Yksinäinen henkilö kuoli yksin kotonaan - ehti soittaa hätänumeroon kuitenkin.
Oli vainaja jo ambulanssin tullessa paikalle. Seuraavaksi tulivat poliisi ja hautaustoimiston henkilö hakemaan vainajan. Vainajasta tuli ilmoitus poliisilta omaisille. Hautauksen järjestäminen olikin sitten luku erikoinen.
Hautausurakoitsija oli tehnyt inventaarion asunnossa ja ilmoitti, että pesässä on runsaasti varallisuutta. Mistä tiesi moisen asian? Kehoitti vainajan asioiden hoitajaa käyttämään pesän varoja ja nostamaan niitä. Asioiden hoitajalla ei ollut sukulaisuussuhteessa vainajaan. Annoimme asian oikeusaputoimison hoidettavaksi. Kuitenkin hautausurakoitsija erittäin röyhkeällä tavalla suhtautui tavoitettuihin omaisiin eli lapsiin. Laspet olivat nuoria. Mielikuva jäin että hautausurakoitsija yritti puolustuskyvyttömiltä lapsilta kiristää rahaa ja käyttämään jakamattoman pesän mahdolllisia varoja lainvastaisesti. Onneksi annoimme asian oikeusaputoimiston hoidettavaksi. Jos näin ei olisi ollut olisivat puolustuskyvyttöät ja taitamattomat nuoret olleet täysin hautausurakoitsijan armoilla.
Lisäksi ihmetyttää missä välissä hän heti tekemään asunnossa inventaariota, kun vainajan poisvienti kestää max 20 min. Jopa väitteli asiasta omaisten kanssa. Omaisilla tieto, että pesä on varaton. Näin olikin pesä oli ylivelkainen.
Yhteiskunnassa on varmasti paljon muitakin puolustuskyvyttömiä vanhoja ja sairaita ja orvoksi jääneitä nuoria, joita hautausurakoitsijat käyttävät hyväkseen miten haluavat. Tässä asia lyhykäisyydessään vaikka tästä tuiisi vaikka romaani.
Asiat tapahtuivat Lahdessa tänä vuonna
Halauaisin tietää onko jollakin vastaavanlaisia tapauksia tiedossa.
nimim. puolustuskyvyttömien puolesta
Köyhän kuolema - hautaustoimiston bisnes
puolustuskyvyttömien
0
111
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872