Kyseinen yhtiö kieltäytyy muuttamasta korvauspäätöstä, joka on tehty ns. virheellisillä ja puutteelisilla tiedoilla. Erityistason tutkimusten perusteella sekä
erikoislääkärien lausuntojen mukaan päätöksen oikaisu olisi tehtävä pikinmiten,
mutta lausunnot eivät kelpaa. Vakuutusyhtiön tutkiva laitos eli TTL ei halunnut jatkaa tutkimuksia kun heidän tekemät virheet selvisivät.
Vakuutusyhtiö jätti lähettämättä ns. maksusitoumukset, joten TTL "pystyi" kieltäytymään jatkotutkimuksista.
Taitaa olla juuri se tapa, jolla lakiin perustuvat tutkimukset voidaan päättää
yksipuolisesti.
On uskomatonta, että vak. yhtiön korvausporukka voi toimia tapaturmalain vastaisesti vaikka lain mukaan oikaisu pitää tehdä.
Päivärahat edelleen korvaamatta (n.2,5v.).
Fennia ja tapaturmavakuutus
vap.ehtoinen tpvak.
2
156
Vastaukset
- Svuokko
Kiusa se on pienikin kiusa.
- vap.eht.
jokainen jonka tutkimukset ovat päättyneet siten, että TTL ei jatka ammattitautitutkimuksia tarkoittanee että maksusitoumuslappua ei ole toimitettu
vaan pelkkä lähete, kannattaa kysyä kopiota vakutusyhtiöstä lähetetystä maksusitoumuksesta.
Mikäli kopiota ei ole, ei ole myöskään maksusitoumusta, tämän selvitti minulle
TTL:n eläkkeellä oleva lääkäri.
Näin ollen vak.yhtiö on toiminut lain vastaisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668