Veneen rekisterinumero Ruotsissa

Mitä muotoa on ruotsalaisten veneiden rekisterinumero. Suomessa siis esimerkiksi U-12345. Entä länsinaapurissa?
4121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ruotsissa ei ole tällä hetkellä virallista venerekisteriä joten ei ole rekisterinumeroitakaan.

Äänestä

Jatkan vielä: siellä joskus 10-20 vuotta sitten yritettiin semmoista kasata, mutta meni poskelleen. Ilmeisesti kyllä suunnittelevat taas.

Suomessahan tilanne oli olennaisesti erilainen, kun tätä nykyistä venerekisteriä ruvettiin kasaamaan. Suurin osa (kai jotain 80%) rekisteröitäväksi määrätyistä veneistä oli sitä jo ennestään, uusia rekisteröinnin piiriin tulevia olivat lähinnä purkkarit ja pienellä sisäkoneella varustetut fiskarit.

Suomen venerekisterin historiallinen tausta taisi muuten olla kieltolain ajassa. Silloin haluttiin nopeat veneet kirjoihin. Vähän vastaavanlaisia yllättäviä perusteita löytyy systeemeistä muitakin: traktorit määrättiin rekisteröitäviksi siksi, että armeija tietäisi, mistä niitä sotatilanteessa löytyy käyttöön. Ja maastoautoilla oli aikanaan alempi autoverokanta siksi, että semmoisia autoja olisi samaista sotatilannetta varten armeijan ulottuvilla.

Äänestä

Kiitos herra 38. Jostain olin lukevinani, että yli 12-metriset (moottorialukset) tulisi rekisteröidä, mutta ilmeisesti näin ole. Voitko vahvistaa asian vielä, tack.

Äänestä

Traktorien kohdalla oli se, että niillä aiheutettiin niin paljon tieliikenneonnettomuuksia, että niille oli keksittävä oma liikennevakuutus. Vieläkin esim. leikkuupuimurilla saa ajaa yleistä tietä ilman liikennevakuutusta. Vahinko menee maatilavakuutukseen, jos jussilla sellainen on olemassakaan.

Veneissä pitää yli 5,10 metriä pitkät viedä rekisteriin, tai yli 20 hv varustetulla voimakoneella.
Sota-ajan ja sen jälkeen aina piti veneissä olla korkeudeltaan 180 mm kirjain-numero rekisteristä molemmin puolin. Vuoden 1944 jälkeen se salakuljetus oli sakariinista, voista, pyöränkummeista ja mitä ihmeellisempien asioiden kanssa över viken.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


McGraw kirjoitti:

Mitä muotoa on ruotsalaisten veneiden rekisterinumero. Suomessa siis esimerkiksi U-12345. Entä länsinaapurissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu