Presidentti Sauli Niinistö saapui tänään Naantaliin puolisonsa Jenni Haukion kanssa.
Jo aiemmin päivällä Kultarannan kesäasuntoonsa tullut presidenttipari otettiin virallisesti vastaan Naantalin venesatamassa Killan laiturilla puoli seitsemän.
Hieman koleasta säästä huolimatta sadat ihmiset olivat kokoontuneet rannalle nähdäkseen presidenttiparin, joka viettää nyt ensimmäisen kesänsä Kultarannassa. Uusi presidentti oli selvästi suosittu yleisön keskuudessa, sillä hän sai puolisoineen kannustusta ja spontaanit aplodit paikalle kokoontuneilta.
Vaikka paikalla oli runsaasti väkeä, tapahtuma oli kenties kaikkein mieleenpainuvin 8-vuotiaalle Nea Seppälälle, joka otti presidentin ensimmäisenä vastaan ja ojensi Haukiolle kukkakimpun. Naantalilainen Seppälä kertoi etukäteen jännittävänsä tilannetta hiukan, mutta oli silti iloinen saamastaan tehtävästä.
Iloinen ja hymyilevä presidenttipari kuunteli kukituksen jälkeen kuoroesityksen ennen kuin jatkoi matkaansa kohti Naantalin luostarikirkkoa, jossa järjestettiin Naantalin musiikkijuhlien päätöskonsertti.
Presidentti Niinistö muutti kultarantaan
5
66
Vastaukset
- Nainen 23
Kultaranta on perinteisesti ollut oikeitten presidentien kesänvietto paikka. Mitä se Niinistö ja omaishoitaja Jenni siellä tekee?
- valkopukuinen nainen
Presidentti Niinistö on tosiasialliseti oikea presidentti, koska hänellä on 62% kansan tuki. Nyt vielä enemmän, kun on näyttänyt miten presidentin tehtäviä todella hoidetaan. Uskoisin tuen olevan nyt 75%.
Tarja sai 6v sitten äänistä 52% ja siihen voidaan lukea manipuloidut ja dementikot, jotka eivät tienneet edes kuka Halonen on ja jotka laitettiin häntä siitä huolimatta vasemmistolaisten äänestysavustajien avulla Tarjaa äänestämään.
Jos vaalit olisi silloin olleet rehelliset olisi Niinistö jo silloin ollut oikea tasavallan presidentti ja minulle hän sitä jo silloin olikin kuten puolelle kansasta.
- Muumi-saari
Halonen vanha DDR -vakooja vale-Penan ....juu.. se tisseihin katsojan kanssa
oli Kultarannassa pelkkiä pellejä. HEI MUUMI-MAAILMAHAN ON VASTA PÄÄTÄ!
Noh ..Stasilesbius Haloskahan erhehtyi saaresta . - Laskutaitoinen
Niinistö on valepersidentti, suurella rahalla ja työnantajaliittojen varoilla valittu. Mistä kummasta on saatu tuo valhe 60%. Niinstön kannatus on 20 %, kansalaiset eivät unohda, kuka 90-luvulla säästi ja syöksi Suomen kansan vararikon partaalle ja aiheutti Suomessa valtavan määrän itsemurhia ja pahoinvointia. Pari sataa kokoomuseläkeläistä satamassa vastassa ei myöskään vastaa 60% Suomen kansasta.
- luku- ja laskutaito
Omasta mielestään laskutaitoinen taitaa olla joko dementikko, joka ei ymmärrä prosenttilaskusta mitään tai vasemmistolainen, jotka tunnetusti valehtelevat ja vääristelevät kaikkea.
Viime presidentin vaaleissa Niinistö sai 62% ja Haavisto 38%. Edellisissä presidentin vaaleissa Halonen sai vääryydellä 52% ja Niinistö 48% . Niinistö olisi voittanut jo silloin jos vaalit olisi olleet rehelliset.
Niinistö pelasti valtiovarainministerinä 90-luvulla Suomen siltä samalta, jossa Kreikka, Italia ja Espanja ovat tänä päivänä. Sen ovat kaikki taloustieteilijat tunnustaneet ja jopa demaritkin. Halonen oli siinä hallituksessa mukana ja sai kait Niinstöltä sapiskaa tuhlauksesta, koska TArja on nyt niin katkera ja kateellinen Niinistölle.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647