Nyt rkp:n pahimmat hurrit ovat jo yrittämässä vastaiskua ...
PS se miten rkp toimii Siuntiossa on hyvä esimerkki täsä Rasistisesta Kieli Puolueesta, jolle pakkoruotsin mantra on aina kaiken yläpuolella..
http://hbl.fi/opinion/lasares-brev/2012-06-19/iden-om-tvasprakiga-skolor-maste-kvavas
Miten ankdam kävi tälle aloitteelle ?
8
<50
Vastaukset
Se meni läpi mutta en jaksa uskoa että niistä kaksikielisistä kouluista tulee mikään suurmenestys jos sellaisia todella perustettaisiin.
Siitähän ei ole edes kyse että koulut muutettaisiin kaksikielisiksi vaan että sellainenkin vaihtoehto olisi tarjolla.
Niistähän ovat kiinnostuneita lähinnä suomenkieliset mutta eivät ainakaan pääkaupunkiseudun ruotsinkieliset.
Nykyiset lait kuitenkin takaavat sen että kukin saa käydä koulua äidinkielellään joten vapaaehtoisiahan nuo kaksikieliset koulut olisivat. (oletan siis nyt että kaksikielisellä koululla tarkoitetaan että siellä opetus tapahtuu sekä suomeksi että ruotsiksi)
Samassa aloitteessa puhuttiin myös kielikylpyopetuksen lisäämisestä ja sehän on hieno asia, sitä ainakin minä kannatan ihan kybällä se on hyvä metodi.
Kaksikieliseen kouluun en lastani laittaisi enkä liioin itse sellaiseen haluaisi.- Eheh 78
Siitähän aloitteessa on kyse, että ruotsinkieliset koulut laitetaan saman katon alle suomenkielisten koulujen kanssa.
Mutta kuten tämä pohjanmaalainen rantarosvoyhdistyksen puheenjohtaja sama huuhaa kerho, joka poltti Suomen lipun ) on toteamassa, että ruotsalaiskoulut saavat maksaa mitä tahansa; huolimatta taloudellisesta tilanteesta.
Näinhän se ei tule olemaan jatkossa.
Oleellista on, että tämä aloite meni läpi. Eheh 78 kirjoitti:
Siitähän aloitteessa on kyse, että ruotsinkieliset koulut laitetaan saman katon alle suomenkielisten koulujen kanssa.
Mutta kuten tämä pohjanmaalainen rantarosvoyhdistyksen puheenjohtaja sama huuhaa kerho, joka poltti Suomen lipun ) on toteamassa, että ruotsalaiskoulut saavat maksaa mitä tahansa; huolimatta taloudellisesta tilanteesta.
Näinhän se ei tule olemaan jatkossa.
Oleellista on, että tämä aloite meni läpi."Siitähän aloitteessa on kyse, että ruotsinkieliset koulut laitetaan saman katon alle suomenkielisten koulujen kanssa."
Aloitteessa puhutaan sekaisin kahdesta eri asiasta, yhteisistä koulurakennuksista ja kaksikielisistä kouluista ja lisäksi vielä kielikylvystä.
Kaksikielinen koulu on aivan eri asia kuin kaksi eri kielistä koulua saman katon alla. Eihän sellaisesta käytännön järjestelystä tarvitsisi edes mitään aloitetta tehdä. En tosin kannata kumpaakaan systeemiä.
Toisaalta vaikea minun on kuvitella sellaista lakia joka määräisi suomen- ja ruotsinkieliset lapset samoihin koulurakennuksiin. Oikeasti en ihan ymmärtänyt mitä aloitteella ajettiin takaa.- Eheh 78
Ankdam kirjoitti:
"Siitähän aloitteessa on kyse, että ruotsinkieliset koulut laitetaan saman katon alle suomenkielisten koulujen kanssa."
Aloitteessa puhutaan sekaisin kahdesta eri asiasta, yhteisistä koulurakennuksista ja kaksikielisistä kouluista ja lisäksi vielä kielikylvystä.
Kaksikielinen koulu on aivan eri asia kuin kaksi eri kielistä koulua saman katon alla. Eihän sellaisesta käytännön järjestelystä tarvitsisi edes mitään aloitetta tehdä. En tosin kannata kumpaakaan systeemiä.
Toisaalta vaikea minun on kuvitella sellaista lakia joka määräisi suomen- ja ruotsinkieliset lapset samoihin koulurakennuksiin. Oikeasti en ihan ymmärtänyt mitä aloitteella ajettiin takaa.Kaksi erikielistä koulua mahtuu hyvin saman katon alle.
Tätä myös rkp, puolueesi , kavahtaa. Koska joutuuhan "fiinimpi väki samaan rakennukseen " rahvaan kanssa" ja jopa suomenkieltä kuuluu talossa silloin tällöin.
Hyvä esimerkki svekotaktiikasta; svenska folkskolan vänner "rakennuttaa" koulun ruotsinkielisille " ilmaiseksi". Sen jälkeen kaikki ylläpitokustanukset jätetään suomenkielisille.
Kaarinassa rkp:n hurrit ovat pyrkineet ajamaan erillistä koulua ns suomen ruotsalaisille.
Eivät ole onnistuneet vaan pienten oppilasmäärien johdosta ns ruotsinkielinen koulu on sijoitettu suomenkielisen koulun yhteyteen.
Tästä paikallinen rkp on raivonnut, mutta turhaan. Eheh 78 kirjoitti:
Kaksi erikielistä koulua mahtuu hyvin saman katon alle.
Tätä myös rkp, puolueesi , kavahtaa. Koska joutuuhan "fiinimpi väki samaan rakennukseen " rahvaan kanssa" ja jopa suomenkieltä kuuluu talossa silloin tällöin.
Hyvä esimerkki svekotaktiikasta; svenska folkskolan vänner "rakennuttaa" koulun ruotsinkielisille " ilmaiseksi". Sen jälkeen kaikki ylläpitokustanukset jätetään suomenkielisille.
Kaarinassa rkp:n hurrit ovat pyrkineet ajamaan erillistä koulua ns suomen ruotsalaisille.
Eivät ole onnistuneet vaan pienten oppilasmäärien johdosta ns ruotsinkielinen koulu on sijoitettu suomenkielisen koulun yhteyteen.
Tästä paikallinen rkp on raivonnut, mutta turhaan."Tätä myös rkp, puolueesi , kavahtaa. Koska joutuuhan "fiinimpi väki samaan rakennukseen " rahvaan kanssa" ja jopa suomenkieltä kuuluu talossa silloin tällöin."
Kavahdan myös minä mutta en mistään fiiniyssyistä vaan kulttuurillisistä syistä. Lue mitä Hans Göran Rosenlund kirjoittaa, kompaan häntä 100%.
Taxellin paradoksi rules!
Miksi sinulle on niin tärkeätä yhdistää suomen- ja ruotsinkieliset koulut? Haluat ilmeisesti todella palavasti oppia ruotsia, niinkö?
- exkok
Sillä aloitteella tarkoitettiin sitä paljon surujen vaatimaa elävää kaksikielisyyttä. Eihän se voi olla pelkästään suomenkielisten velvollisuus kielikylpyihin ruotsiksi, pitäähän se olla myös toiseen suuntaan eller hur? Kuinka paljon kielikylpykouluja on ruotsinkielisille, jotta oppisivat oikeasti suomea? Tammisaarelaisnuoret kertoivat puhuvansa englantia käydessään shoppailemassa Helsingissä, kun suomenkieli ei suju!
"Eihän se voi olla pelkästään suomenkielisten velvollisuus kielikylpyihin ruotsiksi,"
Kenenkään velvollisuus ei ole hakeutua kielikylpykuluun, niihin ON TUNKUA! Kysyntä ylittää tarjonnan reilusti! ! Ruotsinkielistä kielikylpyä järjestetään suomenkielisissä kouluissa ja sitä järjestävät suomenkieliset suomenkielisille.
Ruotsinkielisillekin on toki olemassa suomen kielen kielikylpyä mutta paljon vähemmän koska tarve on niin paljon pienempi.
Voin vakuuttaa sinulle että valtaosa meistä suruista elää erittäin elävässä kaksikielisyydessä mutta kuis itse? Ei meidän tarvitse lisäksi käydä koulua samoissa tiloissa suomenkielisten kanssa päästäksemme yhteyteen suomenkielisten ja suomen kielen kanssa.
Me tarvitsemme yksikielisiä ruotsinkielisiä kouluja jotta meillä olisi edes jokin paikka jossa voimme elää yksikielisessä ruotsinkielisyydessä. Teillähän sellaista puutetta oman kielenne suhteen ei ole mutta meillä on."Tammisaarelaisnuoret kertoivat puhuvansa englantia käydessään shoppailemassa Helsingissä, kun suomenkieli ei suju! "
HÖPÖ HÖPÖ!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341947Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28891- 69855
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259732Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64717- 10696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132673- 26649
- 77648
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.201640