emme halua luopua, sanoi Katainen!
Jyrki Katainen lauantaina kokoomuksen puoluekokouksessa Rovaniemellä.
Rovaniemi. Kokoomuksen puoluekokous ei tällä kertaa kannata pakkoruotsin poistamista. Puoluekokous äänesti sunnuntaina kumoon puolueen nuorten liiton aloitteen, jonka mukaan toisen kotimaisen kielen pakollisuus olisi poistettu.
Kaksi vuotta sitten Jyväskylässä puoluekokous kannatti puoluejohdon harmiksi aloitetta pakkoruotsin poistamisesta.
Tällä kertaa itse puheenjohtaja Jyrki Katainen käytti ponnekkaan puheenvuoron kaksikielisyyden puolesta. Yleensä puheenjohtaja käyttää säästeliäästi puheenvuoroja aloitteiden yhteydessä.
Asia on ollut Kataiselle tärkeä. Hän oli jo puoluehallituksessa puhunut vahvasti nuorten aloitetta vastaan.
Kataisen mukaan nuorten aloite tarkoittaisi siis sitä, että niiden, joilla äidinkielenä on ruotsi, ei enää tarvitsisi opiskella suomea, eikä suomenkielisten tarvitsisi opiskella ruotsia.
"Minulle tämä ruotsin ja suomen kielen oppivelvollisuus on kansallisuuskysymys", Katainen sanoi. "Suomi on kaksikielinen maa, meillä on yksi kansa ja kaksi kieltä. Mikä on sellainen vahva kansakunta, jossa ihmiset eivät edes yritä ymmärtää toisiaan?"
Kataisen mukaan molempien kotimaisten kielten opiskelu on suomalaisen yleissivistyksen kulmakivi.
"Kokoomus on valinnan vapauden puolesta, mutta yhteiskunnassa on myös velvollisuuksia", Katainen sanoi puoluekokoukselle..
Kokoomus on valinnanvapauden puolesta mutta PAKKORUOTSISTA
6
66
Vastaukset
- pähkähullu
Millähän kielellä Jyrki piti tämän ponnekkaan PALOPUHEENSA? Ruotsin kielellä se ei Jyrkillä kyllä onnistu kuten seuraavassa todistetaan
http://www.youtube.com/watch?v=XGiy-v7sZlI - ŀ
Ruotsinkielinen säätiöraha muuttaa vaikka mustan valkoiseksi. Tai valinnanvapauden pakoksi.
- Hehheh!
Katainen-parka puhuu jo ristiriitaisuuksia puolustaessaan väärämielistä pakkoruotsitusta.
Ei ole helppoa olla johtava pakkoruotsittaja, mutta ei käy sääliksi.- Pane toimeksi
Jos haluat eroon pakkoruotsista, mene tälle sivustolle ja seuraa ohjeita: www.hurriksi.fi/om/
- heikki_tala
Tärkeää on, että kokoomusnuoret olivat jo kolmannessa puoluekokouksessa pakkoruotsin poistamista vaatimassa. Se takaa, että pakkoruotsi poistuu ja Suomesta tulee aito virallisesti yksikielisesti suomenkielinen pohjoismaa.
- Kyllä.
Ja tärkeintä on se, että kansalaisten suuri enemmistö haluaa kielivapautta. Suomalaiset ovat heränneet vaatimaan kielivapauttaan ja sen me tulemme myös saamaan. Sveko potkivat tutkainta vastaan. Toisaalta on selvää, että kyse on ajanpeluusta. Surusvekot haluavat varmistaa etuiluaseman vielä yhdelle surusukupolvelle. Se ei ei onnistu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341987Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291021- 69872
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261757Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65749- 12721
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132685- 83680
- 26666
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.208663