Valtataistelu Soini ja Halla-ahon välillä on päättymässä Soinin murskavoittoon. Soini näytti haastajille taas kerran että nenille ei hypitä.
Perussuomalaisten kansanedustaja Reijo Hongisto harkitsee asettumista
ehdolle eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä valitsee tiistaina seuraajan hallintovaliokunnan puheenjohtajuudesta luopuvalle Jussi Halla-aholle. Paikalle on tarjolla jo Halla-ahon oma suosikki ja hengenheimolainen Juho
Eerola.
Hongisto myönsi STT:lle Kajaanissa perussuomalaisten puolueneuvostossa, että hän harkitsee asettumista ehdolle.
"Sen myönnän, että kyllä kysyjiä on ollut", Hongisto totesi. Hän sanoi kuitenkin tarkkailevansa vielä tilannetta.
Vimpeliläinen vanhempi konstaapeli on ennestään hallintovaliokunnan jäsen. Ehdolle asettuessaan hän saattaisi olla vahvoilla poliisiasiatkin käsittelevän valiokunnan johtoon.
http://hs12.snstatic.fi/webkuva/taysi/960/1305574910124?ts=383
Halla-ahon ehdokas lensi mäkeen
12
156
Vastaukset
- selvennystä...
Hongisto kuvassa vasemmalla. Suu auki oleva persu on piinaajapappi Kivelä, ent. kepu.
- lisäselvennystä
Kai toi Hongisto on sitten asiallinen ratkaisu eikä tunne vetoa ihmeelliseen kuten itse esitettyyn eroottiseen tanssin ja Benito-juttuihin kuten se Eerola ?
- on aivan pakko kysyä
lisäselvennystä kirjoitti:
Kai toi Hongisto on sitten asiallinen ratkaisu eikä tunne vetoa ihmeelliseen kuten itse esitettyyn eroottiseen tanssin ja Benito-juttuihin kuten se Eerola ?
Jos me ajattelemme nyt Benitoa, niin on aivan pakko kysyä, että tunsiko myös hän vetoa esittää munasillaan eroottista tanssia julkisesti? Tuskinpa vain. Eiköhän hänelle esitetty näitä tansseja aivan tarpeeksi muutenkin, ja kaikki epäilyttävät roikkuivat kohta puhelinpylväisiin hirtettyinä, jos tanssi ei miellyttänyt.
Sitä vartenko sotaveteraanit taistelivat vuosikausia eturintamassa, että persujen eroottinen tanssija saadaan vielä joskus tulevaisuudessa hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi?
Eikö nyt eroottisella tanssijalla ole sen vertaa munaa, että hän osaisi itsekin jo kieltäytyä tällaisesta pyhäinhäväistyksestä?
- Tarkkuutta valintaan
Onko nyt varmaa, että Hongisto on SSisun nykyinen tai ex-jäsen, jotta täyttää persujen pätevyysvaatimukset? Olisi noloa, jos jälkeenpäin selviäisi, ettei Hongisto ole koskaan toiminut äärioikeiston liikkeissä ja joutuisi eroamaan.
- youu made my day
Haha,
huuli lentää.
Kiitos tästä :DDD - voisi hyvin käydä
youu made my day kirjoitti:
Haha,
huuli lentää.
Kiitos tästä :DDDJos kyseessä on kunnon suomalainen polliisimies eikä mikään äärioikeiston hihhuli, niin siitä vaan ja onnea.
- nauruttaa koko juttu
voisi hyvin käydä kirjoitti:
Jos kyseessä on kunnon suomalainen polliisimies eikä mikään äärioikeiston hihhuli, niin siitä vaan ja onnea.
Vanhempi konstaapeli Vimpelistä. heh. Kansakunnan kynttilä Persujen riveistä. hehe
- Onkos tää niitä
nauruttaa koko juttu kirjoitti:
Vanhempi konstaapeli Vimpelistä. heh. Kansakunnan kynttilä Persujen riveistä. hehe
poliiseja jotka osaavat kirjottaa, vai niitä jotka osaavat lukea?
- Onhan näitä
Ei kuitenkaan valeyo kuten Guzenina tai alakoulun ope Jurpilainen.
- Markko Pittilä
Peruspirkot jyrää hompanssit kerta toisensa jälkeen.
- Timolle kaljaa!
Nyt soi Pirkkojen tanssi. Timppa jatkaa kaljottelua kautta maan?
- Pekka Karsu
Kun pirkot ottaa vallan niin jääkö kahvinkeitto ja lattioiden luutuaminen hompansseille?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1265334Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella313842No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452480Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv371972Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241694- 241693
- 411630
- 501608
- 291443
- 141362