Juhannusjuna pysähtyy YLIVIESKASSA kello 3.38

Juhannusjuna pysähtyy Ylivieskassa kello 3.38

Ylen Juhannusjuna pysähtyy Ylivieskassa juhannusyönä. Juna saapuu rautatieasemalle juhannuslauantaina kello 03.38.
Juhannusjuna on Yleisradion tapahtuma, jossa juna kulkee juhannusyön aikana Helsingistä Rovaniemelle.

Matkalla tutustutaan juhannuksenviettoon eri puolilla Suomea. Päivi Jaakola Ylivieskan seutukuntayhdistyksestä on innoissaan Juhannusjunasta.

– Kun kuulin, että se pysähtyy täällä, ajattelin heti, että asemalle pitää ehdottomasti järjestää ohjelmaa, Jaakola kertoo.

Jaakolan mukaan Juhannusjuna on Ylivieskalle hieno juttu, sillä siellä ei juuri järjestetä ohjelmaa juhannuksena. Hän myöntää, että moni ylivieskalainen voi olla toisella paikkakunnalla juhannuksen ajan.

– Eiköhän tämä silti houkuttele ihmisiä paikan päälle. Ainakin pihoilta tulee varmaan ihmisiä katsomaan, mitä tapahtuu, tuumii Jaakola.

Koko junamatka lähetetään suorana Yle Teemalta, Radio Suomelta sekä netistä Yle Areenasta. Lähetys näkyy suorana myös Ranskassa ja Saksassa.

Juhannusjunatapahtumassa kello kolmen ja neljän välillä Helenan Herkut tarjoaa punaista heraa 150 halukkaalle.

Tarjolla on myös Pohjanmaan leipomon maitorieskaa sekä ”juhannuksen taikajuomaa” tonkasta.

Ohjelmassa on myös YTY-teatterin Juhannusneidot -performanssiesitys. Musiikista tapahtumassa vastaa Reima Huhtala ja Tarmo Löfin yhtye.
35923
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Ja HÖPÖ HÖPÖ SANON MINÄ JA VARMASTI MONI MUUKIN.

Äänestä

Ylivieskalaiset voisivat järjestää oman "juhannus-junan" asemalle. Niitähän teillä riittää ?!?

Äänestä

Pysähtyyköhän juna Haapaveellä? Jaa onkohan siellä etes junarataa!?

Äänestä

LEMPEÄÄ SUVEN SULOISUUTTA... kESÄYÖN tTAIKAA..AAMUN SARASTUSTA SUVIYÖN HUUMAA

Äänestä

Parempi lähtä ajoissa jonottamaan heraa ettei jää ilman! :P

Äänestä
  • vähä eppäelen, tai oon meleko varma, ettei sun tarvi siellä sitä heraasi pahemmin jonotella.
    Meinaan...että vähempiki hotina riittäs...

    Äänestä

Pysähtyy Ylivieskassa 4.02,koska on otettava huomioon reilun varttitunnin myöhästyminen aikataulussa.

Äänestä
  • Juhannusjuna veti väkeä Ylivieskassa

    YTY-teatterin tytöt esiintyivät samalla kun juhannusjuna lipui Ylivieskan asemalle.

    Juhannusjunaa saavuttiin katsomaan Ylivieskan rautatieasemalle sankoin joukoin. Juna pysähtyi asemalla noin 03.38.

    Asemalaiturilla ohjelmassa oli niin performanssitaidetta kuin musiikkiakin. Tarjolla ollutta heraa ehtivät maistamaan myös junassa juontaneet Ella Kanninen ja Iiro Rantala.

    – Kivasti veti porukkaa. Pitää ottaa tämä perinteeksi, juhannusyön tapahtumaa Ylivieskaan puuhaamassa ollut Päivi Jaakola Ylivieskan seutukuntayhdistyksestä totesi.

    Helsingistä Rovaniemelle matkanneesta junasta kuvattiin 13 tunnin suora lähetys, joka näkyi myös Saksassa ja Ranskassa.

    Äänestä

  • olitko kirjoitti:

    Juhannusjuna veti väkeä Ylivieskassa

    KIITOS tarjoilusta !OLi. ilo saada maistaa. ja hyvää oli hera a taikajuoma.Moni oli jaksanut tulla tervehtimään meitä

    Äänestä

  • olitko kirjoitti:

    Juhannusjuna veti väkeä Ylivieskassa

    YTY-teatterin tytöt esiintyivät samalla kun juhannusjuna lipui Ylivieskan asemalle.

    Juhannusjunaa saavuttiin katsomaan Ylivieskan rautatieasemalle sankoin joukoin. Juna pysähtyi asemalla noin 03.38.

    Asemalaiturilla ohjelmassa oli niin performanssitaidetta kuin musiikkiakin. Tarjolla ollutta heraa ehtivät maistamaan myös junassa juontaneet Ella Kanninen ja Iiro Rantala.

    – Kivasti veti porukkaa. Pitää ottaa tämä perinteeksi, juhannusyön tapahtumaa Ylivieskaan puuhaamassa ollut Päivi Jaakola Ylivieskan seutukuntayhdistyksestä totesi.

    Helsingistä Rovaniemelle matkanneesta junasta kuvattiin 13 tunnin suora lähetys, joka näkyi myös Saksassa ja Ranskassa.

    Oli se juna sittenkin varttitunnin myöhässä Ylivieskaan tullessa.

    Äänestä

  • jj.vaha-tuisku kirjoitti:

    Oli se juna sittenkin varttitunnin myöhässä Ylivieskaan tullessa.

    Ee ollu myöhässä vaan just ajassa 3,38

    Äänestä

Menkäähän kaikki kynnelle kykenevät, edustamaan Ylivieskaa!

Äänestä

F L O P P I !

Äänestä
  • Hoopolassa ei pysähdy mikään.

    Äänestä

  • gyyhh kirjoitti:

    Hoopolassa ei pysähdy mikään.

    Joo ei pysähykkään,mutta FINNAIR suorittaa useita YLILENTOJA
    Haapaveden kohdalta päivittäen.

    Äänestä

  • Miksi se oli floppi? En katsonut?

    Äänestä

  • jj.vaha-tuisku kirjoitti:

    Joo ei pysähykkään,mutta FINNAIR suorittaa useita YLILENTOJA
    Haapaveden kohdalta päivittäen.

    hyvä vain, ne lentokoneiden saasteet ja meteli pysyy siellä perähikiällä !

    Äänestä

  • yks Espoosta kirjoitti:

    Miksi se oli floppi? En katsonut?

    Nyt katsoin Ylivieskan kohdan. Puolueeton arvio: Hyvät järjestelyt. Ihana ruokatarjoilu, punaista heraa ja rieskaa. Vastatanssi oli hauska. Paljon väkeä. Kiitos!

    Äänestä

  • yks Espoosta kirjoitti:

    Nyt katsoin Ylivieskan kohdan. Puolueeton arvio: Hyvät järjestelyt. Ihana ruokatarjoilu, punaista heraa ja rieskaa. Vastatanssi oli hauska. Paljon väkeä. Kiitos!

    Ja höpö, höpö.
    Ketään Espoolaista ei takuulla kiinnosta jonkun takahikiän vastatanssit.

    Ei Ylivieska ole Espoo...

    Äänestä

  • köhhhöhh kirjoitti:

    hyvä vain, ne lentokoneiden saasteet ja meteli pysyy siellä perähikiällä !

    Joo serkkupoika Jaakko soitti näköjään rumpuja LÖFFIN orkesterissa.

    Äänestä

  • oot ykasta kirjoitti:

    Ja höpö, höpö.
    Ketään Espoolaista ei takuulla kiinnosta jonkun takahikiän vastatanssit.

    Ei Ylivieska ole Espoo...

    Kyllä minua nyt vain kiinnostaa. Ylivieska on kaunis kaupunki. Juhannusjunassakin kirkon seutu näyttäytyi todella idyllisenä. Ylivieska ei olekaan Espoo vaan Venetsia.

    Äänestä

^ nolo

Äänestä
  • MIKÄKÖHÄN. N o l o? ? ?

    Äänestä

Tosi surkea esitys kun vertaa kuiden paikkakuntien tarjontaan. Kokkolassakin oli hienot järjestelyt.

Äänestä
  • Joka oli paikalla kertokoon nyt rehellisesti:

    Minkä verran yleisöä oli paikalla junan saapuessa?

    Äänestä

  • tietoa pliis... kirjoitti:

    Joka oli paikalla kertokoon nyt rehellisesti:

    Minkä verran yleisöä oli paikalla junan saapuessa?

    TOSIPALJON PORUKKAA OLI VASTAANOTTAMASSA JUHANNUJUNAA

    Äänestä

katso kalajokilaakson juttu-kuva,älätoisilta marise sitä mitä itsekkivoit tutkia

Äänestä
  • - Aloita teksti isolla alkukirjaimella.
    - "kalajokilaakson" sanaan myös iso alkukirjain.
    - Jätä pilkun jälkeen väli.
    - "älätoisilta" ei ole yhdyssana.
    - "sitä" sanan jälkeen olisi kuulunut laittaa pilkku.
    - "itsekkivoit" ei myöskään ole yhdyssana.
    - Loppuun olisi kuulunut laittaa piste.

    Niin, eihän noita kirjoitusvirheitä ollut kuin seitsemän kappaletta. Suhteellisen vähän, kun huomioidaan, että tekstiä oli sentään melkein puolitoista riviä.

    Opettele ensin edes kirjoitustaidon aakkoset, tule vasta sitten tänne aukomaan päätäsi.

    Äänestä

osuko keppi sun tussuun kun noin kippeetääääteki,vai oletko poika joka tykkäääää pojista

Äänestä
  • - Aloita teksti isolla alkukirjaimella.
    - "tussuun" sanan jälkeen olisi kuulunut pilkku.
    - "kippeetääääteki" muutama ä kirjain liikaa.
    - "kippeetääääteki" ei ole yhdyssana.
    - Pilkun jälkeen tulee jättää väli.
    - "pika" sanan jälkeen pilkku.
    - "tykkäääää" muutama ä liikaa.
    - Loppuun olisi pitänyt laittaa kysymysmerkki.

    Eli: Minkäänlaista kehitystä ei ole tapahtunut.
    Tuot mieleeni yläasteelta erään ressukan. Hänkään ei osannut kirjoittaa ja paskanti vielä housuunsa, vaikka oli jo kuudennella luokalla koulussa.

    Äänestä

Huom. Paskansi, ei paskanti. Paskantaa preesensmuoto. Imperfektimuoto ei ole paskanti.

Äänestä
  • Höpsistä taas ja isolla "hööllä"

    "paskanti" on kotipaikkakuntani murretta.
    Aivan kuten te Ylivieskalaisetkin sanotte ja usein myös kirjoitatte:
    Misä, täsä, tuosa jne...

    Tuo loppukanetti housuun kakkimisesta toi ilmeisesti sinullekin mieleen ikäviä muistoja, vai ...

    Äänestä

Hävetti, kun juhannuksen tanssikeijukaisena ollut yks naisihminen sattui olemaan kulmakunnan pahin sotanorsu.

Äänestä
  • Ei kaikkien tarvitse olla hoikkia. Oikein ihana vaalea nainen. Kiitos!

    Äänestä

Ei niin paljon enää hävettänyt (uusinta) kuin vuosi sitten.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

JUHANNUS kirjoitti:

Juhannusjuna pysähtyy Ylivieskassa kello 3.38

Ylen Juhannusjuna pysähtyy Ylivieskassa juhannusyönä. Juna saapuu rautatieasemalle juhannuslauantaina kello 03.38.
Juhannusjuna on Yleisradion tapahtuma, jossa juna kulkee juhannusyön aikana Helsingistä Rovaniemelle.

Matkalla tutustutaan juhannuksenviettoon eri puolilla Suomea. Päivi Jaakola Ylivieskan seutukuntayhdistyksestä on innoissaan Juhannusjunasta.

– Kun kuulin, että se pysähtyy täällä, ajattelin heti, että asemalle pitää ehdottomasti järjestää ohjelmaa, Jaakola kertoo.

Jaakolan mukaan Juhannusjuna on Ylivieskalle hieno juttu, sillä siellä ei juuri järjestetä ohjelmaa juhannuksena. Hän myöntää, että moni ylivieskalainen voi olla toisella paikkakunnalla juhannuksen ajan.

– Eiköhän tämä silti houkuttele ihmisiä paikan päälle. Ainakin pihoilta tulee varmaan ihmisiä katsomaan, mitä tapahtuu, tuumii Jaakola.

Koko junamatka lähetetään suorana Yle Teemalta, Radio Suomelta sekä netistä Yle Areenasta. Lähetys näkyy suorana myös Ranskassa ja Saksassa.

Juhannusjunatapahtumassa kello kolmen ja neljän välillä Helenan Herkut tarjoaa punaista heraa 150 halukkaalle.

Tarjolla on myös Pohjanmaan leipomon maitorieskaa sekä ”juhannuksen taikajuomaa” tonkasta.

Ohjelmassa on myös YTY-teatterin Juhannusneidot -performanssiesitys. Musiikista tapahtumassa vastaa Reima Huhtala ja Tarmo Löfin yhtye.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu