Yle uutiset:
okoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Jyrki Katainen pani puoluekokouksessa arvovaltansa peliin, jotta puolue kannattaisi ruotsin opintojen pakollisuutta.
- Yksi kansa, kaksi kieltä, Katainen sanoi palopuheessaan.
Pakkoruotsi oli ainoa asia, joka sai Kataisen puhujanpönttöön aloitteita käsiteltäessä.
- Mikä on sellainen vahva kansakunta, jossa ihmiset eivät edes yritä ymmärtää toisiaan?
Mikä on sellainen vahva kansakunta, jossa ihmiset eivät edes yritä ymmärtää toisiaan?
- Jyrki Katainen
Kokoomuksen nuorten liitto esitti, että toisen kotimaisen kielen opiskelu ei olisi pakollista. Kataisen lisäksi ruotsin kielen opiskelua kävi pöntössä puolustamassa koko puolueen ykkösketju vaasalaista varapuheenjohtajaa Janne Sankeloa lukuunottamatta.
Viime puoluekokouksessa Jyväskylässä kokous äänesti pakkoruotsin poistamisen puolesta. Silloin Katainen selitti puoluekokouksen jälkeen, ettei kokoomus oikeasti halua pakkoa pois.
- Molempien kotimaisten kielten opiskelu on suomalaisuutta, Katainen todisti Rovaniemellä.
Puoluejohto varmisteli lopputulosta keräämällä mahdollisimman paljon ruotsia kannattavia äänestäjiä saliin. Kokoomus äänesti selkeästi pakkoruotsin puolesta.
KOKOOMUS PAKKORUOTSIN VANKINA
RKP MÄÄRÄÄ
2
<50
Vastaukset
- Oikein ja kohtuullis
.
Se on oikein ja kohtuullista että myös tämä puoluekokouspäätös jätetään laittamatta käytäntöön kuten parin vuoden takainen vastaava puoluekokouspäätös pakkoruotsista vapautumisesta
. - matikka keittoo
Kokoomus sai ääniä 2011 n. 598 000 kpl näistä äänistä on tullut suomenrutotsalaisilta varmaan 120 000.
Perus suomi sai 2011 ääniä n. 559 000 kpl .
Eli jos kokkareet ei suosi pakkoruotsia niin kokomus olisi pienipuolue.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974339Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293243No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10979
- 152976
- 6904
- 20864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12852- 26805