NOKIA, EURO, EU...

Mitäpä ajattelemme heistä, Mitä tehdä ja toimia, kuin olla ja eleä?
Itkeä tai kirota? – mennä yleislakkoon ja huutaa kurkku suorana, nyrkkiä puiden: Saavutetuista eduista ei tingitä, ja se on aivan varma!

Mitäpä siitä sitten seuraa? Säikähtääkö kapitalisti, katuu katkerasti tekoaan, anoo armoa ja anteeksiantoa, ja investoi vain lisää Suomeen, kysyy, saammeko tulla, kelpaako raha!?

Mutta kuitenkin, kaikitenkin, eikö voitaisi ajatella myös Joopin tavoin: Herra antoi jaj herra otti, kiitetty olkoon herran nimi! – olipa tuon herran nimi sitten kenelle Jahve, kenelle taas markkinavoimat?

Onhan niistä saatu paljon hyvääkin, työtä, palkkoja, osinkoja, optioita, mainetta ja kunniaa…
Odotettiinko että kaikki jatkuu ikuisesti ennellaan? Oliko kaikki vain Elopin syytä, jonka pois potkimalla taas hyväaika seuraisi? Ehkä koko Nokia, ainakin sen suuruus, oli vain markkinavoimien aikaansaama kaunis kupla, joka, kun puhalletaan kyllin suureksi ja päästetään lentoon viimein puhkeaa, eikä mikään ole ikuista?

Mutta eihän hätiä mitiä, Euhun mennessähän paljon puhuttiin, kerättiin ja perustettiin ”puskurirahastoja” pahjen päivien varalle. No, nyt on paha päivä päälle saanut, otetaan niistä, kaytetään niitä! – Vai eikö niitä olekaan, annettiinko nekin#puskijoille”, toivossa, ettei ne sitten puskisikaan!? Onhan Toivossa hyvä elää, sanoi lapamato!