Pakkoruotsi on ikävä jätös ikäviltä ajoilta

Vapaa Suomi!

Pakkoruotsissa kaikuu ne Freudenthalilaiset sairaat ja rasistiset atteet jotka vaikuttivat myös homoseksualistisen C.G.Mannerheiminkin kyseenalaisiin toimiin jossa hän hävitti suomalaista työväestöä keskitysleireillään.

53

200

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Freudenthal

      Mannerheim joutui lopettamaan hirviömäiset hävitystoimensa keskitysleireillään ulkomaalaisen kiinostuksen ja kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen painostuksen takia.

      Väitetäänkin että talvisota joka olisi voitu ilmeisesti välttää, olisi ollut Mannerheimin ja hänen hyvän ystävänsä Erkon käsialaa? Mannerheim toivoi sotaa neuvostoliiton kanssa koska hän ei ehtinyt saattaa suomalaisen ja ennen kaikkea suomenkielisten työläisten hävitystyötä loppuun ja siksi hän halusi niin mielellään uhrata loput henkiinjääneet suomenkieliset työläiset itärintamalla auttaakseen samalla henkilökohtaisen ystävänsä Aadolf Hitlerin operaatio Barbarosassa.

      • 4:jä yhdellä iskulla

        Mannerheimin motiivit olivat suomen ja neuvostoliiton sotaan moninaisia. C.G:n ns. miekkapuheista voi vetää myös yhtäläisyysviivoja Mannerheimin intoon ryhtyä sotaan silloista neuvostoliittoa vastaan.


      • PS ja vapaus puhua

        STALIN OLI LIITOSSA HITLERIN KANSSA KUN HYÖKKÄSI SUOMEEN TALVISODASSA JA LIITOSSA CHURCHILLIN KANSSA KUN MOLEMMAT
        HYÖKKÄSIVÄT SUOMEEN JATKOSODASSA.

        Muistutan että Perussuomalaiset tukevat Mannerheimin muistoa ja tuomitsevat
        häntä pilkkaavat punavihreät.

        Suomalainen työväestö punavankileirillä osin pelastui

        mutta Venäjälle menneet suomalaiset punaiset tapettiin kokonaan
        bolshevikkien toimesta. Sosialistit teloitettiin myös muslimimaissa
        Iranissa, Irakissa, Indonesiassa ... eli kaikissa suurissa muhamettilaisissa
        valtioissa Saudit mukaanlukien.


      • näin se menee..
        4:jä yhdellä iskulla kirjoitti:

        Mannerheimin motiivit olivat suomen ja neuvostoliiton sotaan moninaisia. C.G:n ns. miekkapuheista voi vetää myös yhtäläisyysviivoja Mannerheimin intoon ryhtyä sotaan silloista neuvostoliittoa vastaan.

        Mannerheim oli sateenkaarimiehiä, mikä tarkoittaa sitä, että sen lisäksi että Mannerhem oli jonkinlainen sotaveteraani, niin Mannerheim oli myöskin korkea arvoinen setaveteraani.


      • Aika on meidän..
        Hyii hitto! kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Pakkoruotsi ja suomenruotsalaisten epäreilu ja raukkamainen rasismi ja tyrannia ovat olleet omiaan lisäämään pakkoruotsin vastustusta tämän päivän suomessa missä suomenruotsalaisia on enää häviävän vähän!


      • totuus esiin!
        näin se menee.. kirjoitti:

        Mannerheim oli sateenkaarimiehiä, mikä tarkoittaa sitä, että sen lisäksi että Mannerhem oli jonkinlainen sotaveteraani, niin Mannerheim oli myöskin korkea arvoinen setaveteraani.

        Mannerheim ei voittanut pitkän sotilasuransa aikana kuin yhden ainoan sodan. Se oli sota köyhää ja kouluttamatonta, osaksi aseetontakin suomalaista köyhällistöä vastaan missä taisteli niin lukutaidottomia naisia kuin pieniä lapsiakin joiden vanhemmat olivat ryhtyneet kapinaan maaorjuutta vastaan.

        Mannerheimilla itsellään oli suomenruotsalaisten rahat takanaan joiden avulla palkattiin saksalainen palkka-armeija tyrehdyttämään köyhien alulle panema kapina.

        Rauhan saaminen suomeen oli oikeutettua mutta Mannerheimin keskitysleirit sodan jälkeen olivat tasan yhtä rikollista toimintaa kuin juutalaisten hävittäminen keskitysleireillä! Mannerheim on halveksittava roisto jonka patsaat likaavat kaupunkiemme keskustoja!


      • H-jutskaa..
        totuus esiin! kirjoitti:

        Mannerheim ei voittanut pitkän sotilasuransa aikana kuin yhden ainoan sodan. Se oli sota köyhää ja kouluttamatonta, osaksi aseetontakin suomalaista köyhällistöä vastaan missä taisteli niin lukutaidottomia naisia kuin pieniä lapsiakin joiden vanhemmat olivat ryhtyneet kapinaan maaorjuutta vastaan.

        Mannerheimilla itsellään oli suomenruotsalaisten rahat takanaan joiden avulla palkattiin saksalainen palkka-armeija tyrehdyttämään köyhien alulle panema kapina.

        Rauhan saaminen suomeen oli oikeutettua mutta Mannerheimin keskitysleirit sodan jälkeen olivat tasan yhtä rikollista toimintaa kuin juutalaisten hävittäminen keskitysleireillä! Mannerheim on halveksittava roisto jonka patsaat likaavat kaupunkiemme keskustoja!

        Mannerheim oli narsistinen ja pikkusieluinen hedonisti joka nautti kojakista, sikarista ja hänen henkilökohtaisen miespalvelijansa tarjoamasta suuseksistä itävalassa, terveyskylpylässä, samaan aikaan kun Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksensä suomeen.


      • Hämmentävää..
        piru mieheksi! kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        On käsittämätöntä miksi maa-orjakapinaa kutsutaan valheellisesti myös veljessodaksi? Miksi sellaista sotaa nimitetään veljessodaksi missä pieni, rasistinen ja elitistinen ruotsinkielinen sakki palkaa yhden alaisuuteen saksalaisia palkkasotilaita joiden aseilla kukistetaan kapinaan ryhtyneet köyhät ja kouluttamattomat työläiset jotka ryhtyivät kapinaan suomenruotsalaisten harjoittamaa raukkamaista apartheidia vastaan?


    • äänestäkää!

      Miksi suomenkielinen valtaväestö pakotetaan pakkoruotsiin? Miksi pakkoruotsia ei voisi vapaaehtoistaa niin, että jokainen koululaisemme voisi valita itselleen mieluisen kielen opiskeltavakseen josta voisi olla hyötyä muuallakin kuin vain ahvenanmaan-matkalla?

      • Yksikielinen maa

        Pakkoruotsi on lähes viimeinen Suomeen ja suomalaisiin kohdistuva jäänne Ruotsin siirtomaavallan ajoilta.
        Todellisuudessa Suomi oli Ruotsille siirtomaa ja resurssivarsto, jota isäntämaa Ruotsi pyrki käyttämään mahdollisimman monipuolisesti ja tehokkaasti omiin tarkoituksiinsa. Suomalaisten tarpeet ja aikomukset olivat aivan toissijaisia.

        Pakkoruotsin, kun vielä saamme kitkettyä pois pakollisten kileten jokosta, niin voimme vihdoinkin olla Itämeren maa, jolla on yksi äidinkieli eli suomi, kuten kaikilla muillakin Itämeren mailla.


      • homooon

      • Kielivapaus.fi
        Yksikielinen maa kirjoitti:

        Pakkoruotsi on lähes viimeinen Suomeen ja suomalaisiin kohdistuva jäänne Ruotsin siirtomaavallan ajoilta.
        Todellisuudessa Suomi oli Ruotsille siirtomaa ja resurssivarsto, jota isäntämaa Ruotsi pyrki käyttämään mahdollisimman monipuolisesti ja tehokkaasti omiin tarkoituksiinsa. Suomalaisten tarpeet ja aikomukset olivat aivan toissijaisia.

        Pakkoruotsin, kun vielä saamme kitkettyä pois pakollisten kileten jokosta, niin voimme vihdoinkin olla Itämeren maa, jolla on yksi äidinkieli eli suomi, kuten kaikilla muillakin Itämeren mailla.

        .

        Kokkareiden tulevaisuusryhmä

        Kielivapaus.fi

        .


      • suomi lihoiksi!
        Yksikielinen maa kirjoitti:

        Pakkoruotsi on lähes viimeinen Suomeen ja suomalaisiin kohdistuva jäänne Ruotsin siirtomaavallan ajoilta.
        Todellisuudessa Suomi oli Ruotsille siirtomaa ja resurssivarsto, jota isäntämaa Ruotsi pyrki käyttämään mahdollisimman monipuolisesti ja tehokkaasti omiin tarkoituksiinsa. Suomalaisten tarpeet ja aikomukset olivat aivan toissijaisia.

        Pakkoruotsin, kun vielä saamme kitkettyä pois pakollisten kileten jokosta, niin voimme vihdoinkin olla Itämeren maa, jolla on yksi äidinkieli eli suomi, kuten kaikilla muillakin Itämeren mailla.

        Pilkotaan mannersuomikin pieniin alueisiin joille jokaiselle anetaan omat itsemäärämisoikeutensa niin kuin ahvenanmaallekkin on annettu! Saamelaisille, savolaisille, karjalaisille, venäjänkielisille, somaleille ja tottakai mustalaisille omat itsenäiset alueet samoilla oikeuksilla ja eduilla kuin ahvenanmaallakin on! Älkäkäämme unohtako uskontojakaan, sillä ilman muuta jokaisella uskonollakin tulee olla oma maatilkkunsa jossakin suomessa! Lähi-idän pojat voitaisiin sijoittaa hieman erilleen toisistaan siten, että jokin puolueeton usko saisi paikan judaistien ja islamistien välistä, etteivät he pääsisi jatkamaan sotaansa meillä suomessa.


    • Slut nu.. !

      Ilkeämielinen pakkoruotsiin pakottaminen herättää vain turhia antipatioita suomenruotsalaista väestöä kohtaan.

    • Kysykää Jykältä!

      RKP:n Stefan Wallin kertoi pääministerimme Jyrki Kataisen olevan hänen taskussaan? Voisiko kyseessä olla lahjonta tai jokin muu arkaluontoinen asia millä Wallin pystyy kiristämään pääministeriämme?

      • Hävetkää

        Erittäin moni suomenruotsalainenkin vastustaa pakkoruotsia! Näyttääkin siltä, että pakkoruotsitusta rahoitetaan ruotsista, RKP:n takana lymyilevien säätiöiden kautta?


      • EI pakolle!

        No ei mikään ihme että kokoomuksen avainhenkilöt kannattavat pakkoruotsia kun Wallin kertoo asioiden laidan näin selvästi.


    • Tuleeko jytky

      hassunoloinen Stubb (kielet opittu luonnonmenetelmällä asumalla pappapetalarena
      Floridassa) ja kieliä huonosti osaava Katainen
      eivät
      kumpikaan puhu saksaa
      vaikka
      joutuvat Merkelin kanssa keskustelemaan
      eivätkä ranskaa
      vaikka joutuvat Hollanden kanssa keskustelemaan.

      Katainen painaa pakkoruotsituksellaan työväenluokan lapsia alas
      Rkp-läisten piioiksi,
      koska usein vähempivaraisilla ei ole mahdollisuutta oleskella golfinpeluuta
      Floridassa
      tai miekkailua Stuttgartissa
      tai tennistä Moskovassa.

      Muistuttaisin että perussuomalaiset (mm. tohtori Heikki Tala)
      ovat pakkoruotsinvastustuksen eturintamassa.

      • Ruotsi on ajanhukkaa

        Kyllä A Stubb puhuu ranskaa. Kieli opittu maailmalla, muun muassa Brysselissä. Ja Jyrkin olen kuullut puhuvan ruotsia. Ilmeisesti yritys on nyt kova oppin ruotsia, kun lähes kaikki muut karttavat tuota pientä vähemmstökieltä.

        Parhaisiin tuloksiiin ruotsin suhteen pääsemme,kun emme äänestä Ko-
        koomusta. Meillä ainkaan, kukaan ei enää äänestä Kokoomuspuoluetta, vaikka ennen se oli selvä valinta.

        Antaa vaan Stubbin ja kumppaneiden elämöidä ruotsin keilen kanssa, kyllä se vielä häviää. Pienen kuin pyy maailmanlopun edellä, vähitellen, vähitellen....Jyrkiä tietysti innostamme ruotsin kielen opiskeluun, kun hän on asiata niin innostunut.


      • Kielimiehiä

        Idiootti, Alexander Stubbhan puhuu täydellistä ranskaa ja myös kohtuullista saksaa ja tätä taidonnäytettä löytyy varmasti myös youtubesta eli enempää et voisi olla väärässä. Toisekseen Jyrki Katainen on opiskellut Ranskassa ja lukenut pitkän ranskan, joten ei hänenkään kielitaidossaan mitään valittamista ole. Tietysti pärjää myös englannilla.


      • Jag hettär Jyrki
        Kielimiehiä kirjoitti:

        Idiootti, Alexander Stubbhan puhuu täydellistä ranskaa ja myös kohtuullista saksaa ja tätä taidonnäytettä löytyy varmasti myös youtubesta eli enempää et voisi olla väärässä. Toisekseen Jyrki Katainen on opiskellut Ranskassa ja lukenut pitkän ranskan, joten ei hänenkään kielitaidossaan mitään valittamista ole. Tietysti pärjää myös englannilla.

        Jyrki Kataisen kielitaidoissa ei ole valittamista, mutta pakkoruotsin kannattajana luulisi hänen osaavan ruotsinkieltä? Kataisen ruotsinkieli on kuitenkin aika huono, jos ei peräti surkea. Se on niin huono ettei Katainen kykene aina edes ruotsinkieliseen hastatteluun?!


    • Hullun kallista

      Suomi voisi ottaa esimerkkiä kaikista muista pohjoismaista jotka kaikki ovat yksikielisiä koska kaksikielisyys on mm. tavattoman kallista.

      Stefan Wallin sanoi ettei näissä säästötalkoissa saa olla mitään pyhää. Nyt kun rahaa on vähän niin aika voisi olla kypsä siihen, että Suomi liittyisi muiden pohjoismaiden kanssa siihen samaan rintamaan jossa jokaisella maalla on oma yksi virallinen kieli sillä vajaan 5% kielivähemmistö ei tee suomesta kaksikielistä!

      • Pakolla ei pääse...

        Pakkoruotsi on toki vielä fyysisesti olemassa suomenkielisten riesana kaikilla opiskeluasteilla, mutta henkisesti kansakunnalta (eli meiltä taviksilta) on tuki pakkoruotsille loppunut jo ajat sitten.
        Pakkoruotsin pakollinen opetus on etovaa koluluajan väärinkäyttöä. Mutta kyllä se vilä loppuu ja pääsemme yksikieliseksi kansakunnaksi muiden yksikielisten kansakuntien joukkoon.


    • Det räcker nu!

      Pakkoruotsin sijaan voisivat koululaisemme keskittyä opiskelemaan saksaa, ranskaa, espaniaa, venäjää, kiinaa tai vaikkapa latinaa. Nyt pakkoruotsi vie turhana, tarpeettomana ja vastentahtoisena kielenä aikaa ja resurseja sellaiselta vapaaehtoiselta ja omavalintaiselta kieleltä josta saattaisi olla hyötyä joko tulevissa opinnoissa tai elämässä yleensä.

      Ruotsia puhutaan maailmalla tavattoman vähän. Itse asiassa ruotsia ei puhuta kuin ruotsissa ja häviävän vähän sukurutsaisessa saaristossamme.

    • Kiitos riittää!

      Seuraavissa vaaleissa yksi asia tulee olemaan tämä pakkoruotsi koska nyt myös teollisuus vastustaa sitä. Teollisuus tarvitsee kansainvälisiä osaajia eikä mitää nurkkakuntaisia pakkoruotsin änkyttäjiä. Pakkoruotsi ei ole mitään muuta kuin lapsiemme koulukiusaamista.

      • nej tack

        Tulen äänestämään vapaaehtoisen ja valinnaisen kieltenopiskelun puolesta niin, että jokainen voi valita itse sen kielen joka kiinostaa ja josta on myös hyötyä jatko-opiskeluja silmällä pitäen.


      • Asiaa!
        nej tack kirjoitti:

        Tulen äänestämään vapaaehtoisen ja valinnaisen kieltenopiskelun puolesta niin, että jokainen voi valita itse sen kielen joka kiinostaa ja josta on myös hyötyä jatko-opiskeluja silmällä pitäen.

        Yksi kriteeri äänen antamiseen voisi hyvinkin olla tämä pakkoruotsikysymys!


    • Hyvää juhannusta!

      Suomalaisten kuuluu saada valita itse se vieras kieli jota hän haluaa opiskella niin kuin muissakin pohjoismaissa!

      • ei pakkoruotsia

        Suomi on ruotsin vanha vilja-aitta ja siirtomaa jota on hyödynetty kautta aikojen mitä röyhkeimillä ja häikäilemättömimillä tavoilla. Viimeisin innovaatio ruotsista on rakenuttaa ydinvoiman ylikapasiteettia suomen maaperälle josta ruotsalaiset voisivat imeä sähkön itselleen ja ydinjätteistä ja muista mahdollisista ongelmista vastaisivat tietysti suomalaiset.


    • rahahanat kiinni!

      Muissa pohjoismaissa puhutaan vain yhtä virallista kieltä. Miksi suomessa tuhlataan kansalaisien verovaroja kreikan, espanijan, pakkoruotsin ja muun turhan tukemiseen? Luulisi suomella olevan jo muutoinkin tarpeeksi tiukkaa?

    • Tiesittekö

      Tiesittekö että Alexsader Stubbina tuntemamme ulkomaankauppaministerimme onkin oikealta etunimeltään Caj-Göran. Caj-Göran on fanaattinen pakkoruotsin kannattaja joka valvoo että kokoomuksessa noudatetaan RKP:n antamia ohjeita ja intressejä.

    • tutkija.

      RKP:llä näyttäisi tosiaan olevan valtaa kokoomuksessakin. Wallinhan kertoi Päministerimme olevan hänen taskussaan tuossa Dragsvikin varuskuntaa koskevassa jupakassa ja Caj-Göran Stubb on julkituonut kantansa jossa hän aloittaisi pakkoruotsiin pakottamisen jo lastentarhoissa. Myös Kimmo Sasi näyttää olevan hämmästyttävän innokas pakkoruotsin kannattaja?

      Titääkö kukaan keitä kaikkia muita meillä on kokoomuksessa jotka ovat pakkoruotsin puolestapuhujia?

    • 15

      Jos haluat eroon pakkoruotsista, siirry tälle sivustolle ja seuraa ohjeita: www.hurriksi.fi/om/

    • pakkotyö

      Miten on mahdollista että 96 % kansasta on pakkoruotsia vastaan mutta asialle ei muka voida tehdä mitään? Onko Suomi demokraattinen länsimainen valtio?

      Miksi Yk ei tee mitään vaikka Suomen valtio loukkaa ihmisoikeuksia näin törkeästi?

      Onko YK:n peruskirjan mukaista että valtio varastaa aikaa lapsilta ja samalla heidän tulevaisuutensa? Lasten pakkotyö on kai kielletty?

    • sama sabluuna

      Suomi on pohjolan Kosovo. Kosovossa on tilanne jossa pienen pieni serbiväestö (n.5% koko kansasta) on alistanut tyranniansa alle koko 95% albaniväestön!?!

      Suomessa tilanne on kutakuinkin samanlainen! Kosovossa vallassa olevaa pientä serbiväestöä tukee Venäjä kun taas suomessa suomenruotsalaisten taakse kätkeytyy Ruotsi joka käyttää valtaansa RKP:n varjoista.

    • Järki käteen

      Suomi yksikieliseksi ruotsin, norjan, tanskan, islannin, viron, saksan, puolan.. tapaan

      • Suomessa puhutaan su

        Kyllä vaan ! Tämä olkoon tavoittemme. Suomi suomalaisille ja Suomessa puhutaan suomea.
        Toisaalta, aivan vapaasti saa puhua mitä kieltä vaan, vaikka albaniaa tai vinku-intian murteita, mutta maan valtakieltä on osalttava. Eipä tule kielivaikeuksia viranomaisissa. Oolannista säädetään erikseen.


    • SVENNI
      • tt

        Ei tapahdu,vuoteen 2016 mennessä pakkoruotsi on menneen talven lumia.


      • Vesa Kaitera
        tt kirjoitti:

        Ei tapahdu,vuoteen 2016 mennessä pakkoruotsi on menneen talven lumia.

        Nimimerkki tt kirjoitti :"Ei tapahdu,vuoteen 2016 mennessä pakkoruotsi on menneen talven lumia."

        Olen itse ollut jo useassa Kokoomuksen puoluekokouksessa äänestämässä ruotsin kielen pakollisen opiskelun lopettamisen puolesta. Turpiin on liki aina tullut ja sillä perusteella väitänkin, että paljon on vielä sarkaa edessä. Älkää aliarvioiko pakkoruotsin tukijoiden aktiivisuutta ja sinnikkyyttä. Uskon kyllä, että pakkoruotsi tulee aikanaan kaatumaan, mutta se vaatii paljon työtä ja herkeämätöntä omien kansanedustajien painostusta.

        Pakkoruotsissa roikkumisesta ei hyödy Suomen ruotsinkielinen vähemmistö eikä se vahvista kaksikielisyyden asemaa Suomessa. Pakkoruotsia voidaan nykymuodossa pitää lähinä suuren suomenkielisen enemmistön lasten simputtamisena. Sen myönnän, että ruotsia tulisi osata siellä, missä sitä todella puhutaan. Mutta "elävä kaksikielisyys" on ainakin täältä Jyväskylän horisontista katsoen puhdas myytti ilman minkäänlaista kontaktipintaa todellisuuteen.


    • pakkoruotsi haisee!

      Caj-Göran (alias Alexader) Stubb on sitä mieltä että pakkoruotsiin pakottaminen voitaisiin alkaa jo lastentarhassa?! Itse toivoisin vapaaehtoisuutta ja valinan mahdollisuutta, että jokainen voisi itse valita vapaaehtoisen ruotsinkielen jos niin haluaa.

      • asiat etenevät

        Hyvä että pakkoruotsia on alettu vastustamaan yli puolue ja kielirajojen, sillä totuus on että pakkoruotsia vastustaa yllättävän moni suomenruotsalainenkin.


    • piikki lihassa

      Pakkoruotsi on Kokoomuksen lihassa piikki joka on tuskallinen ja vaarallinen jos sitä ei poisteta.

      Katainen ja co haluaa pitkittää tuskaa säätiörahan takia. Kun nuorempi polvi saa vallan niin piikki poistetaan välittömästi.

      • Vesa Kaitera

        Piikki lihassa kirjoitti :"Pakkoruotsi on Kokoomuksen lihassa piikki joka on tuskallinen ja vaarallinen jos sitä ei poisteta.

        Katainen ja co haluaa pitkittää tuskaa säätiörahan takia. Kun nuorempi polvi saa vallan niin piikki poistetaan välittömästi."

        Pakkoruotsi on yksi niistä asioista, joista Kokoomuksen kenttä on varsin erimielinen. Jos puoluejohto ei puuttuisi asiaan, niin kentän niukahko enemmistö todennäköisesti äänestäisi pakkoruotsia vastaan kuten se teki kaksi vuotta sitten Jyväskylän puoluekokouksessa. Mutta pari viikkoa sitten pidetyssä Rovaniemen puoluekokouksessa Kokoomuksen johto junttasi voimaperäisesti pakkoruotsin puolesta ja voitti. Osittain tietenkin sen vuoksi, että Jyrki Kataisen suosio Kokoomuksen kentän keskuudessa on huomattavan suuri. Panemalla kaiken arvovaltansa peliin hän pystyi ratkaisevasti vaikuttamaan tuon kokouksen mielipiteisiin.

        Se, että ruotsikielisiltä säätiöiltä tuleva rahallinen tuki olisi jotenkin vaikuttava tekijä Kokoomuksen johdon pakkkoruotsikantoihin, on virheellinen väite. Kokoomuksen talous on vahva, ja puolue on jo useita vuosia ollut täysin velaton.

        Uskon, että Kataisen jyrkkään pakkoruotsia puoltavaan linjaan ovat vaikuttaneet hänen ystävänsä, joista moni on kaksikielinen. Sekä valtiovarainministerinä että pääministerinä hän on saanut suhteessa parasta tukea oman puolueensa ulkopuolelta RKP:n ministereiltä. Tälläkin on voinut olla merkitystä.


    • Yksi ääni

      Kokoomuksesta on pikku hiljaa tullut lobbareiden otollista maaperää josta käsin rahalla on mahdollisuus vaikuttaa suomen politiikkaan. Kokoomuksen pään päällä kiertää lahjonnan ja kiristyksen noidankehä!

    • ugsuw

      Kokoomus, sdp ja kumppanit hyppivät 4% kääpiopuolue rkp:n pillin mukaan.. Surullista ja säälittävää..

    • kielirasismia

      Pakkoruotsi muistuttaa meitä ajoista kun suomenruotsalaiset eivät antaneet suomenkielisten omistaa maata jne. vähän kuten ahvenanmaalla tänä päivänä.

    • damokleen miekka.

      Katainen on Wallinin mukaan hänen ja/tai RKP:n taskussa. Tarkoittaako Wallin sitä, että he tietävät RKP:ssä Kataisesta jotakin sellaista jolla he pystyvät kiristämään pääministeriämme, vai onko Katainen lahjottu RKP:taholta niin, että hän on pakotettu pakottamaan lapsemme tuhlamaan aikaansa ja voimavarojaan turhan ja vastenmielisen pakkoruotsin pänttäämiseen?

    • Liekkimeri

      Yksi olennainen kysymys seuraavissa eduskuntavaaleissa tulee olemaan tämä pakkoruotsi. Ne jotka pakkoruotsiin pakottamista puoltavat saavat perustella kunolla sen että miksi he vastustavat ruotsinkielen opiskelun vapaaehtoistamista?!

      • Aika hoitaa !

        Kyllä pakkoruotsi vielä pois saadaan. Aikansa se tosin ottaa, mutta tulee vielä se päivä, että Suomi on myös kielellisesti itsenäinen: Suomen kieli on suomi. Ruotsin opettajat voidaan uudelleenkouluttaa muihin kieliin.
        On vain tehtävä työtä ahkerasti maamme kielellisen itsenäisyyden puolesta. Suomen kaksikielisyys on tällä hetkellä käytännön tasolla vain hyvä vitsi, jolla on vain teoreettista arvoa. Toden totta, englanti on se kieli, joka kansalaisten tulee suomen kielen ohella, osata.


      • EI pakolle!

        Pakko ei kuulosta hyvältä! Kyllä vapaaehtoisen ruotsinkielen opiskelun täytyy riittää!?


    • Pois pakko!

      Englanti, Kiina, Ranska, Espania, Venäjä, Latina, Saksa, Portugali, Japani, Italia tai mikä tahansa, kunhan vain kyse on vapaaehtoisuudesta, eikä pakosta, kuten vastenmielisen pakkoruotsin kohdalla on!

    • Kauppamies!

      Paskorutsin väkisinopetus suomalaisille lapsille ja nuorille on yhtä kuin Suomen kielitaidon myynti Ruotsille ja ruotsalaisille!

      Kuka saa tämän arvokkaan asian myynnistä hyödyn? Ei ainakaan Suomen nuoriso!

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2005
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1052
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      878
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      766
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      752
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      735
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      688
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      673
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      671
    Aihe