"YLE 29.1.2012
Satoja turvapaikanhakijoita palannut vapaaehtoisesti kotimaahansa.
Somalimaasta:
Heinosen mukaan kaksikymmentä vuotta sitten itsenäisyysjulistuksen tehnyt Somalimaa on alueen maista demokraattinen, siellä on parlamenttivaalit ja lehdistön vapaus.
- Olot ovat siellä kutakuinkin rauhalliset, rauhattomuus ei ole ongelma vaan köyhyys, arvioi Heinonen.
-Palaajille maksetaan matkat ja he saavat rahallista tukea muutamasta sadasta 1 500 euroon henkeä kohden. Somalimaahan palaajien tuki aiotaan kaksinkertaistaa.
-Kokeneiden hakijoiden määrä vain koko ajan lisääntyy, tieto kulkee ja maan valinta tapahtuu taloudellisten kriteerien perusteella, sanoo Heinonen.
-Tosin pysyvän oleskeluluvan ja kansalaisuudenkin saanet matkaavat maasta toiseen, osa vuodesta voidaan viettää entisessä kotimaassa. "

Vastaukset 12
Vanhimmat
Siis kerrataanpas nyt oikein:
Somalimaa
"- Olot ovat siellä kutakuinkin rauhalliset, rauhattomuus ei ole ongelma vaan köyhyys,..
Satoja turvapaikanhakijoita palannut vapaaehtoisesti kotimaahansa...
-Palaajille maksetaan matkat ja he saavat rahallista tukea muutamasta sadasta 1 500 euroon henkeä kohden. Somalimaahan palaajien tuki aiotaan kaksinkertaistaa.
-Tosin pysyvän oleskeluluvan ja kansalaisuudenkin saanet matkaavat maasta toiseen, osa vuodesta voidaan viettää entisessä kotimaassa."
Tässähän se nyt näkyy mistä ei saa puhua ettei syyteteä rasistiksi.
Olisiko suomalaiselle jotain tuollaista tarjolla?
Tämä Hölmölä on todellakin vain jonkinlainen matkailunedistämiskeskus ja rahahana, liksatkin tuplaantuu ihan itsestään.
Mika tuki,, saavatko palaajat kaksinkertaista tukea maaltamme .
Ja jos he nyt saavat n 2000 mieheen sehan tarkoittaisi etta saisivat n 4000 per kk.
Somaliassa tuollainen summa on lahes sama kuin 20 000 Suomessa, nelienkinen perhe siis saisi 80000 joka kk ja veroja ei makseta.
Somaliasta ei ole tullut yhtaan oikeaa pakolaista vaan jokainen on ns elintasopakolainen.
Jokainen heista tulisi lahettaa takaisin, riippumatta siita onko heilla Suomen kanslaisuus ,sehän on väärin peruttein myönnetty
Eipäs nyt vääristellä taas Suurmestari Allah-Ahon sanaa. Hänhän on monta kertaa pystynyt todistamaan että jokainen maahanmuuttaja Suomessa, mukaanlukien me USAsta tulleet maahanmuuttajat, saamme 57 000 euroa joka MINUUTTI! Miten tuosta nyt noin pienet summat tulisivat mitä Tosimies väittää?
Paljonko sinä maksoit venäläiselle välittäjälle matkalipustasi Suomeen vai luvattiinko alkuaan matka Ruotsiin.
Maalaisilla on koulunkäynnin väliin jättämisen vuoksi huonot yleistiedot. Tämäkin luulee että USA:sta muutetaan venäläisin voimin.
Sinun kannattaa käydä kylän kirjastossa lukemassa Amerikkaa käsitteleviä kirjoja niin ehkä opit ettei USA sijaitse Venäjällä.
hahahahah.................... hahahahah.................... hahahahah.................... hahahahah.................... hahahahah.................... hahahahah.................... hahahahah.................... hahahahah.................... hahahahah.................... hahahahah.................... hahahahah.................... hahahahah.................... hahahahah.................... hahahahah.................... hahahahah.................... hahahahah.................... hahahahah.................... hahahahah.................... hahahahah.................... hahahahah.................... hahahahah....................
Tuleeko lehmän vai kamelin lannasta saveen sekoitettuna vahvempi seinä?
muttaku...
suome lukutato onnii alahanes
ei soomi posaa, eiku osaa miä?
Tä?
Kelle sää puhut?
Somalian suurin ongelma on eurooppalaiset kalastusalukset!
Mitä sille tekee eurooppalaiset?
Syö somalien kalat!
Kuka idiootti poliitikko hyväksyy suomalaisten kusettamisen vuodesta toiseen?
Hallituksessa ne on ainakin!
Kenties ei Tuomioja, mutta puolue vaatii?
Koko eduskunta on täynnä pyrkyreitä!
huh