”Se oli synti. Me tunnustamme sen ja pyydämme Jumalan ja kansamme kasvojen edessä anteeksi. Mekin, jotka silloin asioiden tapahtuessa panimme hiljaisia vastalauseita, pyydämme anteeksi arkuuttamme”, hän totesi jo ennen talvisotaa 1939. Kansanedustajana Havas pyrki korostamaan Suomen kansan poliittis-yhteiskunnallista eheytymistä, talvisodan hengessä. http://arkisto.kokoomus.net/kokoomusbiografia/elamakerta-artikkelit/havas-vaino-rafael/
Väinö Havas ja kollektiivinen anteeksipyyntö!
Testamentti SRK:lle
14490
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kyllähän tällainen ajatus on itsellenikin tullut mieleen hoitokokousajoista, että miksi en noussut seisomaan ja vaatinut heitä lopettamaan vanhusten nöyryyttäminen...
Olin niin nuori ja aivopesty, etten sellaista olisi ikinä uskaltanut tehdä, mutta tänä päivänä ei varmasti minun läsnäollessa sellaista väkivaltaa tehdä!
Jos Väinö Havas olisi saanut elää hoitokokousaikoihin saakka, hän tuskin olisi hyväksynyt sellaista.
Täällä kirjoittaa joku SRK:n vasalli, joka haukkuu meitä hoitokokoustolloiksi, koska kirjoitamme hoitokokouksista.
Eikö nimi olekin sopiva, kaikki jotka antoivat SRK:n alistaa itseään ja puolustuskyvyttömiä vanhuksia ja lapsia, ovat hoitokokoustolloja.
SRK:n hoitojen jälkeen ihmisestä tulee tollo, jos hän alistuu hoitoihin.
Minä olin keskenkasvuinen murrosikäinen nuori, kun jouduin hoitokokouksissa tekemään parannusta kososlaisesta hengestä.
Sen jälkeen omatuntoni oli niin herkkä, että minulle melkein kaikki oli syntiä. Kävin tekemässä parannusta Oulun ry:n sakastissa puhujille sellaisestakin, kun olin työharjoittelussa tehnyt TV:n elektronisia osia. Tunsin, että joudun hel.vettiin, jos en pyydä tekemisiäni anteeksi.
Minun täytyy sanoa, että elämäni on mennyt pilalle hoitokokousten takia.
-
Olavi Voittosen kädet ovat veressä! Ja se veri ei ole jeesuksen verta! Vaan viattomien lasten!
Miettikää ja toimikaa. Vielä kun kerkeätte. Tyrmän ovet käyvät pian jälleen! Valitkaa tienne!
Siin malli SRK:n veljille. Kulkekaa Havas-vainajan askelissa ja pyytäkää anteeksi tekemisiänne ja tekemättäjättämisiänne.
SRK:ssa ajatellaan Havaksen olleen väärässä hengessä, koska tuollaisia anteeksipyyntökehotuksia puhui. SRK ei aio pyytää anteeksi mitään keneltäkään!
Mitenpä voi anteeksi pyytää jos kokee olevansa aian oikeassa vaikka suojelisi insestiä ja pedofiiliaa ?
Jos on paddutettu niin, ettei enää anneta synnintuntoa niin minkäs teet.
Juuri tätä rikostensalailu-oppia SRK:n hemestit täällä kuuluuttavat. Heidän mielestään jokaisella vl-puhujalla ja johtokunnan jäsenellä on oikerus salata laittomasti vl-lastenraiskaamisrikoksia!
Seuratkaa Herraa Jeesusta ja Havasta!
Konttorilla luetaan Havaksen anteeksipyyntöä suurennuslasin kanssa.
SRK:n Hemestit eivät aio pyytää mitään anteeksi keneltäkään. Niin omahyväisiä ja ylpeitä he ovat.
Hemesti-Hämminkäisen olisi syytä tehdä parannus ja erota p-siht. hommista sen jälkeen.
Hemestejä on työvaliokunnalla käytettävissään paljon. Yhden puuttuminen ei asiaa muuta, sillä SRK:n sota lastenraiskaamisen salaamisen puolesta ei yhtä miestä kaipaa!
up
upap