KOKOOMUS PAKKORUOTSIN VANKINA

TALA PÅ SVENSKA

YLE UUTISET:
Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Jyrki Katainen pani puoluekokouksessa arvovaltansa peliin, jotta puolue kannattaisi ruotsin opintojen pakollisuutta.

- Yksi kansa, kaksi kieltä, Katainen sanoi palopuheessaan.

Pakkoruotsi oli ainoa asia, joka sai Kataisen puhujanpönttöön aloitteita käsiteltäessä.

- Mikä on sellainen vahva kansakunta, jossa ihmiset eivät edes yritä ymmärtää toisiaan?

Mikä on sellainen vahva kansakunta, jossa ihmiset eivät edes yritä ymmärtää toisiaan?

- Jyrki Katainen

Kokoomuksen nuorten liitto esitti, että toisen kotimaisen kielen opiskelu ei olisi pakollista. Kataisen lisäksi ruotsin kielen opiskelua kävi pöntössä puolustamassa koko puolueen ykkösketju vaasalaista varapuheenjohtajaa Janne Sankeloa lukuunottamatta.

Viime puoluekokouksessa Jyväskylässä kokous äänesti pakkoruotsin poistamisen puolesta. Silloin Katainen selitti puoluekokouksen jälkeen, ettei kokoomus oikeasti halua pakkoa pois.

- Molempien kotimaisten kielten opiskelu on suomalaisuutta, Katainen todisti Rovaniemellä.

Puoluejohto varmisteli lopputulosta keräämällä mahdollisimman paljon ruotsia kannattavia äänestäjiä saliin. Kokoomus äänesti selkeästi pakkoruotsin puolesta.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vihan siemenet itää

      Juu, tämä oli kyllä järkytys kun kuulin Kataisen ääliömäistä puhetta radiosta.

      Siis jos ihmiset eivät halua toisiaan ymmärtää niin ei siinä pakollinen kielenopetus mitään auta, on sitten kysymys ruotsista, sanskriitista, vanhasta kirkkoslaavista tai retoromaniasta.

      Luulenpa että suomalaiset suhtautuisivat ruotsinkieleen ja ruotsinkieliseen kansanosaan nykyistä _myönteisemmin_ jos ruotsin kielen opiskelu ei olisi kouluisa pakollista. Sikäli ruotsinkieliset vetävät ihan väärään suuntaan.

      Kielen opiskelun pakollisuus ei ole mikään etu, se on rasite.

    • ihmisen vapaa tahto

      Jos ruotsinmielisillä olisi yhtään pelisilmää niin he kannattaisivat kielenopetuksen vapaaehtoisuutta.

      Ihmisten välinen yhteisymmärrys ei edisty kielenopetuksen pakollisuudella.

    • Herätys khat

      KUULEMMA pitää olla yksi kansa ja kaksi kieltä - siispä pakkosuomi ruotsiin, ja ydinohjusta perään ,ellei homot ruotsinhintit opi puhumaan, edes englantia!

    • limbo-katainen

      Kataisen täytyi sitten luikerrella tämänkin riman ali. Eihän aitoa valtiomiestaitoa pysty osoittamaan ellei sellaista lainkaan omaa.

    • rkp on perseestä

      Suomenhurrit on suomen syöpä,joka pitää nujertaa.

    • mieti asiaa

      TUETKO

      - kuntien pakkoliitoksia hinnalla millä hyvänsä
      - työntekijöiden lakisääteisen aseman heikentämistä
      - maan ulkomaalaistamista
      - ruotsinkielen etuoikeuksien säilyttämistä


      ASETA ITSELLESI TÄMÄ KYSYMYS

      • mieti asiaa

        JOS ET TUE, ET ÄÄNESTÄ KUNNALLISVAALEISSA KOKOOMUSTA


    • kataiselle tiedoksi

      Toistensa ymmärtäminen ja vieraan kielen pakollinen kouluopetus ovat kaksi täysin eri asiaa.

    • miksi vihan siemenet

      Kokoomus jämähti paikoilleen, tulevaisuus ei tullutkaan.

      Ei minulla mitään ruotsia vastaan sinänsä, kaunis kieli.

      Ruotsinkielistenkin asia voisi pitemmällä tähtäiimellä tulla parhaiten hoidetuksi siten että ruotsin opetteleminen olisi vapaaehtoista.

    • puoluekkin vaihtuu

      Enää en Kataista äänestä, se on varma.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4188
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3163
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      929
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe