Ihme: Jeesus kävelee vetten päällä (Matt. 14: 22-32)
Jeesus oli poissa, kun myrsky alkoi pauhata. Oli kamppailtava yksin. Näin kävi opetuslapsille, samoin käy myös meille.
Joku on saattanut kokea elämässään saman kuin nämä opetuslapset. On halunnut seurata Jeesusta, olla hänen omansa, oppilaansa, sydämestään. On antanut aikaansa ja yrittänyt, kilvoitellut, kuten vanha sanonta kuuluu. Sitten pohja putoaa.
Ja Jeesus on poissa.
Tämä on kauhea kokemus.
Moni haluaa olla kristitty juuri sen tähden, ettei Jeesus olisi poissa, kun elämän kaaos, kuoleman kauhu ja yksinäisyyden ahdistus tulee omalle kohdalle. On uskonut, että elämä on jotenkin hallinnassa. Sitten tulee jokin yllättävä asia, joku syy, joka suistaa elämän turvallisilta raiteilta. Ja Jeesus onkin poissa.
Tästä puhuttiin paljon Estonian onnettomuuden yhteydessä. Muitakin esimerkkejä on. Ja saman voi ihminen kokea mielessään, vaikka ulkonaisesti asiat olisivat hyvin ja vaikka kukaan muu ei sitä tietäisi. Joskus saattaa olla kauheinta, ettei ole ketään, jolle voisi puhua ja jolle jakaa pelkonsa. Olen yksin, ei ole turvaa missään.
Elämä voi olla epätoivoista taistelua vastatuulessa, kiusausten ja vaivojen, surujen ja menetysten keskellä.
Sitten tapahtuukin ihme, odottamatta, kun ei enää oma usko riitä eikä kestä. Jeesus ilmestyy ja auttaa. ”Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.”
Opetuslapset olivat yksin taistelemassa myrskyssä. Eivät he enää odottaneet apua Jeesukselta. Oli vain yritettävä pelastua. Ja silloin Jeesus tuli heidän luokseen. He huusivat pelosta, luulivat näkevänsä aaveen. Jeesus yllätti.
Jatko kertomuksessa on suorastaan herkullinen. Pietari, impulsiivinen tahtoihminen, haluaa kävellä vettä pitkin Jeesuksen luo, mutta usko pettää, Pietari pelästyy ja alkaa vajota. Kuitenkin hän huutaa: ”Herra, pelasta minut!”
Tämä kuva on lohdullinen meille, jotka haluamme olla Herran asialla. Oma intoilumme voi johtaa jopa kävelemään vetten päällä, mutta eihän se meiltä käy. Silloin on vain tehtävä niin kuin Pietari: on huudettava, ”Herra, pelasta minut.”
Ja Jeesus pelastaa. Tässä on kuva kristillisestä elämästä, kamppailusta. Kun me vajoamme, me kuitenkin huudamme Kristukselle: ”Herra pelasta minut.” Eikä hän hylkää meitä. Pietari rakasti Jeesusta, vaikka hänellä ei ollut kestävyyttä niin paljon kuin uhoa.
Pietari oli heikko, mutta Herra on heikoissa väkevä. Hänen suuruutensa tulee esiin heikkoudessa. Aarre on saviastioissa, jotta tuo suunnattoman suuri voima ei näyttäisi tulevan meistä, vaan Herrasta.
Jeesus oli poissa, kun myrsky alkoi pauhata. Oli kamppailtava yksin. Näin kävi opetuslapsille, samoin käy myös meille.
Joku on saattanut kokea elämässään saman kuin nämä opetuslapset. On halunnut seurata Jeesusta, olla hänen omansa, oppilaansa, sydämestään. On antanut aikaansa ja yrittänyt, kilvoitellut, kuten vanha sanonta kuuluu. Sitten pohja putoaa.
Ja Jeesus on poissa.
Tämä on kauhea kokemus.
Moni haluaa olla kristitty juuri sen tähden, ettei Jeesus olisi poissa, kun elämän kaaos, kuoleman kauhu ja yksinäisyyden ahdistus tulee omalle kohdalle. On uskonut, että elämä on jotenkin hallinnassa. Sitten tulee jokin yllättävä asia, joku syy, joka suistaa elämän turvallisilta raiteilta. Ja Jeesus onkin poissa.
Tästä puhuttiin paljon Estonian onnettomuuden yhteydessä. Muitakin esimerkkejä on. Ja saman voi ihminen kokea mielessään, vaikka ulkonaisesti asiat olisivat hyvin ja vaikka kukaan muu ei sitä tietäisi. Joskus saattaa olla kauheinta, ettei ole ketään, jolle voisi puhua ja jolle jakaa pelkonsa. Olen yksin, ei ole turvaa missään.
Elämä voi olla epätoivoista taistelua vastatuulessa, kiusausten ja vaivojen, surujen ja menetysten keskellä.
Sitten tapahtuukin ihme, odottamatta, kun ei enää oma usko riitä eikä kestä. Jeesus ilmestyy ja auttaa. ”Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.”
Opetuslapset olivat yksin taistelemassa myrskyssä. Eivät he enää odottaneet apua Jeesukselta. Oli vain yritettävä pelastua. Ja silloin Jeesus tuli heidän luokseen. He huusivat pelosta, luulivat näkevänsä aaveen. Jeesus yllätti.
Jatko kertomuksessa on suorastaan herkullinen. Pietari, impulsiivinen tahtoihminen, haluaa kävellä vettä pitkin Jeesuksen luo, mutta usko pettää, Pietari pelästyy ja alkaa vajota. Kuitenkin hän huutaa: ”Herra, pelasta minut!”
Tämä kuva on lohdullinen meille, jotka haluamme olla Herran asialla. Oma intoilumme voi johtaa jopa kävelemään vetten päällä, mutta eihän se meiltä käy. Silloin on vain tehtävä niin kuin Pietari: on huudettava, ”Herra, pelasta minut.”
Ja Jeesus pelastaa. Tässä on kuva kristillisestä elämästä, kamppailusta. Kun me vajoamme, me kuitenkin huudamme Kristukselle: ”Herra pelasta minut.” Eikä hän hylkää meitä. Pietari rakasti Jeesusta, vaikka hänellä ei ollut kestävyyttä niin paljon kuin uhoa.
Pietari oli heikko, mutta Herra on heikoissa väkevä. Hänen suuruutensa tulee esiin heikkoudessa. Aarre on saviastioissa, jotta tuo suunnattoman suuri voima ei näyttäisi tulevan meistä, vaan Herrasta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
En väitä tulkintaasi vääräksi. Se on sinun näkemyksesi. Olisi kuitenkin mielenkiintoista kuulla perustelut millätavoin olet tulkintaasi päätynyt.
Minulla on tähän raamatunkohtaan toinen näkökulma. Olet kenties lukenut alapuolella olevan kirjoitukseni, joten ei tässä tarvinne selittää lähtökohtiani.
Ensiksikin, tuo raamatunkohta ei käsitykseni mukaan kerro ihmeestä, vaan symbolikielellä itsensä tuntemisen (omien tunteittensa tuntemisen) tärkeydestä.
Symbolit: vesi on alitajunnan (tunteitten) universaali symboli, Jeesus symboloi ihmisen (lukijan) sisintä itseä, jonka olemme itsekukin jo kasvatuksemme alkuvaiheissa (rakkauden puutteessa) tappaneet (naulinneet ristille) ja tilalle olemme ottaneet kasvattaja-auktoriteettimme tahdon (Barabbaan). Myrsky symboloi tunnemyrskyä, ahdistusta, syyllisyyttä, vihaa jne.
Tämänpäivän ihmisillä ovat nämä ongelmat riesanaan, samallatavoin kuin ihmisillä parituhatta vuotta sitten. Ovathan psyyken ongelmat jo selvästi yleisin työkyvyttömyyseläkkeen myöntämisen syy, esimerkiksi.
No, ihminen joutuessaan alitajunnastansa tulevien torjuttujen tunteittensa riepottelemaksi, voi kokea hukkuvansa niihin, ikäänkuin joutuvansa veden varaan. Sensijaan ihminen, joka tuntee tunteensa (tuntee itsensä), pääsee ikäänkuin tunteittensa kannattelemaksi, kävelemään vetten päällä.
Jos onnistumme herättämään torjumamme (tappamamme) sisimmän itsemme (kristuksen) henkiin, voimme lähestyä mielenrauhaa emmekä ole vaarassa hukkua.
Jos tunnemme tunteemme, voimme hallita ne. Jos emme tunne, ne hallitsevat meitä ja teettävät meillä joskus hyvin kauhistuttaviakin asioita.
Hellenistisen kulttuurin paras hedelmä kiteytyy kahteen asiaan: tunne itsesi ja kohtuus kaikessa.
Kysyn vielä mitä ymmärrät "heikoudessa väkevä" ja "aarre saviruukussa" käsitteillä?