tulkinnanvarainen, sanoo Effin varapuheenjohtaja Leena Romppainen.
Oikeuden mielestä Halla-ahon blogikirjoitus "Muutamia täkyjä Illmanin Mikalle" muistutti vihapuhetta. Effin kritisoi KKO:ta siitä, että "vihapuhetta" ei kuitenkaan määritellä laissa, ja siksi sen perusteella on ongelmallista antaa tuomioita.
- Nyt yritetään estää ihmisiä sanomasta kaikenlaisia ikäviä asioita, sanoo Romppainen.
Effi nojaa kantansa siihen, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on linjannut ratkaisussaan, että sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotakin väestönosaa.
Effin mukaan tärkeää olisi, että yhteiskunnassa keskusteltaisiin ääneen nykyistä monipuolisemmin - järjestön mielestä Halla-ahon vastustajien olisi tullut avata suunsa yhtä kärkkäästi eikä välttämättä lähteä käräjille. Esimerkiksi Yhdysvalloissa julkinen keskustelu on Romppaisen mukaan Suomea vilkkaampaa."
Eiköhän nyt olisi jo kaikkien parasta myöntää, että kyseessä oli pelkkä poliittinen ajojahti ja syyttäjän henkilökohtainen kauna.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012061815719536_uu.shtml - Oikeusoppinut evp
Kyseessä on perussuomalaisten systemaattinen ajojahti. Mielipiteensä saa sanoa ellei ole perussuomalainen.
Oikeusministeri Johannes Koskinen (sd) kritisoi jopa oikeusministerinä ollessaan tuomioistuinten ratkaisuja.
Kukaan ei vaatinut Koskista tilille.
Monet suuret ent kokoomuslaiset päivälehdet ja radio Suomi ovat jo nyt aloittaneet aivopesun kunnallisvaaleja silmällä pitäen. Perussuomalaiset haukutaan maan rakoon. - ainahan
persut ovat itkemässä ajojahdista kun joku ottaa niitten puheet tosissaan. Ehkä kannattaisi joskus ajatella ensin ja roiskia roiseja kommentteja vasta sitten.
- mutta..
miksi sinä et tee niin, on tosi helppo kysymys.
Vastaus: koska olet idiootti.
- humanist1
Ehkä sinun kannattaisi joskus miettiä onko sinulla varaa kutsua ketään idiootiksi. Annat kovin nössön vaikutelman itsestäsi räksyttämällä tuntemattomille henkilöille - se olisi raukkamaista nimimerkinkin takaa, mutta sinulla ei ole sitäkään. Totta kai kaikki tietävät, että rasisti on reppana, mutta tarviiko sitä ihan ääneen kuuluttaa tuolla tavalla.
- Kyllähän...
suunnilleen kaikilla on varaa kutsua kaltaistasi vainoharhaista rasistitrollia idiootiksi.
- ¢
Kyllähän... kirjoitti:
suunnilleen kaikilla on varaa kutsua kaltaistasi vainoharhaista rasistitrollia idiootiksi.
Minua voi kutsua idiootiksi, vaikka ei olisi varaakaan.
- Halla-ahoa kaikki
¢ kirjoitti:
Minua voi kutsua idiootiksi, vaikka ei olisi varaakaan.
pitävät idioottina, ja on syytäkin. Miten niin urpolla ja nyhveröllä tyypillä voikaan olla niin iso ego?
- - mutta
Kyllähän... kirjoitti:
suunnilleen kaikilla on varaa kutsua kaltaistasi vainoharhaista rasistitrollia idiootiksi.
sinähän se vainoharhainen rasistitrolli olet. Olet semmoinen natsipimu, että rupean pian epäilemään sinua Eerolan avustajaksi.
- ¢
Halla-ahoa kaikki kirjoitti:
pitävät idioottina, ja on syytäkin. Miten niin urpolla ja nyhveröllä tyypillä voikaan olla niin iso ego?
onko tää Hallah-o joku keihäänheittäjä?
Ihme kun neegereitä ei ole keihäänheittäjinä. Nehän metsästää ruokansa keihäillä.
Keskusteluihin osallistuminen on estetty sääntöjen vastaisen toiminnan vuoksi. Saunalahden mobiililaajakaistoissa usealla käyttäjällä on sama IP-osoite. Jos jaettu IP-osoite on joutunut estolistalle, viestiesi julkaisu on estetty.
Lähetä - näin sanoi
- mutta kirjoitti:
sinähän se vainoharhainen rasistitrolli olet. Olet semmoinen natsipimu, että rupean pian epäilemään sinua Eerolan avustajaksi.
muttaneiti toisessa ketjussa:
"Mutta minähän
en psykologisoi ketään, kuten sinä yrität. Tapani toimia ehkä se johtuu siitä että minulla on jotain sanottavaa käsiteltävistä asioistakin, niin ei aina tarvi yrittää käydä henkilöihin kiinni. Tällä palstalla se on niin tyhmää, turhaa ja mahdotonta kuin olla voi."
Kyseessä täytyy olla todella häiriintynyt mielisairas tyyppi, ei voi muuta todeta. - seuraavassa..
¢ kirjoitti:
onko tää Hallah-o joku keihäänheittäjä?
Ihme kun neegereitä ei ole keihäänheittäjinä. Nehän metsästää ruokansa keihäillä.
Keskusteluihin osallistuminen on estetty sääntöjen vastaisen toiminnan vuoksi. Saunalahden mobiililaajakaistoissa usealla käyttäjällä on sama IP-osoite. Jos jaettu IP-osoite on joutunut estolistalle, viestiesi julkaisu on estetty.
Lähetäpätkässä n eekerit näyttävät, miten eläimiä metsästetään inhimillisesti.
http://www.youtube.com/watch?v=fkN6C1ur1t8
Toivottavasti rasistiset suomalaiset hirvenmetsästäjät ottavat oppia ihanasta värinästä. - tuosta tulikin
seuraavassa.. kirjoitti:
pätkässä n eekerit näyttävät, miten eläimiä metsästetään inhimillisesti.
http://www.youtube.com/watch?v=fkN6C1ur1t8
Toivottavasti rasistiset suomalaiset hirvenmetsästäjät ottavat oppia ihanasta värinästä.mieleen: tiedätkö mitä Hakkarainen ulisi kun se raiskattiin savannilla? "Kipeeetä tekee mutta ei haittaa! Ihanaa leijonat ihanaa! Uliuliuli!"
- ja taas
näin sanoi kirjoitti:
muttaneiti toisessa ketjussa:
"Mutta minähän
en psykologisoi ketään, kuten sinä yrität. Tapani toimia ehkä se johtuu siitä että minulla on jotain sanottavaa käsiteltävistä asioistakin, niin ei aina tarvi yrittää käydä henkilöihin kiinni. Tällä palstalla se on niin tyhmää, turhaa ja mahdotonta kuin olla voi."
Kyseessä täytyy olla todella häiriintynyt mielisairas tyyppi, ei voi muuta todeta.sinä rupesit psykologisoimaan, kun et ymmärtänyt poliittista satiiria... näinkö aina meille täällä käy käy käy käy...
- muttis ei tajunnut
ja taas kirjoitti:
sinä rupesit psykologisoimaan, kun et ymmärtänyt poliittista satiiria... näinkö aina meille täällä käy käy käy käy...
että kyseessä ei ollut psykologia, vaan satiiri idioottia vastaan.
- enemminkin
tuosta tulikin kirjoitti:
mieleen: tiedätkö mitä Hakkarainen ulisi kun se raiskattiin savannilla? "Kipeeetä tekee mutta ei haittaa! Ihanaa leijonat ihanaa! Uliuliuli!"
mieleen tulee Haavisto, joka työntelee savannilla norsun kärsää hanuriinsa poikaystävänsä katsellessa ihailevasti vierestä.
- olipa
enemminkin kirjoitti:
mieleen tulee Haavisto, joka työntelee savannilla norsun kärsää hanuriinsa poikaystävänsä katsellessa ihailevasti vierestä.
säälittävää, etkö pysty parempaan?
- aina se
olipa kirjoitti:
säälittävää, etkö pysty parempaan?
tuon lapsellisen ulinasi voittaa.
- sinun mielestäsi
aina se kirjoitti:
tuon lapsellisen ulinasi voittaa.
tietysti joo, mutta sehän on vain sinun mielipiteesi
- iso d
näin sanoi kirjoitti:
muttaneiti toisessa ketjussa:
"Mutta minähän
en psykologisoi ketään, kuten sinä yrität. Tapani toimia ehkä se johtuu siitä että minulla on jotain sanottavaa käsiteltävistä asioistakin, niin ei aina tarvi yrittää käydä henkilöihin kiinni. Tällä palstalla se on niin tyhmää, turhaa ja mahdotonta kuin olla voi."
Kyseessä täytyy olla todella häiriintynyt mielisairas tyyppi, ei voi muuta todeta.milloin se humahörhö muttis on sanonut jotain käsiteltävästä aiheesta?
ei kyllä heti tule mieleen.
jos joku löytää, laittakaa linkki... taitaa olla samanlainen satu kuin ne ahkerat ja työhaluiset somalitkin... kukaan ei ole nähnyt, mutta huhujen mukaan niitä olisi briteissä.
kysyin briteiltä, eipä ole sielläkään näkynyt. p askaelättejä kyllä lorvii joka paikassa.
ehkä ne ahkerat ja koulutetut (lukutaitoiset) koneinsinöörit ja kirurgit ovat jatkaneet matkaansa jonnekin toiseen maahan. briteistä heitä ei löydy. samaa roskaväkeä vain kuin suomestakin. (poislukien ne sopeutuneet kaupan kassa, bussikuski ja sairaanhoitaja. muitakin voi löytyä, mutta heistä ei vielä ole havaintoja...) - iso d
iso d kirjoitti:
milloin se humahörhö muttis on sanonut jotain käsiteltävästä aiheesta?
ei kyllä heti tule mieleen.
jos joku löytää, laittakaa linkki... taitaa olla samanlainen satu kuin ne ahkerat ja työhaluiset somalitkin... kukaan ei ole nähnyt, mutta huhujen mukaan niitä olisi briteissä.
kysyin briteiltä, eipä ole sielläkään näkynyt. p askaelättejä kyllä lorvii joka paikassa.
ehkä ne ahkerat ja koulutetut (lukutaitoiset) koneinsinöörit ja kirurgit ovat jatkaneet matkaansa jonnekin toiseen maahan. briteistä heitä ei löydy. samaa roskaväkeä vain kuin suomestakin. (poislukien ne sopeutuneet kaupan kassa, bussikuski ja sairaanhoitaja. muitakin voi löytyä, mutta heistä ei vielä ole havaintoja...)ei ole sanonut mitään tämänkään ketjun aihhesta, ja syyttää siitä muita. Huvittavaa.
- iso d
iso d kirjoitti:
ei ole sanonut mitään tämänkään ketjun aihhesta, ja syyttää siitä muita. Huvittavaa.
yritä lukea tämä ketju, ja ymmärtää lukemasi. sieltä löytyy monta kirjoitustani.
pinnistä kovasti, ja yritä saada pari riviä ketjun aiheestakin. tähän asti se on ollut ylivoimaista. jaksamme silti toivoa, vaikkemme henkeä pidättelekään.
ymmärrän, että herrakansan rikollisuus ja ihmisoikeusloukkaukset ovat teille mokukiimaisille kipeä paikka.
totuus yleensä on, hyysäreille. siksi siitä yritetään vaieta... EI ONNISTU ENÄÄ!!!!
- - mutta
sen minä tajusin, ettei sinulla ole kykyjä kumpaankaan - no jaa, idioottia kohtaan kyllä. Halla-aho on sopivan helppo kohde. Sille nauraa jo naurismaan aidatkin.
- iltalääkkeen
aika, neiti, niele vaan kiltisti koko satsi.
- sinähän olet se
iltalääkkeen kirjoitti:
aika, neiti, niele vaan kiltisti koko satsi.
neiti, joten niele vaan kiltisti koko satsi, mikä se sitten onkin.
- yritä nyt
sinähän olet se kirjoitti:
neiti, joten niele vaan kiltisti koko satsi, mikä se sitten onkin.
keskustella tuollaisen papukaijan kanssa, joka on niin psykoosissa, ettei osaa muuta kuin toistaa toisten sanomisia.
- iso d
yritä nyt kirjoitti:
keskustella tuollaisen papukaijan kanssa, joka on niin psykoosissa, ettei osaa muuta kuin toistaa toisten sanomisia.
persuvainoa. Esim. Talousasiantuntijat sanovat että suomen pitäisi erota eurosta. Kun persut sanovat samaa, se onkin pölhöpopulismia. Sama juttu joka asiassa. Ei teot tai sanomiset ole tärkeitä, vaan niiden hyvyyden tai pahuuden ratkaisee puoluetausta. Tai etninen alkuperä. Varsinkin totuus on erityisen tuomittavaa jos sen lausuu ääneen persu. Ette saa koskaan vaiennettua totuutta pedofiiliuskonnosta. Siitä me valveutuneet realistit pidämme huolen.

ei ole valveutunut eikä realisti
- sinun mielestäsi
iso d kirjoitti:
ei ole valveutunut eikä realisti
tietysti joo, mutta sehän on vain sinun mielipiteesi.
- apinoit sitten
sinun mielestäsi kirjoitti:
tietysti joo, mutta sehän on vain sinun mielipiteesi.
minua, kun et parempaankaan pysty
- sinä ainakin
apinoit sitten kirjoitti:
minua, kun et parempaankaan pysty
pystyt antamaan itsellesi yläpeukkuja.
No, eihän niitä muualtakaan tule. - olen siis
sinä ainakin kirjoitti:
pystyt antamaan itsellesi yläpeukkuja.
No, eihän niitä muualtakaan tule.jotain oppinut sinultakin
- en ole koskaan
olen siis kirjoitti:
jotain oppinut sinultakin
vajonnut niin alas, että olisin peukuttanut omia kirjoituksiani.
Sinulle se taas on normaalia rutiinia. - ai jaa, sinä vain
en ole koskaan kirjoitti:
vajonnut niin alas, että olisin peukuttanut omia kirjoituksiani.
Sinulle se taas on normaalia rutiinia.jakelet rutiininomaisesti alapeukkuja minun kirjoituksilleni
- eihän ne koskaan
ai jaa, sinä vain kirjoitti:
jakelet rutiininomaisesti alapeukkuja minun kirjoituksilleni
mitään muuta ansaitsekaan.
Tosiasiassa pidän juttujasi niin tyhminä, etten viitsi edes antaa niille alapeukkua. - - mutta
eihän ne koskaan kirjoitti:
mitään muuta ansaitsekaan.
Tosiasiassa pidän juttujasi niin tyhminä, etten viitsi edes antaa niille alapeukkua.aina sinun pitää jotain väsynyttä nurinaa pitää jokaisen kommenttini jatkoksi. Ehkä se on merkki jonkinlaisesta kiintymyksestä.
- ¢
eihän ne koskaan kirjoitti:
mitään muuta ansaitsekaan.
Tosiasiassa pidän juttujasi niin tyhminä, etten viitsi edes antaa niille alapeukkua.Tässä mobiiliversiossa ei voi antaa peukkua eikä perwsettä.

Tässä mobiiliversiossa ei voi antaa peukkua eikä perwsettä.
miksi luulet että haluaisin sinulta kumpaakaan?
- ¢
- mutta kirjoitti:
miksi luulet että haluaisin sinulta kumpaakaan?
luuletko sinä että haluaisin antaa sinulle pеrsеttä?
- Mistä minä
¢ kirjoitti:
luuletko sinä että haluaisin antaa sinulle pеrsеttä?
sinun halusi voisin tietää?
- iso d
iso d kirjoitti:
ei ole valveutunut eikä realisti
mielenkiintosi minun persoonaani kohtaan on kyllä imartelevaa, vaikken "hanuristeihin" kuulukaan.
sinulla varmaan on paljon sanottavaa ketjun aiheestakin??? - ???
iso d kirjoitti:
mielenkiintosi minun persoonaani kohtaan on kyllä imartelevaa, vaikken "hanuristeihin" kuulukaan.
sinulla varmaan on paljon sanottavaa ketjun aiheestakin???En tiedä kenelle viesti oli osoitettu,mutta ei minulla ole mitään mielenkiintoa sinua tai muitakaan hanuristeja kohtaan. Aloitus oli kyllä mielenkiintoinen. Mutta sen verran tyhjentävä, ettei minullakaan ole siihen mitään lisättävää.
- iso d
??? kirjoitti:
En tiedä kenelle viesti oli osoitettu,mutta ei minulla ole mitään mielenkiintoa sinua tai muitakaan hanuristeja kohtaan. Aloitus oli kyllä mielenkiintoinen. Mutta sen verran tyhjentävä, ettei minullakaan ole siihen mitään lisättävää.
viesti oli nyyhkikselle. tai millä nimimerkillä se pedofiilien mielistelijä sattuu milloinkin trollaamaan.
- jaa, kukas
iso d kirjoitti:
viesti oli nyyhkikselle. tai millä nimimerkillä se pedofiilien mielistelijä sattuu milloinkin trollaamaan.
se semmoinen on? Never heard, never seen.
- iso d
jaa, kukas kirjoitti:
se semmoinen on? Never heard, never seen.
avaa simäsi niin näet. ääntä täällä ei onneksi ole, se hyysäreiden vinkuna rikkoisi shampanjalasit.
- näin jo
iso d kirjoitti:
avaa simäsi niin näet. ääntä täällä ei onneksi ole, se hyysäreiden vinkuna rikkoisi shampanjalasit.
ei sellaista ole
- Talk
Ikävätkin asiat on sanottava ääneen, tosiasioista puhumattakaan. Miksi siitä pitää tuomita jos islamista kertoo joku totuuden muutamalla lauseella?
- eihän
Hämeen-Anttilaa ole tuomittu mistään, vaikka hän on kertonut totuuden islamista muutamalla kirjalla
- pitäisi tuomita
valehtelusta.
"Hämeen-Anttila toteaa: ” Islamin myönteisistä puolista kertominen on tärkeää, sillä kielteiset puolet tulevat esiin omalla painollaan. Islamilaista kulttuuria tuntevilla on siksi velvollisuus tuoda esille sitä, että islam on paljon laajempi asia kuin se kuva, joka meille välittyy uutisia katselemalla.”
Jos lähtökohta on tuollainen, on turha ihmetellä, miksi Hämeen-Anttila kirjoittaa Islamin käsikirjan kaltaisia kirjoja. Tavoitteena ei ole kertoa totuus sellaisena kuin se on, vaan esittää ”monipuolisempi” kuva islamista. Kyynikko sanoisi, että Hämeen-Anttila kuvaa islamin juuri sellaisena, kuin me haluamme sen nähdä. Omasta puolestani voin sanoa, että Hämeen-Anttilan islam vastaa omaa aikaisempaa toivekuvaani islamista. Valitettavasti se ei täysin pidä yhtä todellisuuden kanssa."
http://vasarahammer.blogspot.fi/2007/04/jaakko-hmeen-anttila-islamin.html - tuohan
pitäisi tuomita kirjoitti:
valehtelusta.
"Hämeen-Anttila toteaa: ” Islamin myönteisistä puolista kertominen on tärkeää, sillä kielteiset puolet tulevat esiin omalla painollaan. Islamilaista kulttuuria tuntevilla on siksi velvollisuus tuoda esille sitä, että islam on paljon laajempi asia kuin se kuva, joka meille välittyy uutisia katselemalla.”
Jos lähtökohta on tuollainen, on turha ihmetellä, miksi Hämeen-Anttila kirjoittaa Islamin käsikirjan kaltaisia kirjoja. Tavoitteena ei ole kertoa totuus sellaisena kuin se on, vaan esittää ”monipuolisempi” kuva islamista. Kyynikko sanoisi, että Hämeen-Anttila kuvaa islamin juuri sellaisena, kuin me haluamme sen nähdä. Omasta puolestani voin sanoa, että Hämeen-Anttilan islam vastaa omaa aikaisempaa toivekuvaani islamista. Valitettavasti se ei täysin pidä yhtä todellisuuden kanssa."
http://vasarahammer.blogspot.fi/2007/04/jaakko-hmeen-anttila-islamin.htmlon vain yhden höpsähtäneen bloggaajan mielipide kirjasta, jota ei ole välttämättä edes luettu saati ymmärretty. Ilmeisti bloginpitäjäkin on lukenut vain tuon yhden Hämeen-Anttilan haastattelun joskus kauan sitten - niin kuin sinäkin.
- höpö höpö
tuohan kirjoitti:
on vain yhden höpsähtäneen bloggaajan mielipide kirjasta, jota ei ole välttämättä edes luettu saati ymmärretty. Ilmeisti bloginpitäjäkin on lukenut vain tuon yhden Hämeen-Anttilan haastattelun joskus kauan sitten - niin kuin sinäkin.
Hämeen Anttila - vai oliko se Kodin Ykkonen - itse totesi, ettei hänen tarkoituksenaan edes ole kirjoittaa totuutta islamista.
Eli tuloksena oli pelkkiä satuja ja tuhannen yön turinoita.
Lopuksi lainaus blogista:
"Hämeen-Anttila sortuu useimpien länsimaisten islamintutkijoiden tapaan islamin puolusteluun eli hän pyrkii esittämään asiat tutkimuskohteensa kannalta suotuisassa valossa. Tästä syystä hänen kirjojensa lisäksi kannattaa myös perehtyä islamiin kriittisesti suhtautuviin kirjoittajiin, joista useat ovat entisiä muslimeja. Hämeen-Anttila ei ole nähnyt islamia sisältä päin toisin kuin uskostaan henkensä kaupalla luopuneet ex-muslimit." - joo, minä luin
höpö höpö kirjoitti:
Hämeen Anttila - vai oliko se Kodin Ykkonen - itse totesi, ettei hänen tarkoituksenaan edes ole kirjoittaa totuutta islamista.
Eli tuloksena oli pelkkiä satuja ja tuhannen yön turinoita.
Lopuksi lainaus blogista:
"Hämeen-Anttila sortuu useimpien länsimaisten islamintutkijoiden tapaan islamin puolusteluun eli hän pyrkii esittämään asiat tutkimuskohteensa kannalta suotuisassa valossa. Tästä syystä hänen kirjojensa lisäksi kannattaa myös perehtyä islamiin kriittisesti suhtautuviin kirjoittajiin, joista useat ovat entisiä muslimeja. Hämeen-Anttila ei ole nähnyt islamia sisältä päin toisin kuin uskostaan henkensä kaupalla luopuneet ex-muslimit."koko blogikirjoituksen, ja sehän nyt on vain yhden bloggaajan mielipide eikä mikään taivaallinen totuus (sic!). Kyseisen blogin tilaajia näkyi olevan mm. rouva hirvisaari. Ei, ei Laila vaan Jamesin vaimo. Eipä ihme.
Löysitpä muuten nimimerkin, joka pukee sinua :) - jaahas,
joo, minä luin kirjoitti:
koko blogikirjoituksen, ja sehän nyt on vain yhden bloggaajan mielipide eikä mikään taivaallinen totuus (sic!). Kyseisen blogin tilaajia näkyi olevan mm. rouva hirvisaari. Ei, ei Laila vaan Jamesin vaimo. Eipä ihme.
Löysitpä muuten nimimerkin, joka pukee sinua :)koska väität, ettei se hämeen anttila ollut tosissaan, kun se sanoi, ettei hänen tarkoituksenaan ollut kertoa absoluuttista totuutta islamista, vaan pelkästään sen myönteisiä puolia?
Hauskaa lukea lapsellisia selittely-yrityksiäsi.
Kun kerran innostuit lukemaan, tuossa ansiokas kirja-arvostelu samalta tekijältä.
http://vasarahammer.blogspot.fi/2006/05/suomen-virallinen-islamin-selittj.html - absoluuttinen totuus
jaahas, kirjoitti:
koska väität, ettei se hämeen anttila ollut tosissaan, kun se sanoi, ettei hänen tarkoituksenaan ollut kertoa absoluuttista totuutta islamista, vaan pelkästään sen myönteisiä puolia?
Hauskaa lukea lapsellisia selittely-yrityksiäsi.
Kun kerran innostuit lukemaan, tuossa ansiokas kirja-arvostelu samalta tekijältä.
http://vasarahammer.blogspot.fi/2006/05/suomen-virallinen-islamin-selittj.htmlislamista on ehkä vähän liikaa luvattu tutkijaltakin. Ja tällä palstalla näkyy ihmeen pitkälle pötkivän pelkästään siteeraamalla yhdessä haastattelussa annettua lausuntoa. Ainakin teikäläinen. No, kirjojen lukeminen vie tietysti aikaa. Ethän sinä ehtisi täällä 24/7 trollaamaan jos lukisitkin välillä... edes ne viestit joihin vastaat.
- yleensä tutkijat
absoluuttinen totuus kirjoitti:
islamista on ehkä vähän liikaa luvattu tutkijaltakin. Ja tällä palstalla näkyy ihmeen pitkälle pötkivän pelkästään siteeraamalla yhdessä haastattelussa annettua lausuntoa. Ainakin teikäläinen. No, kirjojen lukeminen vie tietysti aikaa. Ethän sinä ehtisi täällä 24/7 trollaamaan jos lukisitkin välillä... edes ne viestit joihin vastaat.
ainakin pyrkivät löytämään totuuden, eikä kirjoittamaan satukirjoja, kuten Hämeenlinnan Anttila tekee.
- Hämeen-Anttila
yleensä tutkijat kirjoitti:
ainakin pyrkivät löytämään totuuden, eikä kirjoittamaan satukirjoja, kuten Hämeenlinnan Anttila tekee.
on kyllä kääntänyt myös Tuhannen ja yhden yön satuja, mutta muuten olet vähän harhateillä taas kerran.
- onko tuo nyt
Hämeen-Anttila kirjoitti:
on kyllä kääntänyt myös Tuhannen ja yhden yön satuja, mutta muuten olet vähän harhateillä taas kerran.
niin vaikea myöntää, ettei Hämeen Anttila omien sanojensa mukaan edes pyri kirjoittamaan puolueetonta tietoa islamista, vaan tuo esille ainoastaan positiivisia seikkoja?
- Onko tuo nyt
onko tuo nyt kirjoitti:
niin vaikea myöntää, ettei Hämeen Anttila omien sanojensa mukaan edes pyri kirjoittamaan puolueetonta tietoa islamista, vaan tuo esille ainoastaan positiivisia seikkoja?
niin vaikea ymmärtää, että Hämeen-Anttila pyrkii kertomaan koko totuuden islamista, kun teikäläiselle riittää tieto siitä että jotkut terroristit ovat ääri-islamisteja?
- älä valehtele,
Onko tuo nyt kirjoitti:
niin vaikea ymmärtää, että Hämeen-Anttila pyrkii kertomaan koko totuuden islamista, kun teikäläiselle riittää tieto siitä että jotkut terroristit ovat ääri-islamisteja?
koska Hämeen anttila on itse sanonut, ettei edes pyri kertomaan totuutta islamista, vaan pelkästään tuoda esille sen hyviä puolia. Se on täysin kiistämätön tosiasia, josta sinun on turha jatkaa jauhamista.
Taitaa olla liian vaikea sinun käsittää tuota. - jos olisit
älä valehtele, kirjoitti:
koska Hämeen anttila on itse sanonut, ettei edes pyri kertomaan totuutta islamista, vaan pelkästään tuoda esille sen hyviä puolia. Se on täysin kiistämätön tosiasia, josta sinun on turha jatkaa jauhamista.
Taitaa olla liian vaikea sinun käsittää tuota.lukenut myös jonkin Hämeen-Anttilan kirjan etkä pelkästään yhtä haastattelua, huomaisit kyllä, etten se minä ole joka valehtelee. Muutenkin minusta on aika vastenmielinen tuo sun tyyli haukkua toisia valehtelijoiksi joka käänteessä.
- miten monta kertaa
jos olisit kirjoitti:
lukenut myös jonkin Hämeen-Anttilan kirjan etkä pelkästään yhtä haastattelua, huomaisit kyllä, etten se minä ole joka valehtelee. Muutenkin minusta on aika vastenmielinen tuo sun tyyli haukkua toisia valehtelijoiksi joka käänteessä.
sinulle on sanottava, että Hämeen-Anttilan omien sanojen mukaan hän ei edes yritä kertoa totuutta islamista, vaan tuo esille vain sen positiiviset puolet?
Jos väität muuta, olet valehtelija.
Ei tässä pitäisi olla mitään epäselvyyttä.
Voithan sinä jankuttaa tapasi mukaan tästäkin asiasta maailman tappiin asti, mutta ei se mihinkään muuta totuutta. - Voithan sinä
miten monta kertaa kirjoitti:
sinulle on sanottava, että Hämeen-Anttilan omien sanojen mukaan hän ei edes yritä kertoa totuutta islamista, vaan tuo esille vain sen positiiviset puolet?
Jos väität muuta, olet valehtelija.
Ei tässä pitäisi olla mitään epäselvyyttä.
Voithan sinä jankuttaa tapasi mukaan tästäkin asiasta maailman tappiin asti, mutta ei se mihinkään muuta totuutta.jankuttaa tapasi mukaan tästäkin asiasta maailman tappiin asti, mutta ei se mihinkään muuta totuutta: se löytyy edelleen Hämeen-Anttilan kirjoista.
- Niistä...
Voithan sinä kirjoitti:
jankuttaa tapasi mukaan tästäkin asiasta maailman tappiin asti, mutta ei se mihinkään muuta totuutta: se löytyy edelleen Hämeen-Anttilan kirjoista.
löytyy ns. muunneltu totuus, kuten Hämeen-Anttila on itsekin myöntänyt.
- Muunneltu
Niistä... kirjoitti:
löytyy ns. muunneltu totuus, kuten Hämeen-Anttila on itsekin myöntänyt.
totuus löytyy sinun viesteistäsi, mitä et tosin koskaan kykene myöntämään. Kaltaisillesi on tuo rehellisyys ollut aina mahdoton tehtävä.
- Et...
Muunneltu kirjoitti:
totuus löytyy sinun viesteistäsi, mitä et tosin koskaan kykene myöntämään. Kaltaisillesi on tuo rehellisyys ollut aina mahdoton tehtävä.
taaskaan kykene myöntämään totuutta, vaikka sinulle on selvästi osoitettu, että Hämeen-Anttila on itsekin myöntänyt esittävänsä harhaanjohtavia puolitotuuksia.
Rehellisyys on kaltaisillesi todellakin mahdotonta. - hupaisaa
Et... kirjoitti:
taaskaan kykene myöntämään totuutta, vaikka sinulle on selvästi osoitettu, että Hämeen-Anttila on itsekin myöntänyt esittävänsä harhaanjohtavia puolitotuuksia.
Rehellisyys on kaltaisillesi todellakin mahdotonta.että Hämeen-Anttilan puheet vääristyvät jokaisessa viestistäsi entistä enemmän vintturaan. Rehellisyys on kaltaisillesi todellakin mahdotonta.
- Huvittavaa...
hupaisaa kirjoitti:
että Hämeen-Anttilan puheet vääristyvät jokaisessa viestistäsi entistä enemmän vintturaan. Rehellisyys on kaltaisillesi todellakin mahdotonta.
että yrität kirjoittaa jotain, kun et tajua lukemastasi yhtään mitään eikä sinulla ole mistään asiasta edes perustietoja.
- tästä ketjusta
Huvittavaa... kirjoitti:
että yrität kirjoittaa jotain, kun et tajua lukemastasi yhtään mitään eikä sinulla ole mistään asiasta edes perustietoja.
voi jokainen seurata miten Hämeen-Anttila-sitaattisi asteittain muuttuu ja vääristyy lopulta ihan muuksi kuin mitä Jaakko todella sanoi
- Jaakko-kulta..
tästä ketjusta kirjoitti:
voi jokainen seurata miten Hämeen-Anttila-sitaattisi asteittain muuttuu ja vääristyy lopulta ihan muuksi kuin mitä Jaakko todella sanoi
sanoi: ” Islamin myönteisistä puolista kertominen on tärkeää, sillä kielteiset puolet tulevat esiin omalla painollaan."
Sinä itse yrität vääristellä tuota väittämällä, että "Hämeen-Anttila pyrkii kertomaan koko totuuden islamista,", mikä on siis todistetusti täyttä valetta.
TAJUSITKO JO? - Eihän
Jaakko-kulta.. kirjoitti:
sanoi: ” Islamin myönteisistä puolista kertominen on tärkeää, sillä kielteiset puolet tulevat esiin omalla painollaan."
Sinä itse yrität vääristellä tuota väittämällä, että "Hämeen-Anttila pyrkii kertomaan koko totuuden islamista,", mikä on siis todistetusti täyttä valetta.
TAJUSITKO JO?tuosta voi päätellä, että hänen kirjansa silti kertoisivat pelkästään islamin myönteisistä puolista. Sen sijaan jonkin jihadwatchin missio on selvästi kertoa ainoastaan islamin kielteisistä puolista, todellisista ja kuvitelluista. Sama pätee tietysti myös Halla-ahon blogiin.
- Itse...
Eihän kirjoitti:
tuosta voi päätellä, että hänen kirjansa silti kertoisivat pelkästään islamin myönteisistä puolista. Sen sijaan jonkin jihadwatchin missio on selvästi kertoa ainoastaan islamin kielteisistä puolista, todellisista ja kuvitelluista. Sama pätee tietysti myös Halla-ahon blogiin.
asiassa Jihad Watchissa on käsitelty myös islamin ns. hyviä puolia, mikä niiden konteksti on.
Sen sijaan Hämeen-Anttila pyrkii aina esittämään vain islamin myönteisen puolen, jonka hän tuossa itsekin myönsi. Sinäkin tajuaisit tämän, jos ÄO:si olisi kengännumeroasi suurempi. - iso d
Itse... kirjoitti:
asiassa Jihad Watchissa on käsitelty myös islamin ns. hyviä puolia, mikä niiden konteksti on.
Sen sijaan Hämeen-Anttila pyrkii aina esittämään vain islamin myönteisen puolen, jonka hän tuossa itsekin myönsi. Sinäkin tajuaisit tämän, jos ÄO:si olisi kengännumeroasi suurempi.voisiko joku kertoa minullekin niistä hyvistä puolista? ei tule mieleen ensimmäistäkään. tai sitten suomessa ja euroopassa on vain niitä huonoja äh-dullaheita.
ne hyvät on vissiin tapettavana siellä lähtömaissa... - iso d
iso d kirjoitti:
voisiko joku kertoa minullekin niistä hyvistä puolista? ei tule mieleen ensimmäistäkään. tai sitten suomessa ja euroopassa on vain niitä huonoja äh-dullaheita.
ne hyvät on vissiin tapettavana siellä lähtömaissa...voi ihan mennä kirjastoon ja ottaa kätösiinsä vaikka Islamin käsikirjan. Ei se mitään salattua tietoa ole, ihan jokainen saa lukea.
- iso d
iso d kirjoitti:
voi ihan mennä kirjastoon ja ottaa kätösiinsä vaikka Islamin käsikirjan. Ei se mitään salattua tietoa ole, ihan jokainen saa lukea.
minä kun ajattelin niitä ihan arkielämän asioita, enkä mitään propagandalässytystä.
siis TODELLISIA hyviä puolia. kertokaa nyt joku. itselle tulee vain negatiivisia asioita mieleen. no, perhesurmia eivät ole tehneet, mutta kunniamurhia senkin edestä.
viemäriväen viemäriuskonto. - propagandasta
iso d kirjoitti:
minä kun ajattelin niitä ihan arkielämän asioita, enkä mitään propagandalässytystä.
siis TODELLISIA hyviä puolia. kertokaa nyt joku. itselle tulee vain negatiivisia asioita mieleen. no, perhesurmia eivät ole tehneet, mutta kunniamurhia senkin edestä.
viemäriväen viemäriuskonto.ja muusta lässytyksestä vastaa Halla-aho, Hämeen-Anttila on tutkija.
- iso d
propagandasta kirjoitti:
ja muusta lässytyksestä vastaa Halla-aho, Hämeen-Anttila on tutkija.
minäkin olen tutkinut islamia. olen tullut johtopäätökseen että se on pedofiilimyönteinen uskonto.
vai miten alle kymmenvuotiaitten paneminen pitäisi käsittää??? kulttuuritekona vai??? vai profeetallisen armahduksena??? - ¢
iso d kirjoitti:
minäkin olen tutkinut islamia. olen tullut johtopäätökseen että se on pedofiilimyönteinen uskonto.
vai miten alle kymmenvuotiaitten paneminen pitäisi käsittää??? kulttuuritekona vai??? vai profeetallisen armahduksena???aika uskomatonta julmuutta. Silpovat sukupuolielimiä ja naivat väkisin lapsia ja kivittävät vääräuskoisia.
- iso d
¢ kirjoitti:
aika uskomatonta julmuutta. Silpovat sukupuolielimiä ja naivat väkisin lapsia ja kivittävät vääräuskoisia.
niinpä. jos minua naitattaa, ja muija ei älyä antaa ennekuin pieksän sen, se täyttää mielestäni raiskauksen kriteerit. toista se on äh-dullaheilla.
jos näen eri uskontokuntaan kuuluvan pikkutytön, ja vedän sitä väkisin viikseen, se on lapsenraiskaus. toista se on äh-dullaheilla.
jos muija ei anna hyvällä rahojaan minulle, ja vedän sitä turpaan ja vien rahat, se on törkeä pahoinpitely. toista se on äh-dullaheilla.
jos haluan uuden telkkarin, tai pesukone hajoaa, joudun säästämään rahat palkastani. toista se on äh-dullaheilla.
minua saa haukkua, yleistää, nimitellä ja parjata niin paljon kuin vain sielu sietää.
toista se on äh-dullaheilla. - ¢

toista se on äh-dullaheilla.hiplasin muuten äsken yhen yli kuuskymppisen mummon tissiä. Oli aika timmissä kunnossa vielä. Tuntu ihan samalta kun jonkun nuoremmankin. Se otti reppua selästään ja rupesin ottaa sitä siinä vastaan, niin mun käsi sotkeutu jotenkin sen kaulahuiviin ja se tietysti tempo sitä reppua takasin päin ettei kuristu ja mulla käsi siellä sen rintojen välissä. - Ihan hauska koominen tilanne puolin ja toisin.
- iso d
¢ kirjoitti:
hiplasin muuten äsken yhen yli kuuskymppisen mummon tissiä. Oli aika timmissä kunnossa vielä. Tuntu ihan samalta kun jonkun nuoremmankin. Se otti reppua selästään ja rupesin ottaa sitä siinä vastaan, niin mun käsi sotkeutu jotenkin sen kaulahuiviin ja se tietysti tempo sitä reppua takasin päin ettei kuristu ja mulla käsi siellä sen rintojen välissä. - Ihan hauska koominen tilanne puolin ja toisin.
aina sitä nuorta saa, mutta harvoin kunnon vanhaa...
- iso d
iso d kirjoitti:
aina sitä nuorta saa, mutta harvoin kunnon vanhaa...
on sitten ilmeisesti päässyt ketjun aiheeseen
- ai että
iso d kirjoitti:
on sitten ilmeisesti päässyt ketjun aiheeseen
sinäkin vihdoin tunnustat muslimien diggaavan alaikäisiä?
- iso d
ai että kirjoitti:
sinäkin vihdoin tunnustat muslimien diggaavan alaikäisiä?
vielä kun nyyhkiskin joskus pääsisi.
sitä innolla odotellen. - iso d
iso d kirjoitti:
vielä kun nyyhkiskin joskus pääsisi.
sitä innolla odotellen.ei tunnistanut ironiaa. Sääli.
- POLITIIKAN POLIISI
Jukka Kemppinen kirjoittaa:
"Minulla on ollut jo kauan täysin kielteinen käsitys Halla-ahosta"
Aivan! No tarviiko tässä enää sanoa mitään? Koko tuomio oli poliittinen ajojahti, jonka tarkoituksena oli vain ja ainoastaan saada Halla-Aho ulos tehtävästään. Tämä ei ollut edes mikään piilotarkoitus, vaan niin näkyvää peliä ettei se edes pahimmalta vastustajalta voinut jäädä huomaamatta. Halla-Ahon tuomiosta olisi jo nostettu älämölö, mutta huomattiinkin, että HEI.. ei nostetakaan siitä, koska niiden on helpompi puolustautua. Aletaankin vaatimaan eroa sen takia, että se meni arvostelemaan tuomiotaan (ei siis oikeutta).
Ja sanokaa minun sanoneen: tätä samaa ajojahtia Halla-Ahoa kohtaan yritetään jatkaa vain entistä kovemmin. Syynä on yksinkertaisesti se, että hänen sanomisiaan ei voida kumota millään faktalla tai todellisuudella. On käytännössä pakko hyökätä sanojaa vastaan, kun sanoma on niin valitettavasti täyttä totta. - no onneksi
sentään fiksujakin persuja löytyy, ja Halla-ahon tilalle on jo nimitetty sellainen: Pirkko Mattila.
- ¢
yliluonnolliset luonnonvoimat tukkivat turvat nyt ja aina ja iankaikkisesti - aamen.
http://www.mannerheim-ristinritarit.fi/ritarit?xmid=103
"Tämä riittäköön, koska ajankohta kersantti Mörön aikaansaannosten julkisuuteen tuomiselle ei vielä ole sopiva.”
- Hejpå
On hyvä että ihmisille valkenee mitä islam ja terrorismi ovat. Ei siinä syntipukkeja tarvita.
- Niinpä!
Ja useimmille meistä on valjennut jo jokin aika sitten että pahimpia terroristeja pohjoismaissa ovat uusnatsit.
- laitapas linkkiä
miten monta terrori-iskua uusnatsit ovat Pohjoismaissa tehneet?
- no onhan
laitapas linkkiä kirjoitti:
miten monta terrori-iskua uusnatsit ovat Pohjoismaissa tehneet?
se yleisesti tiedossa että uusnatsit ovat esim. Ruotsissa jo parinkymmen vuoden ajan vainonneet niin ulkomaalasiia kuin rasismin vastustajiakin
- arvasin,
no onhan kirjoitti:
se yleisesti tiedossa että uusnatsit ovat esim. Ruotsissa jo parinkymmen vuoden ajan vainonneet niin ulkomaalasiia kuin rasismin vastustajiakin
että puhuit taas pötyä.
Ruotsissa muslimit vastaavat siitä vainosta, eikä muut. - puhut taas pötyä
arvasin, kirjoitti:
että puhuit taas pötyä.
Ruotsissa muslimit vastaavat siitä vainosta, eikä muut.mutta sinä taidatkin olla uusnatsien hengenheimolainen
- enhän minä
puhut taas pötyä kirjoitti:
mutta sinä taidatkin olla uusnatsien hengenheimolainen
mikään muslimi ole.
- Mikäli...
puhut taas pötyä kirjoitti:
mutta sinä taidatkin olla uusnatsien hengenheimolainen
humanats1 joskus lukisi uutisia, hän olisi huomannut muslimien antisemitismin olevan niin kovaa esim. Malmössä, että juutalaisten poismuutto on jo käynnissä.
- Uutisissa
Mikäli... kirjoitti:
humanats1 joskus lukisi uutisia, hän olisi huomannut muslimien antisemitismin olevan niin kovaa esim. Malmössä, että juutalaisten poismuutto on jo käynnissä.
ei ollut mitään "humanatseista" (aivan uusi termi, mitä ihmettä ne mahtaa olla?), uusnatseista kylläkin. Ollut jo parikymmentä vuotta. Taidat seurata uutisia vähän valikoivasti?
- Et...
Uutisissa kirjoitti:
ei ollut mitään "humanatseista" (aivan uusi termi, mitä ihmettä ne mahtaa olla?), uusnatseista kylläkin. Ollut jo parikymmentä vuotta. Taidat seurata uutisia vähän valikoivasti?
taida ymmärtää lukemastasi mitään, mutta senhän me jo tiesimmekin.
- tuo väite
Et... kirjoitti:
taida ymmärtää lukemastasi mitään, mutta senhän me jo tiesimmekin.
kuulostaa tuulesta temmatulta, mutta niinhän sinun väitteesi yleensä ovatkin.
- Siksi...
tuo väite kirjoitti:
kuulostaa tuulesta temmatulta, mutta niinhän sinun väitteesi yleensä ovatkin.
kaikki kirjoitukset vaikuttavat harhaisessa päässäsi tuulesta temmatulta, koska et tajua niistä mitään.
- kerrohan, oi pölkky
Siksi... kirjoitti:
kaikki kirjoitukset vaikuttavat harhaisessa päässäsi tuulesta temmatulta, koska et tajua niistä mitään.
mikä tämänkertaisessa ketjussa oli sellaista minkä kuvittelet jääneen minulta ymmärtämättä?
- jos mestarisi
kerrohan, oi pölkky kirjoitti:
mikä tämänkertaisessa ketjussa oli sellaista minkä kuvittelet jääneen minulta ymmärtämättä?
Hameen-Anttila tunnustaa, ettei pyri totuuteen kirjoittaessaan islamista, et sinä taukki saa sitä mitenkään mahtumaan kalloosi.
Ymmärsitkö edes tuon? - ei hän minun
jos mestarisi kirjoitti:
Hameen-Anttila tunnustaa, ettei pyri totuuteen kirjoittaessaan islamista, et sinä taukki saa sitä mitenkään mahtumaan kalloosi.
Ymmärsitkö edes tuon?mestarini ole, mutta luotettava tutkija kuitenkin
- Ethän...
kerrohan, oi pölkky kirjoitti:
mikä tämänkertaisessa ketjussa oli sellaista minkä kuvittelet jääneen minulta ymmärtämättä?
sinä ymmärrä edes sitä, että suuri gurusi on itse todennut, ettei pyri tarkastelemaan islamia rehellisesti.
- Ainoastaan...
ei hän minun kirjoitti:
mestarini ole, mutta luotettava tutkija kuitenkin
sinun harhaisessa mielikuvitusmaailmassasi.
- iso d
no onhan kirjoitti:
se yleisesti tiedossa että uusnatsit ovat esim. Ruotsissa jo parinkymmen vuoden ajan vainonneet niin ulkomaalasiia kuin rasismin vastustajiakin
onko kukaan nähnyt ilmielävää uusnatsia???
onko kukaan nähnyt ilmielävää p askaelättiä???
kummasta ryhmästä on enemmän haittaa suomelle ja suomalaisille???
kumpia on enemmän??? - Yliopisto
Ainoastaan... kirjoitti:
sinun harhaisessa mielikuvitusmaailmassasi.
onihan todellinen maailma, ja Hämeen-Anttila työskentelee siellä.
- ???
iso d kirjoitti:
onko kukaan nähnyt ilmielävää uusnatsia???
onko kukaan nähnyt ilmielävää p askaelättiä???
kummasta ryhmästä on enemmän haittaa suomelle ja suomalaisille???
kumpia on enemmän???Kumpi sinä olet???
- iso d
??? kirjoitti:
Kumpi sinä olet???
en kumpikaan. olen maahanmuuttokriittinen realisti. vaikken enää suomessa asukaan, siellä asuu edelleen sukulaisia ja ystäviäni.
siksi kannan huolta siitä, että suomesta tulee kiihtyvällä vauhdilla samanlainen p askala, josta se herrakansa on elätiksi luikkinut. - Moni...
Yliopisto kirjoitti:
onihan todellinen maailma, ja Hämeen-Anttila työskentelee siellä.
työskentelee yliopistossa, eikä se silti tee heistä luotettavia.
- Tarkoitat
Moni... kirjoitti:
työskentelee yliopistossa, eikä se silti tee heistä luotettavia.
ilmeisesti Halla-ahoa ja Bäckmannia. Näistä olemme samaa mieltä.
- Suurta...
Tarkoitat kirjoitti:
ilmeisesti Halla-ahoa ja Bäckmannia. Näistä olemme samaa mieltä.
guruasi Hämeen-Anttilaa, joka itsekin myöntää, ettei tarkastele islamia rehellisesti.
- no sitten olet
Suurta... kirjoitti:
guruasi Hämeen-Anttilaa, joka itsekin myöntää, ettei tarkastele islamia rehellisesti.
taas ihan metsässä
- Et...
no sitten olet kirjoitti:
taas ihan metsässä
siis vieläkään tajua lukemastasi yhtään mitään.
- kysy
Et... kirjoitti:
siis vieläkään tajua lukemastasi yhtään mitään.
ihmeessä, mitä et tajunnut! Voin kyllä selittää.
- Taas...
kysy kirjoitti:
ihmeessä, mitä et tajunnut! Voin kyllä selittää.
...kuvittelet olevasi minä.
- humanist1
Taas... kirjoitti:
...kuvittelet olevasi minä.
Jos kuvittelisin olevani sinä, en varmaan kuvittelisi osaavani selittää saati ymmärtää mitään.
- Sinähän...
humanist1 kirjoitti:
Jos kuvittelisin olevani sinä, en varmaan kuvittelisi osaavani selittää saati ymmärtää mitään.
...jatkuvasti kuvittelet olevasi minä tahi joku muu palstalainen (yleensä iso d, nikkiä myöten), et muuten syyttäisi minua ja muita siitä, mitä itse teet.
- Puhumattakaan...
humanist1 kirjoitti:
Jos kuvittelisin olevani sinä, en varmaan kuvittelisi osaavani selittää saati ymmärtää mitään.
...siitä, että jatkuvasti matkit sitä, mitä toiset ovat aiemmin kirjoittaneet. ;)
- humanist1
Puhumattakaan... kirjoitti:
...siitä, että jatkuvasti matkit sitä, mitä toiset ovat aiemmin kirjoittaneet. ;)
Ilmeisesti et oikein tykkää siitä kun saat maistaa omaa lääkettäsi.
- Taas...
humanist1 kirjoitti:
Ilmeisesti et oikein tykkää siitä kun saat maistaa omaa lääkettäsi.
...syytät vainoharhaisesti muita siitä, mihin vain sinä olet syyllistynyt.
- niinhän...
Taas... kirjoitti:
...syytät vainoharhaisesti muita siitä, mihin vain sinä olet syyllistynyt.
sinä luulet - tai ainakin väität
- Oletko...
niinhän... kirjoitti:
sinä luulet - tai ainakin väität
...muuten ajatellut vaihtaa nimimerkkisi 'harhanist1':ksi?
- humanist1
Oletko... kirjoitti:
...muuten ajatellut vaihtaa nimimerkkisi 'harhanist1':ksi?
En ole, voit minun puolestani ottaa sen itsellesi.
- Ok,...
humanist1 kirjoitti:
En ole, voit minun puolestani ottaa sen itsellesi.
...nimimerkki jammunist1 sopisikin paremmin kuvailemaan ajatusmaailmaasi.
- humanist1
Ok,... kirjoitti:
...nimimerkki jammunist1 sopisikin paremmin kuvailemaan ajatusmaailmaasi.
Sekin sopisi sinulle paremmin.
- Nope,...
humanist1 kirjoitti:
Sekin sopisi sinulle paremmin.
...koska meistä kahdesta vain sinä olet puolustellut pedofiliaa.
- - mutta
Nope,... kirjoitti:
...koska meistä kahdesta vain sinä olet puolustellut pedofiliaa.
missä, on kysymys, johon vastausta ei tullut vaikka sinulle annettiin kaksi päivää aikaa.
- Onhan...
- mutta kirjoitti:
missä, on kysymys, johon vastausta ei tullut vaikka sinulle annettiin kaksi päivää aikaa.
...se kerrottu sinulle jo useita kertoja, mutta harhaisena hörhönä et tajua lukemastasi yhtikäs mitään.
- Kukahan...
Onhan... kirjoitti:
...se kerrottu sinulle jo useita kertoja, mutta harhaisena hörhönä et tajua lukemastasi yhtikäs mitään.
tässä on harhainen hörhö? Jos kerran jätin kommentoimatta jotain viestiäsi - en varmaan niitä kaikkia ole koskaan lukenutkaan - niin siltä pohjalta sitten keksit syyttää ties mistä. Ja syytät senkin jälkeen kun olen osoitttanut syytteittesi mielipuolisuuden... häpeäisit.
- Opettele...
Kukahan... kirjoitti:
tässä on harhainen hörhö? Jos kerran jätin kommentoimatta jotain viestiäsi - en varmaan niitä kaikkia ole koskaan lukenutkaan - niin siltä pohjalta sitten keksit syyttää ties mistä. Ja syytät senkin jälkeen kun olen osoitttanut syytteittesi mielipuolisuuden... häpeäisit.
...hörhö lukemaan, ennen kuin yrität kirjoittaa tänne mitään.
Kommentoit viestiäni, mutta sen sijaan, että olisit tuominnut pedofilian, pyrit vaihtamaan aihetta höpöttelemällä hommaan littyvistä harhoistasi.
Kaikki tietävät kyllä, mikset tuomitse pedofiliaa vaan yrität hankaloittaa sen kritisoimista... höpeäisit. - teit oman...
Opettele... kirjoitti:
...hörhö lukemaan, ennen kuin yrität kirjoittaa tänne mitään.
Kommentoit viestiäni, mutta sen sijaan, että olisit tuominnut pedofilian, pyrit vaihtamaan aihetta höpöttelemällä hommaan littyvistä harhoistasi.
Kaikki tietävät kyllä, mikset tuomitse pedofiliaa vaan yrität hankaloittaa sen kritisoimista... höpeäisit.aloituksen pedofiiliharhoistasi, ja siinä ne ammuttiin kerralla alas; ei siihen keskusteluun kenelläkään ole mitään tarvetta enää palata.
- Tein...
teit oman... kirjoitti:
aloituksen pedofiiliharhoistasi, ja siinä ne ammuttiin kerralla alas; ei siihen keskusteluun kenelläkään ole mitään tarvetta enää palata.
...aloituksen, jossa osoitettiin sinun suhtautuvan myönteisesti pedofiliaan ja rasismiin. Sinua toki ärsyttää kovasti, kun kaikki tietävät nyt totuuden iljettävistä puuhistasi. Kaikki tietävät syyn siihen, mikset tuominnut pedofilian, vaan pyrit vaihtamaan aihetta ja hyökkäsit minua vastaan yrittäen siten estää pedofilian kritisoimisen.
- Sinun...

naurettavat syytöksesi ammuttiin sinä ketjussa kerralla alas. Väitteesi ovat pahantahtoisia ja loukkaavia, ja kyllähän niistä loukkaantuisikin, jos ne esittäisi joku vakavasti otettava henkilö.
- Siinä...
Sinun... kirjoitti:
naurettavat syytöksesi ammuttiin sinä ketjussa kerralla alas. Väitteesi ovat pahantahtoisia ja loukkaavia, ja kyllähän niistä loukkaantuisikin, jos ne esittäisi joku vakavasti otettava henkilö.
...ketjussa väitteeni todistettiin oikeaksi. Sinua toki ärsyttää suunnattomasti, että nyt kaikki tietävät totuuden iljettävistä puuhistasi.
- Kaikki...
Siinä... kirjoitti:
...ketjussa väitteeni todistettiin oikeaksi. Sinua toki ärsyttää suunnattomasti, että nyt kaikki tietävät totuuden iljettävistä puuhistasi.
tietävät nyt totuuden perättömistä syytöksistäsi. Mutta eihän sinulla muuta esitettävää ole vielä koskaan ollutkaan.
- Jep,...
Kaikki... kirjoitti:
tietävät nyt totuuden perättömistä syytöksistäsi. Mutta eihän sinulla muuta esitettävää ole vielä koskaan ollutkaan.
...kaikki tietävät nyt totuuden, ja siksi sinua pidetäänkin trollin lisäksi pedofiilinä.
- Suomessa
on kaikki hyvin, hallan vaara on ohi.
- mitä ihmettä?
Onko vanha dementikko Osmo Soininvaara vihdoin kuollut?
- Let' see v 2060
Tuosta Halla-ahon tuomiosta: Sitä pitkitettiin tahallaan siihen saakka kunnes valiokunnat ovat alkaneet toimimaan. Kyseessä on ilmiselvä ajojahti.
Toivottavasti olet senverta nuori nyt, että elät vielä 2050-60 vuosina.
Ota näistä sivuista kopiot paperille ja palaa silloin tulevaisuudessa lukemaan näitä sivuja. Voisi mielipiteesi kadutta ellet sitten ole muslimi.
Näet millä mallilla Suomi silloin on. Tuolloin Ruotsi on muslimienemmistöinen ja Suomessa on tuolloin ainakin 2-3 miljoonaa muslimia. Enemmistö siis. Nyt jo on meneillään maailman laajuinen muslimi-invaasio. Sitä porukkaa riittää. Lisääntymissuhde taitaa olla 1:6. ZSiitä matemaattisesti voi laskea, miten paljon täällä jo olevat ovat lisääntyneet plus maahanmuutto siihen vielä päälle.
Tiedät kai, että nykyään KAIKKI muslimimaat ovat sieltä oikein syvältä. Miten kuvittelet olojen täällä Suomessa slloin olevan? Onko Suomi syvältä ja onko nykyinen hyvinvointivaltio enään olemassa? Epäilen. Suomen hyvinvointi romahtaa.
Let's see..... - Let's see.....
Let' see v 2060 kirjoitti:

Let's see.....Suomi on nyt rikkaampi kuin koskaan, samoin Ruotsi. Suomessa on vähän maahanmuuttajai, Ruotsissa paljon. Maahanmuutolla ei siis näemmä ole hyvinvointiin suurtakaan merkitystä.
Muslimien syntyvyys laskee länsimaissa. Se ei johdu uskonnosta, vaan siitä että muslimit sopeutuvat uuteen kulttuuriin. Niinhän ihmisillä on tapana.
On tietysti mahdollista että joskus Suomessa on muslimienemmistö. Teoriassa sekin on mahdollista, että he haluavat maahan sharia-lain. Ei se todennäköiseltä tunnu, eikä missään tapauksessa tapahdu meidän elinaikanamme, mutta jos niin käy niin sitten käy. Sellaista se demokratia on. - tuohan oli täyttä
Let's see..... kirjoitti:
Suomi on nyt rikkaampi kuin koskaan, samoin Ruotsi. Suomessa on vähän maahanmuuttajai, Ruotsissa paljon. Maahanmuutolla ei siis näemmä ole hyvinvointiin suurtakaan merkitystä.
Muslimien syntyvyys laskee länsimaissa. Se ei johdu uskonnosta, vaan siitä että muslimit sopeutuvat uuteen kulttuuriin. Niinhän ihmisillä on tapana.
On tietysti mahdollista että joskus Suomessa on muslimienemmistö. Teoriassa sekin on mahdollista, että he haluavat maahan sharia-lain. Ei se todennäköiseltä tunnu, eikä missään tapauksessa tapahdu meidän elinaikanamme, mutta jos niin käy niin sitten käy. Sellaista se demokratia on.tuubaa.
Kerropa ensinnäkin tuosta muslimien sopeutuneisuudesta Suomen kulttuuriin? - johan...
tuohan oli täyttä kirjoitti:
tuubaa.
Kerropa ensinnäkin tuosta muslimien sopeutuneisuudesta Suomen kulttuuriin?se tuossa tuli
- ei tullut.
johan... kirjoitti:
se tuossa tuli
Tosiasiassa niitä sopeutuneita muslimeja, jotka kunnioittavat Suomen lakeja, on vain vähän.
Vain kolmasosa miesmuslimeista ilmoitti noudattavansa Suomen lakia, silloin kun se on ristiriidassa sharian kanssa.
Eli lopeta jo se valehtelu, kun et mistään näköjään tiedä etkä tajua. - lopeta
ei tullut. kirjoitti:
Tosiasiassa niitä sopeutuneita muslimeja, jotka kunnioittavat Suomen lakeja, on vain vähän.
Vain kolmasosa miesmuslimeista ilmoitti noudattavansa Suomen lakia, silloin kun se on ristiriidassa sharian kanssa.
Eli lopeta jo se valehtelu, kun et mistään näköjään tiedä etkä tajua.jo se valehtelu, kun et mistään näköjään tiedä etkä tajua.
- Taas...
lopeta kirjoitti:
jo se valehtelu, kun et mistään näköjään tiedä etkä tajua.
...vainoharhainen humanats1 yrittää valehdella lellikkiensä puolesta. Kyseessä on Ihmisoikeusliiton tekemä selvitys. Löytäisit sen helposti netistä, jos tajuaisit jostain jotain.
- ei minun
Taas... kirjoitti:
...vainoharhainen humanats1 yrittää valehdella lellikkiensä puolesta. Kyseessä on Ihmisoikeusliiton tekemä selvitys. Löytäisit sen helposti netistä, jos tajuaisit jostain jotain.
ole tarvinnut koskaan valehdella, koska en yritä jonkun hullujussin tavoin ratsastaa arkadianmäelle ennakkoluuloisten aasien äänillä
- ethän sinä
ei minun kirjoitti:
ole tarvinnut koskaan valehdella, koska en yritä jonkun hullujussin tavoin ratsastaa arkadianmäelle ennakkoluuloisten aasien äänillä
edes pääse sieltä suljetulta osastolta pois muuten kuin pakkopaidassa.
- vanha vitsi
ethän sinä kirjoitti:
edes pääse sieltä suljetulta osastolta pois muuten kuin pakkopaidassa.
kerro uusi
- Sinähän...
ei minun kirjoitti:
ole tarvinnut koskaan valehdella, koska en yritä jonkun hullujussin tavoin ratsastaa arkadianmäelle ennakkoluuloisten aasien äänillä
...valehtelet aina, kun yrität kirjoittaa jotain.
- Kaikki...
vanha vitsi kirjoitti:
kerro uusi
...toki ymmärtävät, että yrität paeta ahdistavaa tilannettasi kuvittelemalla harhaisesti, että kaikki onkin vain vitsiä. Ota ne lääkkeesi kiltisti, niin pääset kenties jonain päivänä eroon siitä pakkopaidasta.
- ei kaikki

ole vain vitsiä, mutta sinä olet, joskin kulunut
- valehtelet aina,
Sinähän... kirjoitti:
...valehtelet aina, kun yrität kirjoittaa jotain.
kun yrität kirjoittaa jotain.
- ¢
valehtelet aina, kirjoitti:
kun yrität kirjoittaa jotain.
riitele joskus mun kanssa, ni ei tarvitse yksin äyskiä.
- ¢
valehtelet aina, kirjoitti:
kun yrität kirjoittaa jotain.
muitahan täällä ei ole kuin sinä ja minä.
Meidän olisi aika tutustua.
Oletko koskaan päivisin hereillä? - olen...
¢ kirjoitti:
muitahan täällä ei ole kuin sinä ja minä.
Meidän olisi aika tutustua.
Oletko koskaan päivisin hereillä?entä sinä?
- Taas...
valehtelet aina, kirjoitti:
kun yrität kirjoittaa jotain.
...humanats1n aivot tilttasivat.
- Mutta...
olen... kirjoitti:
entä sinä?
...olet aina joko niin kovien harhojen vallassa tai lääketokkurassa, ettet ymmärrä ympäröivästä maailmasta mitään.
- Taas...
ei kaikki kirjoitti:
ole vain vitsiä, mutta sinä olet, joskin kulunut
...olet niin harhoissasi, että kuvittelet olevasi minä.
- niin huonosti
Taas... kirjoitti:
...olet niin harhoissasi, että kuvittelet olevasi minä.
minulla ei edelleenkään mene
- ...olet aina
Mutta... kirjoitti:
...olet aina joko niin kovien harhojen vallassa tai lääketokkurassa, ettet ymmärrä ympäröivästä maailmasta mitään.
joko niin kovien harhojen vallassa tai lääketokkurassa, ettet ymmärrä ympäröivästä maailmasta mitään.
- väärässä...
Taas... kirjoitti:
...humanats1n aivot tilttasivat.
...olet aina
- Oikeassa...
väärässä... kirjoitti:
...olet aina
...olen tälläkin kertaa, ja sekös sinua harmittaa. ;)
- Tuollaista...
...olet aina kirjoitti:
joko niin kovien harhojen vallassa tai lääketokkurassa, ettet ymmärrä ympäröivästä maailmasta mitään.
...se on se hullun elämä; aivot ovat menneet kovien lääkkeiden takia niin piloille, ettei kykene enää itse kirjoittamaan mitään, kaikki pitää kopioida muilta, jos haluaa kommunikoida toisten kanssa edes jotenkuten.
- Niin,...
niin huonosti kirjoitti:
minulla ei edelleenkään mene
...onhan sekin mahdollista, että sinä oikeasti nautit valehtelusta sekä pedofilian ja rasismin puolustelemisesta.
- onhan se mahdollista
Niin,... kirjoitti:
...onhan sekin mahdollista, että sinä oikeasti nautit valehtelusta sekä pedofilian ja rasismin puolustelemisesta.
että sinä oikeasti nautit valehtelusta sekä pedofilian ja rasismin puolustelemisesta
- Taas...
onhan se mahdollista kirjoitti:
että sinä oikeasti nautit valehtelusta sekä pedofilian ja rasismin puolustelemisesta
...tuo hörhö on niin harhoissaan, että kuvittelee olevansa minä.
Tosiasiassa vain sinä olet valehdellut sekä puolustellut rasismia ja pedofiliaa. - - mutta
Taas... kirjoitti:
...tuo hörhö on niin harhoissaan, että kuvittelee olevansa minä.
Tosiasiassa vain sinä olet valehdellut sekä puolustellut rasismia ja pedofiliaa.missä, on näköjään jo vaikeampi kysymys
- - mutta
Oikeassa... kirjoitti:
...olen tälläkin kertaa, ja sekös sinua harmittaa. ;)
missä, on jo vaikeampi kysymys
- Milloin...
- mutta kirjoitti:
missä, on jo vaikeampi kysymys
...muttaneiti olisi lukemastaan jotain tajunnut, ei ole ollenkaan vaikea kysymys.
- Milloin...
- mutta kirjoitti:
missä, on näköjään jo vaikeampi kysymys
...tajuaisit lukemastasi jotain, ei olekaan yhtään vaikea kysymys.
- ei niin,
Milloin... kirjoitti:
...tajuaisit lukemastasi jotain, ei olekaan yhtään vaikea kysymys.
ainahan minä kaiken olen tajunnut
- Ethän...
ei niin, kirjoitti:
ainahan minä kaiken olen tajunnut
...sinä koskaan mitään tajua.
- sanot sinä
Ethän... kirjoitti:
...sinä koskaan mitään tajua.
hah hah :D
- Jep,...
sanot sinä kirjoitti:
hah hah :D
...ja hyvä huomata, että lääkkeesi alkaa tehota, kun et (vielä) ole kuvitellut olevasi minä.
- niin huonosti...
Jep,... kirjoitti:
...ja hyvä huomata, että lääkkeesi alkaa tehota, kun et (vielä) ole kuvitellut olevasi minä.
minulla ei ole vielä koskaan mennyt
- Mutta...
niin huonosti... kirjoitti:
minulla ei ole vielä koskaan mennyt
...olethan sinä useita kertoja harhoissasi kuvitellut olevasi minä.
Itse en koe, että tosiasioiden esilletuominen olisi merkki siitä, että minulla menisi huonosti, päin vastoin. Sen sijaan sinulla menee hyvin huonosti, kun olet aina harhoissasi ja lisäksi ihailet pedofiliaa ja rasismia. - Sinähän...
Milloin... kirjoitti:
...muttaneiti olisi lukemastaan jotain tajunnut, ei ole ollenkaan vaikea kysymys.
sen muttaneitinä parhaiten tiedät.
- Taas...
Sinähän... kirjoitti:
sen muttaneitinä parhaiten tiedät.
...olet niin harhoissasi, että kuvittelet olevasi minä.
- Ei, en...
Taas... kirjoitti:
...olet niin harhoissasi, että kuvittelet olevasi minä.
minä kuvittele olevani mutta.neiti. Mutta sinä kuvittelet, ja olet. Niin skitsoa kuin se onkin.
- Kappas,...
Ei, en... kirjoitti:
minä kuvittele olevani mutta.neiti. Mutta sinä kuvittelet, ja olet. Niin skitsoa kuin se onkin.
...olet taas kovien harhojen vallassa...
- Minä...
Kappas,... kirjoitti:
...olet taas kovien harhojen vallassa...
en sellaista nimimerkkiä ole rekisteröinyt. Oletko sinä?
- Sehän...
Minä... kirjoitti:
en sellaista nimimerkkiä ole rekisteröinyt. Oletko sinä?
...onkin eräs niistä rekisteröimättömistä sivupersoonistasi.
- Kyllä...
Sehän... kirjoitti:
...onkin eräs niistä rekisteröimättömistä sivupersoonistasi.
se rekisteröity on, ja jonkun muun toimesta.
- Sekös...
Kyllä... kirjoitti:
se rekisteröity on, ja jonkun muun toimesta.
...sinua korkeaakin.
- ..........
Sekös... kirjoitti:
...sinua korkeaakin.
*korpeaakin
- ei lainkaan,
.......... kirjoitti:
*korpeaakin
saat sinä sen minun puolestani pitää, se pukee sinua
- Mutta...
ei lainkaan, kirjoitti:
saat sinä sen minun puolestani pitää, se pukee sinua
...sinähän muttaneitinä esiinnyt, en minä.
- Taaskin...
Mutta... kirjoitti:
...sinähän muttaneitinä esiinnyt, en minä.
valehtelet, mutta niinhän sinä aina.
- sinulla menee
Mutta... kirjoitti:
...olethan sinä useita kertoja harhoissasi kuvitellut olevasi minä.
Itse en koe, että tosiasioiden esilletuominen olisi merkki siitä, että minulla menisi huonosti, päin vastoin. Sen sijaan sinulla menee hyvin huonosti, kun olet aina harhoissasi ja lisäksi ihailet pedofiliaa ja rasismia.hyvin huonosti, kun olet aina harhoissasi ja lisäksi ihailet Halla-ahoa ja rasismia.
- Taaskin...
Tuollaista... kirjoitti:
...se on se hullun elämä; aivot ovat menneet kovien lääkkeiden takia niin piloille, ettei kykene enää itse kirjoittamaan mitään, kaikki pitää kopioida muilta, jos haluaa kommunikoida toisten kanssa edes jotenkuten.
... valehtelet, mutta niinhän sinä aina.
- Tosin...
Taaskin... kirjoitti:
valehtelet, mutta niinhän sinä aina.
...meistä kahdesta ainoastaan sinä valehtelet, mutta olet taas niin harhoissasi, että kuvittelet olevasi minä.
- Sinä...
Taaskin... kirjoitti:
... valehtelet, mutta niinhän sinä aina.
...vanha valehtelija olet taas niin harhoissasi, että kuvittelet olevasi minä.
- Näin...
sinulla menee kirjoitti:
hyvin huonosti, kun olet aina harhoissasi ja lisäksi ihailet Halla-ahoa ja rasismia.
...se menee orwellilaisittain. ;)
- ...meistä kahdesta
Tosin... kirjoitti:
...meistä kahdesta ainoastaan sinä valehtelet, mutta olet taas niin harhoissasi, että kuvittelet olevasi minä.
ainoastaan sinä valehtelet, mutta olet taas niin harhoissasi, että kuvittelet olevasi minä
- siinäpä taas
...meistä kahdesta kirjoitti:
ainoastaan sinä valehtelet, mutta olet taas niin harhoissasi, että kuvittelet olevasi minä
...malliesimerkki muttaneidin jälkeenjääneen 2-vuotiaan kakaran tasolla olevasta "argumennoinnista".
- Kauko Röyhkä sanoi:
"Poliiseissa ei ole mitään vikaa, vaikka he buuasivatkin bändillemme. Poliisit pamputtavat rasisteja ja ottavat kiinni pomminrakentajia ja muita hulluja. Poliisi tutkii myös Halla-ahon blogia, mikä on erittäin jees. Hyvä, poliisi!"
- poliisi on viisas
ja kaikkien viisaiden tapaan poliisikin lukee Halla-ahon blogia, mikä on erittäin jees. Hyvä, poliisi!"
- Onhan se...
poliisi on viisas kirjoitti:
ja kaikkien viisaiden tapaan poliisikin lukee Halla-ahon blogia, mikä on erittäin jees. Hyvä, poliisi!"
mutta Halla-ahon blogi on tyhmä.
- Siinäpä...
Onhan se... kirjoitti:
mutta Halla-ahon blogi on tyhmä.
...malliesimerkki muttaneidin jälkeenjääneen 2-vuotiaan kakaran tasolla olevasta "argumennoinnista".
- sinähän sen tiedät
Siinäpä... kirjoitti:
...malliesimerkki muttaneidin jälkeenjääneen 2-vuotiaan kakaran tasolla olevasta "argumennoinnista".
kun kerran se muttaneiti olet
- taas tuli
sinähän sen tiedät kirjoitti:
kun kerran se muttaneiti olet
...malliesimerkki muttaneidin jälkeenjääneen 2-vuotiaan kakaran tasolla olevasta "argumennoinnista".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342016Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291065- 69880
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261768Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65759- 14739
- 83689
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213676- 26672