pysty muodostamaan hallitusta vieläkään.
http://yle.fi/uutiset/kreikan_puolueilla_heti_eripuraa_hallituksen_muodostamisesta/6185453
Kreikan köyhät ei halua maksaa rikkaiden tekemiä ulkomaanvelkoja.
Ei kreikkalaiset
2
<50
Vastaukset
- pitkätonkantimet
Yrittävät venyttää niin kauan kuin mahdollista, nyt on jälleen uusi keino: emme pysty muodostamaan hallitusta.
- P:n nuolijat
Kreikalla oli Hallitus ennen EY/EU:ta,ja voinnut historiassaan hyvinkin.Kansan kumartelulla kaitsiojoihiinsakin päin ottaa ottaa vanhaa sivityskansaa seljänpäälle välillä.He ovat saanneet tällaisia pohjolan ihme otuksia tilalleen työtä paiskimaan ja jotka viellä ovat ulkomaan ihanointiin kallistuneita omassa historiassaan.Suomessa on omien mittapuitteidensa mukaan työteliäs kansa ja viellä humanitaarisempaa. Osaamisen ihmemaassamme on työt siirretty ulkomaille ja otettu sieltä taas maahamme työvoimaa odottamaan työvuoria.Ulkolaiset ovat jo nyt osoittaneet työintonsa mm. rakennustyömailla ja laivatelakoilla. Joissa tekevät itse työt ja suomalaiset korjaavat mitä heiltä on rempalleen jäännyt.Maamme halvan palkkatason huomioonnottaen kulutuksiimme nähden,on meillä jollain aloilla tavallaan kaksinkertainen miehitys kute viimemainituillakin.Nokiaa on nyt ollut vuoro ihmetellä.Nokia pääsi hyvään vauhtiin,kunnes tuntui että ei näin pienessä maassa pystytty hallitsemaan putkään koko maapalloa?Nokia myi ehkä tärkeitä osatekijöitä ulkomaille.Suomalaiset katsoivat peiliin rehellistä naamaansa ja päättivät lisätä valmistuksiaan ulkomailla.Aikanaan katsottiin muitakin suuria usa: laisia kännykkämahteja.Kansainvälisyyden ei tarvinnut katsoa peilistä itseään,koska tunsivat itsensä jo pitkälle geeneistään.Tottakai kansainvälisyyskin tunnustivat omat finanssi jättiläisensä ja näkivät kohtakin ison nokian eräänlaisena pohjolan karhuna jolla oli ideoita paljon ja jota kannatti seurata.Joku toimitusjohtaja sanoi joskus eri alalla,ettei mikään yritys pysy kunnossa loputtomiin,vaan silloin täytyy keksiä jotain uutta.Ennen kännyköitä oli jo kauan ollut LA:puhelimia rakennus työmailla ja autonkuljettajilla sekä laivoissa jne.Huomattiin myös bisnesraon kun alettiin valmistamaan kännyköitä myytäväksi kenelle hyvänsä.Rahalla on ihmeellinen voima vaikka sitä ei mukana saisikkaan.Rahalla ystäväsi lisääntyvät.Kun istuu ison rahakasan päällä,monen luonteenpiirteet muuttuvat.Kun tunnet ihmisen jonka sielu on liimattu rahaläjään ,huomaa että jäätelön nuolemisen sijaan maistuu jokin muu nuolenta vielläkin paremmalta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1107662
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1165318Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1193547Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p293527Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352574Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191886Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3561530Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961521Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?691381Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311366