Pääministeri ilmoitti peruvansa ulkomaanmatkan ja matkustavansa Ouluun ja Saloon tapaamaan poispotkittuja Nokialaisia ja muuta paikallista johtoa.Mikäli poispotkitut olisivat olleet muuta kuin korkeastikoulutettuja kokoomuksen kannattajia näin ei olisi tapahtunut.Nyt kävi toisin,sillä kannatusta kunnallisvaalien alla on hankittava keinoja kaihtamatta.Eikös Vapaavuori juuri pitämässään puheessa vaatimalla vaatinut tuloerojen kasvua ja nyt sitä näyttää tulevan totta näinkin lyhyellä viiveellä Oulussa ja Salossa.Nyt siis päästiin kokoomuksen vaatimaan palkkaeroihin ja tulevaisuus näyttää muutenkin tästä näkökulmasta katsottuna turvatulta.Tällä menolla kun jatketaan niin kohta olemme pelkkä banaanivaltio banaanivaltioiden joukossa.
Politikointia Nokian potkuilla
2
<50
Vastaukset
- Ahneuden alttari
Nokia itseriitoisuudessaan ei ole kuunnellut osavaa henkilöstöään,vaan on elänyt diktatuurimaisesti isä aurinkoista nöyrästi totellen.Metsään on menty oikein kunnolla,tuloksena massiiviset irtisanomiset !
Olliloita tuntuu sikiävän suomesta kuin sittiäisiä sontatunkiosta,omaan napaansa tuijottaja ja täynnä omaa erinomaisuuttaan.
Inhimillisiä kuuntelevia johtajia ei suomesta löydy,heille työläiset ovat vain hyödynnettävää massaa jonka tehtävä on yksinomaan tuottaa tiliä herralle.
Ovat muuten luoneet itselleen mahtavat optio järjestelmät,josta tulee aina miljoonat
plakkariin meni yrityksellä miten vain esimerkkinä FINNAIR .
Henkilöstöpolitiikka ja suhtautuminen luottamushenkilöihin on ollut suorastaan törkeää,esimerkkinä Lex nokia.
Halpamaat vietnam onko seuraavana vuorrossa afrikka,siellähän ei tunnetustiihmisillä ole mitään arvoa ja kohdella saa miten lystää !
Hävettää olla SUOMALAINEN kun brandi ryhmään kuuluu Ollila,joka on onnistuneesti pilannut suomen maineen Saksassa ja Romaniassa.
Henkilöstöjohtaminen on kuin kivikaudelta(keskitysleiri tyyli),tiedottaminen mitä se on,irtisanomisia ja tehtaanlopettamisia joista henkilöstö saa ensimmäisen tiedon lehdistä.
Suomeen on kiireesti saatavakunnon korvaukset irtisanomisista,nythän niitä ei ole lainkaan ! - Halpaa politiikkaa!
Ketjun alustajalle: Hyvä kun kirjoitat Kataisen teatraalisesta politikoinnista Nokian irtisanottujen kustannuksella. Halpahintainen politikointi oli niin läpinäkyvä, että tuskin edes kaikki kokoomukselaiset ottivat sitä täydestä.
Ahneuden alttarilla paistatteleva Brändi-Ollila pelastaisi nyt kasvonsa vain sillä että saisi Nokian korvaamaan suomalaisille Saksan mallin mukaiset korvaukset irtisanomisista ja tehtaiden lopettamisesta.
Ollila jätti puheenjohtajuuden sopivasti, mutta Suomen hallituksen, Ollilan ja Ahon yhteisvaatimuksella saattaisi olla vaikutusta korvauksiin? Vai oliko kuolleena syntynyt ajatus?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342016Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291065- 69880
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261768Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65759- 14739
- 83689
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213676- 26672