Euroopan vakausmekanismi on ollut Eduskunnan käsiteltävänä 13.-14.06.2012 ja tulle äänestykseen ennen juhannusta.
◦ Euroopan vakausmekanismi (EVM) on monikansallinen rahoituslaitos, jolle Suomi sitoutuu maksamaan 12,6 mrd euron alkupääoman ilman vastinetta.
◦ Sitoudumme jatkuvaan maksuvelvoitteeseen mikäli yhtiö tarvitsee lisärahoitusta. Pyynnöstä meidän tulee maksaa summa tilille 7 päivän aikana ja maksumääräys menee aina jäsenmaan oman budjetin ohi.
◦ Sopimuksen mukaan osakeyhtiön kaikki omaisuus, rahoitus ja työntekijät nauttivat täydellistä koskemattomuutta ja syytesuojaa eli kukaan, edes valtio ei voi koskaan vetää heitä oikeuteen tai vastuuseen mistään, kävi miten kävi.
◦ Yhtiö on vapautettu kaikista rajoituksista, sääntelyistä, tarkastuksista ja maksujen keskeytyksistä.
◦ Työntekijöillä on vaitiolovelvollisuus, verovapaus ja heidät valitaan sisäisin perustein, ilman läpinäkyvyyttä tai demokraattista prosessia.
◦ Kaikki dokumentit ja kirjanpito ovat salaisia.
◦ Joulukuussa 2011 EU-maiden päämiehet sopivat Saksan ja Ranskan ehdotuksesta, että päätökset EVM:n käytöstä voi tehdä ilman kaikkien osapuolten hyväksyntää 85 %:n määräenemmistöllä.
◦ Suomen eduskunnan perustuslakivaliokunnan mukaan muutos on vastoin Suomen perustuslakia.
Suomi on luovuttamassa taloudellisen päätösvaltansa luxemburgilaiselle, voittoa tavoittelevalle pankille, jonka sijoitukset me turvaamme veronmaksajina - nyt ja tulevaisuudessa, epäsuora verotusoikeus.
FINLEX - Hallituksen esitys Eduskunnalle Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 136 artiklan muutoksen hyväksymisestä:
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2011/20110012
Englanninkielinen yhteenveto EVM:n luonteesta:
http://www.youtube.com/watch?v=EPcWHBPYOSU
Kuvaus talousvastuiden jaosta, mikäli... :
http://henry.puheenvuoro.uusisuomi.fi/108154-persaukiset-pankkia-perustamassa
Ymmärtääkö VAS mitä EVM -sopimuksen hyväksyminen tarkoittaa?
4
53
Vastaukset
- ja takasi
Ei saada mitään..
- Kyllä VAS ymmärtää
vaan ei välitä pätkääkään muusta kuin siitä millaisia provisioita siitä irtoaa. Esimerkikisi Vassin edellinen puheenjohtaja sai jo vaimolleen huippupalkkaisen viran jossa ei tarvitse tehdä mitään. Rahan voima on väistämättä vahvempi kuin moraali silloin kun pysyviä periaatteita ei ole.
- Kellot soivat
Telegraphin liveblogista:
"Alex Banbury of Hamilton Capital has put together a list of countries' denials of contagion:
"Spain is not Greece" - Elena Salgado, Spanish Finance minister, February 2010.
"Portugal is not Greece" - The Economist, April 2010.
"Greece is not Ireland" - George Papaconstantinou, Greek Finance minister, November 2010.
"Spain is neither Ireland nor Portugal" - Elena Salgado, Spanish Finance minister, November 2010.
"Ireland is not in ‘Greek Territory’" - Irish Finance Minister Brian Lenihan. November 2010.
"Neither Spain nor Portugal is Ireland" - Angel Gurria, Secretary-general OECD, November 2010.
"Italy is not Spain” - Ed Parker, Fitch MD, June 12, 2012
"Spain is not Uganda" - Spanish PM Mariano Rajoy, June 2012
"UGANDA DOES NOT WANT TO BE SPAIN" - Ugandan foreign minister, June 13, 2012"
Huolestuttavaa, eikö?- lisäys:
Tällä hetkellä 18.06.2012 klo 14,00 Kreikan "oikeasta" vaalituloksesta huolimatta euron arvo on jo pienempi kuin se oli perjantaina, Espanjan korot nousseet jo 7.14%.... Eli markkinavoimien luottamus kesti vain muutaman tunnin, kun viime vuonna "vastuunkanto" tuotti sentään parin päivän rauhan.
Nyt vaan nimeä EVM-sopimukseen, sitten voidankin sammuttaa valot!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647