Päättäjillä pää jäässä

Parempipantteri

Keskustan kannattajana olen tosi huolissani koko maan kohtalosta. Keskittämisinto ja Helsinkikeskeisyys on sosiaalinen sairaus, joka koituu maan parhaiden osien tappioksi.
Onsurkeaa katsella teinimutanttisäheltäjien touhua hallituksessa. Kenelläkään ei näytä olevan linjaa, joka olisi koko maalle hyväksi. Kaikki juoksevat jonkun tahon jojomiehenä ja lässyttävät joutavia, usein kuula täysin jumissa, kuten juuri äsken Urpilaisella.

Katainen vaikuttaa tällä hetkellä surkeimmalta muistamaltani pääministeriltä. Hänellä ei ole ensimmäistäkään esillä olevaa ominaisuutta, joka kertoisi kyvystä johtaa hyvin.
Ura alkoi asiakirjan allekirjoituksesta ja on nyt narsistisessaa vastuulässytys vaiheessa.

Kyllä on kyyti isänmaalle kylmää kun ei Väyrysen taidoilla varustettuja ole ainoatakaan Suomen asioita ajamassa.

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jyrki Urpilainen

      Oletko yksinäinen? Haetko vain huomiota näillä ääliömäisillä ja itseäsi (aiheetta) kehuvilla avauksillasi?
      Onneksemme meillä on sentään suht toimintakykyinen hallitus. Kepuhan luikki häntä koipien välissä oppositioon jo vaali-iltana ja persuille meni pupu pöksyyn vähän myöhemmin.

      • Parempipantteri

        Sanotkos kuka täällä ymmärtää hyvästä johtamisesta ym ihmisen tasapainotilan perusedellytyksistä enemmän?
        En minä itseäni kehu, satun vain tietämään mistä puhun. Se on fakta.

      • Jyrki Urpilainen
        Parempipantteri kirjoitti:

        Sanotkos kuka täällä ymmärtää hyvästä johtamisesta ym ihmisen tasapainotilan perusedellytyksistä enemmän?
        En minä itseäni kehu, satun vain tietämään mistä puhun. Se on fakta.

        No esimerkiksi jokainen tämän keskinkertaisen hallituksemme ministeri. Sinähän taisit olla pelkkä toimiupseeri ja niillä opeilla jotka sinä olet joskus muinoin saanut ei ole tänä päivänä mitään merkitystä. Sillä että on joskus naama punaisena karjuen saanut alokkaat asentoon en paljoa viitsisi kehua.

      • Parempipantteri
        Jyrki Urpilainen kirjoitti:

        Missähän nuo ministerit ovat sitä johtamiskoulutusta saaneet? Itselläni sitä on riittävästi, perusteellisella käytännön kokemuksella ryyditettynä.
        Mistähän tuon punaisen nassun poimit? Kyllä johtaminen onnistuu erinomaisesti ihan kaikilla mausteilla. Sen on moni muukin todennut.
        En siis tarkoita jatkuvaa "arpomista" ja "kompromissihetteikköä" vaan ihan aitoa ja laadultaan erinomaista, motivoivaa johtamista.

      • Parempipantteri

        Keskustalaisesti ajattelevana näen hyvin koko elämän ja ihmisen kokonaisuutena, jolla on tarve eheytymiseen.
        Samalla tavalla Keskusta näkee koko Suomen eheänä kokonaisuutena ja pyrkii sen säilyttämiseen.
        Koska vajavaisuus on kuitenkin meille kaikille tyypillista,ei näissä avauksissa aina kovin hyvin onnistuta. Se kuuluu tämän elämä-nimisen kokonaisuuden oireyhtymään.
        Samoin on laita asia- ja hupiavausten osalta. Kyllä normaalikaali tajuaa milloin missäkin mennään, onko pskanjauhantaa vai tiukkaa asiaa.

        Kyllä minäkin varsin hyvin tiedän olevani "vajaa astia", mutta en niin vajaa, että levittelisin oman itseni tänne tai vaikka naamakirjaan.
        Kyllä minulla oma, hyvinkin vahva elämä on ja erittäin moniulotteinen. Nytkin alan ihan kohta leipomaan piimälimppua, yön yli käyneestä juuresta. Lehtikuusikalusto puutarhassa on myös uusittu ja käsitelty terva-öljyseoksella, yhteistoiminnassa vaimoni kanssa.

    • Katainen on paras

      Todellisuudessa meillä on nyt paras pääministeri aikoihin ja erinomainen hallituskokonaisuus. Tosin ministerit joutuvat käyttämään kohtuuttomasti aikaa aiempien Jäätteenmäen, Vanhasen ja Kiviniemen hallitusten tekemättä jättämien hoitamisessa ja heidän tekemien virheiden korjaamisessa. Sen verran tuhoa on viimeisein kymmenen vuoden aikana tullut.

      On Pekkarisen toimimatonta risupakettia, Anttilan eläinsuojeluohjelman toimempiteitä, on Väyrysen epäonnistuneiden puutullien poistoneuvotteluiden aiheuttamaa paperi- ja selluteollisuuden alasajon vaikutuksia mm. metsänomistajiin, on Vehviläisen VR- probleema, on hoitamaton Finnair- tappioputki, on Vanhasen valtiolle ottama velkarasitus on Mannisen aloittamatta jättämä kuntaremontti, on Pekkarisen epäonnistunut energialaitosten kilpailuttamisprojektin aihetuttama jättikorkea energianhinta piiloverona, on Lehtomäen mummonmökkien, maatalouden, Talvivaaran ja Vapon jätevesiongelmat, on Vanhasen hoitamtta jättämä viiden vuoden irtisanomisaika kuntaliitoksíssa, on Pekkarisen liimapalkkitehtaan lopettamistyö, on paljon, paljon muuta joka olisi pitänyt hoitua aivan toisela tavalla aikanan - esimerkiksi siten kuten nykyään hallitus hoitaa asioita.

      Kukaan ei voi väittää, etteikö nyt olisi toinen meiniki asioiden hoidossa. Aiemmin asioihin ei tartuttu lainkaan - kaikki jäi tavallaan Rukan hangilla saatujen ideoitten kertomisen tasolle. Höpinää oli mutta ei päätöksiä.

      • Kerrohan, mitä Kataisen hallitus on tehnyt noissa esimerkiksi ottamissa asioissa.

      • Osmium 76

        Kaitanen - Urpilainen näyttää olevan tosihyvä parivaljakko, joka on kasvanut sitä mukaa kun asiat ovat pahentuneet, siis tulleet vaikeammiksi.
        Heistä taitaa tulla Lipposen - Niinistön kaltainen, mitä mainoiin ja isänmaallisin johtokaksikko.
        On todella luojanonni, että kepulaiset ovat pois tärkeiden asioiden hoidosta ja maan johdosta.
        Anneli Jäätteenmäen tekemät tuhot, siis sekä taloudelliset että poliittiset, ovat todella mittavat. Erkki Tuomioja ja Alex Stubb ovat onnistuneet luottamuksen palauttamisessa hyvin.
        Kuntauudistus etenee vaikka Keskusta ja keskustalaiset tekevät kakkensa, että asiat eivät edistyisi. Ankara kauna, kateus ja vihankylvö on aito väyrysmäisesti kepun ainoa politiikka tässäKIN asiassa.
        On tässä naurettavia piirteitä kuten aina kun kepulaiset tolliskot hoitelevat asioita. Ilkka -lehti kertoi, että Hallitus on tulossa Keskustan linjoille kuntauudistuksessa!

        Kyllä Tolliskojen Totuuden Torvi on humoristinen lehti.

      • .
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Kerrohan, mitä Kataisen hallitus on tehnyt noissa esimerkiksi ottamissa asioissa.

        .

      • Osmium 76, tollisko
        Osmium 76 kirjoitti:

        Kaitanen - Urpilainen näyttää olevan tosihyvä parivaljakko, joka on kasvanut sitä mukaa kun asiat ovat pahentuneet, siis tulleet vaikeammiksi.
        Heistä taitaa tulla Lipposen - Niinistön kaltainen, mitä mainoiin ja isänmaallisin johtokaksikko.
        On todella luojanonni, että kepulaiset ovat pois tärkeiden asioiden hoidosta ja maan johdosta.
        Anneli Jäätteenmäen tekemät tuhot, siis sekä taloudelliset että poliittiset, ovat todella mittavat. Erkki Tuomioja ja Alex Stubb ovat onnistuneet luottamuksen palauttamisessa hyvin.
        Kuntauudistus etenee vaikka Keskusta ja keskustalaiset tekevät kakkensa, että asiat eivät edistyisi. Ankara kauna, kateus ja vihankylvö on aito väyrysmäisesti kepun ainoa politiikka tässäKIN asiassa.
        On tässä naurettavia piirteitä kuten aina kun kepulaiset tolliskot hoitelevat asioita. Ilkka -lehti kertoi, että Hallitus on tulossa Keskustan linjoille kuntauudistuksessa!

        Kyllä Tolliskojen Totuuden Torvi on humoristinen lehti.

        ....muuten olen sitä mieltä että Juha Sipilästä tulisi hyvä pääminsteri seuraavaan hallitukseen.

        Kataisella ei ole edes edellytyksiä kehittyä hyväksi johtajaksi. Urpilainen sensijaan näyttää olevan oppimiskykyinen. Perustavaa laatua oleva vika hänessä kuitenkin on koska demarius=internationalismi ei sovi aidon patriittisuuden raameihin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4419
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3283
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      33
      1058
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1016
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      11
      1014
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe