Näin niitä Kreikan avustusrahoja käytetään! Ja asialla sosialisti, kuinkas muuten:
Tiedot entisen ministerin hulvattomasta rahankäytöstä ovat raivostuttaneet kreikkalaisäänestäjät. Sosialistisen Pasok-puolueen sisäpiiriläinen, ex-puolustusministeri Akis Tsochatzopoulos odottaa vankilassa oikeudenkäyntiä, jossa häntä syytetään muun muassa veropetoksesta, vallan väärinkäytöstä ja lahjuksista.
Hänen vaimonsa on muun muassa ostanut verhotangot, joiden hinta oli 20 000 euroa. Lisäksi ex-ministeri hankki luksuskartanonsa veroparatiisissa sijaitsevien yhtiöidensä kautta.
Tapauksesta on muodostunut entisten valtapuolueiden Pasokin ja Uuden demokratian vuosikausia jatkuneen korruptoituneen vallan symboli. Moni säästöistä kärsinyt kreikkalainen onkin niin tuohtunut vanhoihin puolueisiin, että ei anna niille ääntään.
"Menetin kaikki rahani, kun Tsochatzopoulosin kaltaiset ihmiset ottivat vastaan lahjuksia ja kiersivät veroja, ja kysyt minulta, aionko äänestää heitä?" parahti 71-vuotias Dimitrios Panagiotou, jonka eläkkeestä on leikattu kolmannes.
http://www.hs.fi/ulkomaat/Kreikkalainen ministeri osti 20000 euron verhotangot/a1305574905820?ref=tf_iHSisboksi630
Kreikkalaisministerille 20 000 € verhotangot.
12
69
Vastaukset
- Kolehti pystyyn!
Paljonkohan maksaisi palkata palkkamurhaajat murhaamaan kaikki nuo jenkki- ja eurooppalaispankkien persettä nuolevat kreikkalaisministerit, tässä säästyisivät suomalaisten verorahatkin.
- SKDL
Kreikan arhinmäkeläisministeri oli asialla. SIIS SOSIALISTI eli kommunisti!
- valehtelit.
Hän ei käyttänyt avustusrahoja pöljä.
- samapa tuo aloitukse
n virhe, sillä lahjusrahoja nuo maansa myynet mulkut ovat varmasti pankkiireilta saaneet. Samoin on Suomessa, mikään muu ei selitä järjettömiä valtion omaisuuden myyntejä viime vuosina ja vuosikymmeninä.
- Tosimies.
Eikös Arhinmäelläkin ole 8000 verjot huoneessaan;)
Kommunistit ovat kaikkein pahimpia tuhlaamaan rahaa, he eivät osaa arvostaa rahaa kun ovat kokoikänsä sosialisoineet eli varastaneet muilta sen.- Jospa Arhinmäki
on ziionisti? Talmudin lukija? Sinähän et pidä ziionisteista.
- Tosimies.
Jospa Arhinmäki kirjoitti:
on ziionisti? Talmudin lukija? Sinähän et pidä ziionisteista.
Arhimäki on kusipää kuten sinäkin.
Minä olen zionisti rakastan Zionia ja se on tuleva! - Olet tällä
Tosimies. kirjoitti:
Arhimäki on kusipää kuten sinäkin.
Minä olen zionisti rakastan Zionia ja se on tuleva!palstalla aika usein vihannut ziionisteja. No, et aina, vähän riippuen siitä, millä useista eri nimimerkeistäsi sinä kulloinkin kirjoitat. Pari päivää sitten olit vielä juutalaisvihaaja nimimerkillä Tosimies.
- MoeTut
Yksi kysymys: miten verhotangot voivat maksaa 20 000 euroa?! Mahtavat olla hienot...
- Ne verhotangot
on kullitettu eli kullattu. 24 karaattia. Sinä maksat.
- maksa verosi
Jutan demarikavereita varmaankin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341987Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291021- 69872
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261757Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65749- 12721
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132685- 83680
- 26666
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.208663